Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva punastelu, mikä auttaa?
17.04.2023 |
Jo lapsesta saakka ollut taipumusta tähän. Punastelen ihan kaikissa tilanteissa joissa ei ole yhtään mitään aihetta siihen. Terapia ei auta, ei tämä keskustelemalla muutu. Jotkut mielialalääkkeet auttaa, mutta en haluaisi tämän takia joutua loppuikääni syömään lääkkeitä. Propralista ei ole ollut mitään apua. Rauhoittava lääke auttaa, mutta ei niitä voi säännöllisesti syödä. Kun mulla tämä punastelu on päivittäistä ja melkein missä vaan tilanteessa. Sitä alkaa myös jo pelkäämään etukäteen omia kehon reaktioita jolloin kierre on valmis.
Kommentit (70)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella peittävä meikkivoide auttaa jonkun verran. Näyttäähän se pakkelilta, mutta helpottaa ainakin omaa oloa.
Punastelu ja jännittäminen on välillä ihan kamalaa, vaikuttaa tosiaan itsetuntoon, tuntuu nöyryyttävältä ja tekisi vaan mieli vaipua jonnekin maan rakoon. Eikä hyvältä tunnu sekään, että joutuu käyttämään pahemmissa tilanteissa lääkkeitä oloa helpottamaan (propral ja rauhoittava). Ehkä pitäisi vaan olla armollisempi itseään kohtaan, minkäs sitä hermostolleen voi.
Jos lapsesta saakka vaivannut eikä mikään ole auttanut, ei varmaan jää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä asia, niin koville kuin se ottaakin. Ellei sitten ole valmis järeämpiin toimenpiteisiin: https://www.pihlajalinna.fi/palvelut/yksityisasiakkaat/toimenpiteet-ja-…
Aina kun olen välittämättä punastelusta ja teen jotain "rohkeaa", sattuu jotain ikävää. Punasteluni on täysin epäloogista ja ennustamatonta. Joten kun "rohkeana" uskaltaudun menemään jonnekin, punasteluni huomataan, joku sanoo jotain ja TAAS on päivä pilalla. Mieluummin eristäydyn.
Sanotaanko teille oikeasti useinkin punastelusta? Itse punastelen paljon ja vähän missä sattuu yhteydessä. Aikuisiällä punastelusta on silti huomauteltu tasan kaksi kertaa, ja olen kuitenkin jo keski-ikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joe Blascot naamaan ja lisäavuksi jokin rauhoittava luontaistuotevalmiste.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesta saakka vaivannut eikä mikään ole auttanut, ei varmaan jää muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä asia, niin koville kuin se ottaakin. Ellei sitten ole valmis järeämpiin toimenpiteisiin: https://www.pihlajalinna.fi/palvelut/yksityisasiakkaat/toimenpiteet-ja-…
Sympatektomia. Voi peeveli. Mitäköhän maksaa? Ettei vaan pitäis tehdä lobotomiaa, häviäis muutkin vaivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse käytän Joe Blasco Dermaceal Red away-peitevoidetta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Kun se on sulle ongelma ja koet sen noin vaivaannuttavana, niin TULKITSET muita ehkä liian aktiivisesti. Monesti nähdään mörköjä siellä missä niitä ei ole, annetaan vaan liian suuri merkitys joillekin naurahduksille. Itse olen ylireagoinut monesti kun kuvittelin että joku ajattelee tietyllä tavalla. Ja kun on puhuttu asiaa halki, toinen on aivan äimän käkenä kun ei todellakaan ole tarkoittanut asiaa siten kun minä sen ymmärsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei varmasti ole suosittu ajatus, mutta sanon tämän vilpittömästi koska olen itse saanut siitä merkittävän avun samaan vaivaan: hengitysharjoitukset.
Olen huomannut että hengitykseen keskittyminen, ei siis ainoastaan kun on ns. tilanne päällä, vaan muutenkin, on auttanut rauhoittamaan koko hermostoa ja se tuntuu (ja näkyy) myös kasvojen verenkierrossa.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma. Tuntuu, etten voi oikein mennä mihinkään, kun aina joku huomauttaa punastumisesta. Sitten on päivä pilalla.
Itselläni punastumiseen liittyy voimakas tunne kasvojen menetyksestä. Punastun ilman syytä ja näytän rumalta sekä naurettavalta - tämä johtaa häpeään ja kasvojen menetykseen.
En tiedä onko muilla samaa, mutta tunnen itseni todella epäviehättäväksi punastumisen takia. Meni yksi seurustelusuhdekin pilalle, kun mies nauroi punastumiselleni. Tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, ja tunsin pilanneeni kaiken punanaamaisuudellani.
Semmonen mies saa mennäkin! Ei punastuminen voi pilata aitoa ihmissuhdetta vaikka siltä se tuntuisikin.
Oudointahan tässä olikin se, että jälkeenpäin asiasta kysyessäni mies sanoi, että punasteluni ei haittaa häntä ja on jopa söpöä... Miksi sitten nauroi? Jos ei haittaa, miksi pitää kommentoida millään lailla?
Kun se on sulle ongelma ja koet sen noin vaivaannuttavana, niin TULKITSET muita ehkä liian aktiivisesti. Monesti nähdään mörköjä siellä missä niitä ei ole, annetaan vaan liian suuri merkitys joillekin naurahduksille. Itse olen ylireagoinut monesti kun kuvittelin että joku ajattelee tietyllä tavalla. Ja kun on puhuttu asiaa halki, toinen on aivan äimän käkenä kun ei todellakaan ole tarkoittanut asiaa siten kun minä sen ymmärsin.
