Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!
Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.
Kommentit (1166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttää aineita ja diilaa? Tai , pyydä ,että kutsuu sen naisen iltaa istumaan teille. , että haluat tutustua sinäkin ap.
Räjähdin tänään, kaikki paha olo tuli ulos. Mies jatkoi samalla linjalla. Minä olen seonnut ja mustasukkainen. Hän saa jutella muiden naisten kanssa jne. Ehdotti että antaa tämän ky. naisen numeron minulle ja voimme keskustella tästä minun ongelmastani! Että se nainen voi kertoa minulle ettei heillä ole mitään meneillään, ei ole miehestäni kiinnostunut. Voi tulla vaikka meille kotiin kylään, niin rauhoitun sitten? Juu, ihan varmasti haluaa tavata minut ja tuskin se nainen haluaa mitään yhteyttä minuun pitää! Enkä todellakaan kotiini laske.
Mies lähti taas harrastamaan. On pois kuulema jotain 3-4 tuntia. Kysyi että pitääkö hänen soittaa minulle jos menee myöhempään? Sanoin että ei enää tarvitse, mulle on ihan sama. Tähän vastasi että sitähän minäkin! Kyllä tämän verran pitää toiseen luottaa ettei ilmoitella tarvitse. Vatsassa vääntää ja kurkussa kuristaa. Itkettää, yritän vain olla normaalisti kun lapsi on kotona. ap
Ihmettelen suuresti, miksi et ottanut sitä naisen puhelinnumeroa. Tapaisitte , niin paljon selviäisi, mikä on jutun juoni. Voi olla tosiaan niin, että kaikki selviäisi kerralla. Näkisit minkälainen ihminen on. Miehesi voikin puhua totta. Miksi sinä et voi mennä koskaan sinne harrastukseen , ihan vain kerran. Ihmettelen suuresti., vaikka ketjussa täällä olenkin häntä monet kerrat epäillyt siitä ja tästä. Selvitä ihmeessä !

Mies antoi numeron ja sanoi että voin soittaa sille naiselle. Että ovat keskustelleet tänään minun tilanteestani yhdessä. Että se nainen ymmärtää minua miksi olen mustasukkainen ja muuta paskaa!!! Että he voivat vakuuttaa ettei mitään ole tapahtunut. Ovat miettineet kuinka minulla on mielikuvitus lähtenyt käsistä jne.
Mulla on niin loukattu ja hirveä olo, itkin silmät päästäni äsken. Että mies on kehdannut mennä puhumaan minusta sille naiselle. Se muija juoruu nyt varmaan koko harrasteporukalle kuinka miehelläni on epävakaa puoliso tms. Että he ovat vain kavereita. Tää on ihan sairasta käytöstä mieheltäni. ap
No , onko se mielikuvitus lähtenyt käsistä. Tiedät sen vain tapaamalla tämän naisen kasvotusten. Nyt leuka pystyyn.
Kuulostaa mun isältä joka yltiömustasukkainen äidistä ja väkivaltainen kaikenlisäksi, äitillä ei sais olla miespuolisia kavereita mutta isällä taas saa, lomat ja kotona sen kanssa yhtä hlvettiä, lomallakin saattoi lähteä ykskaks jonnekin eikä vastannut moneen tuntiin mitään, monta vuotta ilmoitti ennen kesälomia et hän pitää sitten oman loman. Joo tuntuu että teilläkin sitä kipinää ei enää ole ja mies kyllästynyt vaimoonsa ja lapsiinsa mitä luultavammin salasuhde jonkun nuoren naisen kanssa,näinhän se monesti menee, mies pettää selän takana ja nainen hoitaa kaikki kotityöt ja lapset siinä sivussa samalla kun käy töissä,miehelle vaimo ja lapset pelkkää rekvisiittaa ollaan naimisissa tms koska yhteiskunta pakottaa tms pskaa.
