Lue keskustelun säännöt.
Köyhistä oloista menestykseen ponnistaneet on aina sitä mieltä että menestys on asenteesta kiinni
08.04.2023 |
Mistä se johtuu? Aina mainitaan positiiviinen asenne ja että jaksaa yrittää. Minusta siihen vaikuttaa muutkin asiat.
Kommentit (347)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaan esimerkkinä Youtube videoiden tekeminen. Itsellä on kaksi kanavaa, ensimmäinen on semmoinen missä on vaihtelevaa sisältöä, ja ei ole erikoisen hyvin menestynyt, ei lähelläkään nykyisiä kaupallistamisen rajoja, varmaan joku algoritmimuutos tms. romahdutti sen vähänkin suosion murto-osaan yhdessä yössä keväällä 2021.
Katselin sitten noita ohjeita millä mukamas youtubessa menestyy, yksi iso asia oli sisällön vaihtelevuus, kuulemma menestyy paremmin jos sisältö keskittyy vain yhden asian ympärille. No tein semmoisen kanavan joka käsittelee vain yhtä aihetta. No tuliko menestystä? Ei tullut vaan se menestyy vielä huonommin kuin se vanhempi kanava!!
Tällaista tämä minun surkea elämä on stana joka asiassa, mikään menestysohje ei toimi minun elämässä!!!
Kyllä minä väitän että tärkein asia menestyksessä on tuuri tai karma, minä en ole onnistunut ns. kovaa työtä tekemälläkään menestymään elämässä ja sentään on jo 48 vuotta eletty!!!!
Maailma on muuttunut nopeasti, ja varmaan muuttuu jatkossakin, ja tosiaan se voi olla algoritmi tai direktiivi. Varaudu siihen, voi olla että tuokaan tuuri ei riitä enää ensi vuonna. Näitä on ollut ennenkin mitä jo 62v olen elänyt, nopea nousu, vielä nopeampi lasku, ja se liittyy usein (tieto)tekniikan kehittymiseen, lakimuutoksiin jne. Olepa hereillä, varaudu vaihtamaan alaa ajoissa. Ei ole kovinkaan montaa vuotta kun rahakkaiden kakarat työnsivät kehnoja videoitaan tv-kanaville. Se oli täysin uutta ja sillä tavalla saivat rahasiivuja. Sitä ennen videovuokraus oli kova juttu, sitä ennen levykaupat. Kannattaa harkita jotain perinteisempää hommaa kun tuuri loppuu. Partureilta ei työt lopu. Esimerkiksi.
Tosiaan näyttää siltä että mitä korkeammasta teknologiasta on kyse, sitä lyhytikäisempiä siihen liittyvät ammatit ovat ainakin Suomessa. Nokian menestyskin oli varsin lyhytaikainen jakso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutuksen osalta ovat oikeassa: opiskelu vaatii oikean tahtotilan ja toistaiseksi
koulutus on meillä ilmaista. Työhön pääsyyn vaikuttaa sitten muut asiat kuin
oikea tahto. Usein se on sattumaa saako opiskeluita vastaavan työpaikan.
Myös se on sattumaa, sairastuuko johonkin fyysiseen tai mielenterveydelliseen
sairauteen.Tuo ilmaisen koulutuksen hokeminen on pelkkä puolitotuus, opintotuet ovat niin matalia että kun vuokrat ja laskut on kuitenkin täysimääräisiä, ei monellakaan ole kuitenkaan todellisia taloudellisia mahdollisuuksia opiskella!!
Onko järjestelmä muuttunut kovastikin vuosituhannen vaihteesta, jolloin opintotuki+asumislisä oli yhteensä enemmän kuin vuokra? Laskuihin voi tietenkin vaikuttaa itsekin.
Itse opiskelin ysärin lamassa. Kesällä ei opintotukea herunut eikä opintoja voinut suorittaa, kesätyöt kiven alla, ei saanut asumislisää eikä opiskelijana tt-tukea, joten kesät oli yleensä pakko elää kokonaan velaksi. Täysin hullua, enää en moiseen suostuisi, varsinkin, kun maisteritutkintoni ei johtanut mihinkään. Raskaita opintovelkoja makselin vielä nelivitosena yksinhuoltajana toimeentulotuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutuksen osalta ovat oikeassa: opiskelu vaatii oikean tahtotilan ja toistaiseksi
koulutus on meillä ilmaista. Työhön pääsyyn vaikuttaa sitten muut asiat kuin
oikea tahto. Usein se on sattumaa saako opiskeluita vastaavan työpaikan.
