Näinhän siinä kävi ettei miestä vasektomia kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee ite pistämään putket poikki. Mitä valitat?

Helpommalla ap tosiaan pääsee näin kuin että etsii miehiä jotka haluavat kastroitavaksi.

Mutta mies on sanonut olevansa vela, miksi hän haluaa että hänen spermassaan on silti siittiöitä? Mitään muuta eroa vasektomian jälkeen ei ole. Nainen on hoitanut ehkäisyn ja kärsinyt sivuvaikutukset ja stressin tähän asti. Yli kymmenen vuoden ajan.

Niin kauan kun nainen on yksin se joka päättää, että syntyykö lapsi vai ei, niin nainen saa kärsiäkin ne sivuvaikutukset ja stressin.

Eihän nainen tässä tapauksessa ole yksin mitään päättänyt. Päätös lapsettomuudesta on ollut heidän yhteinen. Nyt mies on ehkä muuttanut mielensä. Ja jos on, se surettaa apta, koska se tarkoittaa eroa. Miksi naisen kuuluu kärsiä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee ite pistämään putket poikki. Mitä valitat?

Helpommalla ap tosiaan pääsee näin kuin että etsii miehiä jotka haluavat kastroitavaksi.

Kastraatiota en odota keltään vaan vasektomiaa. Siitäkin voin tinkiä jos voisin oikeasti muuten olla varma että mies ei niitä lapsia halua.

Ap

Mielestäni tuo on henkistä väkivaltaa.

Voit toki sanella haluatko itse lapsia tai haluatko niitä teidän suhteeseen, mutta tuo on peruuttamaton asia miehen kehossa. Mies voi olla ihan varma, että haluaa just tätä mitä on nyt, mutta elämässä voi sattua kaikenlaista.

Omat piuhat poikki ja lopeta se muilta vaatiminen. Et voi olettaa suhteessa, että omistat toisen ihmisen!

Mikähän tässä tapauksessa on henkistä väkivaltaa? Ap ei ole asiaa vaatinut mieheltä. Mies on itse sen halunnut. Ap purkaa turhaumaaansa palstalla, ei miehelleen. Ap pohtii, onkohan mies muuttanut mielensä ja jos, miksi. Se on nyt se kynnyskysymys. Jos mies onkin epävarma veloudestaan, on se se juttu. Hän on täysin vapaa tekemään omat ratkaisut. Kukaan ei pakota häntä mihinkään. Mitään väkivaltaa ei siis ole.

Eikö ole vaatinut?

Kastraatiota en odota keltään vaan vasektomiaa. Hän siis odottaa vasektomiaa mieheltä. Siitäkin voin tinkiä jos voisin oikeasti muuten olla varma että mies ei niitä lapsia halua. Sitten vähän ehtoja joilla hän voisi vaatimuksestaan joustaa.

Niin, edellytys suhteen jatkumiselle on, ettei mies halua lapsia. Siitä koko aloitus. Tätäkö tässä nyt pitää kerrata, vaikka monta kymmentä sivua asiaa jo jankattu?

Edellytys de facto on vasektomia.

Nainen voisi itse ratkaista asian menemällä sterilisaatioon. Hän ei vain ole varma asiastaan. Jos olisi, se olisi jo hoidettu koska hän on miestä vanhempi. Nyt vain tulee epämääräisiä tekosyitä.

Edelleen, sen kymmenennen kerran, menee ap steriin tai ei, se ei muuta sitä hänen huoltaan siitä, onko miehensä muuttanut mielensä, josta seuraa ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Joko olet jutellut "miehesi" kanssa?

En.

Ap

Mutta sonkötät edelleen samaa paskaa kolmatta päivää. Miksi kysyt neuvoja jos sinulla ei ole aikomustakaan noudattaa niitä? Halusitko kasata rinkirunkkuketjun? Olet viikon ykkönen, onneksi olkoon!

Hän ilmeisesti halusi pohtia asiaa mahdollisesti vertaisihmisten kanssa. Tai muiden, joilla saattais olla jotain viisautta tilanteeseen. Sinä et kuulu heihin.

