Tunnetteko ihmistä, joka oikeasti vain loisisi kotona, eikä omasta päätöksestään mene töihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kolmekymppisen naisen, joka jätti koulun pelkkään peruskouluun ja on edelleen työttömänä kotona, omasta tahdostaan. Ei halua opiskella eikä tehdä töitä, vaan olla kotona pelaamassa pleikkaria ja katsomassa animea. Usein sosiaalisessa mediassa raivoaa kun yhteiskunta ei anna enemmän rahaa, ja että ainoa asia mitä köyhä tarvitsee on iso tukku rahaa puhtaana käteen (ei siis mitään ruokajakelua tms). Koskaan ei ole kokenut mitään velvoitetta tehdä oman tilanteensa eteen mitään vaan oikeasti kokee, että yhteiskunnan täytyy hänelle tarjota kaikkea loputtomiin.

No aika vähemmistössä tällaiset. Kuuluisi johonkin kuntouttavan piiriin tai sitten työkyvyttömyyseläkkeelle.

Jep. Kuulostaa jonkinasteiselta kehitysvammalta.

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni vaimo. Makasi kotona ilman yritystäkään työllistyä, vaikka lapset olivat toisella kymmenellä. Serkku elätti. Ei elätä enää, kun ovat eronneet, mutta kotona makuu jatkuu edelleen, päivät täyttyvät lähinnä netissä pyörimisestä.

Ei tuokaan nyt ihan normaalilta kuulosta. Lienee masentunut, traumatisoitunut tai sos.tilanteiden pelkoinen.

Tiedän. On laskenut siis että hänen ei kannata mennä töihin kun erotukseksi tulisi 300€ josta osa menisi jo työmatkoihin. Ikävä kyllä tällaäisille ei voi mitään koska jos työmarkkinatuki pienenee niin sossu hoitaa pienennyksen ja loisimista voi jatkaa harmaan tappiin. Se työmarkkinatuen pienennys osuisi sitten sellaiselle joka saa vain sen ainoana tukena esim perheen vuoksi eikä millään pääse töihin vaikka yrittää hemmetisti.

Tunnen ihmisiä, jotka eivät ole oikeastaan koskaan olleet oikeissa töissä, eikä ole mitään aikomusta ollakaan. Kun töihin meneminen uhkaa, lähtevät opiskelemaan jonkun ammatin ja makoilevat sen jälkeen kotona siihen asti kunnes taas uhkää töihin meno ja sama kierros uudestaan. Jos joku väittää, että Suomessa ei ole hyvä sosiaaliturva, on pahasti erehtynyt. Suomessa on niin hyvä sosiaaliturva, että se mahdollista suhteellisen makean elämän yhteiskunnan siivellä, kun tiedät mitä teet eli osaat vetää oikeista naruista.

Suurin osa tuntemistani työttömistä kyllä haluaisi töihin, ja ovat turhautuneita, että eivät saa töitä vaikka on hyvä koulutus ja motivaatiota tehdä töitä. Mutta pari sellaista tunnen, jotka ovat ansiosidonnaisilla ikään kuin ylimääräisellä lomalla, jonka kokevat tarvitsevansa.

Yksi pitää stressaavien raksaprojektien välissä lepotaukoa. Hänellä ei ole sellaista sairautta, mistä yleensä saikkua saisi, mutta on hän kyllä aika puhki, on nyt työttömyysaikana hoitanut itseään, todettu mm kakkostyypin diabetes ja korkeat kolesterolit, ja saanut niihin lääkkeet ja on vähän saanut lisää puhtia. Kerää voimia uusiin tappotahtisiin haasteisiin, ja on itse asiassa saanut työpaikan jo hankituksikin, mutta on siis olut koko vuoden työttömänä ja syksyllä tarkoituksella haki sellaista työpaikkaa, joka alkaa vasta keväällä.

