Näinhän siinä kävi ettei miestä vasektomia kiinnosta

Velat on hyviä tyyppejä. Aivan kuten in celit, ne poistaa itsensä geenialtaasta. Velat varmasti tajuavat ettei niillä olisi mitään mahdollisuuksia hyvän parisuhteeseen, puhumattakaan että ne ottaisivat vastuuta omasta tai lapsen elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Sellainen, joka ei ole asiaa varmaksi päättänyt, sopii kumppaniksi toiselle samanlaiselle, ei sellaiselle joka tietää kantansa, oli se kumpi vaan. Tietysti kuka vaan voi muuttaa mielensä, elämässä ja parisuhteissa on aina riskinsä, mutta pienentää riskiä jonkin verran, jos ei ala suhteeseen en ole miettinyt- en tiedä-ei nyt- ehkä joskus- tyypin kanssa.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Sellainen, joka ei ole asiaa varmaksi päättänyt, sopii kumppaniksi toiselle samanlaiselle, ei sellaiselle joka tietää kantansa, oli se kumpi vaan. Tietysti kuka vaan voi muuttaa mielensä, elämässä ja parisuhteissa on aina riskinsä, mutta pienentää riskiä jonkin verran, jos ei ala suhteeseen en ole miettinyt- en tiedä-ei nyt- ehkä joskus- tyypin kanssa.

Eri

No sit ei tarvitse miettiä miksei löydy varmasti velaa kovin helposti. Niitä ei nyt, mutta ehkä joskus tyyppejä kun on suurin osa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi varmaan haluaa säilyttää option saada lapsia, jos teidän suhde loppuu ja hän löytää naisen joka haluaa lapsia. Koska miehiä on kumppaninhaussa enemmän kuin naisia, heidän on pakko olla joustavampia kriteereissään kuin naisten. Ei se lapsensaaminen ole miehen elämässä muutenkaan niin rajoittava juttu kuin naisen.

Niin, hyvin mahdollista. Ja se tarkoittaa sitä ettei hän ole vapaaehtoisesti lapseton, vaan lapseton nykyisten olosuhteiden puitteissa.

Ap

Ja mitä sitten? Tämä on nyt koko asian ydin.

Ap haluaa velamiehen maksoi mitä maksoi 😅 Hän haluaa että mies on vela hamaan loppuun, katkeraan eroon ja sen jälkeen. Semmonen narsisti hän on.

Niin, no sellainen se aito vela kuule on, ettei se ole mikään parin vuoden ohimenevä hullutus vaan vakaa elämänvalinta. Sellaisen miehen Ap haluaa. Miksei saisi haluta? Miksi pitäisi ottaa tuuliviirimies, joka ei tiedä mitä haluaa, vaikka on kyllä kymmenkunta vuotta valehdellut tietävänsä?

Edelleen, on jotenkin ymmärrettävää, että mies valehtelee suhteen alusta lähtien, että haluaa lapsia ja sitten täräyttää, ettei ehkä sittenkään halua niitä. Kyllä miehen pitäisi heti suhteen alussa tietää, haluaako lapsia vai ei.

Mutta, jos mies valehtelee olevansa vela suhteen alusta lähtien ja sitten täräyttää, että no eiku sais niitä lapsia sittenkin tulla, niin tämä on jotenkin eri asia. Miksi? Onko se tämä harhainen ajatus, että kaikkihan jossain vaiheessa haluaa lapsia tai ainakin pohtii niiden hankkimista vakavasti, vaikka päätyisivätkin siihen, etteivät niitä haluakaan? Että on oletusarvoista, että kaikkihan lapsia hankkii, joten jos huijaa toista, että joo joo, lapsia tulee, eiku ähäkutti, eipäs tulekaan, niin se on kamalaa. Mutta jos huijaa, että joo joo, lapsia ei tule, eiku ähäkutti, mä haluun niitä sittenkin ainakin kaks, niin se ei ole kamalaa.

Käsittämätön ajatuksen juoksu. Velaus ei yleensäkään ole mikään hetkellinen päähänpisto tai sivuharrastus tai sivujuonne ihmisen elämässä, joka jossain vaiheessa lähtee pois. Ihan sama kuin minun heterous ei ole mikään sivujuonne tässä, joka pöllähtää pois jossain vaiheessa, kunhan aikuistun ja viisastun ja tajuan, että ei hemmetti, kaikki naisethan on oikeesti vaan lesboja, vaikka väittävät olevansa heteroita.

Niin surullista. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, että joku lapsia haluava on surullinen ja pettynyt, jos kumppani on sanonut vuosia että kyllä lapsia haluaa ja niitä tulee ja sitten vetääkin maton alta, että eipä muuten tulekaan.

