Ihmeellisimmät tietämäsi lasten " nukutusrituaalit" ?

En ikinä ole ymmäränyt mitä pahaa on nukuttamisessa, jos se vanhemmasta on ihan ok. Haloo, kyllähän mä olen 1-vuotiasta varten läsnä koko päivän, en tajua miksi se iltahetki on jotenkin niin poikkeava, että sillon ei missään nimessä saa olla lapsen kanssa?? Voisiko joku selittää? Miten sellainen lapsi on parempi joka nukahtaa yksin, tai sellainen vanhempi parempi, jonka lapsi nukahtaa yksin.



Meillä on kolme lasta, keskimmäinen oli juuri tuollainen jonka saattoi laittaa sänkyyn ja hän nukahti pienen kitinän jälkeen. Hyvä niin, saa mielellään tehdä näin. Kuopus ja esikoinen eivät olleet sellaisia ja sillä hyvä. Kyllähän te ulkopuolisena voitte helposti sanoa, että kyllä TE olisitte saaneet lapsen nukahtamaan " kiltisti" itse, mutta minuta se on aika naiivi mielipide... Eivätpä saaneet synnärin kätilötkään.

Kaikkia lapsia on nukutettu, ja nukutetaan edelleenkin!

Valitettavasti koululaiset eivät vain anna enää tehdä sitä :) Teinikin häätää pois, jos vaan yritän edes lähestyä huonetta!



Mutta onneksi on nämä pienet, jotka antavat minun/isän olla huoneessa niin kauan, että nukahtavat! Harmi, että yleensä nukkuvat tosi nopeesti iltasadun jälkeen. Olis niin kiva silitellä heitä kauemminkin!

KIITOS vinkeistä!

Tuota lahjontaa olenkin suunnitellut ;).



Päiväuniksi vkonloppuisin on olut juuri tuo satuhetki ja rauhoittuminen eli pötköttely ÄIDIN vieressä ;).



Nyt kiirus, mutta kiitti.

Vierailija:

...minä nukutan lapsia niin kotonani kuin työpaikallani päiväkodissakin. Lapsella on turvallinen ja hyvä olo aikuisen ollessa läsnä.

Enemmän pidän ihmeellisinä vanhempia, jotka hankkivat lapsia, mutta olettavat niiden olevan 2-viikkoisista omatoimisia lähes kaiken suhteen. Sitten ahdistuvat hermoromahduksen partaalle, jos niin ei olekaan.

Lapsi tarvitsee aikuista!

Meilläkin luetaan lapsille satu, silitellään ja lauletaan iltalaulu. Mutta en jaksaisi istua melkein viisivuotiaan vierellä odottelemassa unen tuloa. Lapsi tarvitsee tottakai aikuista, mutta myös taitoa osata hetki odottaa unentuloa.

Mielestäni puolentoistatunnin nukutussessio on liian pitkä. Jokin jouhevuus siihen on löydyttävä. Varsinkaan, jos vanhemmat ei oikein jaksa sitä nukutusrumbaa.

Meilläkin oli lapsi joka vain laitettiin sänkyynsä ja nukahti. Mutta hänen iltarutiininsa hoidettiin ennen sänkyynlaskua. Hänellä oli varmasti ihan turvallinen olo. Jostain syystä nykyään hänkin vaatii enemmän huomiota, ja sitä saakin.

Tässä ketjussahan kysyttiin ihmeellisimpiä tapoja, mihin on törmännyt. Nuo muutamat, jotka ihmetteelee yleensäkin lasten nukuttamista, voinee jättää huomiotta. Suurin osa lapsista tarvii jonkinlaista nukutusta.

Miellyttävä kahdenvälinen hetki, ja lapselle lukemista suosittelevat kaikki. Miksi ihmeessä vanhemman pitäisi sellaista karsastaa?



Tosin lapsen nukahtaminenkin vaihtelee. Vielä jokunen kuukausi sitten 5-vuotias nukahti yleensä helposti sadun jälkeen, mutta nyt vähän vanhempana pyrkii palloilemaan useampaan otteeseen muissa huoneissa. Mutta palautetaan määrätietoisesti takaisin. Joskus huonoa unentuloa, joskus ehkä uhmaa, välillä kaipaa selkeästi sitä viimeistä päänsilitystä ja turvallista oloa.