Toinen on ollut talven aikana ulkomailla reissussa, eikä ole tarkoituksella hakenut mitään sellaisia työpaikkoja, joihin olisi realistisia mahdollisuuksia päästä. Hakee kyllä malliksi vähän kuin oman alansa töitä, on tehnyt toimistotöitä, ei halua mitään opiskella. Epäilen, ettei edes pystyisi helposti opiskeleman, koska on jo viiskymppinen eikä ole tähänkään asti mitään opiskellut. Aikoo tietoisesti tehdä tätä niin kauan kuin ansiosidonnainen pyörii, ja sitten menee johonkin hommaan, joita sanoo löytyvän kyllä helposti, jos haluaa. Epäilen, ettei helposti löydy. 

Työuraa takana yli 25 v ja ohessa tehty ja kasvatettu lapset. Pikkulapsiaikana tuli ero, yksinhuoltajana työelämä oli rankkaa ilman työnantajan joustoja (työajat, lasten sairastelut, viikonlopputyöt...). Pitkiä päiviä + aamuin illoin hoitopaikkaan kuljetukset. Isompina lasten harrastukset vei myös omat mehut ja rahat. Lapset nyt omillaan ja työpaikkani meni firman lopetukseen.

Matalapalkka-alalta kun jäin työttömäksi, tajusin että en jaksa härdelliä enää. Selviän yllättävän pienellä rahalla. Peruspäiväraha riittää ruokaan (olen tarjoushaukka, kätevä keittiössä ja mestarikokki). Asumistuki ja ttt ovat hyvä lisä.

Harrastukset tulojen mukaan, luen, tv:stä ja Areenasta tulee laatukatsottavaa eikä maksupalveluita tarvitse. Kesällä kasvatan vihanneksia ja yrttejä parvekkeella. Vanhempien mökillä viihdyn kesäisin yhä pidempiä aikoja. Iäkkäät vanhemmat ovat varakkaita, mutta en halua pyytää taloudellista apua. Toki apua saan jos on tarvis, muutaman kerran aikuisiällä olen tarvinnut extraa isomman summan. Perintöä siis tulossa, mutta olen sitten itse jo sen ikäinen että enemmän siitä hyötyvät ja iloitsevat lapseni kuin minä. Minimituloilla elämiseen sopeutuu ja oma aika on nykyään tärkeämpää kuin mikään muu.

-N52-

On useitakin. Miehiä jotka eivät ole koskaan olleet työelämässä. Peruskoulun jälkeen koulut jäivät ja keskittyneet täysipäiväisesti päihteiden käyttöön ja rötöstelyyn. Osa ollut välillä vankilassakin. Nyt yli kolmekymppisiä ja sama meno jatkuu. Peruskoulussa oltiin samoilla luokilla joten siitäpä nuo tunnen. Paikallisen kauppakeskuksen kulmilla pyörivät sekaisin kuin seinäkellot päivästä toiseen kun siitä ohi kuljen työpaikalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joo mut toisaalta ei. Näillä kaikilla on kyllä päihdeongelmaa niin olisiko niistä edes töihin. Eikä mitään pientä vaan deliriumia, luottotiedottomaksi juomista ja jatkuvasti päivystyksessä hampaat irti -tyyliä.

Eikö Suomessa ole hoitolaitoksia vaikeasti alkoholisoituneille?

Hoitolaitoksia... Joskus vuosikymmeniä sitten oli parantoloita ja psykiatrisia sairaaloita, ne ajettiin alas jo jonkun aikaisemman soteuudistuksen myötä. Siksihän kaikki sekopäät pyörii kaduilla. Todella hankalaa on saada paikkaa päihdekuntoutukseen.

Olen itse nyt työttömänä. Ja aion olla vielä kesän. Syksyllä töihin reippaana ja levänneenä 😊

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on niin hyvä sosiaaliturva, että se mahdollista suhteellisen makean elämän yhteiskunnan siivellä, kun tiedät mitä teet eli osaat vetää oikeista naruista.