Velan surua ja pettymystä ei vaan haluta ymmärtää, aletaan puolustella sitä lapsia haluavaa, joka on vuosia sanonut ettei halua. Taitaa tosiaan ihan johtua siitä, että lapsien haluamista pidetään niin itsestäänselvyytenä, ettei muita tapoja elää haluta nähdä.

ap ei kuitenkaan ole tuollaisessa tilanteessa.

Ap vasta epäilee miehensä muuttaneen mieltään. Silti hän saa kuraa niskaansa siitä, että on halunnut kumppanikseen nimenomaan velan ja harmittaa, jos toinen onkin muuttanut mieltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi varmaan haluaa säilyttää option saada lapsia, jos teidän suhde loppuu ja hän löytää naisen joka haluaa lapsia. Koska miehiä on kumppaninhaussa enemmän kuin naisia, heidän on pakko olla joustavampia kriteereissään kuin naisten. Ei se lapsensaaminen ole miehen elämässä muutenkaan niin rajoittava juttu kuin naisen.

Niin, hyvin mahdollista. Ja se tarkoittaa sitä ettei hän ole vapaaehtoisesti lapseton, vaan lapseton nykyisten olosuhteiden puitteissa.

Ap

Ja mitä sitten? Tämä on nyt koko asian ydin.

Ap haluaa velamiehen maksoi mitä maksoi 😅 Hän haluaa että mies on vela hamaan loppuun, katkeraan eroon ja sen jälkeen. Semmonen narsisti hän on.

Niin, no sellainen se aito vela kuule on, ettei se ole mikään parin vuoden ohimenevä hullutus vaan vakaa elämänvalinta. Sellaisen miehen Ap haluaa. Miksei saisi haluta? Miksi pitäisi ottaa tuuliviirimies, joka ei tiedä mitä haluaa, vaikka on kyllä kymmenkunta vuotta valehdellut tietävänsä?

Edelleen, on jotenkin ymmärrettävää, että mies valehtelee suhteen alusta lähtien, että haluaa lapsia ja sitten täräyttää, ettei ehkä sittenkään halua niitä. Kyllä miehen pitäisi heti suhteen alussa tietää, haluaako lapsia vai ei.

Mutta, jos mies valehtelee olevansa vela suhteen alusta lähtien ja sitten täräyttää, että no eiku sais niitä lapsia sittenkin tulla, niin tämä on jotenkin eri asia. Miksi? Onko se tämä harhainen ajatus, että kaikkihan jossain vaiheessa haluaa lapsia tai ainakin pohtii niiden hankkimista vakavasti, vaikka päätyisivätkin siihen, etteivät niitä haluakaan? Että on oletusarvoista, että kaikkihan lapsia hankkii, joten jos huijaa toista, että joo joo, lapsia tulee, eiku ähäkutti, eipäs tulekaan, niin se on kamalaa. Mutta jos huijaa, että joo joo, lapsia ei tule, eiku ähäkutti, mä haluun niitä sittenkin ainakin kaks, niin se ei ole kamalaa.

Käsittämätön ajatuksen juoksu. Velaus ei yleensäkään ole mikään hetkellinen päähänpisto tai sivuharrastus tai sivujuonne ihmisen elämässä, joka jossain vaiheessa lähtee pois. Ihan sama kuin minun heterous ei ole mikään sivujuonne tässä, joka pöllähtää pois jossain vaiheessa, kunhan aikuistun ja viisastun ja tajuan, että ei hemmetti, kaikki naisethan on oikeesti vaan lesboja, vaikka väittävät olevansa heteroita.

Niin surullista. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, että joku lapsia haluava on surullinen ja pettynyt, jos kumppani on sanonut vuosia että kyllä lapsia haluaa ja niitä tulee ja sitten vetääkin maton alta, että eipä muuten tulekaan.

Velan surua ja pettymystä ei vaan haluta ymmärtää, aletaan puolustella sitä lapsia haluavaa, joka on vuosia sanonut ettei halua. Taitaa tosiaan ihan johtua siitä, että lapsien haluamista pidetään niin itsestäänselvyytenä, ettei muita tapoja elää haluta nähdä.

ap ei kuitenkaan ole tuollaisessa tilanteessa.

Ap vasta epäilee miehensä muuttaneen mieltään. Silti hän saa kuraa niskaansa siitä, että on halunnut kumppanikseen nimenomaan velan ja harmittaa, jos toinen onkin muuttanut mieltään.

Ja ihan aiheesta. Harmituksen ymmärtää, sitä että hän määrittää suhteensa sitä kautta, sit jo vaikeampi tajuta. Ehkä suhde on sit perustunut velauteen vain, sit liene aika siirtyä sinkuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, oletko nyt jutellut miehesi kanssa tästä asiasta? Osallistuin ketjuun sen alkupäässä, mutta kun tuo mielipuolinen miesvihajankkaaja alkoi oksentaa liejuaan, lähdin muihin puuhiin. 

