Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!

Vierailija
06.04.2023 |

Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.

Kommentit (1166)

Vierailija
461/1166 |
23.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä kävi?

Kuka sen tietää mitenkä lopulta käy, tuskin edes ap. Lue ketjua niin tiedät mitenkä edenneet tilanteet.

Vierailija
462/1166 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, mitään uutta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
463/1166 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun ukko halus kans yksin mökille 26v parisuhteen jälkeen, siellä juoppteli kavereiden kanssa ja haki muija seuraa useammaksi päiväksi niin oli sit sänkykaverikin.

Vierailija
464/1166 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun ukko halus kans yksin mökille 26v parisuhteen jälkeen, siellä juoppteli kavereiden kanssa ja haki muija seuraa useammaksi päiväksi niin oli sit sänkykaverikin.

Yleistä miesten keskuudessa

Vierailija
465/1166 |
27.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
466/1166 |
28.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuulu ap:stä mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
467/1166 |
28.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kysymästä. Ei tänne kait ihmeempää kuulu. Nyt on se vaihe menossa kun mies on hyvällä tuulella. Lasten kanssa juttelee loman lähestymisestä. Ihan kun oltaisiin onnellinen perhe joka lähdössä reissuun. Sen tuo kyllä ilmoitti että aikoo harrastaa myös siellä lomapaikassa. Jos en tästä vielä kertonut? En enää muista mitä tullut kirjoitettua. Joo, elikkä hänellä on aikomuksena lähteä joka viikko 3 kertaa harrastamaan?! Siis, ollaan lomalla eikä muka pysty olla ilman harrastustaan? Kun ihmettelin tätä niin töykeästi sanoi minulle että luuletko että hän on sohvalla makaamassa ja syömässä makkaraa sen loman? Sitähän tässä toki oletetaankin. Haloo, onhan siellä vaikka mitä tekemistä. Ei ikinä ole lomalla lähtenyt harrastelemaan kaupunkiin kesken kaiken. No, siinähän sitten viettää aikaansa muualla. Eipä tartte herran naamaa katsella niin paljon! Lapset kyllä saattavat katsoa kieroon tota touhua kun isä poistuu omille menoilleen ja on poissa tunteja. ap

Vierailija
468/1166 |
28.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laita lapset miehen mukaan harrastusreissulle, eli itselle ohjelmaa niin että hänelle jää vastuu lapsista. Ei kai tuo ole ongelma jos lapset tarpeeksi vanhoja...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
469/1166 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kamera-episodi eilen. Illalla sanoin miehelle että voisinkin hakea kameran autosta, josko se olisi jotain kuvannut viime päivinä? Mies nappasi vauhdilla avaimet pöydältä kun lähestyin niitä. Sanoi etten todellakaan käy hakemassa sitä?! Alkoi jumalaton vääntö asiasta että miksi hän ei sitä anna. Hän katsoo tallenteet ensin itse ja vasta sen jälkeen voin katsoa ne. Mies oli täysin yllättynyt ja paniikissa tilanteesta. Jankkasin ja jankkasin että miksi en saa niitä heti nähdä? Mies selitteli aivan typeriä syitä. Annoin uhkauksen, olin niin kettuuntunut tilanteesta. Sanoin että jos ei niitä saa katsoa niin herra voi kaikessa rauhassa jatkaa omaa elämäänsä mutta minä vaihdan osoitetta. Nyt tämä pelleily loppuu! Sanat tulivat vain suustani. Lopulta mies lähti talliin ja oli noin viitisen minuuttia pois ja tuli kameran kanssa takaisin.

Mies jäi viereen katsomaan kun latasin kuvat. Hoki että näkyyköhän siinä jotkut tietyt päivät vai eikö. Kuvia ilmestyi tasaseen tahtiin näyttöön ja miehen kiemurtelu ja hermoilu oli niin näkyvää. Tiedostojen mukaan matskua olisi pitänyt olla paljon enemmän kuin mitä tallenteita pystyi katsomaan. Aivan selvästi niitä oli poistettu. Ja oli viottuneita seassa. Tämän huomattuaan mies oli helpottuneen oloinen ja poistui huoneesta niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ei hitto mä sanon tota sen käytöstä. Jos ei ole mitään salattavaa niin tuskinpa noin sekaisin menisi?! Käyn kaikesta huolimatta tallenteet vielä rauhassa läpi yksinäni. Jos sattuisi että mies ei kaikkea olisikaan tajunnut poistaa.

Kyllähän tämä meidän liitto on niin taputeltu loppuun kuin olla ja voi! En luota yhtään mieheeni, eikä tässä touhussa, tallenteiden katsomisessa kait mitään järkeäkään ole. Mies pääsi taas sanomaan kuinka sekaisin olen päästäni, hoitoa kuulema tarvitsen. ap

Vierailija
470/1166 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Harmi, että oot tehny lapsia tollasen vässykän kanssa... Miks pitää lapsia tehä, jos niiden hoitaminen tai ylipäätään ajan viettäminen heidän kanssaan niin rankkaa?? Kannattaa nyt ehkä lähteä lampsimaan, mielummin kun jäädä kattelemaan tollasta. Mitä lie ovat puuhailleet kun ei antanu edes videoita/kuvia reissulta kattoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
471/1166 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos miehellä ei olisi mitään salattavaa, niin oli sanonut, että käyppä vaan hakemassa se kamera-katsotaan yhdessä.

