Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko ihmistä, joka oikeasti vain loisisi kotona, eikä omasta päätöksestään mene töihin?
03.04.2023 |
Tunnen kyllä muutamia työttömiä, mutta kukaan heistä ei ole sellainen työtön, joka vain omasta tahdostaan ja välttämättä haluaisi olla työtön ja jotenkin nauttisi kotona olemisesta. Kaikilla on työttömyyteen muita syitä: irtisanottu konkurssin takia ja ikää kohta 60, ei enää saa töitä iän ja fyysisen kunnon takia tai mielenterveysongelmia ja totaalinen loppuunpalaminen edellisessä työssä, ei ole työkykyinen ainakaan täysipäiväiseen työhön tällä hetkellä.
Onko sellaisia "loisin kotona ja rahat juoksee, en vaan jaksa mennä töihin" -ihmisiä oikeasti olemassa?
Kommentit (219)
Tiedän sellaisia, jotka eivät käy töissä, mutta loisijoiksi heitä ei voi määritellä. Heillä on joku painava syy, miksi eivät ole työelämässä. Ei siis ole kyse laiskuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
JOS tunnet niin taitaa olla aika etsiä uusia kavereita?
Tiedän joitain jotka ovat olleet pitempään poissa, ollut joku krooninen vaiva, oli se sitten todellinen tai koettu (masennus usein manifestoituu vaikkapa selkäsäryksi tai borrelioosiksi tai miksi lie, mutta voivathan nämä vaivat olla todellisia.
En todellakaan tiedä ketään joka ihan vaan huvikseen elelisi kelan peruspäivärahalla ja kerjäisi toimeentulon fattasta. Muistan lama-aikana joskus 90-luvulla törmänneeni yhteen autokorjaajaan joka korjasi kellarissa autoja vaikka nosti täysiä työttömyyskorvauksia, kaduttaa etten käräyttänyt mutta joku muu ilmeisesti niin teki.
Masennus ei kyllä voi mitenkään manifestoitua borrelioosiksi. Borrelia-bakteeri todetaan ihan verestä.
En tunne. Tunnen pari tyyppiä, jotka eivät maksa veroja. Maalla asuvia aikamiespoikia, joilla on vähän oma elämänfilosofiansa ja verojen maksaminen ei kuulu siihen. Haluavat elää vähän yhteiskunnan ulkopuolella. Itsensä elättävät omalla työllään kylläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku voisi kuvitella, että minä olisin tuollainen.
Todellisuudessa olen masentunut elämäni vastoinkäymisistä, olen palanut täysin loppuun sekä minulla on sairauksia jotka eivät näy ulospäin enkä pidä niistä isoa meteliä.
Jonkun verran tunnen työttömiä ja kyllä heill monella on minun kaltainen ongelma tai jotain muuta selviä syitä miksi ovat työttöminä. Ketään tervettä työtä pakoilevaa en tunne.
Tavallaan koen myötätuntoa tämän tyyppisiä ihmisiä kohtaan ja ymmärrän, miksi välttelevät työelämää. Mutta toisaalta taas mietin itseäni - minäkin olen ollut lievästi tai keskivaikeasti masentunut koko aikuiselämäni, en edes jaksa miettiä asiaa enää sen enempää, masennus vain on osa minua. Lisäksi minulla on paniikkihäiriö.
Työttömänä en ole tästä huolimatta ollut koskaan. Olen opiskellut kaksi tutkintoa, yhden opistotasoisen ja toisen yliopistossa. Viimeiset viisitoista vuotta olen ollut vakituisessa, yliopistokoulutusta vastaavassa työssä. Ja ei, herkkua ei ole ollut. Joitakin lyhyitä (muutamasta viikosta kuukauteen) sairauslomiakin tuohon aikaan mahtuu, kun masennus- ja ahdistusoireet ovat yltyneet. Mutta töihin olen aina palannut, kotiin jääminen ei ole tuntunut vaihtoehdolta enkä rehellisesti usko, että se olisi edes auttanut. Työelämä tuo mukanaan omat paineensa ja stressinsä, mutta toimettomana kotona makaaminen toisi taas omansa.
