Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tilanne eskaloitu viime viikonloppuna ja nyt sitten ero tulossa seksin vuoksi

Vierailija
21.03.2023 |

Eli tavallinen tarina. Keski-ikäinen pari, parikyt vuotta oltu yhdessä, pari lasta ja seksiä todella niukasti suhteessa. Muuten elämässä kaikki kunnossa, terveys, talous, lapsilla menee hyvin jne. Minä tämän suhteen mies ja kärsinyt seksin puutteesta jo monta vuotta, mutta jotenkin aina vaan jaksanut uskoa, että se on väliaikaista ja tilanne tulee paranemaan jossain vaiheessa. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että ei tähän parannusta ole tulossa. Minusta seksi ja kaikenlainen läheisyys olisi ihana lisä elämään, enkä ymmärrä miksi sitä ei hyödynnettäisi, kun kerran pariskunta ollaan. Haluan edelleen vaimoa todella paljon, hän on kaunis ja pitänyt itsestään kaikin tavoin hyvin huolta.

Viime lauantaina, kun oli aika mennä saunaan yhdessä, sanoinkin, että taidan saunoa tällä kertaa yksin. Vaimo oli ihan puulla päähän lyöty ja ihmetteli, että mistä minä nyt mökötän. Sanoin, että haluan saunoa rauhassa ja en kestä katsella häntä enää alasti, koska en saa koskettaa tai millään lailla osoittaa haluani. Vaimo suuttui tietenkin ja sanoi, että olen lapsellinen. Mutta en antanut periksi ja saunottiin sitten erillään. Saunassa päätin, että yritän kerran vielä keskustella asiasta vaimon kanssa ja yritin löytää parhaat mahdolliset keinot ja sanat asian käsittelyyn. Kysyin vaimolta mm. että miten hänestä olisi suotavaa, että minä ilmennän ja toteutan seksuaalisuuttani? Ja että seksuaalisuuteni ja haluni ei katoa mihinkään vaikka hän haluaa aina haudata nämä keskustelut. Olen keski-ikänen mies, jolla on vielä paljon haluja enkä ole valmis olemaan loppuikääni puutteessa. Vaimo ei keksinyt oikein mitään vastausta ja sanoi sitten, että minun pitää varmaan sitten vaihtaa naista. Ja minä totesin siihen, että näin se varmaan sitten on. Loppuilta totaali hiljaisuus.

Seuraavana aamuna sanoin, että en ole unohtanut eilistä keskustelun aihetta, että haluaako hän yrittää vielä keskustella vai aletaanko miettiä miten eroa lähdetään järjestelemään. Näin se tilanne sitten näköjään eskaloitui. Ei ollu varsinaisesti tarkoitus ero-korttia vielä lyödä pöytään, vaikka olen sitä useasti miettinytkin. Mutta en yksinkertaisesti keksi enää mitään keinoa, jos toinen ei asiasta halua keskustella. Oisko täällä muita haluttomia vaimoja, miten vastaisitte tuohon kysymykseen, että miten miehen sitten pitäisi seksuaalisuuttaan toteuttaa, jos te kieltäydytte siitä täysin?

Kommentit (239)

Vierailija
161/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritä vielä pelastaa liittosi yhdessä vaimosi kanssa! Jos vaimosi haluaa vielä töitä tehdä? Mä sanoisin näin vanhempana ihmisenä että vaikka se seksi onkin äärimmäisen tärkeää niin hyvä parisuhde on vieläkin tärkeämpää. On ihminen jonka kanssa vanheta yhdessä. On täysin mahdollista ettet enää ikinä löydä näin hyvää kumppania itsellesi. Seksiä toki saat kun eron otat mutta onko se lopulta sen arvoista? On niin tuurissaan löytää ihminen jolla on samat arvot, tulee kaikessa muussa hyvin toimeen jne. Mitä jos jäätkin yksin? Miltä tuntuu viettää vaikka lasten tulevat juhlat erillään niin ettei yhtenäistä perhettä enää ole? Joulut, valmistumiset, lapsenlapset jne. Miltä tuntuu ajatus siitä että vaimosi löytää uuden kumppanin jonka kanssa alkaa jakaa arjen johonka kuuluvat myös lapsenne? Mitä jos sinä oletkin silloin yksin taikka ei niin kivassa suhteessa toisen kanssa? Mieti kaksi kertaa mikä elämässä on tärkeintä!