Myös se on sattumaa, sairastuuko johonkin fyysiseen tai mielenterveydelliseen
sairauteen.Tuo ilmaisen koulutuksen hokeminen on pelkkä puolitotuus, opintotuet ovat niin matalia että kun vuokrat ja laskut on kuitenkin täysimääräisiä, ei monellakaan ole kuitenkaan todellisia taloudellisia mahdollisuuksia opiskella!!
Onko järjestelmä muuttunut kovastikin vuosituhannen vaihteesta, jolloin opintotuki+asumislisä oli yhteensä enemmän kuin vuokra? Laskuihin voi tietenkin vaikuttaa itsekin.
Itse opiskelin ysärin lamassa. Kesällä ei opintotukea herunut eikä opintoja voinut suorittaa, kesätyöt kiven alla, ei saanut asumislisää eikä opiskelijana tt-tukea, joten kesät oli yleensä pakko elää kokonaan velaksi. Täysin hullua, enää en moiseen suostuisi, varsinkin, kun maisteritutkintoni ei johtanut mihinkään. Raskaita opintovelkoja makselin vielä nelivitosena yksinhuoltajana toimeentulotuesta.
Vuosituhannen vaihteessa it-kuplan puhkeamisen jälkeen valmistuin. Kesätyöt ruohonleikkuuta, niillä kuitenkin maksoi vanhemmille kesälomat nimellistä vuokraa porukoilla majaillessa. Opintotuesta jäi muina kuukausina ruokaan noin 180e/kk. Oli jälkikäteen katsoen ihan p--seestä, mutta ei silloin paremmastakaan vielä tiennyt. Sittemmin ala alkoi kuitenkin taas vetämään, mutta duunia kaikki on vaatinut.
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elämässä on loppupeleissä tuurista kiinni. Voit kouluttautua ja hankkia hyvän ammatin mutta sitten tuleekin tapaturma tai sairaus ja kaikki menee. Tai voit lyödä kaikki läskikisi ja voittaa lotossa.
Kaikki? Sen lottovoiton saa muutama suomalainen, loput joutuu hankkimaan menestyksensä työllä. Joskus toki tuurikin näyttelee jonkinlaista roolia, mutta harvemmin elämä kokonaan siitä on kiinni.
Joo nuo olikin ne ääriesimerkit, variaatioita ja välitapahtumia on pilvin pimein. Väitän edelleen että kukaan ei menesty pelkästään omin avuin, aina tarvitaan muita. edellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä näen asian toisaalta niinkin (omiin tuttaviin perustuvien havaintojen perusteella), että kyllä ne kaiken vähän helpommalla saaneet (=varakkaasta perheestä, isoja perintöjä, perheyrityksestä taattu toimeentulo jo nuorena, yms) ovat usein juuri sitä mieltä, että se on "vain itsestä kiinni". He eivät osaa huomioida lähtökohtien vaikutusta, vaan kuvittelevat että heiltä vain nyt onnistuu nämä hommat vähän paremmin kuin toisilta. Helppohan se on sanoa, kun on itse saanut kaiken helpolla, eikä ole tarvinnut rakentaa sitä kaikkea hartiavoimin nollasta. Kun taas tuntemani menestyneet ihmiset, jotka ovat lähteneet nollasta, eivät koskaan kehu itseään tuolla tavalla.
Samaa mieltä. Tunnen monia kultalusikka syntyneitä ja pari heistä ovat jatkaneet vanhempiensa perheyrityksessä. Erehdyin pari kertaa töihin näille. Luulin ystävikseni, mutta minusta yritettiinkin tehdä huonostipalkattu orja joka on tavoitettavissa 247. Ei kiitos enää koskaan. Eivät ole enää työnantajiani eivätkä edes ystäviäni. Somessa poseeraavat Espanjan golfkentillä ns rankan työviikon jälkeen. Hah, itse tiedän, että hyvä kun alkeellisempia päätöksiä saivat tehtyä ja orjat hoitavat kaiken.
