Lue keskustelun säännöt.
Mies tahtoisi lapsen, muttei naimisiin
28.03.2023 |
Onko tässä ristiriita?? Olemme olleet avoliitossa kolme vuotta. Kummallakin on työ ja harrastuksia. Nyt miehen mielestä alkaisi olla aika perustaa perhe, mutta yllätyksekseni hän ei aio avioitua kanssani. Tunnen oloni jotenkin huijatuksi.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lupasiko mies mennä kanssasi naimisiin silloin suhteen alussa?
Kuka suhteen alussa lupailee tuollaisia? Eihän silloin edes tunneta kunnolla...
Todellakin näin. Jos mieheni olisi suhteemme alussa alkanut puhumaan jostain naimisiin menemisestä ja lupailemaan häitä, niin hän olisi lentänyt räkäisen naurun saattelemana kauas. Olimme yhdessä neljä vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja silloin naimisiin meneminen oli molemmille täysin selvä asia. Hoidimme sen asian alta pois maistraatissa ja onnellista yhteiseloa on kestänyt yli 20 vuotta, lapsiakin on muutama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisit todella varakas, mies olisi jo kosinut.
Minä halusin lapsen, vaikka mies ei naimisiin halunnut (elatusvelvollisuus). Mies yritti sitten luistaa tasapuolisesta vanhemmuudesta ja saada mut maksamaan vielä hänenkin osuuttaan omien ja lapsen lisäksi. Raha-asiat saatiin sovittua, mutta minä en koskaan anna anteeksi tätä veivausta ja eletään kämppiksinä. Muutan lapsen kanssa pois, kun on isompi. Itselleni avioliitto olisi ollut tärkeä, mutta mies ei sitten halunnut sitoutua minuun.
Siis miksi teidän pitäisi mennä naimisiin? Lapsi kuitenkin perii miehen.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä ei kannata tehdä lasta avioliiton ulkopuolelle, jos ei nimenomaan halua tehdä sitä lasta yksin ja olla siitä täysin yksin vastuussa, kaikin tavoin.
Kuulostaa siltä, ettei mies halua olla perhe, vaan haluaa vain tehdä lapsen. Ei ole tosissaan ap:n kanssa, vaan kuvittelee sen vaimomatskun tulevan vastaan vielä jossain vaiheessa elämää.
Tuota noin, ap:lla on ihan yhtäläinen "vapaus" odottaa oikeaa miestä, vaikka hänellä olisikin lapsi tai useampikin. Erotakin voi helposti, ei avioliittokaan takaa ikuista parisuhdetta.
Se on lapselle ihan se ja sama ovatko vanhemmat naimisissa vai ei. Ei lapsen elämä ole millään tavoin erilaista sen tiedon kanssa, sillä vanhemmat ovat hänen vanhempiaan joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lupasiko mies mennä kanssasi naimisiin silloin suhteen alussa?
Kuka suhteen alussa lupailee tuollaisia? Eihän silloin edes tunneta kunnolla...
Todellakin näin. Jos mieheni olisi suhteemme alussa alkanut puhumaan jostain naimisiin menemisestä ja lupailemaan häitä, niin hän olisi lentänyt räkäisen naurun saattelemana kauas. Olimme yhdessä neljä vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja silloin naimisiin meneminen oli molemmille täysin selvä asia. Hoidimme sen asian alta pois maistraatissa ja onnellista yhteiseloa on kestänyt yli 20 vuotta, lapsiakin on muutama.
No eikö ole ihan normaalia puhua tuollaiset asiat heti suhteen alussa? Miksi edes alkaa seurustella vakavammin, jos toinen ei edes halua naimisiin?
