Syitä miksi lopetit ystävyyden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Etkä soittaisi takaisin 20 vuoteen?

En, jos tyyppi ei olisi kovin kummoinen ihminen minulle. Hyvien ystävieni kanssa juttelen usein, olen tänäänkin jutellut parhaimman ystäväni kanssa puhelimessa jo puolisen tuntia. Tiedämme toistemme aikataulut noin suurinpiirtein ja molempien työmatkalla pystymme hyvin juttelemaan. En soittelisi hänelle ysiltä sunnuntaina kuitenkaan.

Kiitos tästä, se selvensi asian jota itsekin ajattelin - olin siis ystävälleni "tyyppi, joka ei ollut kovin kummoinen ihminen hänelle".

t. se liian aikaisin (arki)aamuna soittanut (sunnuntai oli kyllä omaa kuvitelmaasi)

Aina kun meidän oli tarkoitus tavata hän perui tapaamisen. Ja sen kerran kun näimme hän oli noin kymmenen kertaa vaihtanut mieltään nähdäänkö vai ei.

Viimeinen niitti oli kun lähdettiin kaveriporukassa laivalle viettämään minun syntymäpäivää. Perui lähtönsä tunti ennen laivan lähtöä. Sillon sanoin että antaa olla en jaksa enää.

Ymmärrän jos peruu silloin tällöin, mutta kun aina säätää ja viimetinkaan niin siinä vain tuhlaa toisen ihmisen aikaa. Minä teen vaivalla kalenteristani tilaa hänelle ja se ei merkkaa mitään.

Ei tuntunut haluavat olla oikeasti ystävä. Ajoin monta kertaa kuukaudessa 40km että käydään alle tunnin kävelyllä.. tuntui aina olevan todella kiireinen, eikä koskaan ollut kiinnostunut minun elämästäni. Ei kysynyt miehestäni tai lapsistani. Ei halunnut nähdä heitä, eikä halunnut että tapaan hänen lastaan tai miestään. Tuntui ettei minulla ollut mitään väliä. Itse kaipaan ystävissä (niitä ei ole montaa) läheisyyttä ja että jaetaan elämää. Tavataan toistemme perhettä etc. Olimme tunteneet hänen kanssaan 20v. En vaan enää jaksanut.

Ystäväni vain jätti minut. En tiedä itse mitä tein väärin. Yritin vielä lämmitellä suhdetta ja ehdotin erilsisia tapaamisia, mutta milloinkaan ei sovi nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmeen kaveriin olen katkaissut välit sen takia että he kohtelivat toisia kavereitaan/tuttujaan huonosti.

1. Ei suostunut kutsumaan yhteistä kaveriamme hänen toivomallaan nimellä ja pyöritteli silmiään kun huomautin että hän ei halua käyttää entistä tytön nimeään koska hän on trans. Tämä transfoobikko oli itse kuitenkin lesbo, mutta häneltä ei löytynyt ymmärrystä muille vähemmistöille. Oli hänessä paljon muitakin negatiivisia piirteitä joten hänet oli todella helppo pudottaa lähipiiristä.

2. Aivan yllättäen alkoi raivoamaan somessa tutulle heidän erilaisista mielipiteistään ja kävi henkilökohtaisuuksiin ja haukkui monin sanoin tyhmäksi. Ei välttämättä kuulosta niin pahalta että joutuisi välit katkaisemaan, mutta se oli oikeasti niin järkyttävää haukkumista että en enää voinut nähdä häntä samoin silmin.

3. Kuljettiin välillä yhteisiä koulumatkoja ja aina heti autoon päästyämme hän alkoi haukkua muiden ulkonäköjä, mm. kun yhteinen kaverimme alkoi tapailla miestä ja hän naureskeli "ei se jätkä niin läskiä akkaa kauan aio katsella".

Yhteen parhaimpaan ystävääni jouduin katkaisemaan välit koska minun oli pakko saada elämäni kuntoon. Olin vakavasti masentunut ja käytin reilusti monia päihteitä. Tämä ystäväni oli alkanut käyttämään subutexia ja aina tarjosi minullekin. Tiesin etten ollut tarpeeksi vahva sanomaan hänelle "ei", joten päätin ajatella itseäni ja sen ansiosta olen tänä päivänä terve ja elän normaalia elämää. Mietin usein mitä hänelle kuuluu ja viidentoista vuoden jälkeenkin ikävöin.

Miten ihmisellä voi olla noin outoja "ystäviä"? Kuulostaa vähän siltä, että olette kaikki omituisia.

"...olette kaikki omituisia." Minäkin? Miksi?

Minulla on ollut paljon kavereita elämän varrella joita olen tavannut eri kouluista ja järjestöistä tai ovat kavereiden kavereita, suurin osa aivan ihania ihmisiä ja siksi en suostu kuuntelemaan heidän haukkumistaan.

