Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!
Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.
Kommentit (1166)
Nussii tyttöystävää mökillä. Jätä se sika.
Minusta ja myös vaimosta on kiva joskus olla päivä tai pari yksin. Mökillä, tai vielä parempaa, kotona. Parin päivän päästä toisia kaipaakin jo.
Vierailija wrote:
Ok jos tämä toimii myös toisinpäin että sinäkin saat viikon omaa lomaa? Vai onko tämä vain miesten oikeus???????
Ei ole. Itse ei kenties halua perheestä lomaa.
Ja huutomerkki ittelles!!!!!
Ei tämä ole tasa-arvokysymys. Kyllä on tasa-arvo. Tekevät asioita perheessään ja sen eteen yhdessä. Tämä on nyt joku muu juttu.
Ehkä sanamuoto oli väärä. Uupunut isä. Koeta nähdä sen sanan taakse.
Ehkä on muutospaikka: Tehdä nyt asioita eri lailla kuin on 30 vuotta tehty.
Kauheeta kaavoihin kangistumista sinulla aapee.
Koeta pikkusen notkistaa.
Haluat ymmärtää väärin ja ruveta marttyyriksi- niin sitten ymmärrät niin.
Voit myös koettaa miettiä laajemmin.
Kuulostaa siltä, että asiat on tehty sinun mielesi mukaan ja nyt onkin toisellakin tahto. Se sinut yllätti.
Kolmekymmentä vuotta samalla lailla👀😬😂
Kolmekymmentä?! 😬
Vierailija wrote:
Kolmekymmentä vuotta samalla lailla👀😬😂
Kolmekymmentä?! 😬
Lukekaa ketjua pidemmälle ilkkujat!
Olisi nyt vähintäänkin kohtuullista jutella asiasta ja huomioida vaimonkin mielipide ,alkaa olla heikoilla kantimilla,jos ei välitä siitä,että mahdollisesti pahoittaa toisen mielen ja hankaloittaa perhe- elämää.Mi usta kaveriaika kuuluu lähinnä aikaan ennen perhettä,perheen ollessa kuvioissa ,tavataan kavereita perheineen.Lyhyet tapaamiset kavereiden kanssa on aivan eri asia ,kun esim.viikonloput tai viikot reissussa.
Tosi paljon tsemppiä sinulle AP. Luin koko ketjun ja aika selvää on että sinä elät alistavassa suhteessa, jossa sinun tarpeillasi ei ole merkitystä ja sinulla ei ole samoja oikeuksia kuin miehellä. Olet kotitalouskone joka on olemassa miestä varten. Lisäksi mies kaasuvalottaa sinua ja saa sinut näyttämään hullulta ehkäpä jopa ulkopuolistenkin silmissä (sehän on koko kaasuvalotuksen ideakin!).
Kysy aluksi tseltäsi muutama kysymys.
-Mitä mieltä olisit jos tytärtäsi kohdeltaisiin kuten sinua on parisuhteessasi kohdeltu? Miten neuvoisit häntä?
- Olet "sairaalloisen mustasukkainen" miehesi naisystävästä. Onko sinulla oikeus viettää samalla tavoin aikaa harrastuksessa miespuolisen ystävän kanssa? Miten miehesi siihen suhtautuisi?
-Onko sinulla ylipäänsä oikeus harrastaa ja viettää aikaa kodin ulkopuolella?
30- vuotiaat lapset? Haluaa olla viikon näistä erossa? ???
Vierailija kirjoitti:

Juu, pistit miettimään niin kuin moni muukin täällä. Ei minulla saa olla miespuolista kaveria jonka kanssa viettäisin aikaa, jakaisin parisuhteemme asioita, saatikka että vielä viestittelisin tämän kanssa. Ei ikinä onnistuisi, mies sekoaisi! Harrastin aikoinaan yhden kerran viikossa, osallistujat olivat tyyliin vanhuksia ja lähes kaikki naisia. Se sopi miehelle. Mutta en siltikään voinut lähteä heidänkään kanssa mihinkään reissuihin. Mitä enemmän muistoja tulvii mieleeni sitä veemäisemmältä alkaa tuntua kun tajuaa mitenkä minua on määräilty ja käytännössä minut on omistettu! Hyvin harvoin olen ns. omia reissuja tehnyt ja silloinkin on soiteltu jatkuvasti perään. ap
Vierailija kirjoitti:
No silleen ne miehet voi vaan tehdä aina kun haluaa. Syy nro 1358 miksi naisen ei kannata lisääntyä.