En ole, enkä usko että puhun lähiaikoinakaan. Pelkurimaista ehkä, mutta totta puhuen en usko haluavani kuulla totuutta. Nyt ollaan sellaisella hiljaisella no man's landilla jossa kaikki on näennäisesti kuten ennenkin. Keskustelun jälkeen voi hyvin olla että suhde päättyy nopeasti, ja sitä kyllä pitkitän väkisinkin vielä jonkin aikaa. Puhuttava on, tiedän, mutta vielä ei kantti kestä. Muutenkin stressaava elämänvaihe menossa.

Ap

Tyypillistä naisille. Ei haluta keskustella asioista vaan vedetään omia kuvitelmia ja muutetaan ne pienessä päässä faktoiksi. Siinä sitten kerätään muutama vuosi vihaa ja katkeruutta ilman että miesparka edes tajuaa mistä on kyse. Lopulta se ero ja naiset nakkelevat niskojaan kuinka mikään ei muuttunut vaikka erolla uhattiin lukuisia kertoja.

Pitkität asiaa vain koska hyödyt miehestä taloudellisesti ja haluat sen jatkuvan. Vastikkeena puoleltasi lienee seksi.

En aio kerätä vihaa muutamaa vuotta, en ole edes vihainen. 

Miehestä en hyödy taloudellisesti tippaakaan, yhteiselomme tulee minulle kalliimmaksi kuin se että asuisin yksin. Kaiken maksamme puoliksi. Eli tuon rahajankutuksen voit lopettaa alkuunsa.

Ap

et ole vihainen mutta ulíset täällä toista päivää aamusta iltaan ja haukut miehiä.

Voin kirjoitella omaan aloitukseeni myös olematta vihainen. Sinä ilmiselvästi et voi, mutta siinä en voi auttaa.

Lainaatko kommenttia jossa haukun miehiä? Edes yhtä miestä, ja edes yhtä kommenttia?

Ap

Muuttavatko miehet oikeasti ihan säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, vai onko minua taas kerran huijattu? Tämä on kolmas suhde joka uhkaa nyt kaatua siihen että miehen "ei missään nimessä ikinä lapsia"-kertomus muuttuukin "ehdottomasti lapsia joskus, aika piankin mieluiten"-höpinäksi. Tosin tästä tapauksesta en ole vielä varma, mutta huonolta näyttää.

Mitä muuta tuo on, kuin väittämistä että MIEHET ovat epärehellisiä ja tuuliviiriä.

Se on turhautunut purkaus tilanteessa, joka on toistunut hänen elämässään. Ja kysymyksen muotoon asetettu. Miten syyllistyt noin herkästi toisen mielipahasta? Ja yleistät koskemaan kaikin tavoin kaikkea ja kaikkia miehiä. Sitä kannattais ennemmin pohtia.

Muuttavatko miehet oikeasti ihan säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasiassa, vai onko minua taas kerran huijattu?

Tuossa on kaksi vaihtoehtoa ap:n mielestä.

1. miehet muuttavat säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasioissa

2. miehet huijaavat (taas kerran)

todellisuudessahan ap vain keksii itse että asiassa on edes ongelmaa. Mies ei ole kusettanut tai muuttanut mieltään.

Monesko kerta kun kirjoitat tämän saman kommentin? Onko kaikki ok?

Minä en ole sanonut että miehet muuttavat säännönmukaisesti mielensä lisääntymisasioissa. Olen itse kokenut niin. Kysyin asiaa muilta. Kysyin myös onko minua huijattu, en sanonut että kaikki miehet huijaavat.

Saanko kysyä sinulta täysin vilpittömän kysymyksen? En todellakaan halua kuulostaa loukkaavalta ja toivon että et ymmärrä väärin, mutta oletko jollain tapaa kehitysvammainen?

Ap

Olet ihan itse kirjoittanut noin. Se että verhoat väitteesi kysymykseksi tällä miesvihapalstalla on heikko harhautus.

Oletko aivan aidosti niin jälkeenjääänyt itse, että sinun on kysyttävä asiaa muilta miesvihaajilta? En tajunnut asian olevan näin joten minäpä vastaan niin saadaan ketju kiinni.

1. ei, miehet eivät muuta mielipidettään säännönmukaisesti lisääntymisasioissa. Vain säälittävä miehiä vihaava rinkirunqqari voisi edes kysyä moista.

2. ei, sinua ei myöskään ole kusetettu, et ole edes keskustellut miehen kanssa asioita läpi, joten kuvittelet miesvihakiimassasi vaikka mitä järjetöntä. Vain miehiä vihaava rinkirunqari tekisi noin.

Taidat rakastaa tuota rinki-sanaa, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan.

ap:lle on nyt vastattu, katsotaan miten ketju hiljenee.

Kaikki ketjun kommentit eivät ole minun kirjoittamiani.

Mikset vastaa kysymykseeni?