Mutta heidän vanhempiaan kunnioitan, he perustivat firmansa raskaalla työllä ja intohimolla ja ovat yllättäen paljon mukavampia ihmisinäkin.
Nuorempana jaksoin kaikenlaista. Opiskelin ammatin, tein kaikki työt mitä sain, kotoa soitettiin töihin milloin mihinkin. Jaksoin perehtyä uusiin työpaikkoihin ja tutustua ihmisiin. Opiskelin lisää. Sain pari lasta, erityislapsia, sain töitä, mutta sitten sekosin päästäni yhtäkkiä, ihan varoittamatta. Toivuin ja löysin kuin löysinkin taas töitä, mutta sitten puoliso sairastui. En jaksanut enää käydä töissä, kaikki romahti. Nuppi ei pelaa enää, lapset oireilevat vakavasti, elämä on pelkkää selviytymistä. Olen yrittänyt kuntoutua, mutta kun keskittymiskyky on kuin oravalla ja muisti ei toimi, niin aika toivottomalta vaikuttaa. Tämä on silti vain elämää, katkeruus ei hyödytä, mutta en vain jaksa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana jaksoin kaikenlaista. Opiskelin ammatin, tein kaikki työt mitä sain, kotoa soitettiin töihin milloin mihinkin. Jaksoin perehtyä uusiin työpaikkoihin ja tutustua ihmisiin. Opiskelin lisää. Sain pari lasta, erityislapsia, sain töitä, mutta sitten sekosin päästäni yhtäkkiä, ihan varoittamatta. Toivuin ja löysin kuin löysinkin taas töitä, mutta sitten puoliso sairastui. En jaksanut enää käydä töissä, kaikki romahti. Nuppi ei pelaa enää, lapset oireilevat vakavasti, elämä on pelkkää selviytymistä. Olen yrittänyt kuntoutua, mutta kun keskittymiskyky on kuin oravalla ja muisti ei toimi, niin aika toivottomalta vaikuttaa. Tämä on silti vain elämää, katkeruus ei hyödytä, mutta en vain jaksa enää.
Tuli tästä mieleen yksi mun ystävä, joka sairastui vakavaan mt-häiriöön jo tosi nuorena. Toisen kerran se uusi, kun oli valmistumassa. Kaikki arvosanat 5/5, todella ahkera ihminen.. mutta koska valmistui sellaiselle alalle, missä ko. sairastuminen este niin käteen jäi toki hänelle ne korkeakoulupaperi hyvin arvosanoin, mutta ei ole tehnyt päivääkään niitä töitä.
Eli siis hän on luonteeltaan erittäin ahkera ja aikaansaava, mutta koska sairastui niin ei saanut kuitenkaan tehdä niitä töitä, mihin aiemmin ei ollut estettä.
Monesti suren tuota asiaa..
T. 225
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menestys on AINA säkää! AINA!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulutuksen osalta ovat oikeassa: opiskelu vaatii oikean tahtotilan ja toistaiseksi
koulutus on meillä ilmaista. Työhön pääsyyn vaikuttaa sitten muut asiat kuin
oikea tahto. Usein se on sattumaa saako opiskeluita vastaavan työpaikan.
Myös se on sattumaa, sairastuuko johonkin fyysiseen tai mielenterveydelliseen
sairauteen.Tuo ilmaisen koulutuksen hokeminen on pelkkä puolitotuus, opintotuet ovat niin matalia että kun vuokrat ja laskut on kuitenkin täysimääräisiä, ei monellakaan ole kuitenkaan todellisia taloudellisia mahdollisuuksia opiskella!!
Onko järjestelmä muuttunut kovastikin vuosituhannen vaihteesta, jolloin opintotuki+asumislisä oli yhteensä enemmän kuin vuokra? Laskuihin voi tietenkin vaikuttaa itsekin.
