Olen av:lta lukenut suoranaisia horror-kertomuksia lasten nukuttamisesta, kuinka joillakin menee monta tuntia, koko ilta naperon unta odotellessa

Tottakai pikkuvauva-aikana imetin ennen nukkumaanmenoa, ja joskus lapset nukahtivat rinnalle, mutta muulloin ei olla nukutettu, ei olla oltu vieressä kunnes nukahtavat. Sänkyyn vaan, peitto päälle, pusu poskelle ja sinne nukahtavat. Koskaan emme ole myös itkettäneet, vaan lapsemme ovat jääneet hissukseen sänkyyn nukahtamaan itsekseen. Jos itkisivät, menisin toki katsomaan mistä on kyse.

nukahtamisessa on ollut vaihtelua. Se johtuu ihan lapsen kehityksestä ja eri ikävaiheista. Yhdessä vaiheessa nukahtaa heti, toisessa kukkuu pari tuntia.

" Muilla tuntuu olevan niin vaikeaa, ei meillä vaan" . Ikävä tyyli. Olis hirveetä olla sun ystäväsi.



Meilläkään toista ei ole koskaan tarvinnut nukuttaa, vaan on nukahtanut omaan sänkyynsä. Toisen kanssa taas nuo nukutusrumbat ovat olleet yhtä sirkusta, vasta nyt 2-vuotiaana alkaa helpottaa.

siellä kyttäät miten toiset ilmaisee asioita, ja olet jonkun yhden kirjoituksen perusteella tietävinäsi jotain toisen luonteesta.



Ennemmin mä ap:n ottaisin kaverikseni.

Olen iloinen puoestanne. Samalla voin kertoa teille uutisen: kaikki lapset eivät ole samanlaisia. Kuopuksemme (nyt 11kk) on aivan pikkuvauvasta lähtien ollut sellainen, että sänkyyn laitettua vahtaa koska huoneesta lähdetään, ja alkaa sitten itkeä, mikä yltyy hysteerisyyteen asti. Iltarutiinit on aina samat, illat rauhallisia, eikä ole saanut mitään sänkytraumoja pelottelusta, itkettämisestä tms. Eli kertokaa mulla se viisastenkivi, ja ihmetelkää vasta sen jälkeen.

poika meni kiltisti omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn nukkumaan aina kun sen sinne laittoi, kunnes muutimme väliaikaisesti miehen mummon luokse ja siitä muutaman kuukauden päästä uuteen asuntoomme niin sen jälkeen ei ole yhtäkään yötä suostunut nukkumaan yksin omassa huoneessa ja poika pitää nukuttaa lukemalla ja sitten löhötä vieressä kunnes nukahtaa.... on todella rasittavaa ja ihmetyttääkin et mistä moinen yhtäkkii tuli... kuuluuko vaan ikään? nyt poika siis 3.v...

Joka ap katsoo lastensa nukkumisen puhtaasti omaksi ansiokseen, tai sitten on vaan vahingoniloinen. Kumpikin aika hedelmättömiä tapoja suhtautua asiaan. :/



Meillä on ollut pienempänä rumbaa, nykyään 2-veen kanssa on tyyliä iltasatu, hyvää yötä ja simmut kiinni. Hyvä näin.

Tuollainen kauhistelu muiden kurjuudesta ja sitten oman loistavan tilanteen ylistäminen ja samanlaisten onnellisten huhuilu kuulostaa kyllä perin vittumaisen ihmisen puheelta.

Ap:lle tiedoksi, että kärsimyksen määrä on vakio. Kyllä säkin vielä joskus kohtaat epäonnea ja silloin erityisesti kaipaat kohtalotovereita. Ihan hyvä tietty harjoitella noin etsimällä " kohtalotovereita" yhtä hienossa asemassa olevista.



Tsemppiä sulle :)!

miksi lapsista ajatellaan aina olevan vain riesaa. Olen ainakin itse kiitollinen kaikista hetkistä, jotka saan lapseni kanssa viettää, vaikka ne olisivatkin sängyn vierellä istumista ja nukuttamista. Hienoa, jos jonkun lapset nukahtavat itsekseen. Ihmisiä on niin monenlaisia, niin lapsia kuin vanhempiakin.

Itse asiassa vieressä nukuttaminen tekee hänellä nukahtamisen vain vaikeammaksi. Näin ollut ihan pikkuvauvasta saakka. Vaunuihinkin nukahti ihan noin vain, kun laitettiin sinne. Sitten on tämä toinen, joka vaati vaunuissa väh. 15 minuutin lenkin (heijaaminen ei riittänyt) ja oppi nukahtamaan jotenkuten itse sänkyynsä vasta kaksivuotiaana.



Meidän perheen hyvä nukkuja luopui yösyötöistä puolivuotiaana, toinen unikoulutettuna puolitoistavuotiaana.



Ap on onnekas, kun kohdalle on osunut 3 helppoa tapausta. Usein vilkas luonne tai vatsavaivat tai allergiat tms. tekevät lapsista huonoja nukkujia.