Syitä miksi lopetit ystävyyden?

Järjestin kaikkea. Mökkiä veneajeluita mopo reissuja yms. Kun sairastuin niin hommat jatkuu eikä minua enää edes pyydetty mukaan.

Ystäväni alkoi liikkua uudenlaisissa piireissä. Jutut muuttui sitä myöten niin voimakkaasti etten halunnut ajatteluuni sellaista. Puhe siirtyi itsensä pynttäämiseen, miehillä pelailuun. Aiemmin ystävyydemme sisältö oli paljon muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

Käytti minua vain ilmaisena apulaisena. Ikinä ei tarjonnut mitään vastapalvelusta tai rahallista korvausta teettämistään hommista.

Oli ollut harkinnassa pitkään ja lopulta katkaisin välit, kun kyllästyin lopullisesti. En suuttunut tai mitään. Kyllästyin vain siihen kaverin harrastamaan draaman kaiveluun. Varmaan sen entisen kaverini mielestä meillä oli kamala tappelu, kun sanoin, että en jaksa enää. Hän sitä riitaa silloin haastoi ja minä rauhallisesti sanoin, että en jaksa enää tätä.

Meillä oli yhteisiä kavereita, joiden kanssa kaveruus päättyi sitten pikkuhiljaa tuon jälkimainingeissa. Yksi heistä oli ollut parhaimpia kavereitani. Lopulta en enää jaksanut yrittää pitää kaveruutta yllä, kun siitä toisesta ei enää kuulunut mitään. Tai kuului silloin, kun hän valitti tuosta yhdestä draamailijasta tai muista ongelmistaan...

Kolmeen kaveriin olen katkaissut välit sen takia että he kohtelivat toisia kavereitaan/tuttujaan huonosti.

1. Ei suostunut kutsumaan yhteistä kaveriamme hänen toivomallaan nimellä ja pyöritteli silmiään kun huomautin että hän ei halua käyttää entistä tytön nimeään koska hän on trans. Tämä transfoobikko oli itse kuitenkin lesbo, mutta häneltä ei löytynyt ymmärrystä muille vähemmistöille. Oli hänessä paljon muitakin negatiivisia piirteitä joten hänet oli todella helppo pudottaa lähipiiristä.

2. Aivan yllättäen alkoi raivoamaan somessa tutulle heidän erilaisista mielipiteistään ja kävi henkilökohtaisuuksiin ja haukkui monin sanoin tyhmäksi. Ei välttämättä kuulosta niin pahalta että joutuisi välit katkaisemaan, mutta se oli oikeasti niin järkyttävää haukkumista että en enää voinut nähdä häntä samoin silmin.

3. Kuljettiin välillä yhteisiä koulumatkoja ja aina heti autoon päästyämme hän alkoi haukkua muiden ulkonäköjä, mm. kun yhteinen kaverimme alkoi tapailla miestä ja hän naureskeli "ei se jätkä niin läskiä akkaa kauan aio katsella".

Yhteen parhaimpaan ystävääni jouduin katkaisemaan välit koska minun oli pakko saada elämäni kuntoon. Olin vakavasti masentunut ja käytin reilusti monia päihteitä. Tämä ystäväni oli alkanut käyttämään subutexia ja aina tarjosi minullekin. Tiesin etten ollut tarpeeksi vahva sanomaan hänelle "ei", joten päätin ajatella itseäni ja sen ansiosta olen tänä päivänä terve ja elän normaalia elämää. Mietin usein mitä hänelle kuuluu ja viidentoista vuoden jälkeenkin ikävöin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Etkä soittaisi takaisin 20 vuoteen?

En, jos tyyppi ei olisi kovin kummoinen ihminen minulle. Hyvien ystävieni kanssa juttelen usein, olen tänäänkin jutellut parhaimman ystäväni kanssa puhelimessa jo puolisen tuntia. Tiedämme toistemme aikataulut noin suurinpiirtein ja molempien työmatkalla pystymme hyvin juttelemaan. En soittelisi hänelle ysiltä sunnuntaina kuitenkaan.