Mitä pohdittavaa on väitteessä että miehet säännönmukaisesti muuttavat mielensä lisääntymisasiassa ja vieläpä valehtelevat?

No jos sinulla ei ole tähän mitään sanottavaa, älä sano. Ole hiljaa tai mieluiten vaihda ketjua.

Vastasin siihen jo, kiinnostaa sinunkin mielipiteesi ap:n kysymyksiin. Ovatko kaikki miehet valehtelevia paskoja?

Nyt tällä sinun logiikallasi väität siis, että kaikki miehet ovat valehtelevia paskoja. Olet laittanut sen kysymyksen muotoon, kuten ap. Ap ei vaan sanonut miehiä paskoiksi, sinä sanot. Siihen vastaan, et oman kokemukseni perusteella eivät ole. Paskoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Joko olet jutellut "miehesi" kanssa?

En.

Ap

Mutta sonkötät edelleen samaa paskaa kolmatta päivää. Miksi kysyt neuvoja jos sinulla ei ole aikomustakaan noudattaa niitä? Halusitko kasata rinkirunkkuketjun? Olet viikon ykkönen, onneksi olkoon!

Hän ilmeisesti halusi pohtia asiaa mahdollisesti vertaisihmisten kanssa. Tai muiden, joilla saattais olla jotain viisautta tilanteeseen. Sinä et kuulu heihin.

Mitä pohdittavaa on väitteessä että miehet säännönmukaisesti muuttavat mielensä lisääntymisasiassa ja vieläpä valehtelevat?

No jos sinulla ei ole tähän mitään sanottavaa, älä sano. Ole hiljaa tai mieluiten vaihda ketjua.

Vastasin siihen jo, kiinnostaa sinunkin mielipiteesi ap:n kysymyksiin. Ovatko kaikki miehet valehtelevia paskoja?

Nyt tällä sinun logiikallasi väität siis, että kaikki miehet ovat valehtelevia paskoja. Olet laittanut sen kysymyksen muotoon, kuten ap. Ap ei vaan sanonut miehiä paskoiksi, sinä sanot. Siihen vastaan, et oman kokemukseni perusteella eivät ole. Paskoja.

Paitsi tämä miesvihaaääliö. Siinä on mielestäni kyllä oikein suuri sontaläjä.

Uppis kirjoitti:

Et ymmärrä? Ymmärrys ei liene vahvinta osaamistasi? Jos sinä et halua elämääsi lapsia, miksi se on miehen tehtävä käydä sterilisaatiossa, kun hän tietää, ettei suhteet kestä ikuisesti, kun hän tietää, että mieli muuttuu, kun hän osaa ajatella elämässä eteenkinpäin, eikä vaan vouhota menemään sen hetkisen tunteen vallassa? Jos et halua elämääsi lapsia, niin käy itse sterilisaatiossa, ongelma poistuu. Sitten et voi syyttää kuin itseäsi, kun mieli muuttuu, ja se on sinulle täysin oikein. 

Aina veloille jaksetaan hokea että he muuttavat mielensä. Jos ihminen on jo eronnut edellisistä kumppaneista ja eroaa nykyisestäkin, jos hän haluaakin lapsia, niin ei tuo ihminen kovin tuuliviiri päätöksessään ole. Sanotaanko jo teini-iässä asian tienneelle homoseksuaalille, että kyllä se mieli vaan sullakin muuttuu ja alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostamaan tai samaa heterolle, että kyllä sinustakin vielä tulee homoseksuaali, aivan varmasti, odota vain, me muut tiedämme asian paremmin kuin sinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee ite pistämään putket poikki. Mitä valitat?

Helpommalla ap tosiaan pääsee näin kuin että etsii miehiä jotka haluavat kastroitavaksi.

Mutta mies on sanonut olevansa vela, miksi hän haluaa että hänen spermassaan on silti siittiöitä? Mitään muuta eroa vasektomian jälkeen ei ole. Nainen on hoitanut ehkäisyn ja kärsinyt sivuvaikutukset ja stressin tähän asti. Yli kymmenen vuoden ajan.

