Nyt kun 70-luvulla syntyneiden vanhemmat alkavat olla iäkkäitä ja avuntarpeessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja he sai aikoinaan lapset nuorehkoina mutta teki niitä vain yhden tai kaksi....

Meillä on tällä hetkellä minun 78-vuotias Alzheimer-äitini ja häntä auttamassa pääasiassa minä, koska 8-vuotta nuoremmalla siskollani on vuorotyö ja kolme lasta, joista vanhin on 15 ja nuorin 5 vuotta.  (Sisko kyllä käy kun pääsee ja vie mm. äitiä kampaajalle ja käy siivoamassa). Harrastuskuskausta riittää. Äiti jonottaa palvelutalopaikkaa, mutta sinne pääsee ainoastaan ns. luonnollisen poistuman kautta. Hänellä käy kyllä apua, mutta lähinnä ne katsoo että äiti ottaa lääkkeet. Onneksi minulla on apuna 20-ja 22 v. lapset, muuten varmaan hajoaisin. He käy kumpikin vuorollaan mummia auttamassa. 15-veekin on käynyt siellä silloin tällöin ruokakassin viemässä, kun on koulusta päässyt. (No nyt joku aikoo ehdottaa että tilatkaapa kaupasta ruokakassi oven taa - ei toimi. Äiti ei avaa ovea ja saattaa syyttää houreissaan tuojaa raiskaajaksi tai varkaaksi. Sinulla pitää olla avaimet ja tuttu naama.)

Lisäksi meillä on 8-v. iltatähti, josta on omat hommansa. Puoliso on kantanut  vastuuta harrastuskuskauksista. 

Jotta tekeminen ei loppuisi kesken, minulla on 96-vuotias mummi (isäni äiti) auteltavana, mummilla on onneksi järki tallessa ja asuu palvelutalossa, mutta liikkuminen on vähän kehnoa ja talvella ei uskaltaudu ulos koska pelkää liukkaalla kaatuvansa. Hoidan kummankin vanhan raha-asiat ja kauppaostokset ja vien mummia silloin tällöin ulos. Mummilla kyllä oli 4 lasta, mutta kaikki kuolleet ennen häntä ja ainoat lapsenlapset olemme minä ja siskoni. 

Miehen (ainoa lapsi) vanhemmat on 82 ja 84-v, ja toisella vasta todettu Alzheimer, toisella reuman vuoksi rollaattori. Ja nämä pässit ei meinaa muuttaa pois kotipaikkakunnaltaan, jonne on 200 km, siellä pitäisi kuulemma juosta auttelemassa, heh heh..... minkä vuoksi mieheni on nyt hakenut edunvalvojaoikeuksia ja sen myötä voi ainakin sen Alz-potilaan muuttaa tänne, eiköhän se rollaattorikin siinä muuttokuormaan hyppää. Minä en siihen hommaan enää pysty repeämään. 

Tunnustan että olen joskus ottanut töistä rokulisaikkua ja nukkunut silkkaa väsymystä koko päivän. Vuorotteluvapaa on jo vakavassa harkinnassa. Huumori pitää järjissään. Onneksi puoliso on suoraselkäinen mies eikä mikään vätys. 

N53 v. 

Meidän nuoriso on vielä päässyt helpolla. Itse olen 78, en tarvitse apua, ajan autoa, käytän nettiä. Joskus tilaan painavampia isomman satsin kerralla kotiin, vaikka reppua ja vedettävää ostoskärryä käytänkin.

Yhden lapsen appivanhemmat ovat samoja ikiä, vähän alle 80. Hyvin pärjääviä, autoilevia, matkustelevat ulkomailla.

Muiden appivanhemmat on alle 70.

Toki tilanne voi muuttua mikä päivä tahansa, yks aivoinfarkti niin on toisten varassa. Mieheni kuoli alle 70 v.

Vanhuus ei tule kaikille samalla tavalla. Tuon aiemman kirjoittajan tilanne on tosi hankala, koska hänen omaisissaan on yksin asuva muistisairas. On paljon helpompaa, jos on vaikeuksia vain liikkumisessa yms, mutta pää toimii. Tai jos muistisairaalla on puoliso, jolla pää toimii. 

