Onko elämä helpompaa hyvännäköisenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No riippuu vinkkelistä, seurustelu/ tapailukumppaneista ei koskaan tiedä ovatko ihastuneet sinuun vai ulkonäköösi, mutta toisaalta taas esim työelämässä voi tulla suopeasti kohdelluksi vastakkaisen sukupuolen toimesta josta voi olla etua

Mihin sitä sitten ihastutaan jos ei ulkonäköön? Valitettavasti ulkonäkö on se mistä aiheutuu se ihastumisen huuma ja intohimo. Taviksena tiedän että miehet ovat kanssani, siis jos ovat, ns. luonteen vuoksi, siksi että olen kiva ja fiksu ja koska eivät saa kauniimpaakaan. Ei se nyt mikään erityisen hyvä pohja ole suhteelle että toisen mielestä olet ihan kiva! Kaikki intohimo ja oikea ihastus puuttuu.

Itsehän sen totesit, siihen luonteeseen ihastutaan jos ei ulkokuoreen. Miesten on selvästi itsekin vaikea tehdä eroa tälle asialle, mutta ikäväkseni olen useamman kerran jo saanut kokea lähes ylitsevuotavaa palvontaa jota molrmmat osapuolet rakkaudeksi luulevat, mutta kun vuosia kuluu sen verran että naamaan kuin naamaan vaan tottuu ja jäljelle jää oikea sitoutuminen kumppaniin niin sittempä tilannetta säikähdetäänkin ja lähdetään menemään, eli ei ollutkaan kyse mistään oikeasta rakkaudesta, ikävä ilmiö mutta ymmärrän myös tuon mitä ajoit takaa ettei ihan kivakaan rakkautta tietysti ole joten myöskään sulle ei vaan ole vielä kolahtanut luonne edelläkään.

Miksi oletus on, että hyvännäköisen ihmisen kohdalla ei voitaisi ihastua (myös) persoonaan? Sehän riippuu siitä, millainen ihminen on. Itse en koe ollenkaan ongelmaksi sitä, että tiedän jokaisen kumppanin tunteneen vetoa myös ulkonäkööni, koska tiedän, että se ei ollut ainoa heitä kiinnostava asia minussa. Jos olisi ollut, olisivat ne jutut jääneet seksisuhdetasolle, jos iihenkään, koska olisinhan sen huomannut, jos oikeasti ei olla samalla aaltopituudella.

No kun omat kokemukset on ikävä kyllä juuri nuo jotka kerroin, toki on tultu juttuun luonteenkin puolesta koska suhteet ollut tosiaan aika pitkiä, mutta selvä hiipuminen on tapahtunut silloin kun ensihuuman jälkeen toisen naamaan vaan tottuu, oli se sitten kuinka kaunis tahansa. Luonne kun on kuitenkin pysynyt samana niin väittäisin ettei ne suhteet siihen ole kaatuneet, vaan enemmänkin ajallisestikin siihen kynnykseen kun aletaan pohtia vakavempia tulevaisuudennäkymiä, sitten miehille tulee pakokauhu ja joku herätys että hetkonen, enhän mä ihan niin tosissani tässä ollutkaan!

Kyllä ensihuuma laantuu ihan yhtä usein niillä ei-hyvännäköisilläkin. Toki monella ei mitään ensihuumaa olekaan, mutta silloinKIN voi tulla kyllästyminen, tai esim. havahtuminen siihen, että haluaisi sittenkin jotain muuta kuin taskulämmintä suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No riippuu vinkkelistä, seurustelu/ tapailukumppaneista ei koskaan tiedä ovatko ihastuneet sinuun vai ulkonäköösi, mutta toisaalta taas esim työelämässä voi tulla suopeasti kohdelluksi vastakkaisen sukupuolen toimesta josta voi olla etua

Mihin sitä sitten ihastutaan jos ei ulkonäköön? Valitettavasti ulkonäkö on se mistä aiheutuu se ihastumisen huuma ja intohimo. Taviksena tiedän että miehet ovat kanssani, siis jos ovat, ns. luonteen vuoksi, siksi että olen kiva ja fiksu ja koska eivät saa kauniimpaakaan. Ei se nyt mikään erityisen hyvä pohja ole suhteelle että toisen mielestä olet ihan kiva! Kaikki intohimo ja oikea ihastus puuttuu.