Mitään urapolkua en ole pyrkinyt rakentamaan, oman alan perustyöstä selviytyminen vie minulta paljon ja heijastuu jaksamattomuutena vapaa-aikaan. Mutta olen kuitenkin sinnitellyt, kerännyt eläkettä ja rahoittanut oman elämäni. Ihan rehellisesti sanottuna en pidä tätä mitenkään kohtuuttomana vaatimuksena edes masentuneelle ihmiselle. Tai ainakaan en pidä työelämästä pois jättäytymistä lääkkeenä masennukseen - jos se olisi, meillä ei olisi näin paljon masentuneita kotona makaavia ihmisiä.
Varmasti kerään alapeukkuja tällä kommentillani, mutta se on ihan ok. Masennus on minun mielestäni osalla ihmisistä vain tekosyy kotona makaamiseen.
Minäkin olen ollut töissä masennuksesta huolimatta. Mutta olen välillä ollut myös vuorotteluvapaalla, ja vuorotteluvapaan aikana olen voinut jättää pois masennuslääkkeet. Töihin palattua niitä on täytynyt taas alkaa käyttää.
Joten oma näkemykseni on, että työelämässäkin on jotain korjattavaa.
Vuorotteluvapaalla on päässyt rauhoittumaan. Silloin on jaksanut pitää kodinkin siistimpänä ja tehdä enemmän sellaista, mistä pitää.
Tavallaan itseni. Sain eläkepaperit kaksisuuntaisen takia pari vuotta sitten, olen nyt 34v. Sairaus ei ole koskaan ollut niin pahana että olisin ikinä ollut sairaalassa. Ulkoilen, harrastan ja näen kavereita. Ei lääkärikään kannusta mua eikä ketään mt-ongelmaista makaamaan kotona. Käteen jää pakollisten menojen jälkeen 550 euroa. Jos joku ihmettelee summaa, niin työkyvyttömyyseläkkeen määrä ei ole suoraan verrannollinen aikaisemmin tehtyihin töihin nähden.
Asun yksin ja tulen toimeen vähällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Taiteellinen nuori mies joka halusi elokuvaohjaajaksi mutta ei tehnyt tikkua ristiin asian eteen. Ymmärtääkseni hän kantaa kaunaa yhteiskunnalle siitä ettei häntä ymmärretä. Hän elää "anarkistina" eli käytännössä suurimman osan vuodesta sossun rahoilla. Kesäisin saattaa vähän tehdä rentoja taidejuttuja, esim. toimia avustajana kesäteatterissa.
Yleinen ilmiö taiteellisten piireissä. Usein on, että nämä "taiteellisimmat" ihmiset on niitä, jotka ei halua mennä töihin. Tiedän useita. Sitä ollaan niin "erilaisia", sen myötä "parempia" ja "älykkäämpiä.. "
Joo, itseni. Olen ollut kauan masentunut enkä siksi edes hae töitä, asun vanhempieni luona. En myöskään nosta mitään tukia, eli vanhemmat maksavat kuluni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama puolituttu naapurin rouva "tunsi" minut tässä yhteydessä kun aloitin etätyöt kotona jo vuosia sitten. Oli huvittavaa kuunnella kun he paasasivat, että kyllä he menisivät vaikka siivoamaan, jos töitä ei olisi. En raaskinut oikaista asiaa. Kun heidän työnsä loppuivat, eivät jostain syystä siivoushommat kelvanneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen perhetyöntekijä, joten tunnen paljon. Esimerkiksi tämän kaupungin 1991 syntyneistä, ovat siis 32-vuotiaita, 40 % on jäänyt tänne, eikä heistä suurin osa käy töissä. Suurin osa ei ole ollut ikinä päivääkään töissä.
Pieni kaupunki, ovat asuneet täällä ikänsä, joten tunnen heidät omien lasten kautta. Ovat terveitä, mutta ovat kodeista, joissa töitä ei ole tehty, joten on opittu, että yhteiskunta pitää huolta. Monilla heistä on jo 4-8 lasta.