Ja tässä syy nro 1359 miksi miehen ei kannata avioitua.
Vierailija kirjoitti:
30- vuotiaat lapset? Haluaa olla viikon näistä erossa? ???
Ei. Kerrataan: pariskunta on ollut 30-vuotta yhdessä ja tähän asti lomailleet yhdessä. Vanhin lapsi oli muistaakseni teini-ikäinen.
Mies halusi viikon omaa lomaa, vaimo sanoi että sehän sopii, mutta hänkin pitää viikon lomaa. Mies raivostui moisesta ideasta koska vain hänellä on oikeus viettää aikaa yksin harrastuksissa ja lomilla, samalla kun vaimon tehtävä on hoitaa koti ja lapset.
Ai niin, kävi ilmi että miehellä on myös harrastuksessa salasuhde 🤷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi paljon tsemppiä sinulle AP. Luin koko ketjun ja aika selvää on että sinä elät alistavassa suhteessa, jossa sinun tarpeillasi ei ole merkitystä ja sinulla ei ole samoja oikeuksia kuin miehellä. Olet kotitalouskone joka on olemassa miestä varten. Lisäksi mies kaasuvalottaa sinua ja saa sinut näyttämään hullulta ehkäpä jopa ulkopuolistenkin silmissä (sehän on koko kaasuvalotuksen ideakin!).
Kysy aluksi tseltäsi muutama kysymys.
-Mitä mieltä olisit jos tytärtäsi kohdeltaisiin kuten sinua on parisuhteessasi kohdeltu? Miten neuvoisit häntä?
- Olet "sairaalloisen mustasukkainen" miehesi naisystävästä. Onko sinulla oikeus viettää samalla tavoin aikaa harrastuksessa miespuolisen ystävän kanssa? Miten miehesi siihen suhtautuisi?
-Onko sinulla ylipäänsä oikeus harrastaa ja viettää aikaa kodin ulkopuolella?
&
Ap, arvasin että tilanne on tämä. Huomaatko miten sinua kaasuvalotetaan? Eli kun sinä reagoit johonkin niin olet vainoharhainen, sairaalloisen mustasukkainen, hullu ja epänormaali (esimerkiksi kun reagoit siihen että miehelläsi on nuori naispuolinen ystävä harrastuksessa). Kuitenkin miehesi reaktio vastaavaan tilanteeseen olisi potenssiin sata!
Huomaatko että sinulla ei ole lainkaan samoja oikeuksia kuin miehellä? Olet aivan täysin alistettu ja elänyt tuossa kuplassa niin kauan ettet oikein huomaa miten epänormaalia tuo kaikki on.
Aina kun mies syyttää sinua jostakin reaktiosta niin kysy häneltä "miten sinä reagoisit jos minä toimisin noin"?
Toivottavasti löydät voimia päästää tuosta myrkyllisestä suhteesta irti!!! Miljoona halua sinulle! Toivottavasti voimme auttaa vaikeassa tilanteessa.
Sillä on joku toinen sutina päällä ja haluaa sitä siellä hoidella rauhassa. Anteeksi kun sanon näin. Muuten olisi kyllä kutsunut teidätkin sinne ainakin jossain kohtaa.
Totuus:Miehesi käyttää ap:ta härskisti hyväksi. Ap on on perheen eteen uhrautumalla.mahdollistanut miehelleen elämän jossa tämä voi mennä, tulla ja harrastaa vapaasti.
En ihmettelisi, vaikka miehen ulkomaanreissujen ja harrastamisen taustalta löytyisi jopa systemaattista pettämistä. Viikko "tuntemattomien kaverien" kanssa mökillä, mielenkiintoista.

Tämäpä. Ihan kotitalouskoneena mies aloittajaa käyttää, ja surutta ottaa kaiken hyödyn irti. Nyt kun aloittaja on tajunnut tilanteen ja alkanut vaatia itselleen asioita ja oikeuksia niin piru on irti. Enkä yhtään ihmettele. Mieti omalle kohdalle, jos sinua hyvin palvellut imuri alkaisi yhtäkkiä vaatimaan asioita itselleen 😬
On ihan tervettä, että haluaa omaa aikaa ja sanoo sen ääneen. Viikon paussi voi tehdä ihan hyvääkin parisuhteelle. Itse lähdin käymään mökillä ja olen ollut nyt tällä puoli vuotta. Kotona käyn silloin tällöin hakemassa postit ja harrastamassa seksiä.
Mitä vttua te niissä miehissä oikein roikutte. Hankkikaa oma elämä.