Vierailija
162/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me eletään täällä kerran. Eikö meidän pitäisi pyrkiä olemaan onnellisia. Seksittömyys tekee kyyniseksi. Ainakin minusta on tullut kyyninen. Mieheni ei osaa, eikä halua minua tyydyttää. Olen valinnut väärän miehen nuorena. Jos löytäisin nyt miehen, jonka kanssa seksi sujuisi ja mies minut haluaisi, jättäisin perheeni välittömästi. Mitä väliä juhlista ja muista kulissijutuista, jos pitää olla ilme norsunvitulla kokoajan. Minä kyllä ap:n jättäisin tuollaisen pirttihirmun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yritä vielä pelastaa liittosi yhdessä vaimosi kanssa! Jos vaimosi haluaa vielä töitä tehdä? Mä sanoisin näin vanhempana ihmisenä että vaikka se seksi onkin äärimmäisen tärkeää niin hyvä parisuhde on vieläkin tärkeämpää. On ihminen jonka kanssa vanheta yhdessä. On täysin mahdollista ettet enää ikinä löydä näin hyvää kumppania itsellesi. Seksiä toki saat kun eron otat mutta onko se lopulta sen arvoista? On niin tuurissaan löytää ihminen jolla on samat arvot, tulee kaikessa muussa hyvin toimeen jne. Mitä jos jäätkin yksin? Miltä tuntuu viettää vaikka lasten tulevat juhlat erillään niin ettei yhtenäistä perhettä enää ole? Joulut, valmistumiset, lapsenlapset jne. Miltä tuntuu ajatus siitä että vaimosi löytää uuden kumppanin jonka kanssa alkaa jakaa arjen johonka kuuluvat myös lapsenne? Mitä jos sinä oletkin silloin yksin taikka ei niin kivassa suhteessa toisen kanssa? Mieti kaksi kertaa mikä elämässä on tärkeintä!

Tämä tarina on loisto esimerkki siitä, miten ei kannata ajatella eikä varsinkaan tehdä. Näin ajattelee henkilö, jonka itsetunto on heikko eikä rohkeus vaan yksinkertaisesti riitä.

Vierailija
164/239 |

Tämä tarina on esimerkki oikeasta elämästä. Meinaatko etten ole nähnyt elämää tähän ikään mennessä ja parisuhteita enemmän kuin sinä? Olin itse aikoinani rohkea ja lähdin ja mitä jäi käteen, ei mitään muuta kuin sontaa. Seksi ei todellakaan ole suhteen tärkein asia. Sen on myös moni muu ihminen karvaasti saanut kokea. Aluksi on upeaa ja hieno fiilis kun seksiä saa mutta jossain kohtaa mielen valtaa tyhjyys jota et enää ikinä pääse karkuun. Toki joku onnellinen voi löytää uuden kumppaninkin jonka kanssa kaikki osa-alueet natsaa täysin yhteen mutta harvassa ne on. Aina on jotain mitä pitää hyväksyä ja kestää, suhteessa kuin suhteessa.

Vierailija
165/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se vaan vaihtamalla paranee! Ja tosiaan meille hoetaan sitä "kotityöt on parasta esileikkiä" ja "runkatkaa ja tukekaa kumppania, kylä teidän vuoronne sitten tulee" ei muuten ikinä tule. Ja pahinta tässäkin tietty toi naisen totaalinen haluttomuus edes keskustella saati tehdä asioilleen mitään. Hyvin tyypillinen tarina. 