Itse opiskelin ysärin lamassa. Kesällä ei opintotukea herunut eikä opintoja voinut suorittaa, kesätyöt kiven alla, ei saanut asumislisää eikä opiskelijana tt-tukea, joten kesät oli yleensä pakko elää kokonaan velaksi. Täysin hullua, enää en moiseen suostuisi, varsinkin, kun maisteritutkintoni ei johtanut mihinkään. Raskaita opintovelkoja makselin vielä nelivitosena yksinhuoltajana toimeentulotuesta.
Vuosituhannen vaihteessa it-kuplan puhkeamisen jälkeen valmistuin. Kesätyöt ruohonleikkuuta, niillä kuitenkin maksoi vanhemmille kesälomat nimellistä vuokraa porukoilla majaillessa. Opintotuesta jäi muina kuukausina ruokaan noin 180e/kk. Oli jälkikäteen katsoen ihan p--seestä, mutta ei silloin paremmastakaan vielä tiennyt. Sittemmin ala alkoi kuitenkin taas vetämään, mutta duunia kaikki on vaatinut.
Sulla oli sentään vanhemmat, joiden luona majailla kesät. Itsellä ei olisi tullut kuuloonkaan. Vanhemmat eivät tukeneet yhtään mitenkään. Ei ois tosin ollut omakotitaloa, ruohoakaan mitä leikata eikä ruohonleikkuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On teillä köyhistä oloista ponnistaneet ollut resurseja mitä ette edes ymmärrä
Niitä on voinut olla hyvä perhe, tuki koulutehtävissä korona, vanhemman malli esim akateeminen pohja, kannustus, hyvä minäpystyvyyden tunne, se ettei ole mt-ongelmia, syntyminen valtioon jossa köyhempikin voi onnistua, hyvä opettaja ja laadukas opetus, se että ette ole tulleet kiusatuksi niin että se on murskannut itsrtunnon, esim. hyvä ulkonäkö, se että ette ole liian ujoja tai kärsi sosiaalisesta ahdistuksesta, se että olette hakeutuneet alalle joka oikeasti työllistääkin, se että olette terveitä, se että teillä on joskus käynyt tuurikin esim ekan työpaikan ovet on auenneet helpommin ettekä ole jääneet kierteeseeg missä nollatyökokemuksella ei pääse töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse köyhässä perheessä kasvaneena näen tässä myös vaaran syyllistyä tietynlaiseen kovuuteen "kun minä olen pärjännyt pitää muidenkin kyetä samaan". Köyhissä perheissä voi olla myös moniongelmaisuutta, tunteita ei kohdata eikä käsitellä vaan lapsi joutuu selviytymään yksin. Se voi sitten kostautua myöhemmin heikkouden kieltämisenä ja halveksuntana.
Menestystä koulussa ja työelämässä korostetaan, samoin taloudellista vaurastumista. Ihminen on selvinnyt kovuudella ja tuomitsee kaikki heikot. Ei näe että ongelma on hänessä itsessään ja että hänestä on tullut taustansa vuoksi narsistinen.
Eri: siis tämä kovuus onkin vika? - veroja maksaa eli tuottaa eikä ole kenenkään elätti. Mitä pahaa siinä on jos on joutunut kovettamaan itsensä pärjätäkseen, elättääkseen perheensä, kasvattaakseen lapsistaan kunnollisia? Ketä kaikkia se vahingoittaa? Muita työssäkäyviä veronsa hoitavia, ilman tukia pärjääviä?
Vai niitä jotka eivät koveta itseään, itkevät surkeuttaan eivätkä pärjää olleenkaan ilman kaikenlaisia yhteiskunnan tukitoimia? Joidenkin on vain tehtävä työnsä, on karhuttava asiakkaita koska firma tarvitsee omat rahansa, koska hyväntekeväisyys ei kannata. Pyhällä hengellä ei elä kukaan, ei edes se itsensä kovettanut.
