Voitteko auttaa minut oikeaan suuntaan psykologisessa dilemmassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyykö kissa itseltään miten se voisi olla parempi kissa? Ei, se elää juuri tasan omaa kissan elämäänsä välittämättä pätkän vertaa miten paljon parempi tai huonompia muut kissat ovat.

Joku toinen on tyytyväinen tavallisena keskitien pulliaisena, kuluttajana, massana, virran mukana kulkijana.

Mutta jos haluat jäädä historiankirjoihin, tehdä poikkeuksellisia asioita tai muokata maailmaa, ei riitä, että sunnuntai-iltapäivän kohokohtana on kivat päikkärit ja pullakahvit.

Jokainen voi kehittää itseään niin paljon kuin sielu sietää, mutta tässä maailmassa on jo niin paljon pahoinvointia, että on hyvä välillä muistaa se että vähempikin riittää. Aina ei tarvitse olla se paras, nopein, kaunein vaan riittää että vain on.

Itsensä kehittäminen on parasta mitä tiedän. Olen onnellisempi opetellessani jotain kuin tuhlaamassa elämää johonkin typeryyteen mistä ei jää mitään käteen. Harva on missään paras ja se on hyvä että sparraajia riittää.

Yritän selittää kielikuvilla. Kuvittele, että nautin juoksemisesta ja haluan juosta itselleni parhaalla potentiaalilla. Etsiydyn juoksutapahtumassa jonkun itseäni hitusen verran nopeamman taakse ja juoksen hänen tahdissaan. Välillä kuitenkin sorrun ja jään löntystelemään häntäpään juoksijoiden mukana, tietäen että olen heitä parempi juoksija. Tämä kannustaa minua taas skarppaamaan ja nostamaan tahtia. Tarvitsen verrata itseäni löntystäviin juoksijoihin, jotta saan kerättyä uskoa itseeni. Uuvuttaa verrata itseään aina parempiin ja elää jatkuvassa huonommuudentunteessa, vaikka he ovatkin minulle hyvästä (sparraavat).

Osasinko selkiyttää?

Olet siis suorittaja, joka ei oikein osaa iloita ja nauttia muusta kuin aina vaan paremmista suorituksista. Se on surullista. Itse kyllä nautin onnistumisistani ja teen parhaani, mutta en onneksi vertaile muihin enkä piinaa itseäni aina vain uusiin saavutuksiin. Nautin vähästä ja iloitsen pienistäkin asioista.

Suosittelen kyllä terapiaa, voit siinäkin ryhtyä parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Sinä et ole vielä kuitenkaan paras itsetuntemuksessa. Et ole antanut anteeksi sille lapselle joka olit, se nuhjuinen huonotapainen kakara. Se, että puhut itsestäsi noin ja koet paremmuutta katsoessasi jotain kurjuusdokkareita tarkoittaa, että et ole hyväksynyt sitä että olet ollut joskus köyhä ja osaton lapsi. Ihan kuin se olisi sinun vikasi ja sitä kautta myös sinun työsi korjata asia. Sinä olet ollut kaunis, rakastettava ja hyvä lapsi huonoissa olosuhteissa. Kukaan lapsi ei ole nuhjuinen tai huonotapainen omasta halustaan. Sinä olisit ansainnut parempaa, rakkautta ja jota kuta joka olisi pitänyt sinua maailman ihmeellisempänä asiana vaikka missä ryysyrannassa.

Sitten kun katsot niitä dokumentteja tunnet empatiaa, sitten olet myös parempi tässä sinun psykologisessa dilemmassasi.

Tässähän se on. Ydinkokemuksesi on, että olet ollut huono ja vääränlainen. Katsot kaltaisiasi lapsia kriittisesti et hyväksyen. Kaikki se mitä vihaat itsessäsi on peilinä kurjuudessa.

Voin myös käsi sydämellä sanoa, että jos minulle selviäisi että kukaan, kenet tunnen katselisi muiden ihmisten kurjuutta tunteaksensa olonsa paremmaksi, niin se olisi välit poikki heti. Ymmärrän jollain tasolla että olet rikkinäinen ihminen mutta minulla menisi tuossa jonkinlainen raja, aivan järkyttävän kuuloista.

Hanki apua, sen vain sanon.

Liisa Keltinkangas-Järvinen on jossain sanonut, että olisi hyvä tuntea eri ikäisiä ihmisiä. Näin saa perspektiiviä omaan elämään ja uusia kokemuksia sekä mahdollisuuden kehittyä ihmisenä.

Itse en ole osannut pitää vastaavaa tapaa epäterveenä. Vertailu molempiin suuntiin on omasta mielestäni oikein tervettä.