Arvot eivät kohtaa. Hän tekee jatkuvasti valintoja, joita en voi ymmärtää enkä hyväksyä. Kuviossa kun on mukana myös lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmeen kaveriin olen katkaissut välit sen takia että he kohtelivat toisia kavereitaan/tuttujaan huonosti.

1. Ei suostunut kutsumaan yhteistä kaveriamme hänen toivomallaan nimellä ja pyöritteli silmiään kun huomautin että hän ei halua käyttää entistä tytön nimeään koska hän on trans. Tämä transfoobikko oli itse kuitenkin lesbo, mutta häneltä ei löytynyt ymmärrystä muille vähemmistöille. Oli hänessä paljon muitakin negatiivisia piirteitä joten hänet oli todella helppo pudottaa lähipiiristä.

2. Aivan yllättäen alkoi raivoamaan somessa tutulle heidän erilaisista mielipiteistään ja kävi henkilökohtaisuuksiin ja haukkui monin sanoin tyhmäksi. Ei välttämättä kuulosta niin pahalta että joutuisi välit katkaisemaan, mutta se oli oikeasti niin järkyttävää haukkumista että en enää voinut nähdä häntä samoin silmin.

3. Kuljettiin välillä yhteisiä koulumatkoja ja aina heti autoon päästyämme hän alkoi haukkua muiden ulkonäköjä, mm. kun yhteinen kaverimme alkoi tapailla miestä ja hän naureskeli "ei se jätkä niin läskiä akkaa kauan aio katsella".

Yhteen parhaimpaan ystävääni jouduin katkaisemaan välit koska minun oli pakko saada elämäni kuntoon. Olin vakavasti masentunut ja käytin reilusti monia päihteitä. Tämä ystäväni oli alkanut käyttämään subutexia ja aina tarjosi minullekin. Tiesin etten ollut tarpeeksi vahva sanomaan hänelle "ei", joten päätin ajatella itseäni ja sen ansiosta olen tänä päivänä terve ja elän normaalia elämää. Mietin usein mitä hänelle kuuluu ja viidentoista vuoden jälkeenkin ikävöin.

Miten ihmisellä voi olla noin outoja "ystäviä"? Kuulostaa vähän siltä, että olette kaikki omituisia.

"...olette kaikki omituisia." Minäkin? Miksi?

Minulla on ollut paljon kavereita elämän varrella joita olen tavannut eri kouluista ja järjestöistä tai ovat kavereiden kavereita, suurin osa aivan ihania ihmisiä ja siksi en suostu kuuntelemaan heidän haukkumistaan.

Plus, en kutsunut noita kolmea ensimmäistä "ystävikseni", vaan he olivat kavereita. Yhden raivoisa puoli tuli ilmi ihan puskista ja kahden kohdalla ne ikävät puolet kerääntyi pikkuhiljaa (ja sanoin kyllä heille siitä että puhuivat rumasti toisista) ja sitten tuli jotain mikä katkaisi kamelin selän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

No en tietysti mitään lörpöttelyjä soittele kenellekään aamusta, enkä ainakaan "kenelle vain". Tässä oli puhe ystäville soittelusta ja meidän porukassa se on ihan ok soittaa klo9 aamulla. Jos meillä on sovittuja päivämenojakin (harrastus, shoppailu) niin usein olemme jo menossa niihin klo 10-11 aikaan kun kukaan meistä ei makoile sängyssä puoleen päivään. Itse herään aina samoihin aikoihin aamulla, niin arkena kuin pyhänäkin. Se unirytmi nääs.

"Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä." No, pomotetaan sitten meidän kaveripiirissä tasaisesti vuorotellen! Sopii meille kun ei olla niin tiukkapipoisia.

Okei, ystäväsi voi soittaa sinulle vaikka kello 2 yöllä, jos se sopii hänen rytmiinsä?

Miksi sä jankkaat samaa asiaa moneen kertaan tolle toiselle kirjoittajalle?? 🤯

-eri ja ohis, mutta naurettava jankkaaja tuo kelloon tuijottaja!

Ystävän tekojen takia. Olimme toistakymmentä vuotta parhaita läheisimpiä ystäviä. Vuosien varrella hän kohteli minua aina välillä todella huonosti. Jätti esim. kutsumatta isoihin juhliinsa johon menivät kaikki muut puolituttuja myöten (kuulin juhlista vasta jälkeenpäin), teki ohareita, muhinoi mieheni kanssa yms. Kyseiset asiat selvitettiin/riideltiin aina, mutta hän vain jatkoi yhä samalla kaavalla satuttaen.

