Näinhän siinä kävi ettei miestä vasektomia kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Mikä siinä on niin uskomattoman vaikeaa ymmärtää, että ihminen joka ei todella halua lapsia, ei halua seurustella tai edes tapailla ihmistä joka lapsia haluaa? Tottakai se lapsiasia menee silloin ekaksi listalle. Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka toinen olisi kuinka muuten mahtava kumppani ja täysi match, mutta hän haluaa lapsia, niin ei jatkoon. Minä kun en niitä lapsia tee, vaikka olisin kuinka rakastunut ja manipulointi ei tule onnistumaan, ei ole onnistunut tähänkään saakka. Ihan hölmöähän se olisi hakata päätä seinään ja alkaa suhteeseen jonkun kanssa joka haluaa lapsia ja erota sitten, koska tilanne oli ennalta arvattavissa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Kutsutaan tapailuksi? No juu-u, miten se nyt liittyy asiaan millä tasolla se suhde on? Katos kun se ei etene tapailua pidemmälle jos lapsiasiasta ei olla samaa mieltä.

Niin "teidänlaisia", eli ihmisiä jotka ajattelevat ja elävät kuin te tässä. Toteamus. Itse olet laittanut tuolle sanalle negatiivisen painon. Jos sanot että et haluaisi suhteeseen minunlaiseni kanssa vaikkapa koska minulla ei ole autoa, enkä tässä tapauksessa tiedä haluanko edes koskaan hankkia, niin ok. En ota sitä niin että jotenkin halveksut minua ja minunlaisiani, vaan että toteat ettet sopisi yhteen autottoman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Mikä siinä on niin uskomattoman vaikeaa ymmärtää, että ihminen joka ei todella halua lapsia, ei halua seurustella tai edes tapailla ihmistä joka lapsia haluaa? Tottakai se lapsiasia menee silloin ekaksi listalle. Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka toinen olisi kuinka muuten mahtava kumppani ja täysi match, mutta hän haluaa lapsia, niin ei jatkoon. Minä kun en niitä lapsia tee, vaikka olisin kuinka rakastunut ja manipulointi ei tule onnistumaan, ei ole onnistunut tähänkään saakka. Ihan hölmöähän se olisi hakata päätä seinään ja alkaa suhteeseen jonkun kanssa joka haluaa lapsia ja erota sitten, koska tilanne oli ennalta arvattavissa.

Eri

Koska parisuhde on parisuhde, ei vanhemmuussuhde. Jos toinen haluaa sun kanssa olla lapsipäätöksestä huolimatta, miksipä et olisi?

Mene itse sterilisaatioon. Aika helppo homma naiselle. Ei ole pallit kipeinä, kuten pojilla. 🤗

Itsellä oli aikoinaan hyvin helppo sitten uuden miehen kanssa käydä nämä asiat aikoinaan läpi, kun päätökset oli jo tehty. Enempi sellainen näillä mennään -ilmoitus. Jo 15 vuotta yhdessä.

MItä jos on mies ja haluaisi keskustelu yhteyden puolison kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Jos joku sanoo ekoilla treffeillä, että haluaa lähivuosina lapsia, onko hänkin naurettava?

On. Ihan yhtä naurettava.

Lapsista ei saa siis keskustella.

Ihan ymmärrettävää, että joku 18v ei ota asiaa ihan ensimmäiseksi puheeksi, jos ei ole asiasta varma. Joku kolmekymppinen voi ottaakin, koska se on ajankohtaista hänelle joko niin, että haluaa perustaa perheen tai niin, että tietää olevansa ikänsä puolesta siinä kohtaa, että oletetaan perhettä perustavan, mutta ei sitä kuitenkaan halua. Tavoitteena kummallakin löytää samoja asioita haluava kumppani ja haluaa olla avoin asiassa. Ehkä ihan ekat treffit ovat vähän aikaista asian käsittelyyn. Toisaalta, onhan monella asiaa koskeva maininta deittisivuilla.

Keskustella saa joo, ihan kuten muistakin asioista, mutta kyllä siitä keskustellaan sit kun ollaan yhdessä, ei silloin kun vasta tapaillaan.

