Lue keskustelun säännöt.
Köyhistä oloista menestykseen ponnistaneet on aina sitä mieltä että menestys on asenteesta kiinni
08.04.2023 |
Mistä se johtuu? Aina mainitaan positiiviinen asenne ja että jaksaa yrittää. Minusta siihen vaikuttaa muutkin asiat.
Kommentit (347)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Tämä on vaan pahentunut oikeistovoiton jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Tämä on vaan pahentunut oikeistovoiton jälkeen.
HAHHAH, vaaleista on vähän yli viikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Tämä on vaan pahentunut oikeistovoiton jälkeen.
HAHHAH, vaaleista on vähän yli viikko.
Niin ja koko sen ajan suuri osa vauvapalstan aloituksista on ollut loiset töihin, leikataan tuet koska köyhät on laiskoja - tyylisiä.
Vierailija kirjoitti:
On teillä köyhistä oloista ponnistaneet ollut resurseja mitä ette edes ymmärrä
Niitä on voinut olla hyvä perhe, tuki koulutehtävissä korona, vanhemman malli esim akateeminen pohja, kannustus, hyvä minäpystyvyyden tunne, se ettei ole mt-ongelmia, syntyminen valtioon jossa köyhempikin voi onnistua, hyvä opettaja ja laadukas opetus, se että ette ole tulleet kiusatuksi niin että se on murskannut itsrtunnon, esim. hyvä ulkonäkö, se että ette ole liian ujoja tai kärsi sosiaalisesta ahdistuksesta, se että olette hakeutuneet alalle joka oikeasti työllistääkin, se että olette terveitä, se että teillä on joskus käynyt tuurikin esim ekan työpaikan ovet on auenneet helpommin ettekä ole jääneet kierteeseeg missä nollatyökokemuksella ei pääse töihin.
Isä oli käynyt kiertokoulun äiti kansakoulun. Ei oltu rikkaita. Syrjäkylän asukkeja. Talvisin meille ei esim ollut aurattu tietä ollenkaan. Kilometri oli matka tien varteen ja toinen koululle. Mikä oli meidän kylällä lyhyt koulumatka. Sitten myöhemmin ensin koulumatka 10km ja lopuksi 30km. Isi maksoi kyydit, ja koulut, kiitos hänelle. Koulutehtävät sain hoitaa omin päin ja se olikin ainoa mihin kukaan ei komentanut. Työhön sitten sitäkin enemmän. Olin ujo vääränlainen, kiusattiin koulussa juu. Opin olla odottamatta mitään hyvää keneltäkään. Ja ettei kukaan tule minua elättämään jos en itse. Ujo ei saa töitä. Ottaa sitten sen työn mihin ei ketään muuta saada. Mutta se on tosi, että yhteiskunta auttaa. Sain lainaa, mutta olin liian nuori saamaan opintorahaa. Asumistukea en saanut, en muista miksi, oliko sitä kellekään silloin? Vai enkö vain ymmärtänyt hakea? Työttömänä olin sitten melkein vuoden ja sitten parin viikon pätkätöisdä eri paikkakunnilla 50-vuotiaaksi asti. Hyvin minulle lopulta kävi. Onnistuin elättämään itseni ihsn vaan sen takia, että olin etuoikeutettu kermaperse. Sen olen oppinut vasta viime vuosina. Omilla tekemisillä tsi tekemättä jättämisillä ei ollut siinä mitään osuutta. Yhtä hyvin olisin voinut maata ikäni kotona peiton alla, sillä muiden ansiosta olin perdesrinoitunut saamaan joka tapauksessa kaiken mitä sain. Ei olisi tarvinnutkasn tehdä itse mitään. Olisin voinut viettää kivaa vapaa-aikaa kaikki nämä vuodet.