Kirjoitin aiemmin erilaisten palveluiden käyttämisestä ja ennenkuin joku nyt ehtii sanoa, että omainen on niin muistisairas, ettei mikään sellainen onnistu, niin jokaisen omaisistaan huolissaan olevan kannattaa miettiä, olisiko omalle omaiselle apua erilaisista palveluista. Ja kannattaisiko sittenkin pienellä eläkkeellä elävälle omaiselle maksaa pari kertaa kuukaudessa siivous kuin käydä siivoamassa siellä itse. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja he sai aikoinaan lapset nuorehkoina mutta teki niitä vain yhden tai kaksi....

Meillä on tällä hetkellä minun 78-vuotias Alzheimer-äitini ja häntä auttamassa pääasiassa minä, koska 8-vuotta nuoremmalla siskollani on vuorotyö ja kolme lasta, joista vanhin on 15 ja nuorin 5 vuotta.  (Sisko kyllä käy kun pääsee ja vie mm. äitiä kampaajalle ja käy siivoamassa). Harrastuskuskausta riittää. Äiti jonottaa palvelutalopaikkaa, mutta sinne pääsee ainoastaan ns. luonnollisen poistuman kautta. Hänellä käy kyllä apua, mutta lähinnä ne katsoo että äiti ottaa lääkkeet. Onneksi minulla on apuna 20-ja 22 v. lapset, muuten varmaan hajoaisin. He käy kumpikin vuorollaan mummia auttamassa. 15-veekin on käynyt siellä silloin tällöin ruokakassin viemässä, kun on koulusta päässyt. (No nyt joku aikoo ehdottaa että tilatkaapa kaupasta ruokakassi oven taa - ei toimi. Äiti ei avaa ovea ja saattaa syyttää houreissaan tuojaa raiskaajaksi tai varkaaksi. Sinulla pitää olla avaimet ja tuttu naama.)

Lisäksi meillä on 8-v. iltatähti, josta on omat hommansa. Puoliso on kantanut  vastuuta harrastuskuskauksista. 

Jotta tekeminen ei loppuisi kesken, minulla on 96-vuotias mummi (isäni äiti) auteltavana, mummilla on onneksi järki tallessa ja asuu palvelutalossa, mutta liikkuminen on vähän kehnoa ja talvella ei uskaltaudu ulos koska pelkää liukkaalla kaatuvansa. Hoidan kummankin vanhan raha-asiat ja kauppaostokset ja vien mummia silloin tällöin ulos. Mummilla kyllä oli 4 lasta, mutta kaikki kuolleet ennen häntä ja ainoat lapsenlapset olemme minä ja siskoni. 

Miehen (ainoa lapsi) vanhemmat on 82 ja 84-v, ja toisella vasta todettu Alzheimer, toisella reuman vuoksi rollaattori. Ja nämä pässit ei meinaa muuttaa pois kotipaikkakunnaltaan, jonne on 200 km, siellä pitäisi kuulemma juosta auttelemassa, heh heh..... minkä vuoksi mieheni on nyt hakenut edunvalvojaoikeuksia ja sen myötä voi ainakin sen Alz-potilaan muuttaa tänne, eiköhän se rollaattorikin siinä muuttokuormaan hyppää. Minä en siihen hommaan enää pysty repeämään. 

Tunnustan että olen joskus ottanut töistä rokulisaikkua ja nukkunut silkkaa väsymystä koko päivän. Vuorotteluvapaa on jo vakavassa harkinnassa. Huumori pitää järjissään. Onneksi puoliso on suoraselkäinen mies eikä mikään vätys. 

N53 v. 

Meidän nuoriso on vielä päässyt helpolla. Itse olen 78, en tarvitse apua, ajan autoa, käytän nettiä. Joskus tilaan painavampia isomman satsin kerralla kotiin, vaikka reppua ja vedettävää ostoskärryä käytänkin.

Yhden lapsen appivanhemmat ovat samoja ikiä, vähän alle 80. Hyvin pärjääviä, autoilevia, matkustelevat ulkomailla.

Muiden appivanhemmat on alle 70.

Toki tilanne voi muuttua mikä päivä tahansa, yks aivoinfarkti niin on toisten varassa. Mieheni kuoli alle 70 v.

Vanhuus ei tule kaikille samalla tavalla. Tuon aiemman kirjoittajan tilanne on tosi hankala, koska hänen omaisissaan on yksin asuva muistisairas. On paljon helpompaa, jos on vaikeuksia vain liikkumisessa yms, mutta pää toimii. Tai jos muistisairaalla on puoliso, jolla pää toimii. 

