Lue keskustelun säännöt.
Minkähänlaisissa kodeissa kasvatetaan noita kiusaajia!?
27.08.2008 |
Taas tänään tällainen kysymys kävi mielessä, kun käytiin lasten kanssa tutustumassa tarhaan. Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että rohkeasti vaan mukaan leikkeihin ja ketään ei sitten tarvitse syrjiä, ja sillä menttaliteetilla nuo tarhaan lähtivätkin. Tyttö sai kavereita nanosekunnissa, mutta pojalla oli vaikeuksia. Pojilla oli joku ihme jengi, johon tällä uudella - eli omalla pojallani ei ollutkaan mitään asiaa. Tai noh,... suurin osa jengistä olisi pojan mukaan huolinut, mutta sitten siinä porukassa oli yksi, joka lietsoi koko porukan poikaani vastaan. Kävin itse puuttumassa tilanteeseen, koska henkilökunta ei sitä näyttänyt tekevän. Sain vain aikaiseksi, että koko jengi siirtyi nurkantaakse, mistä heidän puuhiaan ei varsinaisesti pystynyt seurailemaan.
Toisaalla olisi ollut pari poikaa leikkimässä keskenään, mutta nämä huomasin liian myöhään, kun oli siinä sitten aika lähteä kotiin.
Siis helkkari! Eikö nykykodeissa kuulu jo peruskasvatukseen, että syrjiminen ei ole mitenkään järkevää saati luvallista!? Sanoin pojalleni, ettei ole pakko yrittää sellaiseen porukkaan, jossa on tuollaisia kiusankappaleita, kun siitä tulee vain paha mieli. Että leikkii sitten mielumin vaikka tyttöjen kanssa.
Oikein tuntuu pahalta, kun ensi viikosta lähtien lasten pitäisi aloittaa. Itse olen ollut niin tarha kuin koulukiusattu, koska olin tosi ujo. Omat lapseni ovat onneksi sosiaalisempia, mutta pelkään kuollakseni, että he saavat saman kohtelun kuin mitä itse sain aikoinani. En ole edelleenkään nimittäin mitenkään ylpeä itsestäni ja millainen vainoharhainen takapajulainen minusta on kasvanut. Haluaisin niin kovasti, että lapseni menestyisivät!
Kommentit (12)
poika oli aikaisemmin osan viikosta tarhassa ja ei ollut kavereita ja ei huolittu leikkiin. Nyt aloitti kokopäiväisenä ja pelkäsin jo ennakkoon, noh vaikeuksia ollut mutta pikkuhiljaa kavereita tullut, koska poika ei ole syrjäänvetäytyvä. Olen sanonut että jos ei ole kaveria niin nykii hihasta tarhan tätiä ja sanoo tälle, sitten tarhantädin kanssa on etsitty leikkikaveri ja poika ei ole nirsoillut vaan leikkii tyttöjen ja poikien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, auttaako silloin kasvatus ollenkaan. Tiedän yhden kuusivuotiaan pojan, joka on kaikessa toiminnassaan todella aggressiivinen ja ilkeä ja on aina kiusaamassa muita. Poika on ns. hyvästä perheestä, mutta jäänyt vaille vanhempien huomiota. En tiedä, onko lapsi kasvanut kieroon vai olisiko minkäänlainen kasvatus tuottanut toisenlaista lopputulosta. Ikävää joka tapauksessa.
Ihan mukava perhe ja tavalliset lapset _mutta_ auta armias jos erehtyy heidän lastensa tekemisistä "kantelemaan". Tullaan silmille ja lasten kuullen mitätöidään koko juttu. Eivät siis suostu ollenkaan käsittelemään asiaa.
Lapset siis saava nurkan takana touhuta mitä hyvänsä :(
joissa ei liiemmin seurailla lasten tekemisiä. Lapset kun ei usein luonnostaan ole erityisen huomioonottavaisia, kyllä niitä asioita pitää opettaa.
Kaikenlaisista perhesitä tulee kiusaajia. Mutta suurin osa pikku kiusankappaleista, joihin töissä olen törmännyt on perheen ainokaisia.
Tästä taas tulee mieleen se, että ainokainen saa kotona kaiken huomion, joten odottaa saavansa sitä muuallakin. Ja jos ei onistu, kiusaaminen alkaa.