Ap

Vastasin aloituksessa esitettyihin "kysymyksiin" mielestäni. Eikö kelpaa? Miksiköhän...

Et ole vastannut niinkään vaan jankannut kuvittelemaasi mie s vihaa. Vastaa viimeisimpään kysymykseeni kiitos.

Ap

Vastasin aloituksessasi esittämiisi "kysymyksiin", miksi ne eivät nyt kelpaa? Miksi jankkaat edelleen? Sait vastauksesi. Oletko jotenkin kehitysvammainen kun et ymmärrä lukemaasi?

Tämä sattuu olemaan ap:n aloittama ketju. Hänellä on täysi oikeus pohtia asioitaan vaikka 10 vuotta. Sinun vastauksesi ovat kärpäsenpaskaan verrattavaa jankkausta. Mene pois ketjusta, jos ei enää kiinnosta. Muita saattaa kiinnostaa.

Tietysti rinkirunkkareita kiinnostaa miesten haukkuminen. En minä muuta epäilekään.

Tiedustelin kuitenkin ap:lta miksi vastaukset eivät nyt kelpaa?`Oletko hänen henkilökohtainen avustajansa?

Olet niin lapsellinen, että kaltaisesi tuuliviirin kanssa on ihan turha keskustella. Pelkkää solvausta ja asioiden vääristelyä maustettuna loppuunkuluneilla jankkauksillasi.

ok ap

En ole ap edelleenkään, hörhö.

Et tietenkään, ap

Ap, tulisimme varmasti hyvin juttuun keskenämme, sillä olemme näköjään yksi ja sama henkilö jonkun päävikaisen mielestä :)

Sun tyylin tunnistaa  :)

No kerro kuka olen. En edelleenkään ole ap. Usko jo.

Juu  et tietenkään ole. Enkä minä ole "miesvihanäkyväksi".  Usko jo.

En ole ap. Mutta tunnistat kirjoitustyylini? Kuule, minä olen se, joka sinut on leimannut räkyttäväksi terrieriksi jo vuosia sitten. Ja sehän sinä olet. Vauvapalstan vastenmielisin rakkikoira, joka olet yhä edelleen. Nyt vain vanhempana, hampaansa ja teränsä pudottaneena, sillä fraasisi alkavat olla jo hyvin kuluneita. No, lähden viettämään pääsiäistä. Tapaamme varmasti jälleen heti, kun tulen palstalle. Sinähän roikut täällä 24/7 valkoritaroimassa miesraukkoja, joita ei saa arvostella ja jotka kaipaavat puolustuspuheitasi heikkoina yksilöinä. Harmi, etteivät ne oikeat miehet oikein arvosta tai välitä kaikista näistä ponnisteluistasi. No, ehkä joku inkkeli joskus kokee sielun sympatiaa.

Munarikasta pääsiäistä! (Paitsi ap:lle, katso se lapsikortti ensin.)

Pianonpimputtaja pomottaa! Tietää kaikkien kirjoitustyylin, kendojuntteja itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi varmaan haluaa säilyttää option saada lapsia, jos teidän suhde loppuu ja hän löytää naisen joka haluaa lapsia. Koska miehiä on kumppaninhaussa enemmän kuin naisia, heidän on pakko olla joustavampia kriteereissään kuin naisten. Ei se lapsensaaminen ole miehen elämässä muutenkaan niin rajoittava juttu kuin naisen.

Niin, hyvin mahdollista. Ja se tarkoittaa sitä ettei hän ole vapaaehtoisesti lapseton, vaan lapseton nykyisten olosuhteiden puitteissa.

Ap

Ja mitä sitten? Tämä on nyt koko asian ydin.

Ap haluaa velamiehen maksoi mitä maksoi 😅 Hän haluaa että mies on vela hamaan loppuun, katkeraan eroon ja sen jälkeen. Semmonen narsisti hän on.

Niin, no sellainen se aito vela kuule on, ettei se ole mikään parin vuoden ohimenevä hullutus vaan vakaa elämänvalinta. Sellaisen miehen Ap haluaa. Miksei saisi haluta? Miksi pitäisi ottaa tuuliviirimies, joka ei tiedä mitä haluaa, vaikka on kyllä kymmenkunta vuotta valehdellut tietävänsä?

Edelleen, on jotenkin ymmärrettävää, että mies valehtelee suhteen alusta lähtien, että haluaa lapsia ja sitten täräyttää, ettei ehkä sittenkään halua niitä. Kyllä miehen pitäisi heti suhteen alussa tietää, haluaako lapsia vai ei.