Kirjoitin aiemmin erilaisten palveluiden käyttämisestä ja ennenkuin joku nyt ehtii sanoa, että omainen on niin muistisairas, ettei mikään sellainen onnistu, niin jokaisen omaisistaan huolissaan olevan kannattaa miettiä, olisiko omalle omaiselle apua erilaisista palveluista. Ja kannattaisiko sittenkin pienellä eläkkeellä elävälle omaiselle maksaa pari kertaa kuukaudessa siivous kuin käydä siivoamassa siellä itse. 

Vanhemmalleen ostetusta palvelusta saa kotitalousvähennyksen.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ja he sai aikoinaan lapset nuorehkoina mutta teki niitä vain yhden tai kaksi....

Meillä on tällä hetkellä minun 78-vuotias Alzheimer-äitini ja häntä auttamassa pääasiassa minä, koska 8-vuotta nuoremmalla siskollani on vuorotyö ja kolme lasta, joista vanhin on 15 ja nuorin 5 vuotta.  (Sisko kyllä käy kun pääsee ja vie mm. äitiä kampaajalle ja käy siivoamassa). Harrastuskuskausta riittää. Äiti jonottaa palvelutalopaikkaa, mutta sinne pääsee ainoastaan ns. luonnollisen poistuman kautta. Hänellä käy kyllä apua, mutta lähinnä ne katsoo että äiti ottaa lääkkeet. Onneksi minulla on apuna 20-ja 22 v. lapset, muuten varmaan hajoaisin. He käy kumpikin vuorollaan mummia auttamassa. 15-veekin on käynyt siellä silloin tällöin ruokakassin viemässä, kun on koulusta päässyt. (No nyt joku aikoo ehdottaa että tilatkaapa kaupasta ruokakassi oven taa - ei toimi. Äiti ei avaa ovea ja saattaa syyttää houreissaan tuojaa raiskaajaksi tai varkaaksi. Sinulla pitää olla avaimet ja tuttu naama.)

Lisäksi meillä on 8-v. iltatähti, josta on omat hommansa. Puoliso on kantanut  vastuuta harrastuskuskauksista. 

Jotta tekeminen ei loppuisi kesken, minulla on 96-vuotias mummi (isäni äiti) auteltavana, mummilla on onneksi järki tallessa ja asuu palvelutalossa, mutta liikkuminen on vähän kehnoa ja talvella ei uskaltaudu ulos koska pelkää liukkaalla kaatuvansa. Hoidan kummankin vanhan raha-asiat ja kauppaostokset ja vien mummia silloin tällöin ulos. Mummilla kyllä oli 4 lasta, mutta kaikki kuolleet ennen häntä ja ainoat lapsenlapset olemme minä ja siskoni. 

Miehen (ainoa lapsi) vanhemmat on 82 ja 84-v, ja toisella vasta todettu Alzheimer, toisella reuman vuoksi rollaattori. Ja nämä pässit ei meinaa muuttaa pois kotipaikkakunnaltaan, jonne on 200 km, siellä pitäisi kuulemma juosta auttelemassa, heh heh..... minkä vuoksi mieheni on nyt hakenut edunvalvojaoikeuksia ja sen myötä voi ainakin sen Alz-potilaan muuttaa tänne, eiköhän se rollaattorikin siinä muuttokuormaan hyppää. Minä en siihen hommaan enää pysty repeämään. 

Tunnustan että olen joskus ottanut töistä rokulisaikkua ja nukkunut silkkaa väsymystä koko päivän. Vuorotteluvapaa on jo vakavassa harkinnassa. Huumori pitää järjissään. Onneksi puoliso on suoraselkäinen mies eikä mikään vätys. 

N53 v. 

Meidän nuoriso on vielä päässyt helpolla. Itse olen 78, en tarvitse apua, ajan autoa, käytän nettiä. Joskus tilaan painavampia isomman satsin kerralla kotiin, vaikka reppua ja vedettävää ostoskärryä käytänkin.

Yhden lapsen appivanhemmat ovat samoja ikiä, vähän alle 80. Hyvin pärjääviä, autoilevia, matkustelevat ulkomailla.

Muiden appivanhemmat on alle 70.

Toki tilanne voi muuttua mikä päivä tahansa, yks aivoinfarkti niin on toisten varassa. Mieheni kuoli alle 70 v.