Miehelläsi ja sillä naisella on suhde. Ovat yhdessä sopineet mitä sinulle valehtelevat jos otat naiseen yhteyttä. Älä ota, saat vain valheita. Kerää voimasi ja jätä mies. Et tarvitse enempää todisteita. Tiedät miten asiat ovat
miesparka, vaimo ottanut vanginvartijan roolin-kuten usein käykin.
Mieskin tarvitsee omaa tilaa. Lapsiperheessä sitä on harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perus. Siis meillä molemmilla 4vk kesäloma, mistä on vuosikaudet jo 3vk suunniteltu yhteistä. Sitten molemmilla on se 1vk aikaa tehdä mitä ikinä lystää. Mä olen usein sen syyskuussa mökillä sienessä omien kaverieni kanssa ja mies pitää sen marraskuussa lähtien poikien kanssa ulkomaille. Aivan toimiva järjestely.
Poikien kanssa ulkomaille viikoksi, siis miesporukassa? Ja missä teidän lapset on sen ajan?
Mahdollisilla lapsilla on kaksi vanhempaa, jotka selviävät viikon ilman apua. Ei kai lastenhoitoon koko aikaa tarvita kahta. Mahtava järjestely teillä, kunnioitukseni.
Eihän tuossa mitään ongelmaa. Kun puoliso tulee reissusta niin ap lähtee samalla oven avauksella viikoksi omalle reissulleen. Tottakai hänelläkin ystävien kanssa oltava samanlainen oikeus lomailuun kun hänkin ollut sen perheensä kanssa 30 vuotta. Tai voi lomailla yksin jos se mieluisampi mutta kuitenkin sitä perhevapaata aikaaa myös hänelle.
Mulla on kavereita ja tuttuja jotka tehny tolleen, et lähtee yksin tai kavereitten kans mökille tms. On tullu totaalisesti ero, koska mitä perheellinen mies tai nainen tarvii omaa lomaa lapsista ja miehestä/naisesta!? Sillon ei kaikki oo hyvin, jos tekee tollasta. Kulisseja voi pitää yllä kauan ettei toiset huomaa, mut perhe kärsii. Surullista ja todella raukkamaista esittää muille jotain, et hyvin menee. Perheenä voi reissata ja silloinkin saa yksin olla, jos haluaa. Herätys!
Ymmärrän ärtymyksesi mutta ymmärän myös miehesi lomantarpeen. Aina samaa kuviota niin yksi viikko ei maata kaada. Minunkin mies ilmoitti, että pitää kaksi viikkoa kesälomaa ja lähtee sillä aikaa tekemään savusaunan kaverinsa mökille. Minkäpä minä sille voin? Meni ja on ollut nyt viikon ja toinen viikko vielä.
Nyt mulla on tämä viikko aikaa vielä siivota kämppä katosta lattiaan ja ajaa nurmikko jos jaksan. Taidan jättää sen nurmikon leikkuun miehelle niin onpa iloinen vastaanotto.
Onhan tämä ihan perseestä, mutta teillä on se hyvä että yhteistä loma-aikaa jää vielä runsaasti jos neljän viikon kesäloma.
Kesälomien jälkeen erotaan kaikista eniten joten kannattaa ottaa iisisti.
Hyvää kesää!
Kyllä mullekin kelpaisi viikon mökkiloma, ois aika luksusta. Nainen 29.
Vinkkinä että omaa aikaa saa myös heräämällä aikaisin.
Ei haittaisi minua. Viikko on pitkä aika, mutta tuo on kuitenkin niin harvinaista, ettei siitä vielä pidä vetää johtopäätöksiä. Itse olen introvertti ja pienen lapsen äiti ja monesti haaveilen, että voisin joskus vain olla ihan yksin kotona.
Kommentoijat kommentoivat vain aloitusta, vaikka matkan varrella on ap kertonut vaikka mistä uusista käänteistä asiassa. Ketju on pitkä mutta lukekaa se!
Heh, luin ekan sivun ja hyppäsin suoraan viimeiselle sivulle. Kuten arvasin heti, toinen nainenhan se siellä takana on. Kukaan mies ei 30 vuoden rutiinien jälkeen muuta niitä kuin toisen naisen takia. Ap:lle: eroa.