Mies sanoi: "Sä punastuit!" ja nauroi. Ei siinä ollut mitään epäselvää - hän nauroi punastumiselleni. Se tuntui nöyryyttävältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kun olen välittämättä punastelusta ja teen jotain "rohkeaa", sattuu jotain ikävää. Punasteluni on täysin epäloogista ja ennustamatonta. Joten kun "rohkeana" uskaltaudun menemään jonnekin, punasteluni huomataan, joku sanoo jotain ja TAAS on päivä pilalla. Mieluummin eristäydyn.
Mulla sama vaiva ollut lapsesta saakka, pitkään kanssa eristäydyin, alisuoriuduin elämässä jotta saatoin piileskellä ja oli itsetuhoisia ajatuksiakin. Sittemmin olen opetellut sanomaan takaisin. Kun joku v-ttuilee, annan näkyä naamasta miten ikävältä se tuntuu ja totean, että voitko olla nälvimättä. Kun joku kokee tarpeelliseksi ilmoittaa, kuinka punainen olen, totean, että niin olen ja katson kysyvästi, että mitä sitten. Näillä on lähtenyt tuuli kommentoijien purjeista, ja omakin itsetunto vahvistunut.
Minä punastelin nuoreen aikuisuuteen asti joka risauksesta. Aina kiusattiin, että tuo on taas punainen kuin paloauto. Kun jouduin ihan muista syistä korjaamaan ruokavaliotani, hävisi aivan yllättäen punastelukin. Valmisruoat, makkarat, valmissalaatit ym. menivät pannaan. Heti jos syön jonkun kaupan broileripastan tai muun eineksen, alan punastella joka tilanteessa ja esim. liikunnan jälkeinen puna ei häviä edes saman päivän aikana... En tiedä, mikä ainesosa se pahis kohdallani tarkalleen on, joku lisäaine varmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun se on sulle ongelma ja koet sen noin vaivaannuttavana, niin TULKITSET muita ehkä liian aktiivisesti. Monesti nähdään mörköjä siellä missä niitä ei ole, annetaan vaan liian suuri merkitys joillekin naurahduksille. Itse olen ylireagoinut monesti kun kuvittelin että joku ajattelee tietyllä tavalla. Ja kun on puhuttu asiaa halki, toinen on aivan äimän käkenä kun ei todellakaan ole tarkoittanut asiaa siten kun minä sen ymmärsin.
Mies sanoi: "Sä punastuit!" ja nauroi. Ei siinä ollut mitään epäselvää - hän nauroi punastumiselleni. Se tuntui nöyryyttävältä.
Mua koulussa luokka"kaverit" porukalla pilkkasivat punastelusta ja nauroivat räkäisesti päälle. Ei mitään epäselvää tosiaan.
Lohdullista, että meitä punastelusta kärsiviä on muitakin. Terveisin 30 vuotta (kyllä, pitkä aika) asiasta kärsinyt, välillä vähemmän, välillä enemmän.
Punastelin kerran lääkärissä ja kaulan alue meni ihan punaiseksi. Lääkäri huomautti ihottumasta kaulassa. Kaulan alue menee punastellessa laikukkaaksi, joka näyttää että kaulassa olisi ihottumaa.
Erytotematoottinen ruusufinni, jossa ei siis ole varsinaista tulehdusta tai finnejä, ainoastaan yliaktiivinen verenkierto kasvojen alueella. Kylmästä, lämpimästä, mistä tahansa tunteesta tai ruoasta saattaa tulla yhtäkkinen punastuminen. Ihotautilääkäri voi antaa neuvoja ja mahdollisesti määrätä lääkkeenkin, jotkut saavat hyvän avun ja toisia ei auta mikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kun olen välittämättä punastelusta ja teen jotain "rohkeaa", sattuu jotain ikävää. Punasteluni on täysin epäloogista ja ennustamatonta. Joten kun "rohkeana" uskaltaudun menemään jonnekin, punasteluni huomataan, joku sanoo jotain ja TAAS on päivä pilalla. Mieluummin eristäydyn.
Mulla sama vaiva ollut lapsesta saakka, pitkään kanssa eristäydyin, alisuoriuduin elämässä jotta saatoin piileskellä ja oli itsetuhoisia ajatuksiakin. Sittemmin olen opetellut sanomaan takaisin. Kun joku v-ttuilee, annan näkyä naamasta miten ikävältä se tuntuu ja totean, että voitko olla nälvimättä. Kun joku kokee tarpeelliseksi ilmoittaa, kuinka punainen olen, totean, että niin olen ja katson kysyvästi, että mitä sitten. Näillä on lähtenyt tuuli kommentoijien purjeista, ja omakin itsetunto vahvistunut.
Mites esim. seurustelu, kuinka olet sen handlannut?
Itse olen joutunut käymään jokaisen seurustelukumppanin kanssa jonkinlaisen keskustelun aiheesta tyyliin: "Minä punastelen paljon enkä voi sille mitään, minusta tuntuu pahalta kun huomauttelet siitä, ole ystävällinen ja lopeta huomauttelu."
En jaksa enää sitä, että joudun selittelemään ominaisuutta, jolle en todellakaan mahda mitään...
Alue: Aihe vapaa
Apteekista peitevoidetta, nimeä en muista.