Mutta, jos mies valehtelee olevansa vela suhteen alusta lähtien ja sitten täräyttää, että no eiku sais niitä lapsia sittenkin tulla, niin tämä on jotenkin eri asia. Miksi? Onko se tämä harhainen ajatus, että kaikkihan jossain vaiheessa haluaa lapsia tai ainakin pohtii niiden hankkimista vakavasti, vaikka päätyisivätkin siihen, etteivät niitä haluakaan? Että on oletusarvoista, että kaikkihan lapsia hankkii, joten jos huijaa toista, että joo joo, lapsia tulee, eiku ähäkutti, eipäs tulekaan, niin se on kamalaa. Mutta jos huijaa, että joo joo, lapsia ei tule, eiku ähäkutti, mä haluun niitä sittenkin ainakin kaks, niin se ei ole kamalaa.

Käsittämätön ajatuksen juoksu. Velaus ei yleensäkään ole mikään hetkellinen päähänpisto tai sivuharrastus tai sivujuonne ihmisen elämässä, joka jossain vaiheessa lähtee pois. Ihan sama kuin minun heterous ei ole mikään sivujuonne tässä, joka pöllähtää pois jossain vaiheessa, kunhan aikuistun ja viisastun ja tajuan, että ei hemmetti, kaikki naisethan on oikeesti vaan lesboja, vaikka väittävät olevansa heteroita.

Niin surullista. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, että joku lapsia haluava on surullinen ja pettynyt, jos kumppani on sanonut vuosia että kyllä lapsia haluaa ja niitä tulee ja sitten vetääkin maton alta, että eipä muuten tulekaan.

Velan surua ja pettymystä ei vaan haluta ymmärtää, aletaan puolustella sitä lapsia haluavaa, joka on vuosia sanonut ettei halua. Taitaa tosiaan ihan johtua siitä, että lapsien haluamista pidetään niin itsestäänselvyytenä, ettei muita tapoja elää haluta nähdä.

ap ei kuitenkaan ole tuollaisessa tilanteessa.

Ap vasta epäilee miehensä muuttaneen mieltään. Silti hän saa kuraa niskaansa siitä, että on halunnut kumppanikseen nimenomaan velan ja harmittaa, jos toinen onkin muuttanut mieltään.

Ei hän siitä saa kuraa niskaansa vaan miesvihasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Sellainen, joka ei ole asiaa varmaksi päättänyt, sopii kumppaniksi toiselle samanlaiselle, ei sellaiselle joka tietää kantansa, oli se kumpi vaan. Tietysti kuka vaan voi muuttaa mielensä, elämässä ja parisuhteissa on aina riskinsä, mutta pienentää riskiä jonkin verran, jos ei ala suhteeseen en ole miettinyt- en tiedä-ei nyt- ehkä joskus- tyypin kanssa.

Eri

No sit ei tarvitse miettiä miksei löydy varmasti velaa kovin helposti. Niitä ei nyt, mutta ehkä joskus tyyppejä kun on suurin osa.

Totta turiset ja tämä varmojen velojen harvinaisuus on ollut yksi teemoista läpi koko aloituksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Sellainen, joka ei ole asiaa varmaksi päättänyt, sopii kumppaniksi toiselle samanlaiselle, ei sellaiselle joka tietää kantansa, oli se kumpi vaan. Tietysti kuka vaan voi muuttaa mielensä, elämässä ja parisuhteissa on aina riskinsä, mutta pienentää riskiä jonkin verran, jos ei ala suhteeseen en ole miettinyt- en tiedä-ei nyt- ehkä joskus- tyypin kanssa.

Eri

No sit ei tarvitse miettiä miksei löydy varmasti velaa kovin helposti. Niitä ei nyt, mutta ehkä joskus tyyppejä kun on suurin osa.

Totta turiset ja tämä varmojen velojen harvinaisuus on ollut yksi teemoista läpi koko aloituksen.

Ap ei myöskään ole varma vela. Outoja tekosyitä olla menemättä sterilisaatioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Sellainen, joka ei ole asiaa varmaksi päättänyt, sopii kumppaniksi toiselle samanlaiselle, ei sellaiselle joka tietää kantansa, oli se kumpi vaan. Tietysti kuka vaan voi muuttaa mielensä, elämässä ja parisuhteissa on aina riskinsä, mutta pienentää riskiä jonkin verran, jos ei ala suhteeseen en ole miettinyt- en tiedä-ei nyt- ehkä joskus- tyypin kanssa.

Eri

No sit ei tarvitse miettiä miksei löydy varmasti velaa kovin helposti. Niitä ei nyt, mutta ehkä joskus tyyppejä kun on suurin osa.

Totta turiset ja tämä varmojen velojen harvinaisuus on ollut yksi teemoista läpi koko aloituksen.