Kun sitten kymmenennen kerran jälkeen sain lopulta tarpeekseni ja vaadin ystävää kertomaan miksi satuttaa minua jatkuvasti, hän vetäytyi kuoreensa sanoen että minä olen hankala eikä minua voi mitenkään miellyttää. En jaksanut enää vaan lopetin yhteydenpidon. Hän ei yrittänyt saada välejämme kuntoon vaan korvasi minut uudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

En muista tarkkaa kellonaikaa, kun tämä tapahtui viime vuosituhannella, mutta ehkä yhdeksältä aamulla? En siis mitenkään epänormaalin aikaisin. Mutta varmaankin oli hyvä, että ystäväni pääsi eroon ihmisestä, joka soittaa liian aikaisin aamulla ja aiheuttaa vain ärsyyntymistä.

Tuo on kyllä turhan aikainen kellonaika soittaa. Itsekin tuosta ärsyyntyisin, mutten sentään välejä katkaisisi.

Vierailija kirjoitti:

Paras kaverini koskaan löysi itselleen miehen, joka inhosi minua. Kaverini mukaan inho oli syntynyt jo ennen kuin mies oli edes nähnyt minua, ja inho pohjautui mustasukkaisuuteen.

Minä aloin inhota miestä myöhemmin, vasta ensi silmäyksellä. En itse asiassa koskaan edes puhunut hänen kanssaan niillä kolmella lyhyellä tapaamiskerralla, koska hän käyttäytyi kuin en olisi ollut paikalla.

Ystävyys hiipui sitä mukaa kuin kaverini hiljalleen muuttui miehensä kaltaiseksi. Ihanasta ihmisestä tuli pariskuntakeskeinen ja oudon kovaluonteinen. Häneltä liikeni aikaa vain sen verran, mitä hänen miehensä salli liikenevän.

Minä lopetin yhteydenpidon. Kaverini yritti soittaa pari kertaa ja lopetti sitten. Kaipaan yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen entistä ystävääni, mutta en sitä parisuhteensa muokkaamaa ihmistä, joka hänestä tuli.

Mulla kävi samoin sillä erotuksella, etten edes koskaan tavannut miestä. Mies myös heidän parisuhteensa alkuaikana blokkasi minut facebookista. Ystävyys loppui, kun lähetin hänelle hyvää ystävänpäivää viestin, johon hän ei koskaan vastannut. En sen jälkeen ole ottanut yhteyttä.

Minusta on vasta iän ja ystävyyksien myötä kehittynyt se ihmistuntija, joka olen. Puoleen entisistä ystävistä tutustumista väittäisin näin jälkiviisaana. Turha arvostella täällä, että outoja ihmisiä tuntevat ovat outoja. Itse ainakin halusin nuorempana antaa mahdollisuuden niille, jotka minuun halusivat tutustua. Mistä olisin voinut arvata, että ystävistäni paljastuu seuraavaa (eri ihmisiä kaikki)

-myymälävaras, alkoholisti ja pettäjä, jonka tekoja olisi pitänyt auttaa salailemaan hänen puolisoltaan

-tunnusti olevansa n atsi ja r asisti

-sekosi amfetamiinista

-sekosi uskontoon

-lupaili kymmenen vuotta, että hän tulee kylään mutta näimme aina hänen luonaan

-puhuu vain itsestään niin että korvissa soi

-liittyi Elokapinaan

Tunnen kyllä ihan normaalejakin ihmisiä ja heidän kanssaan olen edelleen tekemisissä.

Hän paljastui epävakaaksi manipuloijaksi eikä mielenterveyteni yksinkertaisesti enää kestänyt. Vuosia olin hänen olkapäänään ja tukenaan, mutta sillä ei ollut loppujen lopuksi mitään väliä. Oli luonteeltaan hyvin itsekeskeinen, negatiivinen ja katkera, saattoi suuttua aivan silmittömästi jo eriävän mielipiteen vuoksi tai analysoida kehonkieltäni, jota minun piti sitten pyydellä häneltä anteeksi. En saanut olla missään eri mieltä, olin aina väärässä tai ilmeeni vääränlainen. Monet huudot häneltä siedin noiden vuosien aikana, jälkikäteen hän väitti aina minun olleen asiaton ja ettei hän ole koskaan korottanut ääntään minua kohtaan, minä vain olen joko kuvitellut kaiken tai tahdon syyttää aiheetta. Tuntui, että tulen hulluksi! Se on omanlaisensa kokemus kun toinen silmät kirkkaana väittää, ettei ole tehnyt sinua kohtaan mitään väärää vaikka edellisenä päivänä on huutanut pää punaisena ja pitänyt sen jälkeen mykkäkoulua. Viimeisimmän huudon jälkeen poistin ja estin hänet kaikkialla, ja voin sanoa että nämä kuukaudet ovat olleet elämäni onnellisimpia!