Vierailija kirjoitti:

Liian tyytyväinen ei saa olla, muuten loppuu tarve kehittyä.

Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, joten ei ihmisen tarvitse kehittyä, vaan ainoastaan nähdä Jumalan kuva (Itsensä).

Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa (Itseään), sillä Jumala on rakkaus. 1. Joh. 4:8

Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa (Itseään). Kysykää Herraa (Itseänne) ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen Itsenne) kasvojansa. 1. Aik. 16:10,11

Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen (itseensä), joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Joh. 5:24

Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi.  Joh. 9:39

"Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi". Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?  Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan (Itseni) Poika'? Joh. 10:32,36

Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen (itseensä), joka on minut lähettänyt. Joh. 12:44

Ja joka näkee minut, näkee hänet (Itsensä), joka on minut lähettänyt. Joh. 12:45

Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä (Itse) on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Joh. 14:26

Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän (Itseni) tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. Joh. 16:7,11

Vähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut. Joh. 16:16

Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut (Itsesi), joka yksin olet totinen Jumala (Rakkauden Henki), ja hänet, jonka sinä (Itse) olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen (Rakkauden sanan). Joh. 17:3

Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi Joh. 8:31,32

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne (Itsenne) lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Matt. 5:44,45

Vierailija kirjoitti:

Liisa Keltinkangas-Järvinen on jossain sanonut, että olisi hyvä tuntea eri ikäisiä ihmisiä. Näin saa perspektiiviä omaan elämään ja uusia kokemuksia sekä mahdollisuuden kehittyä ihmisenä.

Itse en ole osannut pitää vastaavaa tapaa epäterveenä. Vertailu molempiin suuntiin on omasta mielestäni oikein tervettä.

Kuka tästä muka olisikaan eri mieltä? Ei vaan liity aloitukseen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin katseletko niitä jälkimmäisiä ohjelmia tunteaksesi itsesi paaremmaksi? Kuulostaa oudolta. Kuulostaa, että sinulla oikeasti on jokin mielenhäiriö.

No ei ihan noin. Enemmänkin muistutus siitä, että minulla on asiat oikeasti tosi hyvin.

Onko sinulla jokin jatkuva epäilys, että ei ole? Miksi tavoittelet kuuta taivaalta, miksi sinun pitäisiolla maailman ykkönen? Onko läheisillä, ystävillä, rakkaallasi, perheelläsi, tärkeä sija elämässäsi?

No on kyllä kieltämättä. Olen aina välillä sisäisesti se nuhjuinen köyhän perheen paheksuttu huonotapainen kakara, vaikka saavuttaisin mitä. Joskus onnistun elämään tässä hetkessä ja nauttimaan kaikesta mitä minulla on tai mihin olen ihmisenä tullut. Sitten tulee se hetki vaikkapa yön pimeinä tunteina, kun en tunne saavutuksiani omikseni. Oloni helpottuu, kun uppoudun hetkeksi maailmaan jossa asiat ovat paljon huonommin kuin itselläni.

Perhe, puoliso ja kaverit ovat tärkeitä.

Hmm. Mun käy vähän sääliksi miten olet asettanut menestymisen elämäsi mittariksi. Tavallaan ymmärrän, olen itse vähän samanlainen. Voisit kuitenkin miettiä sitä, kannattaako koko elämä tuhrata tuon kilpailuvietin kanssa, vai olisiko fiksumpi satsata läheisiin. Hae tasapainoa, mutta varmista, että läheiset ovat ensisijaiset. Sinulla lienee kaikki niin hyvin, että se ei ole vielä valjennut riittävästi, miten tärkeitä juuri läheisesi ovat, työn sijasta. Ettet vaan pitäisi heitä vähän itsestäänselvyyksinä?

AP TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN PSYKIATRISEN VASTAANOTTO

Minulla myös usein vastaavia tuntemuksia. Toisaalta tunnen johtavassa asemassa olevia, arvostettuja henkilöitä, joilla on psyyke ja yksityiselämä totaalisen sekaisin. Ikinä ei uskoisi, jos ei tietäisi.

Menestys on niin kovin suhteellista.

Onko tuosta sitten käytännössä jotain haittaa?

Menestys on suhteellista.

Paikot huonoa itsetuntoa suorittamalla.

Sulla ollu turvattomuuden tunnetta lapsena, nyt paikkailet sitä tuolla tavoin,mikään ei riitä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta vertailu. Se niin yksinkertaista. Et ikinä voi olla maailman paras. Riität sellaisena kuin olet. Itseään voi, ja kannattaa kehittää silti.

Näin juuri. Ja jospa oppisit myös rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, keskeneräisenä inhimillisenä ihmisenä.