Juu, niin on ja se on aplle sanottu ja kerrottu että hänellä itsellään on nyt aika erikoinen asenne ja oudot odotukset (juuri siksi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Ei sekään ole kiva tilanne, kun sitten päälle kolmekymppisenä toinen kysyy, että nyt pitäisi ehkäsy jättää pois että ehditään ne kolme lasta tehdä ja toinen sanoo, että emmä mitään lapsia halua ikinä. Se on heipat sille parisuhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi varmaan haluaa säilyttää option saada lapsia, jos teidän suhde loppuu ja hän löytää naisen joka haluaa lapsia. Koska miehiä on kumppaninhaussa enemmän kuin naisia, heidän on pakko olla joustavampia kriteereissään kuin naisten. Ei se lapsensaaminen ole miehen elämässä muutenkaan niin rajoittava juttu kuin naisen.

Niin, hyvin mahdollista. Ja se tarkoittaa sitä ettei hän ole vapaaehtoisesti lapseton, vaan lapseton nykyisten olosuhteiden puitteissa.

Ap

Ja mitä sitten? Tämä on nyt koko asian ydin.

Ap haluaa velamiehen maksoi mitä maksoi 😅 Hän haluaa että mies on vela hamaan loppuun, katkeraan eroon ja sen jälkeen. Semmonen narsisti hän on.

Niin, no sellainen se aito vela kuule on, ettei se ole mikään parin vuoden ohimenevä hullutus vaan vakaa elämänvalinta. Sellaisen miehen Ap haluaa. Miksei saisi haluta? Miksi pitäisi ottaa tuuliviirimies, joka ei tiedä mitä haluaa, vaikka on kyllä kymmenkunta vuotta valehdellut tietävänsä?

Edelleen, on jotenkin ymmärrettävää, että mies valehtelee suhteen alusta lähtien, että haluaa lapsia ja sitten täräyttää, ettei ehkä sittenkään halua niitä. Kyllä miehen pitäisi heti suhteen alussa tietää, haluaako lapsia vai ei.

Mutta, jos mies valehtelee olevansa vela suhteen alusta lähtien ja sitten täräyttää, että no eiku sais niitä lapsia sittenkin tulla, niin tämä on jotenkin eri asia. Miksi? Onko se tämä harhainen ajatus, että kaikkihan jossain vaiheessa haluaa lapsia tai ainakin pohtii niiden hankkimista vakavasti, vaikka päätyisivätkin siihen, etteivät niitä haluakaan? Että on oletusarvoista, että kaikkihan lapsia hankkii, joten jos huijaa toista, että joo joo, lapsia tulee, eiku ähäkutti, eipäs tulekaan, niin se on kamalaa. Mutta jos huijaa, että joo joo, lapsia ei tule, eiku ähäkutti, mä haluun niitä sittenkin ainakin kaks, niin se ei ole kamalaa.

Käsittämätön ajatuksen juoksu. Velaus ei yleensäkään ole mikään hetkellinen päähänpisto tai sivuharrastus tai sivujuonne ihmisen elämässä, joka jossain vaiheessa lähtee pois. Ihan sama kuin minun heterous ei ole mikään sivujuonne tässä, joka pöllähtää pois jossain vaiheessa, kunhan aikuistun ja viisastun ja tajuan, että ei hemmetti, kaikki naisethan on oikeesti vaan lesboja, vaikka väittävät olevansa heteroita.

Niin surullista. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää, että joku lapsia haluava on surullinen ja pettynyt, jos kumppani on sanonut vuosia että kyllä lapsia haluaa ja niitä tulee ja sitten vetääkin maton alta, että eipä muuten tulekaan.

Velan surua ja pettymystä ei vaan haluta ymmärtää, aletaan puolustella sitä lapsia haluavaa, joka on vuosia sanonut ettei halua. Taitaa tosiaan ihan johtua siitä, että lapsien haluamista pidetään niin itsestäänselvyytenä, ettei muita tapoja elää haluta nähdä.

ap ei kuitenkaan ole tuollaisessa tilanteessa.

Ap vasta epäilee miehensä muuttaneen mieltään. Silti hän saa kuraa niskaansa siitä, että on halunnut kumppanikseen nimenomaan velan ja harmittaa, jos toinen onkin muuttanut mieltään.

Ja ihan aiheesta. Harmituksen ymmärtää, sitä että hän määrittää suhteensa sitä kautta, sit jo vaikeampi tajuta. Ehkä suhde on sit perustunut velauteen vain, sit liene aika siirtyä sinkuksi.

Ei se suhde jatku, jos toinen on vela ja toinen haluaa lapsia joskus (siis jos ap:n mies on muuttanut mielensä). Kyllähän se suhde onkin osaksi perustunut velauteen ja asian muuttuessa toisen puolelta, se päättyy. Jos mieltään muuttanut ei halua lapsia heti huomenna, mutta muutaman vuoden päästä, niin mitä järkeä sitä suhdetta on jatkaa, kun se päättyy kuitenkin sillä hetkellä, kun se toinen haluaa lapsia? Roikkua siis suhteessa, jossa ei ole yhteistä tulevaisuutta kuin tiettyyn pisteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Ei sekään ole kiva tilanne, kun sitten päälle kolmekymppisenä toinen kysyy, että nyt pitäisi ehkäsy jättää pois että ehditään ne kolme lasta tehdä ja toinen sanoo, että emmä mitään lapsia halua ikinä. Se on heipat sille parisuhteelle.