Muuten, opintolainan saapi nykyisinkin. Lisäksi nyt on opintoraha ja asumistuki. Kuka vaan osaa tarttua tarjottuun tilaisuuteen. Kaikille ei kelpaa. Eikä tarvitaan, koska jokainen on predestinoitu saamaan zen mitä saa eikä siihen vaikuta mitään mitä itse tekee. Näin meille nykyisin opetetaan. Ennencanhaan kotioppi oli että kuolet maantienojaan takapuoli pystyssä kun olet niin laiska. Väärin luuli meidän muori. Ei tiennyt elämästä mitään, mutta hänhän olikin käynyt vain kansakoulun eikä ollut korkeampaa sivistystä.
Kyllä se on asenteesta kiinni. Tein aikoinaan tämän testin ja sain 6 pistettä: https://dynamic.hs.fi/2019/elaman-evaat/
Olen menestynyt elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Muistithan äänestää? Aika moni köyhä ei viitsinyt, koska oikeisto voitti.
Äänestin heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä, oli kova tarve varmistaa että vasemmisto saa ääneni. Vaalien lopputulos oli kova pettymys kun tietää mitä köyhien kyykyttämistä on taas luvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elämässä on loppupeleissä tuurista kiinni. Voit kouluttautua ja hankkia hyvän ammatin mutta sitten tuleekin tapaturma tai sairaus ja kaikki menee. Tai voit lyödä kaikki läskikisi ja voittaa lotossa.
Kaikki? Sen lottovoiton saa muutama suomalainen, loput joutuu hankkimaan menestyksensä työllä. Joskus toki tuurikin näyttelee jonkinlaista roolia, mutta harvemmin elämä kokonaan siitä on kiinni.
Valtaosa menestyneistä on rikkaiden lapsia.
Tämä ei pidä paikkaansa. Suomenkaltaisessa maassa, jossa on ilmainen yliopistokoulutus, nimenomaan ON erityisen paljon kiinni itsestä ja asenteesta. Rikkaiden perheiden lapsilla saattaa oma viitseliäisyys jäädä puuttumaan, kun on tottunut saamaan asiat helpolla, ja vaikkapa yliopiston ovet eivät aukeakaan ensiyrittämällä.
Ilmaista koulutusta jaksetaan jankata mutta ei sanallakaan huomauteta että otetaan kymmenien tuhansien opintolainoja. Samalla logiikalla on jenkkilässäki ilmainen koulutus.
Lisäksi rikkaiden lapset pääsee valmennuskursseille mihin muilla ei ole varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitetaan "menestyksellä"?
Että pääsee pelaamaan NHL:ään tai NBA:han?
No ei takuulla pääse pelkällä asenteella.
Ilman tietynlaista geenipohjaa ei onnistu millään.
Eikä moni muukaan suuren luokan menestys onnistu ilman sitä.
Menestys tarkoittaa sitä että tulot on keskivertoa isommat.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää suunnattomasti kun joku sanoo että minulla on käynyt TUURI. Ai tuuri valvoi puolestani ja opiskeli? Tuuri juoksi pääkolmentena jalkana töissä opintojen ohessa? Tuuri skippasi juhlat koska seuraavana päivänä oli tärkeä koe? Tuuriko se olikin joka soitteli satoihin paikkoihin työharjoitteluja hakiessaan? Niin alentavaa. Minä se olin, minä tein sen ihan itse.
Eli kaikki pääsee yliopistoon puhtaalla taidolla vaikka ihan sivustolla sanotaan että tasaväkisten kohdalla otetaan arpa käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elämässä on loppupeleissä tuurista kiinni. Voit kouluttautua ja hankkia hyvän ammatin mutta sitten tuleekin tapaturma tai sairaus ja kaikki menee. Tai voit lyödä kaikki läskikisi ja voittaa lotossa.
Kaikki? Sen lottovoiton saa muutama suomalainen, loput joutuu hankkimaan menestyksensä työllä. Joskus toki tuurikin näyttelee jonkinlaista roolia, mutta harvemmin elämä kokonaan siitä on kiinni.
Valtaosa menestyneistä on rikkaiden lapsia.