Vierailija kirjoitti:
Kommentoijat kommentoivat vain aloitusta, vaikka matkan varrella on ap kertonut vaikka mistä uusista käänteistä asiassa. Ketju on pitkä mutta lukekaa se!
Mainostetaan vähän kaunokirjallisuustuotosta :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttää aineita ja diilaa? Tai , pyydä ,että kutsuu sen naisen iltaa istumaan teille. , että haluat tutustua sinäkin ap.
Räjähdin tänään, kaikki paha olo tuli ulos. Mies jatkoi samalla linjalla. Minä olen seonnut ja mustasukkainen. Hän saa jutella muiden naisten kanssa jne. Ehdotti että antaa tämän ky. naisen numeron minulle ja voimme keskustella tästä minun ongelmastani! Että se nainen voi kertoa minulle ettei heillä ole mitään meneillään, ei ole miehestäni kiinnostunut. Voi tulla vaikka meille kotiin kylään, niin rauhoitun sitten? Juu, ihan varmasti haluaa tavata minut ja tuskin se nainen haluaa mitään yhteyttä minuun pitää! Enkä todellakaan kotiini laske.
Mies lähti taas harrastamaan. On pois kuulema jotain 3-4 tuntia. Kysyi että pitääkö hänen soittaa minulle jos menee myöhempään? Sanoin että ei enää tarvitse, mulle on ihan sama. Tähän vastasi että sitähän minäkin! Kyllä tämän verran pitää toiseen luottaa ettei ilmoitella tarvitse. Vatsassa vääntää ja kurkussa kuristaa. Itkettää, yritän vain olla normaalisti kun lapsi on kotona. ap
Ihmettelen suuresti, miksi et ottanut sitä naisen puhelinnumeroa. Tapaisitte , niin paljon selviäisi, mikä on jutun juoni. Voi olla tosiaan niin, että kaikki selviäisi kerralla. Näkisit minkälainen ihminen on. Miehesi voikin puhua totta. Miksi sinä et voi mennä koskaan sinne harrastukseen , ihan vain kerran. Ihmettelen suuresti., vaikka ketjussa täällä olenkin häntä monet kerrat epäillyt siitä ja tästä. Selvitä ihmeessä !
Mies antoi numeron ja sanoi että voin soittaa sille naiselle. Että ovat keskustelleet tänään minun tilanteestani yhdessä. Että se nainen ymmärtää minua miksi olen mustasukkainen ja muuta paskaa!!! Että he voivat vakuuttaa ettei mitään ole tapahtunut. Ovat miettineet kuinka minulla on mielikuvitus lähtenyt käsistä jne.
Mulla on niin loukattu ja hirveä olo, itkin silmät päästäni äsken. Että mies on kehdannut mennä puhumaan minusta sille naiselle. Se muija juoruu nyt varmaan koko harrasteporukalle kuinka miehelläni on epävakaa puoliso tms. Että he ovat vain kavereita. Tää on ihan sairasta käytöstä mieheltäni. ap
Tämä teidän ralli jatkuu niin kauan kuin annatte sen jatkua. Sinä epäilet, mies selittelee selityksiä joita et edes usko, mutta haluaisit uskoa että elämänne palaisi takaisin vanhoihin uomiinsa.
Itke nyt itkusi, sen jälkeen keräät vihan ja raivon jonka avulla pääset irtautumaan tästä suhteesta joka tekee sinut onnettomaksi.
Toinen nainen on fakta tuonkin miehen kohdalla. Miehet osaa olla uskomattomia kuspäitä. Varmaan jotkut naisetkin, sitä en epäile. Mutta niin tyypillinen mies ap:lla on. Kikkailee selän takana ja pitää vaimoaan idioottina. Selittelee uskomattomia stooreja ja syyttelee vaimoa ties mistä. Itse jätin samankaltaisen pskiaisen vuosia sitten. Ei ole sekuntiakaan harmittanut.