Tai sitten ei. Riippuu siitä millainen suhde on ja mitä asioita arvottaa elämässään.

Me ollaan lapseton pariskunta ja mä olisin halunnut lapsia, mieheni lopulta ei. Noin kolmikymppisinä asiaa pohdittiin ja lopulta tultiin lopputulokseen että meidän on hyvä olla kaksin. Enpä ole päätöstäni katunut kertaakaan ja onnellinen elämä on tähän asti eletty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Eri, mutta eihän siihen suhteeseen kannata lähteä vaikka olisi kuinka pää pyörällä rakastunut, jos itse on vela ja toinen ei. Se suhde on tuhoon tuomittu, koska se loppuu sitten kun toinen alkaa haluta lapsia, oli hän sitten varmasti lapsia tai ehkä lapsia- tyyppi. Sydänsurut taattuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus on itsellesi suhteessa kynnyskysymys ja kumppanille ei, olette tienhaarassa. Kumppanisi on voinut vuosia olla 100% lapsettomuuden kannalla, mutta nyt kun tilanteen pitäisi konkretisoitua, mielipide on voinut muuttua. 

Ajatusta siitä, että mennyt elämä menettäisi arvonsa, nykyhetken vuoksi en allekirjoita. Olette rakastaneet ja välittäneet toisistanne, panostaneet suhteeseen omilla tavoillanne ja nuo asiat säilyvät, vaikka ette jatkaisikaan yhdessä.

Ja kuka oikeasti eroaa jos toisella olisikin pieni epäilys lapsettomuudesta?

Tottakai silloin pitää erota. Parisuhteessa on henkilö, joka on ihan varma, että ei halua lapsia ja henkilö, joka ei ole ihan varma haluaako lapsia vai ei. Lapsia haluamaton joutuu koko ajan odottamaan, että toinen tekee päätöksensä suuntaan tai toiseen. Lapsia haluava voi myöhemmin syyttää toista, että sinun takia jäin lapsettomaksi vaikka niitä halusin. Ei tuollainen ole kunnon parisuhde.

Niin se toinen voi syyttää ihan mistä vaan jos sellaiseen on taipumusta. Lapsi-asia on asia muiden joukossa eikä mikään kynnyskysymys kyllä yleensä. Ap toki on hyvin ehdoton raivovela, jonka tulee olla yksin. Kun hän on vela, muidenkin pitää olla.

Kenenkään ei tarvitse olla vela siksi että minä olen, tai muustakaan syystä. Minä kuitenkin haluan itselleni velamiehen, jos jonkun miehen ylipäätään. Lapsiasia ei missään tapauksessa ole asia muiden joukossa, sillä se on suuri joko-tai-kysymys suhteessa. Lapsia joko on tai ei, kompromissia ei ole olemassa. 

Ap

Ei se liity suhteeseen mitenkään. Kyllä se on ihan samanlainen asia kuin se harrastaako molemmat golfia vai vain toinen.

Sinun on pakko olla mies ja nimenomaan lapseton mies, jos kuvittelet, että lasta ja golfia voi verrata toisiinsa. Niinhän osa isistä tekee, viettää hetken aikaa lapsen kanssa ja muuten touhuaa omiaan. Se golfkentän omistaja ja hoitaja näkee golfin eri kantilta kuin satunnainen pelaaja.

En verrannut lasta ja golfia vaan golfin harrastamisesta päättämistä lasten hankinnasta päättämiseen. Kaksi täysin samaa asiaa. En ymmärrä miksi yksinkertaisesta asiasta täytyy tehdä vaikea miettimällä lapsen hoidosta potkukelkkaan taas kaikki. Jos lapsia haluaa tehdä ja tekee, ne hoitaa, mutta se ei liity enää mitenkään siihen haluan lapsia-toteamukseen.

Olen kahden lapsen äiti.

Et todellakaan ole yhdenkään lapsen äiti. Tai sitten olet, mutta etä-äiti, joka tapaa lastaan satunnaisesti silloin, jos sattuu huvittamaan. Jätitkö lapsesi niiden isälle vai annoitko valtion huolehtia lapsista?

Ihan saman miehen kanssa kaksi lasta, ydinperheenä eletään. Ihan ihme ajatuksenjuoksu sulla. Onko jotenkin ihmeellistä ettei kaikki äidit ajattele että itse tai puolison olisi pitänyt suhteen alussa jo määritellä lapsilukunsa?