Tämä ei pidä paikkaansa. Suomenkaltaisessa maassa, jossa on ilmainen yliopistokoulutus, nimenomaan ON erityisen paljon kiinni itsestä ja asenteesta. Rikkaiden perheiden lapsilla saattaa oma viitseliäisyys jäädä puuttumaan, kun on tottunut saamaan asiat helpolla, ja vaikkapa yliopiston ovet eivät aukeakaan ensiyrittämällä.
Ei yliopistokoulutus tänä päivänä kyllä takaa mitään ihmeempää "menestystä".
Kaikille ei sitä paitsi joku yliopistokoulutus edes sovi. Sekin vaatii ihmiseltä tietynlaisia ominaisuuksia.
Minäkin olen kirurgi ilman yliopisto tutkintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elämässä on loppupeleissä tuurista kiinni. Voit kouluttautua ja hankkia hyvän ammatin mutta sitten tuleekin tapaturma tai sairaus ja kaikki menee. Tai voit lyödä kaikki läskikisi ja voittaa lotossa.
Kaikki? Sen lottovoiton saa muutama suomalainen, loput joutuu hankkimaan menestyksensä työllä. Joskus toki tuurikin näyttelee jonkinlaista roolia, mutta harvemmin elämä kokonaan siitä on kiinni.
Valtaosa menestyneistä on rikkaiden lapsia.
Jos haluaa menestyä vaikka F1-kuskina niin varmaan pitää osittain paikkaansa, harvaan muuhun alaan kuitenkaan tarvitsee niin suurta rahallista panostusta vanhemmilta. Sitä paitsi esimerkiksi Kimi Räikkösen lapsuus ulkovessoineen ei varsinaisesti kuulosta miltään ökylapsuudelta.
Valmennuskurssit maksaa. Lisäksi on aikaa opiskella kun ei tarvii käydä töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat ikänsä matalapalkkatöissä ja työttömänä, ilman kummempaa koulutusta.
Itsekin olin samalla suunnalla parikymppiseksi asti, kunnes päätin että nyt loppuu köyhäily.
Päivät olin töissä, illat opiskelin, kesälomat yms vapaat sama homma.
En ole koskaan ollut koulussa tai missään erityisen hyvä, enempi sellainen tasainen puurtaja.Olihan se rankkaa, viitisen vuotta siinä meni.
Valmistuin koulusta, etenin töissä ja nyt olen siinä tilanteessa että tulojen puolesta kuulun ylimpään palkkadesiiliin.Ilman kultalusikkaa suussa, ilman lahjakkuutta, puhtaasti kovalla työllä ja asenteella.
M40
Mikä tieteenala ja paljon palkka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on tehnyt eläimellisesti töitä, uhrannut asioita ja katsonut vierestä lapsena miten toiset saa kaiken helpommalla, ei välttämättä kasva kovin paljon empatiaa. Ja kun menestystä tulee, ei jaksa mitään vinkumisia.
Entäs kun käy se huono tuuri ja tulee sairaus tai konkurssi? Eikun eihän niitä tule jos on oikea asenne, hups.
Niin tai entä jos jää auton alle. Ei siis kannata ikinä edes yrittää tehdä mitään koska huomenna voi olla kuollut.
Auton alle jäämisen voi välttää mutta maailman pörssin ei voi vaikuttaa tai sairastumiseen. Huono vertaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei työteliäs asenne johda aina rikastumiseen, mutta kyllä se yleensä johtaa johonkin hyvään ja se on myös minimivaatimus pärjäämiseen tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siitä vapaa-ajasta pitää pikkuisen olla valmis tinkimään. sen aikana satsata tulevaan, esim. tehdä sivutöitä omalla riskillä, hankkia lisäpätevyyksiä. Ei myöskään pyöri päällimmäisenä mielessä, että miten valtio tukee tätä tai mitä minulle kuuluu. Just. Meitä on moneen junaan. Joitakin rupesi varmasti jo ärsyttämään.