Itsehän sen totesit, siihen luonteeseen ihastutaan jos ei ulkokuoreen. Miesten on selvästi itsekin vaikea tehdä eroa tälle asialle, mutta ikäväkseni olen useamman kerran jo saanut kokea lähes ylitsevuotavaa palvontaa jota molrmmat osapuolet rakkaudeksi luulevat, mutta kun vuosia kuluu sen verran että naamaan kuin naamaan vaan tottuu ja jäljelle jää oikea sitoutuminen kumppaniin niin sittempä tilannetta säikähdetäänkin ja lähdetään menemään, eli ei ollutkaan kyse mistään oikeasta rakkaudesta, ikävä ilmiö mutta ymmärrän myös tuon mitä ajoit takaa ettei ihan kivakaan rakkautta tietysti ole joten myöskään sulle ei vaan ole vielä kolahtanut luonne edelläkään.

Miksi oletus on, että hyvännäköisen ihmisen kohdalla ei voitaisi ihastua (myös) persoonaan? Sehän riippuu siitä, millainen ihminen on. Itse en koe ollenkaan ongelmaksi sitä, että tiedän jokaisen kumppanin tunteneen vetoa myös ulkonäkööni, koska tiedän, että se ei ollut ainoa heitä kiinnostava asia minussa. Jos olisi ollut, olisivat ne jutut jääneet seksisuhdetasolle, jos iihenkään, koska olisinhan sen huomannut, jos oikeasti ei olla samalla aaltopituudella.

No kun omat kokemukset on ikävä kyllä juuri nuo jotka kerroin, toki on tultu juttuun luonteenkin puolesta koska suhteet ollut tosiaan aika pitkiä, mutta selvä hiipuminen on tapahtunut silloin kun ensihuuman jälkeen toisen naamaan vaan tottuu, oli se sitten kuinka kaunis tahansa. Luonne kun on kuitenkin pysynyt samana niin väittäisin ettei ne suhteet siihen ole kaatuneet, vaan enemmänkin ajallisestikin siihen kynnykseen kun aletaan pohtia vakavempia tulevaisuudennäkymiä, sitten miehille tulee pakokauhu ja joku herätys että hetkonen, enhän mä ihan niin tosissani tässä ollutkaan!

Kyllä ensihuuma laantuu ihan yhtä usein niillä ei-hyvännäköisilläkin. Toki monella ei mitään ensihuumaa olekaan, mutta silloinKIN voi tulla kyllästyminen, tai esim. havahtuminen siihen, että haluaisi sittenkin jotain muuta kuin taskulämmintä suhdetta.

Kyllä, ymmärrän sen, mutta kun ei ole ollut eikä tullut mitään kyllästymistä tai taskulämmintä, vaan vain se ajankohta jolloin mitataan jo muutakin kiintymyksen määrää kuin ulkonäkövetoista kiihkeyttä suhteessa. Kyllä silloin tulkitsen että liian vääristä syistä on innostuttu liikaa, vaikka ei siinä mitään väärää ole että ulkonäkökin miellyttää, katsoohan sitä toki itsekin mutta ei se saisi liikaa määrätä, muuten käy näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No riippuu vinkkelistä, seurustelu/ tapailukumppaneista ei koskaan tiedä ovatko ihastuneet sinuun vai ulkonäköösi, mutta toisaalta taas esim työelämässä voi tulla suopeasti kohdelluksi vastakkaisen sukupuolen toimesta josta voi olla etua

Mihin sitä sitten ihastutaan jos ei ulkonäköön? Valitettavasti ulkonäkö on se mistä aiheutuu se ihastumisen huuma ja intohimo. Taviksena tiedän että miehet ovat kanssani, siis jos ovat, ns. luonteen vuoksi, siksi että olen kiva ja fiksu ja koska eivät saa kauniimpaakaan. Ei se nyt mikään erityisen hyvä pohja ole suhteelle että toisen mielestä olet ihan kiva! Kaikki intohimo ja oikea ihastus puuttuu.