No tämä! Me alettiin seurustella mieheni kanssa 16-vuotiaina eikä todellakaan puhuttu siitä halutaanko me lapsia vielä 20-vuotiainakaan. Opiskelujen jälkeen sit jätettiin ehkäisy muutoin pois mutta mentiin varmoilla päivillä, koska kumpikaan ei määritellyt lapsi asiaa edelleenkään. Sit kolmikymppisinä ajatus oli tasoa saa tulla, jos on tullakseen ja sit niitä lapsia siunaantuikin kaksi.

Täysin vieras ajatus että asia tulisi päättää heti suhteen alussa tai parikymppisenä.

Kun on vela niin sen yleensä tietää jo hyvin nuorena ja se on vahva tunne, joten sen ottaa puheeksi jokaisessa parisuhteessa ihan niistä ensimmäisistä teiniseukkailuista lähtien.

Mutta ymmärrän että jos on tuollainen ajelehtija jolla ei ole vahvoja mielipiteitä (tulee lapset jos on tullakseen, ihan miten vaan) tai oma tahto on samaa kuin valtaväestöllä ja on enemmän tai vähemmän oletus että kaikkihan lapsia jonain päivänä haluaa, niin voi kokea että asiasta ei tarvitse edes puhua.

No tämä. Itse olen tiennyt jo lapsesta asti etten halua lapsia ja olen asian ottanut puheeksi joka ikisessä suhteessa ja tapailussa jo heti alussa. Jos näkemykset eivät kohtaa, olen lopettanut sen suhteen siihen. Jos asiasta ei puhuisi, olisi aika kurja yllätys sitten aikojen päästä, jos toinen haluaa lapsia. Kurja yllätys se on myös myötäilijöiden ja valehtelijoiden kanssa, mutta ainakin olen tehnyt sen mitä kuuluu ja ollut rehellinen, enempää ei oikein omalta puoleltaan voi tehdä.

No tämä nyt ei ole tavanomaista. Jos haluatte väittää sen tavanomaisen mallin olevan ajelehtimista tai päättämättömyyttä, siitä vaan. Ei se todeksi sillä muutu.

Niin, se meidän tyyli, eli selkeys, rehellisyys ja avoimuus heti suhteen alusta asti ei todellakaan ole tavanomaista teille monille muille, huomattu on, ikävä kyllä.

Tuossa nyt tarkoitettiin sitä tilannetta ettei ole asiaa varmaksi päättänyt, mutta saathan sä henkseleitäsi paukutella, jos se sun oloa helpottaa.

Tarkoitit että on tavanomaista että ei tiedä haluaako lapsia? Tavanomaista että jättää ehkäisyn pois ja on että "ihan sama jos teen nyt uutta elämää tälle planeetalle, elämää joka elää hyvällä lykyllä monia monia vuosikymmeniä ja lisääntyy myös itse, ihan sama jos nyt elämäni muuttuu lopullisesti ja peruuttamattomasti, tai jos niin ei käy niin sit ei käy, iha sama"?

Kyllä, on tavanomaista ettei tee päätöstä lasten hankinnasta nuorena tai edes alle kolmikymppisenä. Sulla on selvästi ympäristöahdistusta, ymmärrän sen, sekään ole kuitenkaan mitenkään yleistä.

Näinpä. Vaikeaa on, jos ihmissuhteet on rajannut noin vahvasti, mutta toki niin saa tehdä. Ajdistuminen toisen ajatuksista sit on melko väistämätöntä.

Ai että ketä ahdistaa ja on "rajannut ihmissuhteet noin vahvasti", mitä sillä edes tarkoitat? Tuo lause tuntuu aika irtonaiselta eikä viittaa mihinkään mitä olen sanonut.

Ilmeisesti teitä ahdistaa se että jotkut meistä tiedetään mitä me elämältä ja ihmissuhteilta halutaan, ja ettei kaivata teidänlaisia parisuhteisiin.

Et kuulosta siltä että olet ihan sinut ajatustesi kanssa kun sun täytyy noin hyökätä. Minäkin tiedän mitä elämältäni ja parisuhteiltani haluan, lapsen teon suhteen en todellakaan päätöstä tehnyt heti suhteen alussa. En sitä toiseltakaan odottanut. Enkä sen kautta suhdettani rakentanut. Sitä tarkoittaa tiukka rajaaminen että et suhteeseen lähde vaikka kuinka rakastuisit, jos toinen ei ole vela.

Ihan saat ajatella noin, on lapsellista lähteä arvostelemaan muita.

Nämä ekoilla treffeillä velaksi julistautuvat on ihan pimeitä. Luuletvat olevansa avoimia ja rehellisiä kun ovat vain ja ainoastaan naurettavia.

Joo, paljon parempi on vaan myötäillä toista ja kertoa vasta 15 vuotta myöhemmin, että oikeasti minä olen ihan eri mieltä enkä kantaani muuta. Noin sitä saa hyvän parisuhteen.