Vierailija kirjoitti:
Minä halusin lapsen, vaikka mies ei naimisiin halunnut (elatusvelvollisuus). Mies yritti sitten luistaa tasapuolisesta vanhemmuudesta ja saada mut maksamaan vielä hänenkin osuuttaan omien ja lapsen lisäksi. Raha-asiat saatiin sovittua, mutta minä en koskaan anna anteeksi tätä veivausta ja eletään kämppiksinä. Muutan lapsen kanssa pois, kun on isompi. Itselleni avioliitto olisi ollut tärkeä, mutta mies ei sitten halunnut sitoutua minuun.
Ymmärrän hyvin miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muutit yhteen miehen kanssa, jos haluat naimisiin? Kardinaalivirhe. Ensin naimisiin, sitten yhteenmuutto, sitten lapsia.
Älä nyt missään nimessä suostu hankkimaan lasta. On epäreilua lapsellekin, jos vanhemmat eivät ole naimisissa. Ja lapsen synnyttyä mies ei ainakaan tule ikinä viemään sinua vihille, kun olet jo antanut hänelle kaiken ilmankin.
Millä lailla on epäreilua lapselle, jos vanhemmat eivät ole naimisissa? Omat lapseni ovat jo teini-ikäisiä, enkä ole naimisissa miehen kanssa. En keksi mitään, mikä lasten elämässä olisi toisin, jos olisimme naimisissa.
Tästä on tehty tutkimuksia. Avoliitossa olevien vanhempien lapset menestyvät elämässä keskimäärin heikommin kuin avioliitossa olevien vanhempien lapset. Lisäksi avioliitossa olevilla on korkeampi kynnys erota, joten avioliitto selvästi vaikuttaa sitoutumisen asteeseen. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan, ja erotilanteissa isä jää yleensä etäiseksi.
Avopuolisoilla ei ole elatusvelvollisuutta toisiinsa.
Lisäksi jos avoparin toinen osapuoli kuolee, eloon jääneellä ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen tai lesken asumisoikeuteen eikä omaisuuteen. Lisäksi avopuolisolla ei välttämättä ole oikeutta saada tietoa puolisonsa terveydentilasta esim. onnettomuus- tai sairaustilanteissa saati sitten päätäntävaltaa, jos pitää päättää hoidosta. Jos jotain ikävää sattuu ja avopuoliso joutuu stressaamaan siitä, kun hänellä ei ole mitään oikeuksia, niin kyllähän se lisää lastenkin pahoinvointia.
No eipä siinä mitään, jos asiat menee hyvin, niin ei tartte olla naimisissa vaikka lapsia.
Mutta jos asiat alkaa mennä huonosti, esim. toinen huoltaaja kuolla kupsahtaa on todellakin parempi olla naimisissa (samoin erotilanteessa).
Avioliittoa kannattaa ensisijaisesti ajatella taloudellisena sopimuksena, eikä prinsessapäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lupasiko mies mennä kanssasi naimisiin silloin suhteen alussa?
Kuka suhteen alussa lupailee tuollaisia? Eihän silloin edes tunneta kunnolla...
Todellakin näin. Jos mieheni olisi suhteemme alussa alkanut puhumaan jostain naimisiin menemisestä ja lupailemaan häitä, niin hän olisi lentänyt räkäisen naurun saattelemana kauas. Olimme yhdessä neljä vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja silloin naimisiin meneminen oli molemmille täysin selvä asia. Hoidimme sen asian alta pois maistraatissa ja onnellista yhteiseloa on kestänyt yli 20 vuotta, lapsiakin on muutama.
No eikö ole ihan normaalia puhua tuollaiset asiat heti suhteen alussa? Miksi edes alkaa seurustella vakavammin, jos toinen ei edes halua naimisiin?
Sorry, mutta en ole uskovainen.
Naimisissa oleminen on tietenkin ihan ok, mutta ei millään tavoin pakollinen parisuhteen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä ei kannata tehdä lasta avioliiton ulkopuolelle, jos ei nimenomaan halua tehdä sitä lasta yksin ja olla siitä täysin yksin vastuussa, kaikin tavoin.