4-8 lapsen hoitaminen on yhteiskunnallisesti tärkeää työtä
Tunnen yh-äidin joka on tehtaillut ison määrän lapsia pelkkien tukien takia. Kohta hedelmällisyysikä ohi, tuskin menee töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän varmuudella 2 sellaista henkilöä, jotka eivät vain halua mennä töihin ja ovat eläneet yhteiskunnan tuilla molemmat yli 20 vuotta eikä heitä kukaan enää edes hätistele töihin. En tiedä mitä tukia saavat ja ovatko jo jossain vaiheessa hakeneet ja saaneet jotkut B:n paperit.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tunnen pari. Toinen liioitteli selkävaivojaan, on ollut sairauslomalla ja ties millä kuntoutuksella jo vuosikausia. On yrittänyt päästä sairauseläkkeelle, ettei tarvitsisi edes esittää hakevansa töitä. Omistaa asunnon, jonka vuokratuloilla elää.
Toinen ei vaan halua töihin, koska "saa pari sataa enemmän kuin kelasta, en todellakaan herää aikaisin aamulla rehkimään hiki päässä parin satasen takia". Pakolliset työhakemukset tekee tahallaan niin huonosti, ettei koskaan pääse edes haastatteluun.
Kukaan ei voi tietää toisen terveydentilaa. Sairaslomaa ei saa nykyisin helposti, lääkärit eivät ole mitään automaatteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Taiteellinen nuori mies joka halusi elokuvaohjaajaksi mutta ei tehnyt tikkua ristiin asian eteen. Ymmärtääkseni hän kantaa kaunaa yhteiskunnalle siitä ettei häntä ymmärretä. Hän elää "anarkistina" eli käytännössä suurimman osan vuodesta sossun rahoilla. Kesäisin saattaa vähän tehdä rentoja taidejuttuja, esim. toimia avustajana kesäteatterissa.
Yleinen ilmiö taiteellisten piireissä. Usein on, että nämä "taiteellisimmat" ihmiset on niitä, jotka ei halua mennä töihin. Tiedän useita. Sitä ollaan niin "erilaisia", sen myötä "parempia" ja "älykkäämpiä.. "
Mitä hyötyä heistä olisi töissä, jos osaaminen ja kiinnostus on nolla? Töitä ei riitä kaikille, joten ajatus, että kaikkien pitäisi mennä vaikka vain risuja keräämään, on pelkästään halua kyykyttää muita, ja se halu nousee aina siitä, ettei itse kykene mihinkään hyvin palkattuihin hommiin. Muiden pitäisi kärsiä kun itsekin kärsii. Tämä näkyy erityisen hyvin Suomessa, kateellisten luterilaisten työnorjien luvatussa maassa.
Exäni oli muuttui liittomme aikana tuollaiseksi. Viimeisinä vuosina ei käynyt töissä, tehnyt kotitöitä tai hoitanut lapsiamme. Työhalut löytyivät mystisesti eromme jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän neljä henkilöä, omia sukulaisiani ja kaveri, jotka ovat koko aikuiselämänsä karttaneet työtä kuin ruttoa. Ovat menneet välillä pakosta työhön, jotta voivat taas nautiskella elämästä. Lapsia omaavilla lapset täysillä tunneilla päikyssä, että 'voi hakea töitä'. Todellisuudessa harrastavat, kehuvat kuinka nukkuvat päiväunia, katsovat elokuvia jne. En kauhean hyvällä ole katsonut meininkiä, mutta järjestelmä mahdollistaa...
Ikää heillä kaikilla 30-36 v, puolisot töissä. Itseä hiukan korpeaa, kun raataa töissä ja vapaa-aikaa on niin vähän.
No, jos ketuttaa niin hae saikkua ja siitä sitten työttömäksi ja yrittämään eläkkeelle...
Vierailija kirjoitti:
Veljeni. On ihan kouluttautunut tyyppi, mutta oman alan töitä ei löydy. Mikään muu ei kelpaa, ja äidin nurkissa on hyvä pyöriä. Ei suostu muuttamaan toiselle paikkakunnalle töiden perässä. Ei suostu tekemään mitään muuta samalla kun hakisi oman alansa töitä.
