Miksi Suomessa ei ole vastustettu eläkeiän nostoa ranskalaiseen malliin?
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009472920.html
Ranskalaisten raivostuminen eläkeiän nostosta on ollut pohjoismaalaisesta näkökulmasta erikoista seurattavaa. Hallituksen päätös nostaa yleinen eläkeikä 62 vuodesta 64 vuoteen on syössyt maan pahimpaan poliittiseen kriisiin vuosiin.
Useimmissa Euroopan maissa, myös Ranskan naapurimaissa, eläkeikä on jo 65 vuotta tai enemmän. Ikääntyvä väestö ja julkisen talouden kestävyysvaje ovat pakottaneet ikäviin päätöksiin, jotka eivät aina ole tasapuolisia eri sukupolville.
Suomessa iso eläkeuudistus saatiin voimaan vuoden 2017 alusta. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt sopivat siitä ensin keskenään, ja eduskunta siunasi uudistuksen myöhemmin. Pienempiä tarkistuksia voi olla tulossa, sillä eläkejärjestelmän kestävyyttä seurataan Suomessa koko ajan.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Minun isäni pääsi aikoinaan tarkkailuluokan opettajana täydelle työeläkkeelle mukavassa 55 vuoden iässä. Minua se vanhuuseläke odottaa noin 65 vuoden iässä, jolloin olen toivottavasti edelleen terve ja virkeä, sillä en koe eläkkeelle jäämistä minkäänlaisena rangaistuksena. En halua olla työelämässä ainakaan tulppana niille nuoremmille ja innokkaammille työntekijöille, joilla saattaa olla muitakin perheenjäseniä elätettävinä ja mahdollisesti isokin asuntolaina maksettavana.
Tosin joillakin aloilla se virka katoaa siinä vaiheessa kun viranhaltija jää eläkkeelle eikä hänen tilalle palkata välttämättä ketään työn tarpeellisuudesta huolimatta. Samalla katoaa ns. hiljaista tietoa siitä miten se työ kannattaisi tehdä tehokkaasti.
Ennen kaikkein parhaat eläke-edut taisivat olla armeijan upseereilla, jotka saattoivat päästä täydelle työeläkkeelle 25 vuoden palveluksen jälkeen noin 45-vuotiaina. Siinä olisi se idea että kriisiaikojen varalta haluttiin reservin upseerien olevan suhteellisen nuoria ja samalla tuo varhainen eläköityminen avasi upseerien virkoja nuoremmille upseereille armeijan hierarkisessa organisaatiossa. Nykyisin yleinen eläkeikä sotilailla on 55 vuodesta ylöspäin,
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa ei ole korkea eläkeikä, eikä siellä protestoida eläkeikää vaan mellakoidaan tekosyyn varjolla. On luonnollista, että eliniän kasvettua myös eläkeikä kasvaa. Mitä järkeä pitää väkeä kolmasosa elämästään eläkkeellä?
Eliniän kasvu ei tarkoita että työkykyisenä vietettyjen elinvuosien määrä kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.
Ei se kadulle meno auta
Nyt voi äänestää PS:sää joka lopettaa rahan lappaamisen Afrikkaan ja ehkä pystyy pelastamaan eläkejärjestelmän! Ehkä, kun se on niin jo arkku naulattu SDP:n taholta kiinni!

Juuri näin
Me ei voida olla maailman kukkaro
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.
Hiilitehtaat?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.
Tämä
Eläkkeiden - jo maksussa olevien leikkaus tulossa!!! Rahat on loppu!
Suomen kansalaisista on yhä suurin osa lukutaitoisia ja ymmärtää mistä eläkeuudistusten tarve johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa ei ole korkea eläkeikä, eikä siellä protestoida eläkeikää vaan mellakoidaan tekosyyn varjolla. On luonnollista, että eliniän kasvettua myös eläkeikä kasvaa. Mitä järkeä pitää väkeä kolmasosa elämästään eläkkeellä?
Eliniän kasvu ei tarkoita että työkykyisenä vietettyjen elinvuosien määrä kasvaa.
Suurimmaksi osaksi kyllä tarkoittaa. Ennen ruumiillista työtä tekivät käytännössä kaikki.
Eihän suomalaiset lähde barrikadeille ikinä. Käsi nyrkkiin, taskussa ja mutistaan jotain käsittämätötä Se on ainoa asia mihin suurin osa suomalaisista uskaltaa. Niin ja sitten tietysti valitetaan vauva-palstalla. Kun edes osattaisiin äänestää oikein niin mitään leikkauksia ei tulisi eikä eikä eläkkeisiin koskettaisi.