Sitten kun ollaan yhdessä, on jo vähän myöhäistä, on jo syvempiä tunteita ja eroaminen sattuu enemmän, jos näkemykset siis poikkeavat. Vielä hankalampi, jos on vaikka muutettu jo yhteen. Tosin luulisi että siinä vaiheessa viimeistään asiasta olisi jo puhuttu. Tapailuvaiheessa asia on parempi selvittää, niin voi lopettaa sen tapailun tarvittaessa, vähemmän surua ja kenenkään aikaa ei mene hukkaan. Sitä vartenhan tapailu on, että tutustuu toiseen ja miettii onko tässä sopiva kumppani, jonka kanssa haluaa vakavan suhteen, jos siis toivoo ja etsii pitkää suhdetta ja sitoutumista. Samalla tavoin se toinenkin miettii ja arvioi, tuleeko tapailusta suhde ja onko toinen sopiva.

Ja useammalla tällä sopivuuslistalla ei ne lapset ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

Vierailija kirjoitti:

MItä jos on mies ja haluaisi keskustelu yhteyden puolison kanssa?

Manipuloida? Ihan kuin meillä ei olisi ennestään perheterapiassa ravaavia oireilevia äitejä. Naisten tulisi samantien pistää mies ulos kun tältä alkaa kuulumaan 'et-sä-viitsis' puhetta. Mies näkee tahtoonsa suostuvan naisensa komeana sulkana hatussaan minkä turvin voi keulia. Tienaava kohtu tai käännytetty vela nähdään meriittinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Tuhlataan aikaa? Täällä sä palstailet 16/7 ilman miestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

Älä leiki tyhmää. Tasan tarkkaan järjissään oleva vela nainen tietää miksei mies suostu lähtemään perhekeskeisiin maihin katselemaan vaimoa - raha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Mikä siinä on niin uskomattoman vaikeaa ymmärtää, että ihminen joka ei todella halua lapsia, ei halua seurustella tai edes tapailla ihmistä joka lapsia haluaa? Tottakai se lapsiasia menee silloin ekaksi listalle. Ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka toinen olisi kuinka muuten mahtava kumppani ja täysi match, mutta hän haluaa lapsia, niin ei jatkoon. Minä kun en niitä lapsia tee, vaikka olisin kuinka rakastunut ja manipulointi ei tule onnistumaan, ei ole onnistunut tähänkään saakka. Ihan hölmöähän se olisi hakata päätä seinään ja alkaa suhteeseen jonkun kanssa joka haluaa lapsia ja erota sitten, koska tilanne oli ennalta arvattavissa.

Eri

Koska parisuhde on parisuhde, ei vanhemmuussuhde. Jos toinen haluaa sun kanssa olla lapsipäätöksestä huolimatta, miksipä et olisi?

Jos kuvitellaan että joku lapsia haluava haluaisi aloittaa suhteen kanssani tai mieltään muuttanut jatkaa sitä ja minä siihen suostuisin, niin olisin huolissani onko se toinen onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, jos jää haluamastaan asiasta paitsi.

Olisin myös huolissani siitä, että kasvaako se hänen halunsa saada lapsia niin isoksi, että ero tulee. Löysässä hirressä eläminen ei ole miellyttävä ajatus.

Olisin huolissani siitä, että alkaako tämä kumppani jankkaamaan ja painostamaan lapsentekoon kuitenkin. Ei se minun päätökseeni vaikuttaisi, mutta on todella ärsyttävää kuunneltavaa (kokemusta) ja lopulta haluaisin erota itse sellaisesta ihmisestä.

En vain nää järkeä yrittää väkisin laittaa yhteen kahta niin ison asian kohdalla eri mieltä olevaa ihmistä. Toivon pidempää suhdetta, en parin kuukauden pikareissuja. Sellaisessa huvissa, missä ei ole tarkoituskaan olla pitkään yhdessä, asialla ei ehkä olisi niin väliä, mutta en sellaisia hae, mutta toki niitä voi elämään tulla syistä x ja y liittymättä lapsihaluihin mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Missä olen "arvostellut" sinua? Jos vaan rehellisesti totean että en haluaisi alkaa suhteeseen henkilön kanssa joka ei osaa sanoa haluaako lapsia joskus vai ei, niin se on vaan sitä; toteamus. Mutta sinä näköjään otat sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Mielestäni se olisi aivan typerää minun alkaa seurustella jonkun kanssa joka mahdollisesti haluaisi lapsia (ja luultavasti suht pian koska en mitään parikymppisiä olisi tapailemassa), kun itselleni on tehty steri.