Onhan näitä jotka saa jo äidinmaidossa tukienhakuosaamisen perinnöksi, mutta paljon on niitä jotka ei tiedä mitä voi hakea, ei osaa hakea, tai joille vaan nostetaan seinä pystyyn jonkun muotoseikan takia eikä osaa vaatia neuvontaa. Ja sitten ollaankin ns. kusessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen työkaverini ja hänen miehensä. Työkaveri rakastui päätäpahkaa tähän mieheen. Aiemmin kävi siis töissä ja oli ahkera työntekijä, mutta miehen myötävaikutuksen/aivopesun ansiosta tuumasi, että ei töissä tarvitse käydä, senkun elellään ilmaiseksi jonkun sukulaisen asunnolla, nostetaan tukia ja relataan, koska elämästä kuuluu nauttia ja tällainenkin on mahdollista. Jotakin hippi-ideologiaa tässä on heillä olevinaan taustalla.

Itse olen työhaluton yhteiskuntaa kohtaan kokemani katkeruuden ja huonon itsetunnon vuoksi (luulen etten voisi pärjätä missään työssä ja pelkään että minulle nauretaan), mutta koen kuitenkin, että töissä käynti olisi fiksu veto. En pysty samaistumaan ollenkaan tuollaiseen ideologiaan, että relaaminen kannattaa.

En minäkään, ja siksi en ole ollut ex-työkaverin kanssa enää tekemisissä. Turhauttaa hänessä myös se, miten helposti on ollut tuon miehen vietävissä ja muokattavissa. Avoimessa suhteessa elävät myös tottakai, koska se on miehen mukaan ainoa oikea tapa aidosti rakastaa.

Äitini. Tosin ei saa mitään etuuksia eikä ole niitä ikinä edes hakenut. On siis yksi näistä järjestelmän ulkopuolelle "kadonneista". Isäni käy töissä ja elävät kokonaan yhdellä keskituloisen palkalla.

Tietenkin tunnen, jokainen tuntee.

Tällaisia ihmisiä on tässä maassa kymmeniä tuhansia ja lievemmällä tasolla satojatuhansia. Ei ole oikein mahdollista olla tuntematta.

Mä tunnen itseni ikäisen ihmisen, ikää yli 40v. En tiedä onko koskaan ollut palkkatyössä ja eiköhän tuo ole jo useita vuosia ollut eläkkeellä mielenterveyssyistä. Pahoin koulukiusattu ja muistan erikoisena ihmisenä jo lapsuudessa. Aikuisiällä todettu asberger ja kun kuulin tästä, niin tajusin hänen erilaisuutensa. Olisi tarvinnut oikeanlaista tukea jo ala-asteella, mutta ei 80-luvulla missään maalaiskunnassa tuollaisiin osattu tukea antaa. 

Tunnen monia lapsiperheitä, joilla on ulosotossa niin paljon velkaa, että perheen elintaso laskisi  superköyhyyden tasolle, jos menisivät töihin matalapalkka- alalle.

Varaa uudelleenkouluttautua heillä ei ole, saati voimia siihen haastavan lapsiarjen keskellä.

Tunnen myös yksinhuoltajia joiden taloudellinen tukiverkosto on niin olematon , että ei ole varaa ottaa vastaan pätkätöitä, koska sen jälkeen tuleva byrokratiarumba tekee monen viikon leivättömän jakson, koko perheelle.

Tunnen myös monia fiksuja työttömiä, joilla on sattunut yksi virhe esim. kouluttautumisessa. Ovat jääneet vaille valmistumispaperia, ja opinnot ovat vanhentuneet. Tästä on seurannut työttömyysputki, koska he olisivat olleet aivoilla työskentelijöitä, eivätkä kykeneviä fyysiseen työhön.

Tunnen työttömyyden takia masentuneita, jotka kokevat itsensä arvottomiksi. Loputon kierre, jossa ei ainakaan auta se, että heitä haukutaan laiskoiksi, eikä hyväksytä sosiaalisiin verkostoihin tai piireihin.