No ei se minuakaan ilahduta, että kollegat ovat jääneet eläkkeelle 60-vuotiaita ja oma eläkeikä on 67. Mutta eihän tälle voi mitään. Huoltosuhde on puhdasta matematiikkaa. Ei kourallinen ihmisiä voi elättää kaikkia muita.
Kun kansaneläke lakiin muinoin saatiin, suomalainen mies eli keskimäärin 65-vuotiaaksi. Ei ollut sattumaa, että 65 oli myös eläkeikä. Ei ole koskaan ollut tarkoitus, että ihmiset ovat elämänsä viimeiset 30 vuotta elätteinä. Suomalainen ymmärtää tämän. Meillä on erilainen kulttuuri.
N51
En tiedä mikä Ranskassa on eliniänodote. Jos se on vaikkapa 70 niin ymmärrän mellakoinnin. Suomessa on tarkoitus elää vähän pidempään ja 62 on sellainen ikä että suurin osa varmasti haluaa olla vielä silloin töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.
Tämä
Eläkkeiden - jo maksussa olevien leikkaus tulossa!!! Rahat on loppu!
SDP on paskonut homman ja siis eläkeläisten - nykyisten eläkkeitä on nyt pakko leikata!!!
Bää 🐑 Täällä jupistaan pienissä piireissä kahvitauoilla ja perheen kesken, julkinen mielenosoitus tai mielipiteen ääneen sanominen koetaan nolona ja vaivaannuttavana. Kylmäkin on ja kaupassa pitäisi käydä. Ei ihmekään että Suomessa poliitikot saavat niin paljon vahinkoa kansalle aikaan kun tietävät etteivät suomalaiset siitä ärähdä tai lähde barrikadeille. Bäääh tätä kansaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa ei ole korkea eläkeikä, eikä siellä protestoida eläkeikää vaan mellakoidaan tekosyyn varjolla. On luonnollista, että eliniän kasvettua myös eläkeikä kasvaa. Mitä järkeä pitää väkeä kolmasosa elämästään eläkkeellä?
Eliniän kasvu ei tarkoita että työkykyisenä vietettyjen elinvuosien määrä kasvaa.
Suurimmaksi osaksi kyllä tarkoittaa. Ennen ruumiillista työtä tekivät käytännössä kaikki.
Ne ruumiillisen työn tekijät elävät pitempään, koska ovat paremmassa fyysisessä kunnossa.
Ranskassa mellakoidaan milloin mistäkin.
Naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.
Tämä on vain ongelman siirtämistä. Ei Suomen kansa nuorru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa ei ole korkea eläkeikä, eikä siellä protestoida eläkeikää vaan mellakoidaan tekosyyn varjolla. On luonnollista, että eliniän kasvettua myös eläkeikä kasvaa. Mitä järkeä pitää väkeä kolmasosa elämästään eläkkeellä?
Eliniän kasvu ei tarkoita että työkykyisenä vietettyjen elinvuosien määrä kasvaa.
Suurimmaksi osaksi kyllä tarkoittaa. Ennen ruumiillista työtä tekivät käytännössä kaikki.
Ne ruumiillisen työn tekijät elävät pitempään, koska ovat paremmassa fyysisessä kunnossa.
Juu, ennen vanhaan elettiin kauemmin ja terveempinä.
Eiku...
Ranskass on paljon äärivasemmistolaisia, he siellä riehuvat. 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.
Ei se kadulle meno auta
Nyt voi äänestää PS:sää joka lopettaa rahan lappaamisen Afrikkaan ja ehkä pystyy pelastamaan eläkejärjestelmän! Ehkä, kun se on niin jo arkku naulattu SDP:n taholta kiinni!XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXX. . .P E R S K U T A R A L L A A !. . .XXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämä merkki on takuu, että ketjussa on sitä
aitoa Perussuomalaisten vaalivaikuttamista.- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kopioi ja liitä ylläoleva teksti havaitsemiisi
perussuomalaisten kirjoittamiin viesteihin
tai ketjuihin joilla pyritään vaikuttamaan
kevään2023 eduskuntavaaleihin .
Tuo on lähinnä roskan spämmäämistä mitä teet
.
Toivottavasti saat bännit
Kaikki ymmärtää, että eläkeikää on pakko nostaa ja jopa leikata eläkkeitä, kun ei ole rahaa! Ne on jaettu Afrikkaan ja suljettu hiilitehtaat. Kaikkea ei voi saada.