Saan mieheni seurassa paniikkikohtauksen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus tuollainen tulee lapsuudenperheestä. Ei ole muuten saanut vanhemman huomiota kuin valittelemalla kipuja tms ja käyttää samaa taktiikkaa yhä aikuisena.

Jos kyse on tuosta, niin miten minun sitten pitäisi siihen reagoida?

Ap

Aloita nyt ainakin siitä, ettei sinun lähtökohtaisesti tarvitse muuttua tai reagoida yhtään mitenkään. Jos olet asiasta miehelle jo useasti sanonut, ja toiminta jatkuu, niin reagoi vaikka alkamalla katsella omaa asuntoa ja järjestelemällä eroa valmiiksi.

Uskon, että paniikkikohtaukset tulevat nykyisestä tilanteestasi. Olet varmaan niin stressaantunut, ettei mielesi oikein jaksa jatkuvaa varpaillaan oloa miehesi kanssa. Suosittelen käymään ammattilaisella puhumassa.

Kärsin stressin aiheuttamasta paniikkihäiriöstä aiemmin, mutta nykyään olen parantunut.

Oletko sanonut miehellesi, ettet jaksa enää hänen itsesäälistä käytöstään ja että siihen on tultava muutos?

En eroaisi, koettaisin saada muuten apua tilanteeseen, esim. Kirkon perheneuvonta tai Kriisipuhelin tai terveyskeskuslääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette joutuneet pattitilanteeseen, jossa sulla ei ole voimia auttaa häntä ja ilmeisesti ei hänelläkään sinua? Pystyisitkö pyytämään painavasti että voisitteko yrittää olla yhdessä mahdollisimman iloisia, huomioida ja nostaa toista? Miten hän vastaisi?

Miten minun pitäisi häntä auttaa? Hänellä on tänään vapaapäivä, meni pian aamupalan jälkeen takaisin sänkyyn ilmoittaen että on migreeni ja on nyt äänekkäästi huokaillut siellä koko aamupäivän. Ja tämä sama toistuu usein. Olen ehdottanut, että menisi lääkäriin mutta ei mene.

Ap

Kuulostaa pelkästään ahdistavalta samanlaisen kanssa seurustelleena. Ja eikö sinua syyllistetäkin vähän kaikesta, kuten siitä miten et ymmärrä ja voi ymmärtää, miltä miehestä tuntuu/millainen olo hänellä on jne.? Ja oletko hänen mielestään kylmä, empatiakyvytön tms., kun et jaksa jatkuvasti lohduttaa tai olla ainakin täydellisen myötäpahoillaan hänen voinnistaan?

Eikä mennä lääkäriin tai haeta muutakaan apua, mutta tilanne pysyy samana ja huokailu ja muu ankea käytös jatkuu.

Henkinen ilmapiiri on aivan kamala ja kyllä siinä alkaa omakin mieliala laskemaan, ankea olo tarttuu, eikä ole ihme, että ahdistaa. Iloa ei löydy mistään ja silloin kun miehen vointi on huono, luultavasti enenevästi koko ajan niin kellään ei ole lupa olla iloinen tai pirteä, saati että mieheltä voisi sitä vaatiakaan, eikö niin? Silloin olet ihan kamala ja ymmärtämätön ihminen! Ja lopulta, teitpä miten vaan: yrität ymmärtää ja olla apuna tai puuttumatta ja olla omissa oloissasi-teet väärin. Kaikki muut jopa ymmärtää miestä ehkä vähän paremmin ja osaavat auttaa, paitsi sinä.

Umpikuja. Sitä voi pitkässä juoksussa miettiä, että jos mikään ei muutu, niin haluaako oman henkisen terveyden säilyttääkseen tehdä valinnan lähteä elämään omaa toivottavasti iloisempaa ja terveempää elämää yksin. Tuossa kuviossa kaikkien pitäisi upota siihen loputtomaan negatiiviseen pahaan oloon ja ilottomuuteen, johon ei apua haeta ja josta joutuu itse vielä syylliseksi parhaassa tapauksessa. Jossain kohti tulin itse siihen tulokseen, että omaa elämää en sinne hukuta ja heitä hukkaan, kun en ikinä osannut auttaa oikein, ymmärtänyt jne. Kun olin lähtemässä niin lähdin kuulemma karkuun sairasta miestä ja jätin hänet heikoimmilla ja pahimmalla hetkellä. Aina väärin kuitenkin.

