Kauanko puolison haluttomuutta täytyy sietää?

Käyttäjä2875 kirjoitti:

Olet kuvottava.

Toivottavasti universumi järjestää sulle tilaisuuden kokeilla ap:n asemaa. Tässä oli vähän muustakin kyse, kuin seksistä.

Vierailija kirjoitti:

Ajatukseni on, että jos et tykkää puolisostasi, niin voit ihan itse laittaa eron vireille. Ei sitä tarvitse muille selitellä ja jaaritella yksityisiä asioita kenellekään, vaan printtaan kaavakkeen, täytät sen ja laitat eteenpäin. Kun asia on toisen tietoon saatettu, niin olet periaatteessa vapaa.

Sitten vain etsimään kaveria panopuuhiin.

Eikös se ole ap:n puoliso joka ei tykkää ja ap tykkäisi paljonkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy näiltä tietyiltä kommentoijilta kysyä. Jos itse sairastuisitte masennukseen tai muuhun. Ja puoliso ryhtyisi kantamaan yhteisistä asioista ja taloudesta suuremman vastuun ja tukee teitä ja päivittäin erilaisissa asioissa kaikin mahdollisin tavoin siinä mittakaavassa, mikä on kaukana tavanomaisesta parisuhteesta. Niin mitä puolisolta aidosti odottaisitte ja kuinka kauan? Jos kerran ette itse pysty puolison roolissa olemaan, mutta rakkautta on edelleen jäljellä.

ap

Rehellisyyttä varmaan odottaisin. Sitä että puoliso ottaisi asian puheeksi, jos se olisi hänelle ongelma. Haluaisin kuulla, mikä hänen mielestään olisi hyvä ratkaisu. Tästä voisi sitten keskustella.

Jos toinen on masentunut, niin seksiä tuskin painostamalla saa. Ilman perusteellista keskustelua masentuneen puolison jättäminen ei kuulosta hyvältä. Pettäminen on myös huono ratkaisu.

Oletko ollut itse masentunut tai onko kukaan läheisesi ollut? Koska rehellisyys herkissä asioissa ei ole masentuneen kanssa ihan yksinkertainen juttu, kun kaikki toimii siten että masentuneen tunteita ja voimia säästetään joka tavalla. Se on sitä munan kuorilla kävelemistä ja pumpulissa pitämistä. Jos masentuneen kanssa on hyvä päivä, kukaan ei halua vahingossakaan tehdä tai puhua mitään mikä sen voisi pilata. Jos on huono päivä, niin se vetäytyminen ja henkinen etäisyys on sitä luokkaa, että seinästä saa vastavuoroisemman kumppanin.

Ajattelin vaan, että otitko nämä asiat huomioon ennen neuvojasi?

10 kuukautta on jo pikä aika. Kuukaudet muuttuvat helposti vuosiksi. Meillä meni muutama vuosi ilman mitään yhteistä seksiä. Käytännössä hoidimme itse itsemme yksinämme, vaikka kumpikin oli ihan toimintakykyinen. Siinä vaiheessa, kun "tauko" on pitkä, on todella vaikeaa palata normaaliin.

Kissa pitäisi nostaa pöydälle heti, olisi pitänyt jo paljon aiemmin. Asia pitää ratkaista yhdessä, jollain kompromisilla. Ja kompromissi ei ole se, että suhteen seksuaalinen osapuoli tyytyy seksittömyyteen ja läheisyyden puutteeseen. Seksittömyys on ok vain, jos se aidosti on molemmille osapuolille suhteessa ok. Käytännössä täysi seksittömyys ja läheisyyden puute ajaa jossain vaiheessa seksuaalisen osapuolen miettimään vieraita. Niin on käynyt jo ap:lle ja niin kävi minullekin. Tilanne johtaa joko pettämiseen tai eroon ennemmin tai myöhemmin. Kumppanin haluamattomuus rikkoo toista osapuolta henkisesti.

Itse näkisin niin, että vaikka kumppani olisi masentunut, hän on silti parisuhteessa. Ja parisuhde ei useimmille ole parisuhde ilman seksiä. Masentuneellakin osapuolella on suhteessa velvollisuutensa, joista pitää pitää kiinni. Muutoin se ei enää ole ehjä parisuhde. Teidän on yhdessä puhuttava asiasta. Mies pitää saada lääkäriin. Esim. testot tai via gra voisi olla ratkaisu. Jos nämä eivät käy, vähintä mitä mies voi tehdä, on tyydyttää sinut leluilla, käsin tai suulla, vaikka hänellä ei nousisikaan. Jos tämäkään ei käy, mielestäni olet jo ihan oikeutettu katselemaan muita miehiä seksuaaliseen tarpeeseen. Kunhan huolehdit siitä, että sukupuolutaudit eivät leviä.