Moni niistä, jotka käy tälläkin hetkellä töissä tai opiskelee, on jo jaksamisensa äärirajoilla. Ois hienoa, jos jaksaisi vaikkapa nousta 20min aikaisemmin joka aamu vaikkapa tekemään jotain kehittävää, mutta kun hädintuskin jaksaa edes myöhässä kouluun. Siitäkin huolimatta, että olin ennen se, joka oli ensimmäisten joukossa paikalla, viimeisenä lähdössä tentistä, oppimassa extraa, kirjoittamassa pitkiä esseitä, jne.. aina valmis tekemään parhaani.
Mutta.. kaikilla ei ole turvaverkkoa. Traumatausta, läheiset joskus kaikkein ilkeimpiä, ei ole ketään johon luottaisin, töissä yritin tulla kaikkien kanssa toimeen ja asiakkaat tykkäsi, silti minut oli helppo nuorena työntekijänä pistää pihalle koeajalla ilman mitään kunnon selitystä kunhan vaan kateelliset asemansa uhatuksi kokeneet ei vaan joudu kattelemaan nuorta naista töissä.. Aiemmin haaveilin yrityksestä ja muiden auttamisesta.
Sanotaanko nyt näin että vaikka haluaisin olla onnellinen, niin en tiedä miten se olisi mahdollista. En jaksa enää edes näitä viimeisiä koulupäiviäkään, mitkä on ennen valmistumista jäljellä. En tiedä miksi yritän ja ketä varten. Mikään ei innosta. Hämmästyttää kun muilla on unelmia ja jaksavat innostua ajatuksesta, että saavat vaikka jonkun yrityksensä pyörimään.
Eniten hämmentää, miksi aina kilttiä ja avuliasta ollaan aina valmiita polkemaan maahan? Olen niin pettynyt ihmisiin. Viimeiset 10v en ole jaksanut oikein elää ja olen sinnitellyt. Vaikka sen sinnittelyn on lähipiirikim nähnyt niin silti olen heiltä kuullut kaikkein ikävimmät kommentit.
Kaikenlisäksi tuntuu että tässä ihan viime vuosina ihmisten itsekkyys tuntuu lisääntyneen? Onko muut huomanneet samaa?
No mutta.. pointti oli se, että pelkkä asenne ei riitä. Monella on semmoinen kuvitelma, että jos he ovat pärjänneet, muidenkin olisi pitänyt.. ymmärtämättä että tilanteet tai lähtökohdat eivät ole samanlaisia.
Itsekkyys ja kovuus ovat lisääntyneet ja yhteisöllisyys sekä kyky empatiaan ovat vähentyneet. Näkeehän sen jo siitä miten huono-osaisista julkisuudessa puhutaan. Vasemmistohallituksen aikana oli näkyvissä toivoa ja monenlaisia parannuksia tehtiin heikompiosaisten tueksi. Tuleva hallitus onkin sitten toista maata, se pyrkii ottamaan köyhiltä ja antamaan varakkaille. Vaalitulos oli todella masentava.
Itselläni on myös traumatausta ja monenlaisia ongelmia elämässä sekä sama kokemus että läheiset ovat olleet kaikkein ilkeimpiä. Siihen kai pätee sanonta että turha hakea ratkaisua sieltä missä ongelmat ovat syntyneet. Vaikka tuntuu usein epätoivoiselta haluan silti uskoa että maailma on sellainen kuin millaisen siitä teemme. Pitää luoda vastavoima kovuudelle, itsekkyydelle ja empatiakyvyttömyydelle. Toteuttaa hyvyyttä joka päivä arkisissa kohtaamisissa.
Tämä on vaan pahentunut oikeistovoiton jälkeen.
kokoomus on kaiken pahan alku ja juuri! ihmispaholaisten puolue!
Onhan se ihan hemmetin hirveästi kiinni siitä, miten ja minne sattuu syntymään, kenelle ja millaisiin oloihin.
"Minulla oli onneksi vanhemmat auttamassa" = Minulla ei ole ollut. Läksyt ja koulunkäynti ja oppiminen piti hoitaa itse 1. luokasta lähtien. Rahaa en ole koskaan saanut vanhemmiltani, perintökään ei ole tulossa. Molemmat vanhemmat mt-ongelmaisia ja koti väkivaltainen henkisesti ja taloudellisesti, sekä köyhä.