Katkaisin välit kaveriin, joka suhtautui minuun jotenkin alentuvasti. Ehkä hyvä esimerkki siitä on, että kaveri kertoi jatkuvasti, miten olen ruma. Hän näytti jotain vanhoja kuviani toisille kavereilleen ja kyseli, olenko heidän mielestään kaunis. Sitten kertoi minulle, miten nämä kaverit olivat pitäneet minua rumempana kuin hänen jotain mallina työskenteleviä kavereitaan. En varmasti ole erityisen kaunis tai hyvä laittamaan itseäni, mutta oli tosi rumaa käytöstä puhua minusta noin. Tuntui, että kaveri pyrki koko ajan kilpailemaan kanssani ja hänen seurasaan oli huono olla, kun tuntui, että jatkuvasti pitää puolustella itseään ja pelätä, mistä seuraavaksi sätitään. Kun onnistuin jossain, tämä kaveri ignoorasi sen totaalisesti. Hän oli lisäksi täysin kykenemätön reflektoimaan omaa toimintaansa eikä mielestään ollut koskaan halunnut loukata minua. :D

Vierailija kirjoitti:

Kolmeen kaveriin olen katkaissut välit sen takia että he kohtelivat toisia kavereitaan/tuttujaan huonosti.

1. Ei suostunut kutsumaan yhteistä kaveriamme hänen toivomallaan nimellä ja pyöritteli silmiään kun huomautin että hän ei halua käyttää entistä tytön nimeään koska hän on trans. Tämä transfoobikko oli itse kuitenkin lesbo, mutta häneltä ei löytynyt ymmärrystä muille vähemmistöille. Oli hänessä paljon muitakin negatiivisia piirteitä joten hänet oli todella helppo pudottaa lähipiiristä.

2. Aivan yllättäen alkoi raivoamaan somessa tutulle heidän erilaisista mielipiteistään ja kävi henkilökohtaisuuksiin ja haukkui monin sanoin tyhmäksi. Ei välttämättä kuulosta niin pahalta että joutuisi välit katkaisemaan, mutta se oli oikeasti niin järkyttävää haukkumista että en enää voinut nähdä häntä samoin silmin.

3. Kuljettiin välillä yhteisiä koulumatkoja ja aina heti autoon päästyämme hän alkoi haukkua muiden ulkonäköjä, mm. kun yhteinen kaverimme alkoi tapailla miestä ja hän naureskeli "ei se jätkä niin läskiä akkaa kauan aio katsella".

Yhteen parhaimpaan ystävääni jouduin katkaisemaan välit koska minun oli pakko saada elämäni kuntoon. Olin vakavasti masentunut ja käytin reilusti monia päihteitä. Tämä ystäväni oli alkanut käyttämään subutexia ja aina tarjosi minullekin. Tiesin etten ollut tarpeeksi vahva sanomaan hänelle "ei", joten päätin ajatella itseäni ja sen ansiosta olen tänä päivänä terve ja elän normaalia elämää. Mietin usein mitä hänelle kuuluu ja viidentoista vuoden jälkeenkin ikävöin.

Miten ihmisellä voi olla noin outoja "ystäviä"? Kuulostaa vähän siltä, että olette kaikki omituisia.

Vuosi sitten näihin aikoihin ajattelin, että olisi kiva nähdä. Ollaan siis miehiä ja täysheteroita, mutta muutaman kerran, kun kysyin, niin aina oli jotain muuta ohjelmaa. Tätä siis jatkui muutaman kuukauden. Totesin, että onhan mulla muitakin kavereita, joten ajattelin sitten, että ei halua seuraani. Päätin siis, että antaa olla. Kesällä jokin WA -viesti tuli jostain tapahtumasta, mihin sitten jotain vastasin. Mietin kuitenkin, että osaahan tuo laittaa viestiä tai soittaa, jos haluaa olla tekemisissä. Tähän päivään asti ei mitään, enkä kyllä oletakaan. Ihmettelen vain, että loukkasinko vai miksi, mutta eipä tälle mitään voi. En anele toisten seuraa, mutta olisi tietty ollut hyvä, jos olisi sanonut suoraan, että ei seura kiinnosta. Nyt tässä mietin, että pitäiskö numero poistaa puhelimesta, kun ei ole mitään yhteyttä.