Vierailija
166/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huomaan, että moni täällä todella yksioikoisesti sekoittaa seksin ja rakkauden. Uskokaa huviksenne, toista ihmistä voi ihan aidosti rakastaa, vaikkei halua häntä seksuaalisesti. Kai te itsekin aidosti rakastatte esim. sisaruksianne, vanhempianne ja lapsianne, ihan täydestä sydämestä? Eivätkä he ole mitään "kulissia" jotka helposti vaihtaisi toiseen, vaan ihmisiä, jotka merkitsevät teille "kaikkea".

Tämä siis tuohon, että niin moni ei tunnu uskovan, että aidosti rakastan miestäni ja hän on minulle tärkeä.

Ja usea näkyy olevan sitä mieltä, että tässä eritahtisessa seksin haluamisessa kompromissi ei tosiaan riitä, vaan minun täytyisi täysin mukautua miehen tahtiin (joka toinen päivä), kompromissimme (2-3 x kk) ei siis riitä, joka tähän asti on ollut. Minähän en siis haluaisi ollenkaan, mutta olen kompromissiin suostunut. Mutta siis, teidänkään mielestä se ei riitä. Riittää vain se, että enemmän haluava saa juuri niin usein, kun haluaa?

Minusta on outoa, että olet parisuhteessa etkä halua miestäsi eli et tunne intohimoa häntä kohtaan. Tuollainen lattea sopimusseksi ei ole mikään myönnytys sinulta, minusta se on nöyryytys miehellesi. Kannattaisi miettiä mistä haluttomuutesi tosiasiallisesti johtuu. Voisi muuttaa sinun, hänen ja teidän yhteisen elämän. N50+

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monesti ajatellaan aika itsekkäästi. Jos en saa seksiä elämäni ja avioliittoni on pilalla. Kun pysähtyy miettimään, elämä on muutakin kuin seksiä. Ei sitä olla parisuhteessa samanlaisia monessa muussakaan asiassa, toinen pitää puurosta ja toinen vaikka lihapullista. Jos välillä on rakkautta silloin löytyy myös keskusteluyhteys kriisissä. Ja voidaan miettiä mistä seksittömälle seksiä. Jos rakkautta ei enää ole, sitten on parempi etsiä sitä muualta. Jotkut sanovat vaihtamalla parani, mutta kaikkien elämä ei vaihtamalla ole parantunut.

Vierailija
168/239 |
10.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä vielä pelastaa liittosi yhdessä vaimosi kanssa! Jos vaimosi haluaa vielä töitä tehdä? Mä sanoisin näin vanhempana ihmisenä että vaikka se seksi onkin äärimmäisen tärkeää niin hyvä parisuhde on vieläkin tärkeämpää. On ihminen jonka kanssa vanheta yhdessä. On täysin mahdollista ettet enää ikinä löydä näin hyvää kumppania itsellesi. Seksiä toki saat kun eron otat mutta onko se lopulta sen arvoista? On niin tuurissaan löytää ihminen jolla on samat arvot, tulee kaikessa muussa hyvin toimeen jne. Mitä jos jäätkin yksin? Miltä tuntuu viettää vaikka lasten tulevat juhlat erillään niin ettei yhtenäistä perhettä enää ole? Joulut, valmistumiset, lapsenlapset jne. Miltä tuntuu ajatus siitä että vaimosi löytää uuden kumppanin jonka kanssa alkaa jakaa arjen johonka kuuluvat myös lapsenne? Mitä jos sinä oletkin silloin yksin taikka ei niin kivassa suhteessa toisen kanssa? Mieti kaksi kertaa mikä elämässä on tärkeintä!

Tämä tarina on loisto esimerkki siitä, miten ei kannata ajatella eikä varsinkaan tehdä. Näin ajattelee henkilö, jonka itsetunto on heikko eikä rohkeus vaan yksinkertaisesti riitä.