Voisin lisätä vielä liittyen tuohon sanomaasi "...et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit...", että siitä tuli mieleen kun jotkut kysyy "mutta mitä jos tapaat unelmiesi miehen ja hän haluaa lapsia?" Se on selkeästi joidenkin vaikea ymmärtää että jos se mies haluaa lapsia, niin hän ei ole "unelmieni mies". Kuten se, että jos olen ihastunut ja rakastumassa johonkin ja sitten hän kertoo että unelmoi minun olevan hänen tulevien lastensa äiti, niin ne tunteet häviää hyvin nopsaan, ja se on varma tapa saada ikuinen porttikielto sänkyyni.

Vaikka katselisin että "onpa tuossa komea mies" 😏 ja sitten kuulisin että hänellä on lapsia, haluaa lapsia, on varattu tai on homo, niin en pystyisi katsomaan häntä enää samalla tapaa 😐

Tuota kutsutaan tapailuksi. Mutta joo, sulle varmasti lapsi-asia on sit niin tärkeä, että se menee ekaksi listalla. Toisilla ei. Ja kyllä melko suoraan latasit että teidänlaisia ja ette tiedä mitä haluatte jne.

-eri

Ja se ettei voi saada lapsia on eri asia kuin se haluaako niitä koskaan. Toki steriloitu kertoo ettei saa lapsia, järkkymättömästä velaudesta ei tarvitse tehdä numeroa ennen kuin ollaan miettimässä tehdäänkö niitä lapsia vai ei.

Tuohan on ihan liian myöhään. Jos ollaan yhdessä vaikka viisi vuotta ja sitten vasta ruvetaan edes lapsista puhumaan ja toinen on järkkymätön vela ja toinen haluaa kaksi lasta niin aikamoinen ongelma on käsillä, jos asia tulee kummallekin yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tämän kun kaikki muistaisi. Parisuhde on kahden (tai vaikka useamman ihmisen) suhde, ei mikään lapsentekokoneisto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

Älä leiki tyhmää. Tasan tarkkaan järjissään oleva vela nainen tietää miksei mies suostu lähtemään perhekeskeisiin maihin katselemaan vaimoa - raha.

Sekös vela-naista harmittaa. Miehen rahat kuuluu sille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

Sama. Tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. En edelleenkään halua lapsia 42-vuotiaana. Yksi suhde kaatui siihen, että mies odotti minun kuitenkin muuttavan mieltäni jossain vaiheessa ja haluavan sen asunto-farmariauto-3 lasta-paketin, mistä itse haaveili. Tiesi kyllä hyvin aikaisessa vaiheessa jo, etten ole hankkimassa lapsia, en hänen enkä kenenkään toisen kanssa enkä itsellisesti. Ilmeisesti hänellä oli valikoiva kuulo, joka oli mystisesti minun vikani.

Tuollaisessa suhteessahan tuhlataan vain molempien aikaa, kun kumpikin voisi kuluttaa nekin parisuhdevuodet sopivamman kumppanin kanssa.

Millä tavalla sopivamman? Ja miten tuhlata?

No sellaisen joka on lastenhankinnasta samaa mieltä alusta asti, kerran aikaisessa vaiheessa asiasta jo keskulteltu. Lapsia haluava tuhlaa aikaansa velan kanssa ja vela tuhlaa aikaansa lapsia haluavan kanssa. Sen ajan olisi voinut olla onnellinen sellaisen kumppanin kanssa, joka haluaa samoja asioita.

Mä en tunne yhtäkään ihmistä, jolla ne lapset määrittelisi sen parisuhteen sopivuuden. Kun ihminen pariutuu, ne lapsihaaveet joko syntyy tai ei, ei toisinpäin. Musta tuntuu että koko lapsiasia on saanut ihan liian suuret mittasuhteet. Tottakai ihminen on onnellinen hyvässä suhteessa, ei silloin arvoteta itseä tai toista sen mukaan haluaako lapsia vai ei.

Tämän kun kaikki muistaisi. Parisuhde on kahden (tai vaikka useamman ihmisen) suhde, ei mikään lapsentekokoneisto.

Tämä! Harva lapsi muutenkaan on miehen oma. Jopa 65% lapsista on käenpoikasia.