Tuo ap:n kuvaama nyt ei tavallaan vielä ole kiusaamista. Lapsilla on kouluissa, päiväkodeissa jne, omat ryhmänsä. Kyllä lapsi ajan mittaan kavereita löytää. Pojat ehkä hieman hitaammin kuin tytöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lasta ei kotona kohdella henkisesti kaltoin (= ilkuta, väheksytä, jätetä huomiotta tms.), ei lapsella ole minkäänlaista inspiraatiota olla toisia lapsia kohtaan ilkeä. Jos taas lapsi on allapäin ja kokee että häntä ei rakasteta kylliksi, hän purkaa kurjaa oloaan olemalla muille lapsille ilkeä.
Mitäs sanotte?
jos lasta ei kotona kohdella henkisesti kaltoin (= ilkuta, väheksytä, jätetä huomiotta tms.), ei lapsella ole minkäänlaista inspiraatiota olla toisia lapsia kohtaan ilkeä. Jos taas lapsi on allapäin ja kokee että häntä ei rakasteta kylliksi, hän purkaa kurjaa oloaan olemalla muille lapsille ilkeä.
Mitäs sanotte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos lasta ei kotona kohdella henkisesti kaltoin (= ilkuta, väheksytä, jätetä huomiotta tms.), ei lapsella ole minkäänlaista inspiraatiota olla toisia lapsia kohtaan ilkeä. Jos taas lapsi on allapäin ja kokee että häntä ei rakasteta kylliksi, hän purkaa kurjaa oloaan olemalla muille lapsille ilkeä.
Mitäs sanotte?
Itselläni oli tuo ongelmana. Isäni tapa kommunikoida oli malliesimerkki ei-rakentavasta, ja tietenkin opin, että tuolla tavalla muita kohdellaan. Jossain vaiheessa tietysti empatia astui kuvioon, eli tajusin, että toiset ovat ihan samanlaisia kuin minä, ja ettei heille tarvitse olla ilkeä.
Loppujen lopuksi havainto ei kyllä auttanut minua, koska olin jotenkin niin uhri pahoinpitelyn takia (isäni harrasti sitä, jos en tehnyt pilkulleen mitä hän halusi tasan sillä sekunnilla kuin hän halusi), että lellityt luokkakaverit saivat minusta sopivat jäteastian.
ei ole ollut aina vaan alkoi kouluiässä kun ei pärjännyt luokallaan. No minkälainen perhe me sitten ollaan,naimisissa 3 lasta,ollaan töissä--paitsi,että olen tehnyt lyhennettyä työpäivää,ollut vuorotteluvapaalla ja nyt kotona kotihoidontuella 3 vuotta,lähinnä juuri siksi,että pystyn seuraamaan tämän keskimmäisen toimintaa. Lapset saavat huomiota (ei olla uraihmisiä),isä pelailee ulkona,pyöräillään,rakennellaan,ollaan kesät mökillä ym.. aina lasten kanssa. Ei ole mummoja hoitamassa vaan hoidetaan itse. Tiukka kuri ja järjestys on tarvittaessa,ollaan aktiivisia kouluun ja muihin tahoihin,jotta lapsemme ongelmiin saadaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos oma lapsi kiusaa toista. Vähätellään ja painetaan ikäänkuin villasella koko homma. On ns. hyviäkin koteja, joista tulee sitten kiusaajalapsia. Itse pidän ainakin tärkeänä, että jo pienestä opetan lapsille ettei mm. kenenkään ulkonäköön liittyviä asioita ole sopivaa ääneen huudella. Ei lihavaa, silmälaseista, mitä vaan nyt voi olla.
Toisille vanhemmille taas sopii, jos lapsi sanoo vaikka vieressä olevasta aikuisesta tai lapsesta "onpas läski tai onpas ruma" tai muuta. Kohautetaan vaan olkapäitä ja käännytään pois. Vastahan täällä oli se ketju, jossa aikuinen koki että pienet tytöt kiusaa häntä. Ja eiköhän suurin osa ollut sitä mieltä, että aikuisena pitää vaan ottaa vastaan tuollaiset asiat. Kuitenkin se on vanhempien asia tehdä justiinsa stoppi, jos ovat vieressä kuulolla.
Ei lapsillakaan enää ystävyys tai kaveruus saman tien synny. Ja varmasti tarhan henkilökunta ohjaa tilannetta sitten, kun näkee, millaiseksi se kehittyy.
Kysemykseesi en osaa vastata. Tytärtäni kiusasi tarhassa ihan "tavallisesta" perheestä oleva lapsi, päällepäin en mitään erityistä koskaan huomannut.
... mutta jos oma poikani käyttäytyisi noin, eli syrjisi jotakuta, niin satavarmasti haluaisin siitä kuulla henkilökohtaisesti! Mielumin ennen kuin ongelma pääsisi kasvamaan ylivoimaiseksi.
Tsemppiä hoidon aloitukseen!