"Sain kesätöitä" = Minä en. Kaikesta reippaasta hakemisesta huolimatta.
"Pääsin aina kirjastoon" = Minä en. Me asuttiin toisen vanhemman mt-ongelmien takia kirjaimellisesti metsässä, jossa pitää olla oma auto. Lähin kirjasto ja palvelut olivat 50km päässä, kuten ne kesätyöpaikatkin.
"Haon kovasti, luin ahkerasti ja pääsin viimeinkin yliopistoon" = Minä en, vaikka ahkerasti luin ja hain ja olin hyvä koulussa siitäkin huolimatta, että se piti hoitaa yksin.
"Pääsin aluksi ihan paskaan työhön, jossa tein ahkerasti töitä ja etenin siitä" = Minä olen tehnyt ahkerasti töitä useassa firmassa, hanttihommista hallintoon, ja saanut aina kiitokset töistä ja omatoimisuudesta ja ahkeruudesta, sekä hyvät suosittelijat. yli 20 vuoden ahkeran työuran ja työtä pelkäämättömän asenteeni avulla olen 40 vuotiaana edennyt vakituiseen 0h/viikossa sopimukseen.
"Opiskelin koulussa ahkerasti" = Niin minäkin, hyvällä keskiarvolla, vaikka olin koko yläasteen ja lukion se kaikesta syrjäytetty harmahiirihyypiö, luokan sylkykuppi.
Osalla on apuna/tukena myös puoliso. Minulla ei ole, eikä ole ollut.
Jos menestys olisi kiinni vain siitä, että sokealla uskolla parempaan tulevaisuuteen tekee töitä aina kaikkensa antaen eikä ikinä lannistu, kuka tahansa voisi menestyä tuolla reseptillä ja syyttää vain laiskuuttaan, jos mitään ei ole tapahtunut.
Menestykseen on aina jotain tsemppaavaan, jotain tukevaa siellä taustalla. Se, että pääse kesätöihin. Se, että saa jostain jollain tavalla rahaa. Se, että asuu palveluiden lähellä. Se, että vanhemmat ovat tukena esim. niin, että sieltä saa vaikka ruokakassin välillä tai tsempataan koulunkäyntiin tai ylipäätään arvostetaan koulutusta (meillä ei arvostettu. Naisen rooli on miehen piika, ja miehen rooli on isäntä talossa, se riittää). Se, ettei koulussa tai työssä kiusata. Se, että on syntynyt neurologisesti ja fyysisesti normaaliksi. Kaikenlaista!
Kiittäkää menestyksestänne kovaa työtä, mutta myös niitä apuja, joita matkalla on ollut, vaikka että olisikaan huomanneet niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhistä oloista ei ponnisteta menestykseen se on yksi niitä valheita mitä levitetään... pääosin menestys ja rahakas työpaikka perustuu esim. rikkaaseen perheeseen tai muuten eliittiin kuulumiseen valmiiksi; kaikki toimii suhdeverkostolla, sinne ei mennä köyhistä piireistä... sitten ns. näön vuoksi kerrotaan välillä valtamediassa miten köyhästä voi tulla menestynyt mutta se on käytännössä yhtä suurta huijausta, yksi kolmesta miljoonasta voi näin menestyä, maksimissaan...
Riippuu toki siitä, mitä lasketaan köyhiksi oloiksi ja mitä menestykseksi. Minä asuin suurimman osa lapsuudesta vuokrakolmiossa yhtenä kuusihenkisen perheen lapsista. Yleisin arkipäivän ruoka oli perunat ja ruskea kastike. Nälkä ei kuitenkaan ollut koskaan, sillä perunoita keitettiin aina niin monta, että jokainen sai varmasti vatsansa täyteen. En koskaan ymmärtänyt niitä, jotka valittivat kouluruokailun kanaviillokista ja tillilihasta. Minusta ne olivat luksusta kotiruokaan verrattuna.