Itsehän sen totesit, siihen luonteeseen ihastutaan jos ei ulkokuoreen. Miesten on selvästi itsekin vaikea tehdä eroa tälle asialle, mutta ikäväkseni olen useamman kerran jo saanut kokea lähes ylitsevuotavaa palvontaa jota molrmmat osapuolet rakkaudeksi luulevat, mutta kun vuosia kuluu sen verran että naamaan kuin naamaan vaan tottuu ja jäljelle jää oikea sitoutuminen kumppaniin niin sittempä tilannetta säikähdetäänkin ja lähdetään menemään, eli ei ollutkaan kyse mistään oikeasta rakkaudesta, ikävä ilmiö mutta ymmärrän myös tuon mitä ajoit takaa ettei ihan kivakaan rakkautta tietysti ole joten myöskään sulle ei vaan ole vielä kolahtanut luonne edelläkään.

Miksi oletus on, että hyvännäköisen ihmisen kohdalla ei voitaisi ihastua (myös) persoonaan? Sehän riippuu siitä, millainen ihminen on. Itse en koe ollenkaan ongelmaksi sitä, että tiedän jokaisen kumppanin tunteneen vetoa myös ulkonäkööni, koska tiedän, että se ei ollut ainoa heitä kiinnostava asia minussa. Jos olisi ollut, olisivat ne jutut jääneet seksisuhdetasolle, jos iihenkään, koska olisinhan sen huomannut, jos oikeasti ei olla samalla aaltopituudella.

No kun omat kokemukset on ikävä kyllä juuri nuo jotka kerroin, toki on tultu juttuun luonteenkin puolesta koska suhteet ollut tosiaan aika pitkiä, mutta selvä hiipuminen on tapahtunut silloin kun ensihuuman jälkeen toisen naamaan vaan tottuu, oli se sitten kuinka kaunis tahansa. Luonne kun on kuitenkin pysynyt samana niin väittäisin ettei ne suhteet siihen ole kaatuneet, vaan enemmänkin ajallisestikin siihen kynnykseen kun aletaan pohtia vakavempia tulevaisuudennäkymiä, sitten miehille tulee pakokauhu ja joku herätys että hetkonen, enhän mä ihan niin tosissani tässä ollutkaan!

Kyllä ensihuuma laantuu ihan yhtä usein niillä ei-hyvännäköisilläkin. Toki monella ei mitään ensihuumaa olekaan, mutta silloinKIN voi tulla kyllästyminen, tai esim. havahtuminen siihen, että haluaisi sittenkin jotain muuta kuin taskulämmintä suhdetta.

Kyllä, ymmärrän sen, mutta kun ei ole ollut eikä tullut mitään kyllästymistä tai taskulämmintä, vaan vain se ajankohta jolloin mitataan jo muutakin kiintymyksen määrää kuin ulkonäkövetoista kiihkeyttä suhteessa. Kyllä silloin tulkitsen että liian vääristä syistä on innostuttu liikaa, vaikka ei siinä mitään väärää ole että ulkonäkökin miellyttää, katsoohan sitä toki itsekin mutta ei se saisi liikaa määrätä, muuten käy näin.

Oman kokemukseni mukaan alkuhuuma ja suhteen alkuvaiheessa ihastus, rakastuminen ja kiihkeys ei suinkaan perustu pelkkään ulkonäköön. Siihen liittyy paljon henkilöiden välistä dynamiikkaa, persoonat, luonteet, kommunikointi ja se, millaista toisen kanssa on olla. Itselleni on ulkonäkö ihan olennainen tekijä ihastumisessa, mutta siltikään alkuhuuma ei ole koskaan ollut pelkkää ulkonäköä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ilmeisesti liian hyvännäköinen ollakseni masentunut, kun sitä ihan hoitohenkilötkin ihmetelleet että miksei noin hyvännäköinen ihminen mene ulos. Että siinä mielessä vähän rasittavaa kun ilmeisesti vain rumemmat saa olla masentuneita.

Itse olisin ikionnellinen jos joku nainen katsoisi päin. Tai jos saisin hyvän työpaikan. Tälleen lihavana ja lyhyenä kaljupäänä kelpaan vaan muille sirkuspelleksi ja paskaduuneihin. Miehet eivät halua olla kavereitakaan ja naiset välttelevät kuin ruttoa. Tänäänkin koko päivä on mennyt netin ääressä. Minulla on todellalin oikeita syitä olla masentunut.

Mutta ajettele sinä vaan sitä omaa kermapersettäsi ja sitä miten sinulla on OIKEUS olla masentunut. Voi kunpa saisit muutaman päivän kärsiä ja kävellä minun saappaisani.