Niin kauan kun nainen on yksin se joka päättää, että syntyykö lapsi vai ei, niin nainen saa kärsiäkin ne sivuvaikutukset ja stressin.

Siis koska nainen kärsii joko raskauden ja synnytyksen tai abortin, hänen kuuluu myös kärsiä kaikki ehkäisynkin sivuvaikutukset? Miestä ei saa pyytää osallistumaan ehkäisyyn millään tavoin? En tarkoita kenenkään pakottamista vasektomiaan, mutta kun joillekin se kortsun käyttökin aiheuttaa itkupotkuraivareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee ite pistämään putket poikki. Mitä valitat?

Helpommalla ap tosiaan pääsee näin kuin että etsii miehiä jotka haluavat kastroitavaksi.

Mutta mies on sanonut olevansa vela, miksi hän haluaa että hänen spermassaan on silti siittiöitä? Mitään muuta eroa vasektomian jälkeen ei ole. Nainen on hoitanut ehkäisyn ja kärsinyt sivuvaikutukset ja stressin tähän asti. Yli kymmenen vuoden ajan.

Niin kauan kun nainen on yksin se joka päättää, että syntyykö lapsi vai ei, niin nainen saa kärsiäkin ne sivuvaikutukset ja stressin.

Eihän nainen tässä tapauksessa ole yksin mitään päättänyt. Päätös lapsettomuudesta on ollut heidän yhteinen. Nyt mies on ehkä muuttanut mielensä. Ja jos on, se surettaa apta, koska se tarkoittaa eroa. Miksi naisen kuuluu kärsiä??

No jos se nainen päätyy eroon ja se aiheuttaa kärsimystä, sit aiheuttaa. Oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Lapsia haluamaton voi elää hyvän elämän lapsia haluavan kanssa, koska siihen suhteeseen ei synny lapsia. Mutta elääkö se lapsia haluava hyvää elämää siinä suhteessa, kun hän tietää, että halustaan huolimatta hän ei saa ikinä omaa lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Jos se lapsia haluava on nainen, hän voi hankkiutua raskaaksi miten haluaa. Eihän sen parisuhteen tarvitse sitten päättyä vaikka nainen synnyttää lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesvihaketju viikon tykätyimpänä.

Miksi en ole yllättynyt.

Oot ainoa miesvihaihminen. Kukaan muu ei ole sitä levittänyt. Voit olla ylpeä ainutlaatuisuudestasi.

Paitsi aloitus jossa on 500+ tykkäystä.

Eikä siinäkään ole mitään vihamielistä. Se kaikki on vain sinuun päässäsi.

Hän esittää kysymykseksi verhotun väitteen jonka mukaan miehet muuttavat säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, tai valehtelvat. Mitä se on jollei miesvihaa?

No, jos hänelle on näin käynyt jokaisessa parisuhteessa, niin tottakai siitä tulee epäily, et näin se aina vaan menee. Kuin moni nainen petti sinut, ennenkuin katkeroiduit ja aloit nai*vihamieliseksi?

Ap ei ole ainoa tässä ketjussa, jolle on käynyt edellisissä parisuhteissa noin.

Täällä on kerrottu kokemuksia, joissa kumppani on suhteen alussa valehdellut olevansa vela ja olettanut ja odottanut että toinen muuttaa mielensä ja alkanut kärttää lasta. Asiasta valehtelua, jotta pääsisi suhteeseen, tapahtuu. Se turhauttaa veloja. Ketäpä ei epärehellisyys ottaisi päähän.