Kuulostaa siltä, ettei mies halua olla perhe, vaan haluaa vain tehdä lapsen. Ei ole tosissaan ap:n kanssa, vaan kuvittelee sen vaimomatskun tulevan vastaan vielä jossain vaiheessa elämää.
Tuota noin, ap:lla on ihan yhtäläinen "vapaus" odottaa oikeaa miestä, vaikka hänellä olisikin lapsi tai useampikin. Erotakin voi helposti, ei avioliittokaan takaa ikuista parisuhdetta.
Se on lapselle ihan se ja sama ovatko vanhemmat naimisissa vai ei. Ei lapsen elämä ole millään tavoin erilaista sen tiedon kanssa, sillä vanhemmat ovat hänen vanhempiaan joka tapauksessa.
Mitä järkeä tuossa on tehdä lapsi yhdessä, jos molemmat vielä "odottaa" sitä oikeaa kumppania.
Vanhempien ero ei nyt kuitenkaan ole lapselle ihan täysin yhdentekevä asia ja molempien vanhempien rakastavissa kodeissa kasvaneet nyt yleensä pärjää elämässä paremmin ja on psyykkisesti eheämpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muutit yhteen miehen kanssa, jos haluat naimisiin? Kardinaalivirhe. Ensin naimisiin, sitten yhteenmuutto, sitten lapsia.
Älä nyt missään nimessä suostu hankkimaan lasta. On epäreilua lapsellekin, jos vanhemmat eivät ole naimisissa. Ja lapsen synnyttyä mies ei ainakaan tule ikinä viemään sinua vihille, kun olet jo antanut hänelle kaiken ilmankin.
Millä lailla on epäreilua lapselle, jos vanhemmat eivät ole naimisissa? Omat lapseni ovat jo teini-ikäisiä, enkä ole naimisissa miehen kanssa. En keksi mitään, mikä lasten elämässä olisi toisin, jos olisimme naimisissa.
Tästä on tehty tutkimuksia. Avoliitossa olevien vanhempien lapset menestyvät elämässä keskimäärin heikommin kuin avioliitossa olevien vanhempien lapset. Lisäksi avioliitossa olevilla on korkeampi kynnys erota, joten avioliitto selvästi vaikuttaa sitoutumisen asteeseen. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan, ja erotilanteissa isä jää yleensä etäiseksi.
Avopuolisoilla ei ole elatusvelvollisuutta toisiinsa.
Lisäksi jos avoparin toinen osapuoli kuolee, eloon jääneellä ei ole oikeutta leskeneläkkeeseen tai lesken asumisoikeuteen eikä omaisuuteen. Lisäksi avopuolisolla ei välttämättä ole oikeutta saada tietoa puolisonsa terveydentilasta esim. onnettomuus- tai sairaustilanteissa saati sitten päätäntävaltaa, jos pitää päättää hoidosta. Jos jotain ikävää sattuu ja avopuoliso joutuu stressaamaan siitä, kun hänellä ei ole mitään oikeuksia, niin kyllähän se lisää lastenkin pahoinvointia.
Voi haukotus.
Ompa kivikautista porukkaa, siis lapsihan ihan nykypäivänäkin voi olla äidin sukunimessä vaikka äiti olisikin naimisissa. Nykyään puolisot voi pitää sukunimensä tai mieskin voi ottaa naisen sukunimen näin niinkuin heterosuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lupasiko mies mennä kanssasi naimisiin silloin suhteen alussa?
Kuka suhteen alussa lupailee tuollaisia? Eihän silloin edes tunneta kunnolla...
Todellakin näin. Jos mieheni olisi suhteemme alussa alkanut puhumaan jostain naimisiin menemisestä ja lupailemaan häitä, niin hän olisi lentänyt räkäisen naurun saattelemana kauas. Olimme yhdessä neljä vuotta ennen kuin menimme naimisiin ja silloin naimisiin meneminen oli molemmille täysin selvä asia. Hoidimme sen asian alta pois maistraatissa ja onnellista yhteiseloa on kestänyt yli 20 vuotta, lapsiakin on muutama.