Lääkkeet tähän : suoritetut opinnot eivät saa vanhentua vaan ne voi päivittää esim. näytöillä, rahaa uudelleenkouluttautumiseen työllistäville aloille, velkojen vanhentuminen ja inhimillistäminen, osa- aikatyö,joka ei lisää byrokratiaa, erilaiset rahoitusmallit taloudellisesti tukiverkostottomille, IHMISTEN TUOMITSEMISEN VÄHENEMINEN, lähimmäisen auttaminen, KETÄÄN EI JÄTETÄ YKSIN, ymmärretään erilaisia elämäntilanteita, palkka, jolla pystyy elämään, köyhien lapsille kerrotaan esim. miten yliopistoon voi hakea opiskelemaan, kotityön tunnustaminen työksi, oppisopimusopiskelu, yhteisön tuki eli annetaan omastaan tarvitsevalle, muullekin kuin verisukulaiselle.

Tunnen vain yhden, mutta hänelläkin on normaalia elämää hankaloittavia terveysongelmia. Luultavasti työnsaannin vaikeus nuorempana on lannistanut ja laskenut itsetuntoa, ei usko kykyihinsä. Ei hae töitä tosissaan, jotta suojelee itseään pettymyksiltä/torjunnalta.

En. Kaikki etsivät töitä.

Kyllä ja ei. Olen tuntenut teinistä asti yhden itseäni pari vuotta vanhemman naisen joka harrasti tuota elämäntapalorvimista jossain vaiheessa. Paperilla ihan fiksu ihminen ja jos häntä ei paremmin tunne, tulee varmasti sellainen mielikuva että ei vaan halua mennä töihin. Todellisuudessa on täysin elämänhallintaongelmainen, lotraa ajoittain alkoholin kanssa ja mt-diagnooseja löytyy liuta. Oltiin hyviäkin ystäviä joskus mutta nykyään... No, niin. Tuskin tarvitsee avata asiaa enempää.

Työpaikallani on myös yksi työntekijä jonka kohdalla olen ihan rehellisesti miettinyt että tässä on sellainen ihminen joka ei oikeasti sovellu työelämään. On joutunut pyytämääm käytöstään useaan otteeseen anteeksi kun on raivonnut jollekin. Saattaa aloittaa yksipuolisen monologin ihan mistä tahansa aiheesta, vaikka salkkareista, ja jos et itse katso salkkareita se tarkoittaa että vihaat ja työpaikkakiusaat häntä.

Työkaverin aikuinen poika asuu äitinsä luona eikä ole edes ilmoittautunut työkkäriin koska pelkää joutuvansa töihin jos ilmoittautuu. Haluaa pelata pleikkaria yöt ja nukkuu päivät. Hyvä puoli tässä on tietysti se että äitinsä elättää eikä yhteiskunta.

41v serkkuni on ollut työtön aina. Ei ole opiskellut koskaan mitään eikä ole ollut edes missään työharjoittelussa/tukityöllistettynä. Saa toimeentulotukea, joten kun työkkäri alentaa korvausta rangaistuksena siitä ettei hän mene mihinkään, niin toimeentulotukea saa sitten vastaavasti enemmän. Hänellä luultavasti on jotain mielenterveysongelmia, ei kuitenkaan niin paljoa että pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän on suoraan sanonut ettei halua mennä koskaan töihin koska kotona harrastusten parissa on kivempaa. Ei häntä tietenkään kukaan edes ottaisi töihin.

Menisin,mutta pitkän työn jälkeen en saanut haluamaani koulutusta ja tukea siihen,että oisin voinut koulutuksen suorittaa ja päästä haluamaani työhön. Nyt on jo liian myöhästä,se juna meni jo. Ihan tosissaan kyllä aikoinaan yritin. No jospa tulevaisuus ois parempi lapsille.