Tapahtuu myös oikeita mielenmuutoksia ilman toisen huijaamistarkoitusta. Sellaisiakin kokemuksia on ja ne harmittavat, varsinkin jos mielenmuuttajia on useampi mahtunut parisuhdehistoriaan. Se laittaa pohtimaan, onko mielensä muuttaminen kovin yleistä tietyllä ryhmällä, eli veloiksi itseään sanovilla miehillä, jos niitä esimerkkejä tuosta löytyy ympäriltä useita, vaikkapa myös ystävien tai sukulaisten elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Jos toiselle se halu saada lapsi on niin suuri, ettei voi elää lapsettomana, niin kyllä se suhde päättyy ja lasta haluava etsii jonkun toisen kumppanin joka haluaa lapsia.

Tahattomaan lapsettomuuteenkin suhde voi päättyä, jos asia on toiselle niin suuri, että lapsia on saatava. Usein kai tahattomasti lapsettomat parit surevat yhdessä asiaa, koska haluaisivat molemmat niitä lapsia ja tukevat toisiaan vaikeassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Jos se lapsia haluava on nainen, hän voi hankkiutua raskaaksi miten haluaa. Eihän sen parisuhteen tarvitse sitten päättyä vaikka nainen synnyttää lapsen.

Siis pariskunta jatkaisi yhdessä ja lapsia haluava kävisi tekemässä lapsen jonkun muun kanssa? Ei hele, ei se vela halua olla kenenkään muunkaan lapsen kanssa tekemisissä tai halua lasta kotiinsa. Aika iso osa suhteista on yksiavioisia, ei avoimia tai polyja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mee ite pistämään putket poikki. Mitä valitat?

Helpommalla ap tosiaan pääsee näin kuin että etsii miehiä jotka haluavat kastroitavaksi.

Mutta mies on sanonut olevansa vela, miksi hän haluaa että hänen spermassaan on silti siittiöitä? Mitään muuta eroa vasektomian jälkeen ei ole. Nainen on hoitanut ehkäisyn ja kärsinyt sivuvaikutukset ja stressin tähän asti. Yli kymmenen vuoden ajan.

Niin kauan kun nainen on yksin se joka päättää, että syntyykö lapsi vai ei, niin nainen saa kärsiäkin ne sivuvaikutukset ja stressin.

Eihän nainen tässä tapauksessa ole yksin mitään päättänyt. Päätös lapsettomuudesta on ollut heidän yhteinen. Nyt mies on ehkä muuttanut mielensä. Ja jos on, se surettaa apta, koska se tarkoittaa eroa. Miksi naisen kuuluu kärsiä??

No jos se nainen päätyy eroon ja se aiheuttaa kärsimystä, sit aiheuttaa. Oma valinta.

Tuossa oli kysymys ehkäisyn aiheuttamasta kärsimyksestä. Ei eron aiheuttamasta. Kysymys oli, miksi naisen pitää yksi kärsiä ehkäisystä. Eikö se ehkäisy ole yhteinen asia. Koskettaa molempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Jos se lapsia haluava on nainen, hän voi hankkiutua raskaaksi miten haluaa. Eihän sen parisuhteen tarvitse sitten päättyä vaikka nainen synnyttää lapsen.

Siis pariskunta jatkaisi yhdessä ja lapsia haluava kävisi tekemässä lapsen jonkun muun kanssa? Ei hele, ei se vela halua olla kenenkään muunkaan lapsen kanssa tekemisissä tai halua lasta kotiinsa. Aika iso osa suhteista on yksiavioisia, ei avoimia tai polyja.

Aivan niin, ehdotus on ihan yhtä järjetön kuin se, että lapsia haluava voi elää hyvää elämää velan kanssa vaikka tietää, että ei ikinä saa lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Jos se lapsia haluava on nainen, hän voi hankkiutua raskaaksi miten haluaa. Eihän sen parisuhteen tarvitse sitten päättyä vaikka nainen synnyttää lapsen.

Ja olla kunnioittamatta sit sen miespuolisen velan periaatetta? Miksi se olis ok?

Tämä keskusteluketju on absurdi. Ihan tosi hei!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Lapsia haluamaton voi elää hyvän elämän lapsia haluavan kanssa, koska siihen suhteeseen ei synny lapsia. Mutta elääkö se lapsia haluava hyvää elämää siinä suhteessa, kun hän tietää, että halustaan huolimatta hän ei saa ikinä omaa lasta?