Ootsä sitten kovis! Mitä muita miinoja se sun ukkos on välttänyt, ettei tarvinnut sitä flunssaisena heittää ulos?
Avioliitto on vain juridinen sopimus. Ei liity mitenkään siihen lisäännytäänkö vai ei.
Jos ei olla naimisissa ja toinen joutuu vakavaan onnettomuuteen ja menee tajuttomaksi ja pitää tehdä päätös, tehdäänkö riskialtis mutta mahdollisesti hengen pelastava leikkaus, niin avopuolisolla ei ole mitään sananvaltaa siinä tilanteessa. Päätöksen tekee potilaan äiti tai isä tai sisarus (sen mukaan kuka heistä on elossa). Avopuolisolle ei välttämättä edes anneta tietoa, että miehesi makaa täällä koomassa henkihieverissä. Jos olet huonoissa väleissä appivanhempien kanssa, niin voit joutua täysin ulkopuoliseksi tuossa tilanteessa. Ehkä kaukaa haettu esimerkki joidenkin mielestä, mutta näinkin voi todella käydä.
En ymmärrä ap:n ajatuksenjuoksu. Mikä siinä on huijaamista, jos suoraan sanoo, ettei halua naimisiin?
t. avoliitossa 28 vuotta, 3 aikuista lasta
Vierailija kirjoitti:
Jos ei olla naimisissa ja toinen joutuu vakavaan onnettomuuteen ja menee tajuttomaksi ja pitää tehdä päätös, tehdäänkö riskialtis mutta mahdollisesti hengen pelastava leikkaus, niin avopuolisolla ei ole mitään sananvaltaa siinä tilanteessa. Päätöksen tekee potilaan äiti tai isä tai sisarus (sen mukaan kuka heistä on elossa). Avopuolisolle ei välttämättä edes anneta tietoa, että miehesi makaa täällä koomassa henkihieverissä. Jos olet huonoissa väleissä appivanhempien kanssa, niin voit joutua täysin ulkopuoliseksi tuossa tilanteessa. Ehkä kaukaa haettu esimerkki joidenkin mielestä, mutta näinkin voi todella käydä.
No äläpä nyt hölpötä. Lähiomaiseksi merkitylle ilmoitetaan aina riippumatta siitä, mikä on suhde tähän lähiomaiseen. Lähiomainen voi sairaalan kirjoissa olla avopuolisokin. Tai vaikka ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Lupasiko mies mennä kanssasi naimisiin silloin suhteen alussa?
Tai tuliko asia edes yleisellä tasolla puheeksi kun "aloitte olee"? Vaikka ei sillä siunaaman sekunnilla papin eteen olla ryntäämässäkään niin yleensä jokaisella on jonkinlainen käsitys siitä kuuluuko avioliitto ylipäätään omiin tulevaisuudensuunnitelmiin.
Ihan samalla tavalla senkin yleensä tietää haluaako lapsia vaikka ei vielä tietäisikään sitä haluaako niitä kyseisen kumppanin kanssa. Sama juttu tietenkin monessa muussakin elämän isossa asiassa. Kuten vaikka siinä, että haluaako että ne mahdolliset lapset syntyy ehdottomasti avioliitossa..
Näistä kannattaa oikeasti puhua jo siinä tutustumisvaiheessa niin ei sitten tule näitä "yhyy, tunnen itseni petetyksi"-ajatuksia, kun toinen ei sitten ollutkaan omien kuvitelmien ja oletusten mukainen vaan ihan oma itsensä, johon ei vaan viitsinyt ikinä vaivautua tutustumaan.
En ihan ymmärrä tätä logiikkaa, että millä lailla ei olisi perhe, jos elää parisuhteessa ja hankkii yhteisen lapsen...?