Jo pidemmän aikaa oli teettänyt sosiaalisesta ahdistuksesta johtuen vaikeuksia lähteä alkoholinhuuruisiin illanistujaisiin kaverin pyynnöstä ja viimeisenä kertana sainkin sitten kuulla siitä känniseltä kaverilta suorat sanat, miten mm. saisin pysyäkin siellä kotonani sitten sen kaukosäätimeni kanssa. Olen sitä neuvoa sitten noudattanut siitä lähtien.

Oltiin liian erilaisia, meillä sattui jatkuvasti väärinymmärryksiä kommunikoinnissa. Minä olen tottunut siihen että asiat sanotaan suoraan, tämä kaveri ei. Tästä hyvä esimerkki on se kun kerran oltiin lähdössä ostoksille, asuin lähempänä keskustaa joten kaveri tuli kauttani. Meillä ei ollut mitään tiettyä kiveen hakattua aikataulua joten oletin että kummallakaan ei ole kiire. Oleskeltiin luonani jonkun aikaa ja kaveri alkoi tiuskia että "hei mulla on NIIIIIN paljon tekemistä vielä tänään, lähdetään jo!!" ja oli kireä koko loppupäivän. Myöhemmin sain valitukset siitä että olisi pitänyt tajuta että hänellä saattaa olla muutakin menoa, olin ajattelematon ja itsekäs.

Ystävyytemme oli kestänyt lähemmäs 20 vuotta, ennen kuin päätin lopettaa yhteydenpidon. Siinä vaiheessa, kun hän ei nähnyt tarpeelliseksi erota puolisostaan tai lähteä edes asumaan erilleen, vaikka puoliso päihde- ym. ongelmilla oli saattanut yhteiset lapset vaaraan ja lastensuojelu- ym. oli mukana kuvioissa, oli minulle viimeinen niitti. Hän ei kuulemma valaansa, että niin myötä- kuin vastamäessä, rikkoisi. Ei nähnyt omaa osaansa tilanteen "mahdollistajana" lainkaan. En jaksanut jäädä häntä tukemaan tässä(kin) asiassa. Ovat tietääkseni vuosien jälkeenkin vielä yhdessä. Lasten kannalta toivon, että asiat ovat nykyään paremmin.  

Arvomaailmoiden erot. Kaveri ei pystynyt hyväksymään että en usko jumalaan ja erosin kirkosta. Sen jälkeinen toiminta minua kohtaan alkoi olla niin moukkamaista, että yhteydenpito loppui siihen.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt läpi pitkän terapian, ja sitä mukaa kun olen saanut itseäni kuntoon olen myös huomannut, että olen hankkinut ympärilleni aivan vääränlaisia kavereita. Nyt kun uskallan rohkeasti olla oma itseni, on valitettavan monen kaverin kanssa se tilanne, että meillä ei ole mitään yhteistä.

Aiemmin kaverisuhteeni ovat perustuneet pitkälti siihen, että minä sopeudun ja joustan, eikä minulla ole oikein ollut omaa tahtoa. Olen osallistunut kaikenlaisiin tapahtumiin, joissa en aidosti viihdy, ja myötäillyt mielipiteitä, joita en juurikaan arvosta. Tämä ei ole ollut kavereiden vika, vaan kyse on minussa tapahtuneesta sisäisestä muutoksesta. Kun olen alun perinkin ollut noissa ihmissuhteissa ihan vääristä syistä, lähinnä oman läheisriippuvuuteni vuoksi, on ollut aika luontevaa vain etääntyä ja siirtyä muihin kuvioihin.

Eli voisi klassisesti sanoa, että olen kasvanut erilleen monista kavereista.

Itselläni samanlainen kokemus. Jälkiviisaana en voi muuta kuin ihmetellä sitä kaveripiiriä missä aiemmin liikuin 

Vierailija kirjoitti:

Ystävä puhui lapsistaan jatkuvasti. En minä niiden lasten ystävä ollut kuin sen aikuisen! Koko persoona katosi johonkin äitimaahan. Emme pidä enää kuin joulukorttiyhteyttä.

Minulle on käynyt sama.

Liian ripustautuva. En voi olla kenenkään viikon tai päivän kohokohta tai ainoa positiivinen asia. Odotukset alkoi olla sellaiset, kuin oltaisiin oltu seurusteleva pari. 

Tähän syyhyn on kaatunut kaksikin ystävyyssuhdetta ja nykyään osaan jo uuden tuttavuuden alussa etsiä näitä merkkejä ja lopettaa lähentymisen, jos ripustautumisuhkan merkkejä on ilmassa.