Vastasit omaan kysymykseesi. Kovuus nimenomaan vahingoittaa niitä jotka eivät koveta itseään ja tarvitsevat yhteiskunnan tukitoimia. Kirjoituksestasi huokuu kovuus. Tuo "itkevät surkeuttaan" on jo julmaa. Ehkä sinunkin kannattaisi opetella itkemään ja miettiä kuka sinua ei rakastanut ja tukenut kun sinusta tuli noin kova. Yrittäjissä on paljon vahvuuteen sairastuneita koska siinä pääsee toteuttamaan vahvan roolia ja korostamaan omaa pärjäävyyttä ja sitä kuinka "koko firman tulevaisuus lepää minun harteillani" ja "lomia ei ehdi pitää". Pääsee pätemään ja halveksimaan heikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää suunnattomasti kun joku sanoo että minulla on käynyt TUURI. Ai tuuri valvoi puolestani ja opiskeli? Tuuri juoksi pääkolmentena jalkana töissä opintojen ohessa? Tuuri skippasi juhlat koska seuraavana päivänä oli tärkeä koe? Tuuriko se olikin joka soitteli satoihin paikkoihin työharjoitteluja hakiessaan? Niin alentavaa. Minä se olin, minä tein sen ihan itse.
Entäs jos olisit sairastunut? Olisit saanut syntymälahjaksi pahan lukihäiriön? Et olisi saanut töitä opiskelujen oheen? Niinpä, tuuria on ollut paljon. Et vain halua sitä nähdä, kuten ei kukaan menestynyt.
Oli lähtöisin köyhistä tai varakkaista oloista, menestykseen tarvitaan ennen kaikkea suhteita (Suomessa) ja ehkä sen verran kyse myös asenteesta ja luonteesta että kehtaa niitä suhteita hyödyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Muistithan äänestää? Aika moni köyhä ei viitsinyt, koska oikeisto voitti.
Itse olen köyhästä perheestä, vanhemmat sairastui lama-aikana talousromahduksesta mt-ongelmiin, elin lapsuuden korkeassa stressitilassa ja kärsin jo lapsena ahdistuksesta, oli aina turvaton olo. Jälkikäteen tajusin traumatisoituneeni lapsuudessani ja nuoruudessani. Kärsin aina ujoudesta, huonosta itsetunnosta ja sosiaalisesta ahdistuksesta.
Lama-aikana tipahdus köyhyyteen vei vanhemmat välillä jopa leipäjonoon
Välillä aina romahtelin henkisesti vaikka yritinkin. Kävin kokoajan henkisillä ylikierroksilla ja stressinsietokyky oli heikkoa.
Suoriuduin kuitenkin koulusta, ihan hyvinkin. Arvosanat oli hyviä koko nuoruuteni. Silloin minäpystyvyyskokemus koulun suhteen oli hyvä. Se ei ollut pelkästään omaa ansiotani koska minulla ei esim ollut mitään oppimisvaikeuksia tai muuta ja minulle koulu oli helppoa. Sain tukea. Uskoin itseeni silloin enempi. Minua auttoi vanhempien antama tuki ja joku malli akateemisesta koulutuksesta. Puskin sosiaalisten pelkojen läpi ja meni vuosia päästä tasapainoon niiden kanssa. Moni ei joudu vastaavaa käymään lävitse.
Pitkään tuntui ettei mikään ovi aukene, ei kelvannut edes hanttihommiin. olin hukassa mihin haluan enkä meinannut päästä kouluun sen jälkeen kun mt-ongelmia tuli. Keskittymisongelmat vaivasi kokoajan ja minäpystyvyyden tunne laski. Kävin elämässäni läpi lähes syrjäytymisen kaiken hyvän alun jälkeen mt-ongelmien vuoksi. Kun ovet aukeni, puskin kaikkea eteenpäin ja onnistuinkin. Ura oli urkenemassa, opinnot sujui. Ainoa tärkeä asia mikä unohtui oli itsestä kunnolla huolenpito. Kannoin ylimäähäistä taakkaa selässäni mikä vei tosi paljon energiaa ja kapasiteettia muulta mirä en nuorena tajunnut. Noh, lopulta sairastuin sekä fyysisesti että henkisesti ja eläköidyin.