Ihmisillä on yleensä aika realistinen käsitys siitä, millaiseen työhön he kykenevät pidemmän päälle. Ja jos alkaa tekemään muita hommia, on hyvin vaikea nykyisin päästä sille alkuperäiselle alalle. Rahan takia moni tietysti tekee, mutta silloin se enemmänkin pyritään salaamaan, ei todellakaan ole mikään meriitti.
En tunne ketään työtöntä. Joitakin narkkareita/rappioalkoholisteja tiedän, mutta taitavat olla työllistämistöissä hekin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Tunnen liian monta henkilöä, joilla on turhaa valikoivuutta ja itse kehitettyjä esteitä mennä sellaisiin töihin, jotka heidän kykyjään vastaisivat. Eli tuntevat, että heillä on oikeus vaikka ja mihin, mutta velvollisuuksia ei ole lainkaan tai korkeintaan minimaaliset.
Ateistit pappisvirkoihin, pölyallergikot siivojiksi ja kettutytöt turkistarhaan töihin? Miten ois alakoulun opettaja yritysjohtajana, tai rekkakuski matkustaja-aluksen perämiehenä? Tottahan työnhakijat valikoivat töitä ja töynantajia aivan kuten työnantajat valikoivat työnhakijoita. Jos työ ja tekijä eivät kohtaa, kyseessä on molemmin puolin epäonnistunut rekrytointi. Et ole tainnut koskaan palkata ketään kun tuollaista kirjoitat?
Vierailija kirjoitti:
Tunnen. Taiteellinen nuori mies joka halusi elokuvaohjaajaksi mutta ei tehnyt tikkua ristiin asian eteen. Ymmärtääkseni hän kantaa kaunaa yhteiskunnalle siitä ettei häntä ymmärretä. Hän elää "anarkistina" eli käytännössä suurimman osan vuodesta sossun rahoilla. Kesäisin saattaa vähän tehdä rentoja taidejuttuja, esim. toimia avustajana kesäteatterissa.
Kun tällainen ihminen laitetaan johonkin hommaan, josta hän ei pidä, se palaa loppuun parissa kuukaudessa ja sen jälkeen meillä on täysin elätettävä ja terveydenhuoltoa lisäksi kuormittava raunio. Nythän tuo kaverisi kuitenkin saanee palkkaa edes kesäisin? Jos hänellä olisi suhteita, olisi varmasti myös järjestynyt työ talvikaudeksikin teatterin parissa.
Työpaikat ovat nykyisin kuin jotain etukuponkeja joita jaellaan omalle lähipiirille, meritokratiaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen useammankin. Yksi näistä on omien sanojensa mukaan kyormittunut, ettei pää kestä työn tekoa. Kuitenkin tekee kevyttä työtö pari tuntia viikossa jonkun sossupajan kautta ja saa tukensa korotettuna, ja lisäksi tekee niitä samoja hommia sitten myös pimeesti.
Ongelma onkin ettei pää kestä verojen maksua.
Otapa selvää miten työkyvyn aste määritellään, niin katsotaan onko sillä sun kaverillasi oikeasti enää yli 60% työkyvystä jäljellä.
Tiedän neljä henkilöä, omia sukulaisiani ja kaveri, jotka ovat koko aikuiselämänsä karttaneet työtä kuin ruttoa. Ovat menneet välillä pakosta työhön, jotta voivat taas nautiskella elämästä. Lapsia omaavilla lapset täysillä tunneilla päikyssä, että 'voi hakea töitä'. Todellisuudessa harrastavat, kehuvat kuinka nukkuvat päiväunia, katsovat elokuvia jne. En kauhean hyvällä ole katsonut meininkiä, mutta järjestelmä mahdollistaa...
Ikää heillä kaikilla 30-36 v, puolisot töissä. Itseä hiukan korpeaa, kun raataa töissä ja vapaa-aikaa on niin vähän.