Tämä... kuulostaa niin tutulta.. Kunpa saisi rohkeutta lähteä suhteesta. Kai silti yhä välitän ja odotan, että tapahtuu jotain mikä on se viimeinen niitti, jotta lähteminen tuntuisi helpommalta....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette joutuneet pattitilanteeseen, jossa sulla ei ole voimia auttaa häntä ja ilmeisesti ei hänelläkään sinua? Pystyisitkö pyytämään painavasti että voisitteko yrittää olla yhdessä mahdollisimman iloisia, huomioida ja nostaa toista? Miten hän vastaisi?

Miten minun pitäisi häntä auttaa? Hänellä on tänään vapaapäivä, meni pian aamupalan jälkeen takaisin sänkyyn ilmoittaen että on migreeni ja on nyt äänekkäästi huokaillut siellä koko aamupäivän. Ja tämä sama toistuu usein. Olen ehdottanut, että menisi lääkäriin mutta ei mene.

Ap

Kuulostaa pelkästään ahdistavalta samanlaisen kanssa seurustelleena. Ja eikö sinua syyllistetäkin vähän kaikesta, kuten siitä miten et ymmärrä ja voi ymmärtää, miltä miehestä tuntuu/millainen olo hänellä on jne.? Ja oletko hänen mielestään kylmä, empatiakyvytön tms., kun et jaksa jatkuvasti lohduttaa tai olla ainakin täydellisen myötäpahoillaan hänen voinnistaan?

Eikä mennä lääkäriin tai haeta muutakaan apua, mutta tilanne pysyy samana ja huokailu ja muu ankea käytös jatkuu.

Henkinen ilmapiiri on aivan kamala ja kyllä siinä alkaa omakin mieliala laskemaan, ankea olo tarttuu, eikä ole ihme, että ahdistaa. Iloa ei löydy mistään ja silloin kun miehen vointi on huono, luultavasti enenevästi koko ajan niin kellään ei ole lupa olla iloinen tai pirteä, saati että mieheltä voisi sitä vaatiakaan, eikö niin? Silloin olet ihan kamala ja ymmärtämätön ihminen! Ja lopulta, teitpä miten vaan: yrität ymmärtää ja olla apuna tai puuttumatta ja olla omissa oloissasi-teet väärin. Kaikki muut jopa ymmärtää miestä ehkä vähän paremmin ja osaavat auttaa, paitsi sinä.

Umpikuja. Sitä voi pitkässä juoksussa miettiä, että jos mikään ei muutu, niin haluaako oman henkisen terveyden säilyttääkseen tehdä valinnan lähteä elämään omaa toivottavasti iloisempaa ja terveempää elämää yksin. Tuossa kuviossa kaikkien pitäisi upota siihen loputtomaan negatiiviseen pahaan oloon ja ilottomuuteen, johon ei apua haeta ja josta joutuu itse vielä syylliseksi parhaassa tapauksessa. Jossain kohti tulin itse siihen tulokseen, että omaa elämää en sinne hukuta ja heitä hukkaan, kun en ikinä osannut auttaa oikein, ymmärtänyt jne. Kun olin lähtemässä niin lähdin kuulemma karkuun sairasta miestä ja jätin hänet heikoimmilla ja pahimmalla hetkellä. Aina väärin kuitenkin.

Tämä... kuulostaa niin tutulta.. Kunpa saisi rohkeutta lähteä suhteesta. Kai silti yhä välitän ja odotan, että tapahtuu jotain mikä on se viimeinen niitti, jotta lähteminen tuntuisi helpommalta....

Tuntuu vaikealta lähteä vain tuollaisen takia. Kun mitään isompaa ongelmaa kuten alkoholismi, pettäminen, valehtelu tms ei kuitenkaan ole. Ja kun on kuitenkin yhteiset lapset. Lapsettomasta liitosta olisi helpompi lähteä.

T. Samassa tilanteessa oleva mutta eri kun tuo jolle kommentoit

Minä taasen keskittäisin voimani keksimään yhdessä miehen kanssa ratkaisua ja haluaisin vaikkei tekisi mieli.

Sanoisin et tehdäänkö diili. Mä halaan enemmän ja silitän, ja hän tsemppaa ratkaisuja kohti.

Olisi kiva kuulla, miten aloittajan tilanne sitten eteni vai etenikö?

Terveisin itsekin miehensä läsnäolossa paniikkikohtauksia saava, mutta kun mies on poissa, on hyvä olo ja helppo hengittää...