No se on täysin hänen asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

En tajua näitä kommenttejasi ollenkaan. Miten se käytännössä toimii että suhteeseen eivät lapset liity mitenkään? Mistä ne lapset tupsahtavat siihen suhteeseen jossa kumpikaan ei halua lapsia, tai toinen ei halua? En tiedä miten olet lapsesi saanut, mutta minun käsitykseni mukaan siinä tarvitaan useimmiten kahta ihmistä ja niiden yhteinen päätös.

Tämä ei kertakaikkiaan aukea. Ensin rakastutaan, ostetaan talo, hommataan lemmikki ja kesämökki ja sitten toinen sanoo että no niin, nyt saa lapsi tulla. Toinen on sitä mieltä että ei saa tulla nyt eikä jatkossa. Miten tässä tilanteessa se parisuhde on parisuhde lapsiin liittymättä?

Ap

Miten se ihminen ja elämä pyyhkiytyy pois todsa sun tilanteessasi? Eihän niitä taloa, lemmikkejä ja mökkiä lasten teon vuoksi ole hankittu? Parisuhde on parisuhde, toisilla sen parisuhteen lisäksi sit on lapsia, toisilla ei.

En minä ole sanonut että se pyyhkiytyy pois, mitä ihmettä?

Mutta ymmärrät varmaan että on järkevämpää luoda tuo elämä ihmisen kanssa jonka kanssa on tarkoitus pysyä yhdessä, eikä ihmisen kanssa jonka kanssa ero on väistämätön tulevaisuudessa. Olisihan se nyt hassua ostaa mökki yhdeksi kesäksi tietäen jo valmiiksi että se myydään syksyllä, kun toinen lähtee lisääntymään ja toinen etsimään lapsetonta kumppania.

Ei niitä lapsia siinä suhteessa tule elleivät molemmat niitä halua. En edelleenkään tajua; puhut aivan kuin niitä lapsia vaan ilmestyisi jostain ihan tuurilla suhteisiin. Että on suhde ja sitten on ehkä lapsia tai ei, mutta suhde on kuitenkin. Mistä ne lapset tulevat suhteeseen?

Ap

Taidat olla melkoisen yksioikoinen ja yksinkertainen. Ei niitä lapsia ilmesty niin, sen sijaan aikuiset ihmiset saattavat päättää niitä hankkia vaikka eivät ensin aikoisikaan.

Jolloin suhde päättyy eroon, kun toinen haluaa ehdottomasti lapsia ja toinen ehdottomasti ei halua niitä. Sitä ap tässä suree, että taasko käy näin, että mies muuttaa mielensä, vieläpä 10 vuoden jälkeen.

Apn mies tuskin on ehdottomasti lapsia haluava. Itse asiassa semmoisia ihmisiä on vielä ikivelojakin vähemmän.

Ja kyllä se nyt on apn ihan oma päätös jos suhteen 10 vuoden jälkeen päättää siksi että mies ei steriä tee. Lapsia ehkä joskus haluavankin kanssa voi elää hyvän elämän jos haluaa, mutta ap selvästi ei halua.

Mitä ihmeen järkeä on elää lapsia ehkä joskus haluavan kanssa, kun se suhde päättyy sillä hetkellä kun se toinen alkaa sitten haluta sitä lasta?

No vaikka siksi että haluaa sen ihmisen kanssa olla? Miksi se suhde päättyisi jos toinen haluaa lapsen? Päättyykö se tahattomaan lapsettomuuteenkin?

Jos se lapsia haluava on nainen, hän voi hankkiutua raskaaksi miten haluaa. Eihän sen parisuhteen tarvitse sitten päättyä vaikka nainen synnyttää lapsen.

Eilen tapasin miehen, joka erosi kihlatustaan, koska itse on vela, mutta morsian muutti mieltään. Erosta on aikaa jo yli kymmenen vuotta ja mies edelleen suree ja kaipaa. Mutta ei silti halunnut luopua tästä periaatteestaan.