Se on mun mielestä ihmeellistä.

" Sekö on hyvän vanhemman mittari, ettei lapsi saisi olla riippuvainen vanhemmistaan tai tutuista, turvallisista rituaaleista?"



Sehän vanhemmuuden tarkoitus juuri on: opettaa lapset elämään elämänsä ilman vanhempia. Noin niinkuin kärjistettynä. Tässä nukahtamisasiassa tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että a) lapsi luottaa itseensä nukahtamisessa " minä osaan nukahtaa itse, enkä tarvitse siihen apua" ja b) lapsi luottaa myös siihen, että jos tulee oikeasti hätä (lapsi sairastuu yöllä tai näkee pahaa unta) vanhemmat tulevat silloin apuun. Kyse on LUOTTAMUKSESTA, ei riippuvuudesta.

siite lapsi voisi oikeestaan olla jo pienestä pitäen yksin koko päivän, kunhan luottaa että ruokaa tulee ja jos jotain käy niin joku tulee lohduttamaan. Mitä sitä nyt turhia sylittelemään tai ylipäätään viettämään aikaa lapsen kanssa.



Kukaan ei viitsi vastata mitä pahaa on yhteisessä halihetkessä ennen nukahtamista.

Vierailija:

siite lapsi voisi oikeestaan olla jo pienestä pitäen yksin koko päivän, kunhan luottaa että ruokaa tulee ja jos jotain käy niin joku tulee lohduttamaan. Mitä sitä nyt turhia sylittelemään tai ylipäätään viettämään aikaa lapsen kanssa.

Kukaan ei viitsi vastata mitä pahaa on yhteisessä halihetkessä ennen nukahtamista.

ei siinä nukutushetkessä mitään ikävää ja pahaa ole, jos se kestää tosiaan sen hetken, eli sanotaan nyt alle puoli tuntia. Mutta jos se venyy ja venyy, koko ilta menee lapsen univahtina, niin ei siitä voi kukaan nauttia.

Tai tiedä häntä, nauttivathan jotkut ruoskimisestakin tai vaikka neuloilla pistelystä ;)

että isä tanssi - minä sylissä - ympäri olohuonetta Erkki Junkkarisen tahdissa ;) Kyllä mä valssata tykkään nykyään itsekin, että oisko jäänyt alitajuntaan..?

Olen se yksi, jonka kaikki kolme lasta osaavat nukahtaa itsenäisesti. Mutta ennenkuin lueskelevat itsensä väsyksiin, jompikumpi vanhemmista lukee yleensä iltasadut ja sitä ennen on luonnollisesti muut tavanomaiset iltarutiinit: iltapala, pesut, vessassa käynnit ja yöpuvun laitot. Eiköhän lähes kaikilla muillakin, niitä vaan ei ole tähän muistettu mainita.



Meillä lapset tietävät, että minä (olen herkkäunisempi kuin mieheni) tulee hetkessä yölläkin jos vain vähänkin on tarvetta, myös meidän luokse voi tulla jos näkee pahaa unta tms. Pimeällä meillä syttyy yövalo vessan lähellä ja jo 3v saattaa yksinään kipaista yöllä vessassa ja kipittää takas omaan sänkyyn nukkumaan.



Jossakin vaiheessa meilläkin toki oli lapsilla kausia jolloin piti hetken istua vieressä (olisikohan ollut joskus 1-1,5 vuotiaana?) ja pienet vauvat ovat oma lukunsa.





Sehän vanhemmuuden tarkoitus juuri on: opettaa lapset elämään elämänsä ilman vanhempia. Noin niinkuin kärjistettynä. Tässä nukahtamisasiassa tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että a) lapsi luottaa itseensä nukahtamisessa " minä osaan nukahtaa itse, enkä tarvitse siihen apua" ja b) lapsi luottaa myös siihen, että jos tulee oikeasti hätä (lapsi sairastuu yöllä tai näkee pahaa unta) vanhemmat tulevat silloin apuun. Kyse on LUOTTAMUKSESTA, ei riippuvuudesta.

että hänet nostettiin pyjamassa peittoineen ja tyynyineen auton takapenkille makaamaan ja appiukko ajoi tunnin lenkin. Näin siis vielä 4-5-vuotiaana ja yöunille... Hyvin on mies kuitenkin oppinut nukahtamaan muutenkin; onnistuu mm. ottamaan iltatirsat sohvalla sillä välin kun minä kisailen lasten kanssa hampaidenpesusta.

kaikenmaailman nukkumisrituaaleja. Ne teki yöstäkin levottomampia. Kun karsittiin kaikki ylimääräinen pois ja jätettiin iltasatu ja unilaulu jäljelle oli arki paljon helpompaa ja lapsellekin mukavampaa.