Lukion vanhemmat kuitenkin kustansivat eli siinä mielessä en kuulunut kaikkein köyhimpiin. Kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin monen sadan kilometrin päähän TKK:lle opiskelemaan. Mukaani sain omat vaatteeni, pari pussilakanaa ja muutaman vanhan astian.
Nyt olen jo pitkään kuulunut Suomessa hyvätuloisimpaan kymmenykseen. En kuitenkaan sano, että menestykseni on ollut pelkästään omaa ansiotani. Kyllähän sitä on auttanut paljon se, että matematiikka on aina ollut minulle todella helppoa. Mutta vanhempieni tuloilla, varallisuudella tai suhteilla ei ole koskaan ollut menestykseni kanssa mitään tekemistä.
Vanhempien taustalla on äärimmäisen suuri merkitys sosioekonomisen aseman periytymisessä lähes kaikkialla muualla, paitsi pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa. Kun katsotaan globaalilla tasolla, niin harvassa maassa on sellaiset koulutusrakenteet, jotka mahdollistavat suhteellisesti köyhemmistä lähtökohdista tulevien ihmisten kouluttautumisen ja etenemisen parempiin asemiin, vaikka olisi kuinka lahjakas tahansa.
Tietenkin yksittäistapauksia löytyy kaikkialta, mutta kun katsotaan tilastollisia trendejä, niin menestymisessä on yleensä enemmän kyse siitä mihin olosuhteisiin ja perheeseen syntyy, kuin puhtaasti omista valinnoista ja suunnattomasta ponnistelusta. Ihmiset tarkastelevat aina menestystä omien yksilöllisten olosuhteidensa ja näkökulmansa kautta, eivätkä ymmärrä, ettei niistä voi suoraan tehdä päätelmiä, miten asiat yleensä ovat. Pääomat tuppaavat kasautumaan hyvin herkästi, oli kyse sitten henkisestä, sosiaalisesta tai taloudellisesta pääomasta. Tämä on tilastollinen fakta, kun tarkastellaan eri yhteiskuntien sosiaaliseen kerrostumiseen liittyviä aikasarjoja. Pohjoismaiden kaltaiset verohelvetit jossain määrin hillitsevät tätä kasautumisen taipumusta, minkä takia täällä asuvat keskinkertaiset ihmiset voivat elää iloisessa illuusiossa oman ahkeruutensa ja lahjakkuutensa kaikkivoipuudesta.
Kyllä meillä on tuuria ja mun veljellä varsinkin. Veli sai lyhyen sijaisuuden ja siitä se ura sitten lähti. Omalla kohdalla satuin oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Puolisolleni hänen peruskoulun aikainen luokkakaveri ehdotti lopputyötä osalta työpaikaltaan ja hänen ura lähti siitä.
Täällä ihmiset selittää että on tosi paljon ponnistelleet ja saaneet esim mt-ongelmia mikä on vaikuttaneet pärjäämiseen niin sinä puhut nenärenkaasta. Mitä veetua.
Itse olen tehnyt kaikenlaisia "hanttihommia", en päässyt aluksi edes töihin suoraan minnekään lafkaan vaan piti ensin henkilöstövuokrauksen kautta mennä niin että jokainen työvuoro piti sopia erikseen ja työajat oli mitä sattuu
. Välillä ei vuoroja herunut. Olen kirjaimellisesti siivonnut paskaa ja hiljalleen päässyt ns parempiin töihin. Olen myös päässyt yliopistoon, nähnyt paljon töitä sen eteen. Olen tehnyt töitä, opiskellut.
Olen törmännyt ilmiöön jossa ihmiset suhteilla pääsee töihin helposti talon kirjoille ilman henkilöstövuokrausvaihetta. Tasan ei ole onnen lahjat. Sekään ei ole aina reilua että joidenkin persoona on tykätympi, sosiaalisempi ja soveltuvampi töihin. Olen käynyt paljon työhaastatteluita opiskelupaikkakunnalla missä ei työpaikkaa heru. Töihin ei niin vain kävellä.
Valitettavasti päädyin eläköitymään kun sairastuin. Nyt työeläkeyhtiö maksaa tuloni.