Vanhuus ei tule kaikille samalla tavalla. Tuon aiemman kirjoittajan tilanne on tosi hankala, koska hänen omaisissaan on yksin asuva muistisairas. On paljon helpompaa, jos on vaikeuksia vain liikkumisessa yms, mutta pää toimii. Tai jos muistisairaalla on puoliso, jolla pää toimii. 

Kirjoitin aiemmin erilaisten palveluiden käyttämisestä ja ennenkuin joku nyt ehtii sanoa, että omainen on niin muistisairas, ettei mikään sellainen onnistu, niin jokaisen omaisistaan huolissaan olevan kannattaa miettiä, olisiko omalle omaiselle apua erilaisista palveluista. Ja kannattaisiko sittenkin pienellä eläkkeellä elävälle omaiselle maksaa pari kertaa kuukaudessa siivous kuin käydä siivoamassa siellä itse. 

Vanhemmalleen ostetusta palvelusta saa kotitalousvähennyksen.

Totta. Sekin on hyvä muistaa, kun miettii, miten helpottaisi omaa työmääräänsä.

Olen itse moniongelmainen pitkäaikaistyötön. Olen mm. autismikirjolla ja kärsin pahasta ahdistuksesta sekä traumoista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Elämäni on ollut hyvin vaikea. En ole useista yrityksistä huolimatta saanut apua edes itselleni, enkä oikein pysty huolehtimaan edes itsestäni. Joudun myös monestakin syystä johtuen asumaan vanhan ja sairaan vanhempani luona. Toinen vanhempani kuoli jo kauan aikaa sitten 50+-iässä sairauteen.

Tilanne on se, että joudun yhä enemmän ja enemmän huolehtimaan tämän vanhan ja sairaan vanhempani asioista, vaikka se kuormittaa valtavasti ja olen sanonut, että en halua, enkä pysty. Saan yhä useammin ahdistuskohtauksia ja asioiden hoitaminen on todella vaikeaa. Tämä vanhempani kärsii suunnilleen kaikista muista vaivoista kuin näistä, mistä itse kärsin, koska ei pidä vaivojani oikeina vaivoina. Käytännössä olen jonkinlainen henkilökohtainen avustaja tai vastaava tahtomattani. Viralliseksi omaishoitajaksi en suostu, enkä mitään papereita tuohon liittyen allekirjoita, sillä haluan pitää viimeiseen asti kiinni ainoasta tulostani työmarkkinatuesta. Lisäksi välini tähän vanhempaan ovat huonot ja ovat aina olleetkin huonot. Voimani ovat loppuneet jo kauan sitten. Käsittämätöntä on, että vaikka en pysty huolehtimaan edes itsestäni vaaditaan ja pidetään itsestäänselvänä, että huolehdin vanhemmastani.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse moniongelmainen pitkäaikaistyötön. Olen mm. autismikirjolla ja kärsin pahasta ahdistuksesta sekä traumoista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Elämäni on ollut hyvin vaikea. En ole useista yrityksistä huolimatta saanut apua edes itselleni, enkä oikein pysty huolehtimaan edes itsestäni. Joudun myös monestakin syystä johtuen asumaan vanhan ja sairaan vanhempani luona. Toinen vanhempani kuoli jo kauan aikaa sitten 50+-iässä sairauteen.

Tilanne on se, että joudun yhä enemmän ja enemmän huolehtimaan tämän vanhan ja sairaan vanhempani asioista, vaikka se kuormittaa valtavasti ja olen sanonut, että en halua, enkä pysty. Saan yhä useammin ahdistuskohtauksia ja asioiden hoitaminen on todella vaikeaa. Tämä vanhempani kärsii suunnilleen kaikista muista vaivoista kuin näistä, mistä itse kärsin, koska ei pidä vaivojani oikeina vaivoina. Käytännössä olen jonkinlainen henkilökohtainen avustaja tai vastaava tahtomattani. Viralliseksi omaishoitajaksi en suostu, enkä mitään papereita tuohon liittyen allekirjoita, sillä haluan pitää viimeiseen asti kiinni ainoasta tulostani työmarkkinatuesta. Lisäksi välini tähän vanhempaan ovat huonot ja ovat aina olleetkin huonot. Voimani ovat loppuneet jo kauan sitten. Käsittämätöntä on, että vaikka en pysty huolehtimaan edes itsestäni vaaditaan ja pidetään itsestäänselvänä, että huolehdin vanhemmastani.

Olen siis itse sinkku ja vela.