Yksi ystäväni alkoi syvän masennuksensa myötä käyttäytymään epäsopivasti. Halusi jutella mieheni kanssa liian paljon, alkoi käyttää paljastavia vaatteita ja puhua kiusallisen avoimesti väärissä tilanteissa.

Tämän jatkuessa pitkään, aloin stressata hänen vierailujaan niin, että lopetin sen. Hän oli kuin aivovamman saanut. Ei enää ymmärtänyt mikä oli sopivaa.

Kasvettiin erilleen. Tiemme erosivat sen takia. Onneksi ei näin ole käynyt aviopuolison kanssa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

No en tietysti mitään lörpöttelyjä soittele kenellekään aamusta, enkä ainakaan "kenelle vain". Tässä oli puhe ystäville soittelusta ja meidän porukassa se on ihan ok soittaa klo9 aamulla. Jos meillä on sovittuja päivämenojakin (harrastus, shoppailu) niin usein olemme jo menossa niihin klo 10-11 aikaan kun kukaan meistä ei makoile sängyssä puoleen päivään. Itse herään aina samoihin aikoihin aamulla, niin arkena kuin pyhänäkin. Se unirytmi nääs.

"Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä." No, pomotetaan sitten meidän kaveripiirissä tasaisesti vuorotellen! Sopii meille kun ei olla niin tiukkapipoisia.

Vierailija kirjoitti:

Järjestin kaikkea. Mökkiä veneajeluita mopo reissuja yms. Kun sairastuin niin hommat jatkuu eikä minua enää edes pyydetty mukaan.

Kun mikään ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

No en tietysti mitään lörpöttelyjä soittele kenellekään aamusta, enkä ainakaan "kenelle vain". Tässä oli puhe ystäville soittelusta ja meidän porukassa se on ihan ok soittaa klo9 aamulla. Jos meillä on sovittuja päivämenojakin (harrastus, shoppailu) niin usein olemme jo menossa niihin klo 10-11 aikaan kun kukaan meistä ei makoile sängyssä puoleen päivään. Itse herään aina samoihin aikoihin aamulla, niin arkena kuin pyhänäkin. Se unirytmi nääs.

"Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä." No, pomotetaan sitten meidän kaveripiirissä tasaisesti vuorotellen! Sopii meille kun ei olla niin tiukkapipoisia.

Eli sinun unirytmisi on tärkeämpää kuin ystävän vapaa-aamu? Selvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

No en tietysti mitään lörpöttelyjä soittele kenellekään aamusta, enkä ainakaan "kenelle vain". Tässä oli puhe ystäville soittelusta ja meidän porukassa se on ihan ok soittaa klo9 aamulla. Jos meillä on sovittuja päivämenojakin (harrastus, shoppailu) niin usein olemme jo menossa niihin klo 10-11 aikaan kun kukaan meistä ei makoile sängyssä puoleen päivään. Itse herään aina samoihin aikoihin aamulla, niin arkena kuin pyhänäkin. Se unirytmi nääs.

"Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä." No, pomotetaan sitten meidän kaveripiirissä tasaisesti vuorotellen! Sopii meille kun ei olla niin tiukkapipoisia.

Okei, ystäväsi voi soittaa sinulle vaikka kello 2 yöllä, jos se sopii hänen rytmiinsä?