Tämä tarina on esimerkki oikeasta elämästä. Meinaatko etten ole nähnyt elämää tähän ikään mennessä ja parisuhteita enemmän kuin sinä? Olin itse aikoinani rohkea ja lähdin ja mitä jäi käteen, ei mitään muuta kuin sontaa. Seksi ei todellakaan ole suhteen tärkein asia. Sen on myös moni muu ihminen karvaasti saanut kokea. Aluksi on upeaa ja hieno fiilis kun seksiä saa mutta jossain kohtaa mielen valtaa tyhjyys jota et enää ikinä pääse karkuun. Toki joku onnellinen voi löytää uuden kumppaninkin jonka kanssa kaikki osa-alueet natsaa täysin yhteen mutta harvassa ne on. Aina on jotain mitä pitää hyväksyä ja kestää, suhteessa kuin suhteessa.

Suhteessa kuin suhteessa pitää hakea yhteistä onnellisuutta. Seksi/rakastelu eli fyysinen rakkaus on osa onnellista, hyvää parisuhdetta ja kyllä se pitää hyväksyä ja kestää. Molempien osapuolten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/239 |
11.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko lusikat ja kipot on jeattu.

Vierailija
170/239 |
12.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluttomalle puolisolle tällaisten "seksi haluttoman puolison kanssa ei tuota minkäänlaista nautintoa" lukeminen aiheuttaa lähes lamaannuttavan paniikin. Uskon ja ymmärrän siis, kun sanotte että on hirveää kun puoliso ei halua seksiä kanssanne...
</p>

<p>Mutta toivottavasti uskotte myös, että haluttomalle tällainen tieto luo ihan hirveän paineen ja ahdistuksen.
</p>

<p>Jos yritän selittää tuntemuksiani, on tämä kuin joku osottaisi aseella minulle rakkaita henkilöitä, ja sanoisi, että jos en nyt hyppää kalliolta ja "ala lentää", rakkaat henkilöt kuolevat.
</p>

<p>En todellakaan osaa lentää (= en osaa nauttia seksistä), yrittänyt olen kaikenmaailman tekosiivillä, tavoilla, hypyillä ja loikilla, hampaat irvessä ja tosissani.
</p>

<p>Kukaan ei voi auttaa minua, koska minulta ei ole siipi poikki tai murtunut, vaan minulla ei ole siipiä ollenkaan. (= lääkäreistä ja hormoneista ei ole apua, kun ei ole mitään psyykkistä eikä fyysistä vikaa, vaan ominaisuus).
</p>

<p>Eli mitä voin tehdä? Hypätä ja mäjähtää maahan, ja/tai epätoivoisena, sydän murtuneena ja kauhuissani vain katsoa, kun kaikki minulle rakas viedään minulta lopullisesti? (ehjä perhe, rakas puoliso, lasten läsnäolo viikonloppuisin, yhteinen arki, yhteiset lomat, yhteinen koti, puolison läheiseksi muodostunut suku...)
</p>

<p>Ihan järkyttävä ruuvipenkki, enkä voi tehdä mitään. Teeskentely on kielletty, eikä kompromissikaan puolisolle käy(!!!), ainoa mikä käy ja tyydyttää häntä on se hänen tiuha tahtinsa ja "aito lentäminen", jota en kertakaikkiaan osaa enkä pysty.
</p>

<p>Eli vaihtoehdoksi jää vain katsoa sivusta, kun kaikki 20 vuotta rakkaudella rakennettu hajotetaan, ja syy siitä ripustetaan vieläpä yksin minun harteilleni.
</p>

<p>Että tältä siis tuntuu haluttomasta.
</p>

<p>Ja joo, laitelkaa vaan niitä alanuolia, tiedän olevani seksipalstalla, jossa haluttomia (minua ymmärtäviä) ei juurikaan käy. Tämä jääköön myös minun viimeiseksi viestiksi täällä. Ei sellaisille voi selittää, jotka eivät edes halua yrittää ymmärtää, kuten joku tuossa aiemmin jo kommentoikin.[/quote kirjoitti:

Ymmärrän tuntemuksesi hyvin.  Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulle tanssi on aiheuttanut aiemmin ison harmin. "Kaikki" naisethan haluavat tanssia ja hytkyttää itseään aina ja kaikkialla. Olen tähän astisessa elämässäni (64-v) tuntenut vain kaksi naista, jotka eivät tanssi/tanssineet missään tilanteessa. Itselleni tanssi on täysin mahdotonta, en kykene esim. mitenkään erottamaan valssia ja tangoa toisistaan. Tyttöystävät ja naiset vaativat minua aina tanssimaan, ja sellainen hemputus ja hytkytys oli minulle äärimmäisen vastenmielistä. Ja se taas loukkasi syvästi näitä naisia, kun ilmeistäni ja kehonkielestäni näki kilometrin päähän, että olisin mieluummin tehnyt mitä tahansa muuta kuin hemputtanut itseäni. Jote ymmärrän hyvin, että jos seksi on toiselle samanlainen asia kuin tanssi minulle, siitä on täysin mahdotonta nauttia. Sitä voi vain pakottaa itsensä siihen tai sitten olla pakottamatta.

Oma ongelmani ratkesi, kun lopulta löysin aikuisen naisen, joka ymmärsi että minua ei voii pakottaa tanssimaan kanssaan niin, että oikeasti nauttisin siitä. Vaimoni rakastaa tanssimista ja sen hän toteuttaa osallistumalla kansalaisopistojen tanssikursseille. Siellä tanssitaan yksinään ilman paria, ja tämä riittää hänen tanssitautinsa tyydyttämiseen.

Seksiin tämä ei tietenkään auta. Ei siitäkään oikeasti mitään tule, että suhteen halukas osapuoli alkaa käydä joissakin seksikerhoissa tai siirtyy pelkästään seksikerhoon. Ongelmaan ei ole oikeasti mitään hyvää ratkaisua. Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan, mutta valitettavastii en pysty tämän kummemmin lohduttamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/239 |
12.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piti kirjoittaa tuohon, että halukas osapuoli alkaa käydä jossakin seksikerhossa tai siirtyy pelkästään sooloseksiin. Nyt tuli vahingossa toistettua tuo seksikerho.

Vierailija
172/239 |
16.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokohan tilanne on ratkennut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/239 |
17.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olin samassa tilanteessa. Otin erin ja löysin viimein naisen joka oikeasti haluaa seksiä. Olisimpa eronnut jo paljon aiemmin.

Vierailija
174/239 |
17.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asiasta on keskusteltu ja mies sanoo että sitten olleaan yhdessä ilman seksiä, että ei hän ala vaihtamaan vaimoa sen takia. Olipa hyvä, sillä hormonikorvaushoidon jälkeen tilanne palasi entistäkin viriilimmäksi. Toki hän oli ensin pitkään ilman seksiä.

Tämmöisessä on sitten se riskinsä, että mies tottuu seksittömään suhteeseen ja menettää oman halunsa / kykynsä pitkän kuivan kauden aikana ja sitten siinä taas kärvistellään, osat ovat vain toisinpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/239 |

Mikä onkin sitten ihan oikein.

Vierailija
176/239 |
17.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikutelmaa kylmyydestä antaa seksuaalisuuden kuvaaminen jalkojen levittelyksi ja pallien tyhjennykseksi. Toisaalla seksuaalisuus asetetaan toiseen vaakakuppiin muun inhimillisyyden vastapuolelle. On teillä tuossa vielä juteltavaaa kyllä. Onnea yritykseen. Sitähän teette, jos rakastatte.

Hyvä pointti. Tosiaan, tasapainovaaka jossa toisessa kupissa, perhe, sukulaiset, lapset, yhteiset illalliset, yhteinen elämä, koti, farmariauto ja kultainen noutaja... ja toisessa vaakakupissa ällöttävä jalkojen levitys, pallien tyhjennys, sottaisuus, eritteet, hiki, ähinä ja puhina...

Ikävä kyllä toimiva seksuaalinen yhteys parisuhteessa on monelle ihmiselle = mielenterveys. 