Miksi et ap laita jotakin tuttavaasi ( sellaista, jota hän ei varmasti epäile) seuraamaan miestä. Ottaa todisteeksi kuvia, jotta on sitten todisteita, eikä tarvitse taas alkaa syyttää sinua turhaan.

Sinun on nyt vaan uskouduttava jollekkin ihmiselle , joka seuraa häntä. Varmasti itse tekisin niin.

Vierailija
472/1166 |
30.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos miehellä ei olisi mitään salattavaa, niin oli sanonut, että käyppä vaan hakemassa se kamera-katsotaan yhdessä.

Miksi et ap laita jotakin tuttavaasi ( sellaista, jota hän ei varmasti epäile) seuraamaan miestä. Ottaa todisteeksi kuvia, jotta on sitten todisteita, eikä tarvitse taas alkaa syyttää sinua turhaan.

Sinun on nyt vaan uskouduttava jollekkin ihmiselle , joka seuraa häntä. Varmasti itse tekisin niin.

Tai Aliexpressistä seurantalaite ja pistät sen autoon. Ei maksa montaa euroa ja voit puhelimellas seurata, mihin mies on menossa. Sit käväset siellä kattomassa millasella "kaveriporukalla" lomaansa viettelee

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
473/1166 |
07.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
474/1166 |
13.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei ap, miten teidän kesäloma on alkanut , tai kesä muuten vaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
475/1166 |
13.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En nyt jaksa kahlata koko 20+ -sivuista ketjua läpi. Mutta eikö tässä ole mitään välimuotoa lomailulle, että se on joko yksin tai sitten koko revohkan kanssa? Jos mies on matkusteluut paljon ja nähnyt lapsiaan vähän, niin eihän hän välttämättä edes tunne niitä lapsiaan. Lapset on kuitenkin jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan voi käydä mielenkiintoisia keskusteluja tai tehdä yhdessä jotain mukavaa.

Minä ehdotan, että mies ottaa sinne mökille ekoiksi päiviksi mukaan sen teinin ja kummallekin topakka käsky, että kännykällä ei roikuta, vaan yrittäkää tutustua toisiinne! Teinistä ei ole vaivaa, hänhän auttaa ruuanlaitossakin ja hyvässä lykyssä tutustuvat vähän toisiinsa ja huomaavat, että tuo toinenkin onkin ihan hyvä tyyppi. 

Jokaisen lapsen pitäisi saada kahdenkeskistä aikaa oman vanhempansa kanssa, ilman että joutuvat koko ajan kilpailemaan huomiosta. Ja isälle, joka on vieraannuttanut itsensä omista lapsistaan, voisi olla liian kova paikka yrittää olla heidän kaikkien kanssa ilman vaimoa, joka osaa pyörittää arkea. Mutta yhteen lapseen kerrallaan pitäisi miehenkin paukut riittää ja nyt alkaa olla ihan viimeiset hetket tutustua siihen teiniin, ettei jää ventovieraaksi koko loppuelämän ajaksi.

Vierailija
476/1166 |
14.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hieno idea miesten pitäisi laajemmin alkaa käyttämään tätä ja itseasiassa pitäisikö tämä saada lakiin kirjattuna.Vielä niin että mitä pidempi suhde sen enemmän omaa aikaa

Vierailija
477/1166 |
14.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa oudolta ettei perheellisellä ihmisellä ole omaa henkilökohtaista elämää ja ystävien tapaamisia. Tuntuisi oudolta syyllistää puolisoa menoista. Se on aina ollut selvää, että molemmilla on myös oma elämä ja reissut.

Mutta, jos toisella ei ole sellaisia kavereita, joiden kanssa voisi tehdä jotain, niin ei hän suo sitä toisellekaan. Yhteistä aikaa on kotona yhdessä murjottaminen.

Vierailija
478/1166 |
14.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehellä ei olisi mitään salattavaa, niin oli sanonut, että käyppä vaan hakemassa se kamera-katsotaan yhdessä.

Miksi et ap laita jotakin tuttavaasi ( sellaista, jota hän ei varmasti epäile) seuraamaan miestä. Ottaa todisteeksi kuvia, jotta on sitten todisteita, eikä tarvitse taas alkaa syyttää sinua turhaan.

Sinun on nyt vaan uskouduttava jollekkin ihmiselle , joka seuraa häntä. Varmasti itse tekisin niin.

Tai Aliexpressistä seurantalaite ja pistät sen autoon. Ei maksa montaa euroa ja voit puhelimellas seurata, mihin mies on menossa. Sit käväset siellä kattomassa millasella "kaveriporukalla" lomaansa viettelee

Jos meillä puoliso alkaisi vakoilemaan tekemisiäni, olisi hän entinen puoliso.

Vierailija
479/1166 |
23.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, miten teidän kesäloma on alkanut , tai kesä muuten vaan?

Päivitystä. Mies lähti harrastuksen pariin mikä on täysin epäuskottavaa! Kävi suihkussa ja laittoi käytännössä juhlavaatteet päällensä. Naureskeli ulko-ovella ja sanoi lähtiessään öitä muka vitsikkäästi. Voi vet tu että mua korpeeeee tämä tilanne. ap

Vierailija
480/1166 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Milloin palasi sieltä ns harrastuksestaan. Mikä se harrastus oli , jota harrastetaan juhannusaattona juhlavaatteet päällä? Miten kesäloma on mennyt? Miten itse olet ap alkanut harrastamaan? Kuka seuraa nyt miehen ihmemenoja, etkö ole palkannut ystävääsi vieläkään varjostamaan?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kahdeksan