Olen käynyt läpi pitkän terapian, ja sitä mukaa kun olen saanut itseäni kuntoon olen myös huomannut, että olen hankkinut ympärilleni aivan vääränlaisia kavereita. Nyt kun uskallan rohkeasti olla oma itseni, on valitettavan monen kaverin kanssa se tilanne, että meillä ei ole mitään yhteistä.

Aiemmin kaverisuhteeni ovat perustuneet pitkälti siihen, että minä sopeudun ja joustan, eikä minulla ole oikein ollut omaa tahtoa. Olen osallistunut kaikenlaisiin tapahtumiin, joissa en aidosti viihdy, ja myötäillyt mielipiteitä, joita en juurikaan arvosta. Tämä ei ole ollut kavereiden vika, vaan kyse on minussa tapahtuneesta sisäisestä muutoksesta. Kun olen alun perinkin ollut noissa ihmissuhteissa ihan vääristä syistä, lähinnä oman läheisriippuvuuteni vuoksi, on ollut aika luontevaa vain etääntyä ja siirtyä muihin kuvioihin.

Eli voisi klassisesti sanoa, että olen kasvanut erilleen monista kavereista.

Olen tuntenut ystäväni yli kymmenen vuotta ja ollut tukena, kuunnellut, auttanut ja lainannut joskus rahaa (jotka ystävä maksoi kyllä aikanaan takaisin). Ystävälleni tuli mt-ongelmia, jotka vuosien mittaan tuntuivat muuttuvan, mutta eivät koskaan poistuneet. Väsyin ainaiseen valitukseen siitä miten mikään ei ole koskaan hyvin, hän ei voi työskennellä syistä x, y ja z (mikä kylläkin pitää enimmäkseen paikkansa) ja hänellä ei ole koskaan varaa tehdä mitään tai ostaa mitään, mutta hän kuitenkin hankkii asioita osamaksulla ja rahaongelmat syvenevät. Ystäväni elää hyvin hällä-väliä elämäntyylillä, ei pidä itsestään huolta ja jos jostain ei saa näkyviä etuja heti, siihen ei kannata panostaa (esim. liikunta ja ruokavalio). Elämäntyylit meillä on hyvin erilaiset ja vaikka ystäväni aina välillä pyysi neuvoa ongelmiinsa, hän ei koskaan ollut tyytyväinen vastauksiin koska neuvojen noudattaminen olisi vaatinut elämänmuutoksen. Tästä sitten tuohduttiin ja valitus jatkui.

No, lyhyestä virsi kaunis, huolimatta siitä miten itse panostin ystävyyssuhteeseen ja yritin olla avuksi, se ei ollut vastavuoroista. Jos halusin tehdä jotain yhdessä, minun piti tehdä aloite. Jos halusin pitää yhteyttä, minun piti lähettää viesti. Keskustelut eivät olleet mielestäni mielekkäitä, koska valitusvirsi peitti jossain vaiheessa kaiken alleen ja yhteistä säveltä ei enää vaan löytynyt.

Meillä on ollut tapana hankkia pienet synttärilahjat toisillemme, viimeksi en saanut edes onnittelua vaikka itse olin lähettänyt pienen lahjan onnitteluineen muutamaa kuukautta aiemmin. Sitten vaan päätin, että antaa olla, ottakoon yhteyttä jos haluaa. Nyt on lähes vuosi mennyt, eikä yhteyttä ole otettu joten eiköhän tämä kaveruus ollut tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

No en tietysti mitään lörpöttelyjä soittele kenellekään aamusta, enkä ainakaan "kenelle vain". Tässä oli puhe ystäville soittelusta ja meidän porukassa se on ihan ok soittaa klo9 aamulla. Jos meillä on sovittuja päivämenojakin (harrastus, shoppailu) niin usein olemme jo menossa niihin klo 10-11 aikaan kun kukaan meistä ei makoile sängyssä puoleen päivään. Itse herään aina samoihin aikoihin aamulla, niin arkena kuin pyhänäkin. Se unirytmi nääs.

"Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä." No, pomotetaan sitten meidän kaveripiirissä tasaisesti vuorotellen! Sopii meille kun ei olla niin tiukkapipoisia.

Eli sinun unirytmisi on tärkeämpää kuin ystävän vapaa-aamu? Selvä juttu.

En ole sanonut niin. Jos ymmärtäisit lukemasi niin kerroin, että tämä on meidän porukassamme ihan hyväksytty tapa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen pisara: en raivostunut, mutta ajattelin että olkoon sitten, kun toista osapuolta ei kiinnosta.

Soitin ystävälleni eräänä aamuna, en mitenkään kauhean aikaisin, ja hän oli hieman ärtyisä, koska oli herännyt soittooni. Sanoin että okei, soita minulle sitten kun sinulle sopii. Sitä soittoa ei ole vieläkään tullut. Tosin mielestäni tässä tapauksessa ystäväni päätti ystävyyden, en minä.

Tästä tapahtumasta on yli 20 vuotta ja olen kertonut siitä jossain ketjussa ennenkin. Mutta nyt tarinaan on päivitys: näin tämän entisen ystäväni noin vuosi sitten. En olisi tuntenut häntä, mutta hän tunnisti minut ja vaikutti olevan kovasti innoissaan näkemisestä, ehdotteli että tulisi käymään jne. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja parin kuukauden kuluttua tuli tekstiviesti: "sori kun en ole ehtinyt soittaa, mutta on ollut kiireitä ja liibalaaba". Totesin itsekseni uudelleen että olkoon.

Mihin aikaan soitit? Itse pidän puhelinta äänettömällä niin pitkään kuin siltä tuntuu, mutta ihan varmasti minäkin olisin ärsyyntynyt, jos toinen soittelusi vapaapäivänä ennen puoltapäivää. Ja varsinkaan jos asiaa ei olisi.

Ennen puoltapäivää?! En ole tuo jolle vastasit, mutta toivottavasti olet tuon myös kertonut ystävillesi. Itse pidän rajana etten soittele ennen klo 9, mutta omassa kaveripiirissä se on ok. Kukaan meistä ei kyllä tee vuorotyötä eli ei tarvitse miettiä, että onko joku ollut esim. yötä töissä.

No soittele ihan kenelle vain sunnuntaina ysiltä, jos haluat, minä en soita enkä vastaa siihen aikaan. Jos toisella ei ole mitään muuta kuin lörpöttelyasiaa, niin sen ehtii ihan varmasti jutella myöhemminkin tai vaikka arki-iltana.

Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä.

No en tietysti mitään lörpöttelyjä soittele kenellekään aamusta, enkä ainakaan "kenelle vain". Tässä oli puhe ystäville soittelusta ja meidän porukassa se on ihan ok soittaa klo9 aamulla. Jos meillä on sovittuja päivämenojakin (harrastus, shoppailu) niin usein olemme jo menossa niihin klo 10-11 aikaan kun kukaan meistä ei makoile sängyssä puoleen päivään. Itse herään aina samoihin aikoihin aamulla, niin arkena kuin pyhänäkin. Se unirytmi nääs.

"Tuollainen ysiltä soittelija haluaa vain pomottaa toista, eikä se ole ystävyyttä." No, pomotetaan sitten meidän kaveripiirissä tasaisesti vuorotellen! Sopii meille kun ei olla niin tiukkapipoisia.

Okei, ystäväsi voi soittaa sinulle vaikka kello 2 yöllä, jos se sopii hänen rytmiinsä?

En usko, että kukaan heistä olisi noin epäkohtelias. Toki jos on joku hätä niin saa soittaa enkä saa siitä mitään hepulia. Kerran on käynytkin, että ystävä soitti yöllä kun olin jo nukkumassa. Hänellä oli ollut riitaa miehensä kanssa ja halusi jutella. Se oli ihan ok.

Kuten jo usein totesin, niin meillä on pitkälti samanlainen rytmi elämissämme ja klo 9 aamulla kaikki ovat jo hereillä.