Päätettiin että toiselle opetetaan itse nukahtamisen jalo taito. Kuukauden ikäisestä saakka veimme vauvan omaan sänkyyn puoli yhdeksältä. Imetin ja luin lapsille kirjan, jonka jälkeen omaan sänkyyn molemmat. Vauvaa imetin aina lisää jos itku tuli en siis jättänyt yksin huutamaan ollenkaan.



Meniköhän muutama viikko kun vauva alkoi nukahtaa heti kun laitettiin sänkyyn ja samaa ihanuutta on jatkunut jo puolitoistavuotta (kipeenä olot ja muutamat vaiheet lukuunottamatta). Täytyy sanoa että lasten hoito on paljon mukavampaa kun nukkuminen sujuu sekä lapsille että vanhemmille. Omaa aikaa jää huomattavasti enemmän eikä lapset hätäänny siitä että ovat yksin sängyssä. Yölläkin nukahtaminen sujuu paljon helpommin kun lapsi ei hätäänny siitä että onkin eri paikassa kuin nukahtaessaan tai vanhempi ei makaakaan metrin päässä sängystä.



Voihan olla että kakkosemme oli ns. helppo tapaus, mutta toisaalta luulen että jos emme olisi asiaa kokeilleet emme olisi sitä helppoutta huomanneet.

Mutta ei se minusta niin hankalaa ole: yhteisen iltasadun jälkeen silitän kuopuksen uneen noin 10 minuutissa, sitten esikon viereen kertaamaan päivän tapahtumat ja laulamaan unilaulu. Molemmat saavat kaipaamansa huomion ja käyvät hyvillä mielin nukkumaan.

vääntää mulla rautalangasta mikä illan yhteisestä hetkestä tekee kamalamman kuin päivän yhteisistä hetkistä. Minusta se nimittäin edelleen on jokseenkin sama asia.



Sitten hyväksyttyä av:n mukaan on siis käyttää puoli tuntia siihen, että lukee iltasadun, auttaa lapsia hampaanpesussa ja juttelee ja muuten " laittaa nukkumaan" mutta se taas on aivan kauheaa jos käyttää 15 minuuttia siihen, että pötköttelee lapsen vieressä ja hirveetä, ehkä jopa pitää kädestä kiinni.



SELITTÄKÄÄ NYT MIKÄ SIINÄ ON NIIN VÄÄRIN NUKUTTAA LASTA VAJAA PUOLI TUNTIA! Minuun ei mene nämä sitten se vielä murrosiässäkin sitä ja tätä, koska itse kolmen kokemksella tiedän että näin ei ole.

70-luvulla, näin äitini sanoo. Kuinka ollakaan, muistan lapsena joka ilta kulkeneeni makuuhuoneesta toiseen tarkistelemassa, olisiko joku muu vielä hereillä. Ahdisti niin vietävästi olla iltaisin yksin. Joten minä nukutan lapseni vieressä olemalla, niin kauan kuin hän sitä tarvitsee.

..mutta tietenkin tuolla aikaisemmin ketjussa jonkun kertoma puolitoista tuntia on ihan mahdottoman pitkä aika.



En kyllä ymmärrä miksei vauva/ taapero/ eskari-ikäinen voisi saada päivittäin yhden vanhemman jakamatonta huomiota varttitunnin vertaa illalla, kun hiljennytään uneen. Sellainen periaate joka kieltää sen on minusta suoraan sanottuna lapsivihamielinen.

ja sen jälkeen vähin äänin vaan pois ja poika häärää pimeässä omia juttujaan ja hetken höpöttää ja sen jälkeen nukahtaa. Jos siihen vanhempi jäis viereen niin ei varmaan tajuais että on tarkotus nukahtaa!

Toivottavasti kaikki itsenäistymis-ihmiset lukivat sen!