Minun mieheni kävi vihdoin viime viikolla lääkärissä ja nyt odotamme testosteronimittauksen tuloksia. Hänen seksihalunsa loppuivat joskus toistakymmentä vuotta sitten. Viimeksi on peitto heilunut kuusi vuotta sitten, sitä edelliset tauotkin olleet vuosia. En tiedä mitä teemme sitten kun tulos tulee, on se sitten millainen tahansa. Mitään lääkkeitä tai päihteitä ei ole käytössä meillä kummallakaan. Olemme alle nelikymppisiä, töissäkäyviä, tietääksemme terveitäkin. Ei ole ylipainoa, lapsia tai muitakaan selkeitä "häiriötekijöitä". Kävin vuosia sitten jokusen kerran vieraissa, mutta sitten alkoi se saatanan korona, joka esti kaikki menemiset minnekään missä olisi voinut tavata ketään.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän Ap:n tilannetta ja tuntoja oikein hyvin.

Minunkin mieheni on vetäytynyt parisuhteesta, seksiä ei ole, puhumista ei ole, oikeastaan mitään kontaktia tai kommunikointia ei ole.

Olen yrittänyt puhua ja olen tehnyt aloitteita, mutta miestä ei tunnu kiinnostavan. Keskustelun yrityksiin vastaa aina samalla tavalla, eli 'kyllä mä haluan ja mä yritän'.

Eihän tuo edes tarkoita mitään.

Pikkuhiljaa viimeisten noin viiden vuoden ajan on myös vetäytynyt perheestä, vastuut, kotityöt, laskut, kaikki lasten asiat, kaikki on vähitellen jäänyt minun kannettavikseni.

Tästäkään ei voi puhua, jos yritän, saan saman kyllä-mä-haluan-tehdä-ja-mä-yritän-selittelyn ja se siitä. Vetäytyy, kääntää selän, lähtee pois.

Seksin puute ja läheisyyden puute ovat sellaisia asioita, jotka nakertavat parisuhteen hajalle ja toisen osapuolen hajalle.

Haluaisin tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi, halutuksi. Että toinenkin antaisi itsestään ja huomaisi ja huomioisi minut. Ja kun niin ei tapahdu, se sattuu. On hirveää tajuta, että toinen ei halua mitään näistä asioista, joiden pitäisi kuulua parisuhteeseen.

Mies ei halua puhua, ei halua hakea apua, ei suostu lääkäriin, ei halua erotakaan, vaikka olen sitäkin jo ehdottanut, ei siis halua yhtään mitään.

Kaipa minun on vain erottava, vaikka sekin tuntuu kovin työläältä ajatukselta, kun toinen ei puhu, ei keskustele, ei sovi mistään nytkään, saati sitten erotilanteessa.

Olen miettinyt, että antaa olla. Alan elämään omaa elämääni liiton sisällä ja kun teinit muutaman vuoden päästä lähtevät opiskelemaan, lähden sitten itsekin.

Aivan kuin minun näppikseltäni! Parisuhteen seksittömyys (ja se jatkuva torjunta, kun ehdottaa hienovaraisesti) aiheuttaa minussa niin suurta alemmuudentunnetta naisena ja itsetuntonikin on aivan romuna. Jos en saisi vastapainoksi miesten katseita kodin ulkopuolella, kuolisin tähän kuivaan parisuhteeseen. Oma mies on kyllä hyvä ystävä ja homma pelittää muuten, mutta seksiä ei vain ole. Aina vaan siirtää ja selittelee. Olen kysynyt, paneeko toista - no ei häntä kiinnosta. Uskon sen.

Minäkin olen ajatellut, että mitäpä pahaa tässä ainokaisessa elämässä on käydä hakemassa se seksinsä joltain innokkaammalta mieheltä, jos se hänelle sopii. Oma mies ei edes huomaisi moista ja hänelle kun se seksi on aivan se sama. En ole valmis kuihtumaan vielä tässä iässä.

Ei kai tähänkään mitään oikeaa vastausta ole kauanko pitää sietää. Riippuu tilanteesta, haluttomuuden syystä jne. Elämässä tulee tilapäisiä kriisitilanteita, sairauksia, kuolemaa ym. jolloin on ihan ymmärrettävää ettei seksi ole mielessä. Jos tilanne kroonistuu, haluttomuus on yksipuolista eikä haluton edes yritä tehdä asialle mitään niin eihän sitä sitten tarvitse katsella. Minusta jo vuosi alkaa olemaan sellainen aika, että jos ei ongelmaa ratkaista niin kyllä silloin jo saa alkaa hakea seksinsä muualta, ei voi tulla yllätyksenä toiselle. Eihän se halutonkaan välitä toisen tarpeista niin miksi siinä sitten ikuisesti pitäisi odotella? Mikään ei muutu jos mitään ei muuta.