Se tuottaa monelle haluttoman onnettomalle puolisolle paitsi pettymyksiä ja turhautumisia, myös niin voimakkaan kognitiivisen dissonanssin, että se muuttaa useimmiten rakkauden puolisoon katkeruuden myrkyksi.

Miten tuo toinen voi valehdella rakastavansa minua, mutta ei halua koskaan rakastella kanssani?

Haluttoman puolison kanssa elämästä tulee parhaassa tapauksessa jotenkin siedettävää, huonoimmassa tapauksessa yhtä tulenpalavaa helvettiä. Monen haluttoman ihmisen puoliso pohtii joka päivä, onko elämäni ja parisuhteeni siedettävää vai onko se pelkkää kurjuutta.

Ja lopulta kysymys myös haluttomille puolisoille: kuka haluaa olla suhteessa, jossa toinen osapuoli lähinnä sietää teidän läsnäoloanne?

Sietää sitä, että olette yhdessä?

Sietää yhteistä elämää, sietää yhteistä kotia, sietää farmariautoa ja kultaista noutajaa kanssanne?

"Elämä on siedettävää" voi monen haluttoman puoliso todeta.

Mutta pitkän parisuhteen pitäisi kestää yksi kysymys: jos saisit aloittaa parisuhteen tämän toisen ihmisen kanssa alusta uudelleen, haluaisitko?

Ja tähän kysymykseen pitäisi molempien pystyä vastaamaan "kyllä". Muutoin parisuhde ei ole mikään parisuhde, vaan kärsimysnäyttämö.

Tässä tuli kirpaisevan terävästi esiin todella olennaisia huomioita.

Kuka haluaisi olla omassa parisuhteessaan vain nipin napin siedetty kumppani? Tuskinpa kukaan.

Vierailija
177/239 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No yksi haluton vaimo täällä hei. Mieheni ei harrasta mitään läheisyyttä kanssani eikä kosketa/helli/pidä hyvänä muuta kuin silloin kun pitää saada seksiä. Kaikki kosketus on hänelle yhtä kuin seksi. Koen tämän äärimmäisen loukkaavana. Lisäksi nuo seksilähestymisetkin on sellaista kourimista, tekisi mieli lyödä kun tekee tuota. Vaikka olen asiasta vuosikausia sanonut, hän ei muuta tapojaan.

Muutenkaan hän ei osaa millään lailla flirttailla/miellyttää minua, niin siinäpä niitä haluttomuuden syitä jo tulikin.

Vierailija
178/239 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosto

Numero 177 jatkaa: miksi ihmeessä tämä keskustelu on seksiosastolla? Eihän täällä kukaan edes vastaa eikä synny mitään keskustelua. Haluaisin itsekin kovin kuulla vaikka niitä miesten vastauksia siihen, että onko tämmöinen sitten normaalia mitä minä koen? Aina vain puhutaan naisten pihtaamisesta ja miesten seksin puutteesta, mutta tilanne voi näyttää tältä vaimon näkökulmasta.

Vierailija
179/239 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

177 Miehenä koitan nyt ymmärtää sinua kaikin

tavoin. Tulee mieleen, että me miehet ollaan

niin paljon putkiaivoja ja suoraviivaisesti

mieltäviä juntteja. Tuntuu vaan, että on niin

vaikea alkaa omalle vaimolle flirttailemaan.

Toisaalta ,kyllä minä flirttaileisin ja vaikka

mitä kun sais vastakaikua. Sitten usein kun

on jo niin tuskainen ja niin naisen puutteessa,

että on jo niin tunnelukossa, ettei voi enää

koittaa mitään , niin tosi hankala on edetä

Vierailija
180/239 |
24.05.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Herra 179, rouva 177 tässä

Kiitos vastauksesta ja mukava kun koitat ymmärtää. Minulle flirttailu tarkoittaa hyvän ja iloisen ilmapiirin luomista, sellaista mukavaa keskinäistä huumoria ja kiusoittelua, pilkettä silmäkulmassa arjen keskelläkin.

Joku tosikko kiukutteleva seksiä vaativa ukko ei paljon sytytä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän neljä