Ehkä en ollut sitten riittävän älykäs, hyvä, enkä tarmokas ansaitakseni menestymistä ja onnea. Siinä suhteessa olin kyllä tyhmä että puskin sata lasissa vaikka mt-pillereiden voimin ja unohdin että pitää olla riittävästi lepoa ja itsestä huolehtimista. Ajattelin että pitää puskea niin paljon kuin vaam jaksaa jos haluaa menestyä
Ei kai sillä asenteella ole mitään väliä. Kyllä ihmisen kuuluu menestyä ihan riippumatta omasta asenteesta. Jos nyt mulla sattuu nenätenkaan poisto olemaan kynnyskysymys viitsinkö mennä töihin ollenkaan, niin kyllä mulle kuuluu ihan samat tulot ja arvostus kuin kaikille niille otjille, jotka aamu aamulta raahautuvat töihinsä raatamaan. Kyllä ne on ihan ilman omaa ansiotaan saavuttaneet ne tulonsa ja varansa. Samat kuuluu mullekin, vaikken viitsi töihin lähteäkään. Asenne ei ratkaise yhtään mitään. Kyllä se niin on! Lahjaksi ovat kaiken saaneet. Omaa ansiotaan siinä ei ole sentin vertaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä väitän että se on yleensä päinvastoin.
Kokoomustyylistasennemantraa hokevat yleensä ne, joiden elämä on ollut aina helppoa, eivätkä ole kokeneet oikeita vastoinkäymisiä.
Ykeensä vaikeista oloista lähtlisin olevilta löytyy ebemmän ymmärrystä "huono-osaisia" kohtaan, kun tietävät että ihmisten elinolosuhteet ja mahdollisuudet eivät todellakaan ole kaikilla samat. Usein se näkyy vielä kun ovat menestyneitä, että haluavat jotenkin vaikuttaa siihen, että heikompiosaisten asioihin tulisi parannusta ja valoa tunnelin päähän.Köyistä oloista lähteneenä en nimenomaan halua edes kuulla mistään fatalistisesta "huono-osaisuudesta", sillä tuohan lyö ihmiseen sellaisen leiman, että sulla nyt tuo osa vaan on, etkä siitä pääse mitenkään eroon. Kokoomustyylinen asennemantra nimenomaan on opittu, että kun hammasta purren on päästy elämässään johonkin, niin kyllä se on mahdollista suurimmalle osalle muitakin "huono-osaisia".
Minua ärsyttää eniten kokoomuksen oman onnensa seppä ajattelu. Emme loppujen lopuksi ole niin paljon itsestämme kontrollissa ja kaikesta että olemme täysin oman onnemme seppiä. Niin monet asiat vaikuttaa siihen pärjäämmekö. Toki semmoinen periksiantamaton asenne on tärkeä pärjäämisessä mutta pahimmillaan tuollainen voi olla myös tuhoisa piirre kun uuvuttaa itsensä.
Osalla on enemmän taakkaa repussa kuin toisilla. Ne pärjääjät ei vain sitä tajua kun eivät ole toisten saappaissa olleet. Sekin on jo henkistä pääomaa että jaksaa uskoa itseensä vaikka ovet sulkeutuisi kokoajan. En tiedä miksi osa pystyy siihen. Kyllä se varmasti terveen itsetunnon ja melko tasapainoisen lapsuuden tarvii että itsetunto ja minäpystyvyyden tunne säilyy jos kakkaa sataa niskaankin paljon.
Yksi on mistä emme myöskään ole täysin kontrollissa on esim se miten nuppi pelittää. Nuorena ennen mt-ongelmia ja uupumisia oli todella hyvä oppimiskyky. Samaa ei voi sanoa enää. Mutta kilpailet niiden ihmisten kanssa joilla tuollainen on. Joskus tulee vain sellainen tunne että miksi enää yrittää?
Juuri näin. Isäni oli sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita. Se oli niin suuri juttu 40-50- luvulla ja ylioppilaslakkia pidettiin päässä koko kesän. Opiskelu ei ollut ilmaista, piti tehdä työtä ja elää niukasti. Eikä isästä koskaan tullut törsääjää vaikka sai yliopistotutkinnon ja menestyi, ja opetti meidät lapsetkin säästäväisiksi. Itse en ollut innokas opiskelija mutta olen menestynyt yrittäjä ja maahantuontifirmani on tainnut toimeentulon. Kovaa työtä on vaatinut ja vaatii edelleen.