Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voisi johtua vanhemman käytös? Ja olenko nyt muka itse täysin väärässä ja hakoteillä?
21.03.2023 |
Vaikea selittää koko historiaa lyhyesti, mutta tämänhetkinen tilanne on se, että en halua nähdä vanhempiani, koska heidän tapaamisestaan tulee aina huono mieli, ja ikävä olo. Viimeksi lähdin itku silmässä, kun olin tavannut heitä 15 minuuttia.
Olen nyt tehnyt päätöksen että en aio olla tekemisissä kuin silloin kun on jokin pakottava tarve, eli hei mitä tänne kuuluu-kyläilyt on nyt pois laskuista.
Isäni huutaa ja raivoaa täysin normaaleista asioista/ kysymyksistä, ja kun sanon hänelle siitä, ja kysyn miksi ihmeessä hän puhuu minulle noin rumasti, niin äitini huutelee sivusta että noniin, katso nyt mitä MINÄ joudun täällä kestämään päivät pitkät. Isäni taas vastaa että mitä kyselen/ihmettelen typeriä.
Kyseessä ihan normaali lausahdus, kuten nyt vaikkapa että tuleekohan tälle vuodelle vielä hyviä hiihtokelejä.
Mitään ei viitsi heille sanoa, koska äiti kääntää kaiken itseensä, katso nyt kun MINULLA on näin vaikeaa, ja isä huutaa kurkku suorana.
Äitini mielestä olen yliherkkä, enkä kestä normaalia elämää, ja otan ihan turhaan itseensä, kun HÄN joutuu kuitenkin koko ajan tätä kestämään, omasta mielestäni hän kääntää kaiken itseensä, vaikka kysymys olisi minusta.
Isäni taas raivostuu ihan normaaleista asioista, ja hänen mielestään minä olen typerä ja herkkänahkainen, ja "just tuollainen", kun ilmaisen että en aio hänen raivosteluaan jäädä kuuntelemaan.
Erona aikaisempaan on ainoastaan se että minä nykyään olen sanonut suoraan, että ilmapiiri on ikävä, ja minua kohdellaan tympeästi ja rumasti. Koen että heidän mielestään en saisi olla omaa mieltäni, vaan minun pitäisi taipua kestämään ja kuuntelemaan tätä heidän käytöstään koska se on heidän mielestään täysin normaalia olemista, jota minä vain en "kestä".
Nyt heistäkään ei ole kuulunut mitään, tuosta viimeisimmästä tilanteesta on 3 viikkoa. Oma veikkaukseni on että minua nyt jotenkin tällä rangaistaan että opinpahan olemaan, kun suljetaan perheestä ulos, mutta tilannehan on minulle juuri hyvä kun ei tarvitse nähdä heitä eikä kuulla heistä.
Minulla on itsellänkikin aikuinen lapsi, ja hänen kanssaan välit ovat mainiot. Soittelemme parin päivän välein ja puhumme pitkään jos on mahdollista. Tuemme toisiamme (minä tietysti etupäässä häntä) kerromme kuulumisemme, ja pidämme toisistamme.
Kun vanhemmat kysyvät onko lapsestani kuulunut mitään, ja vastaan siihen että kyllä, puhumme lähes päivittäin, niin isäni arvostelee ja vähättelee lastani tyyliin, eihän tuosta tule yhtään mitään, miten sekin on tuollainen, ja äitini kääntää aiheen muualle. Välillä tuntuu että hän on kateellinen, nutta en tiedä miten vanhempi voisi olla kateellinen siitä että hänen lapsellaan on hyvä suhde omaan lapseensa.
Sokerina pohjalla on vielä isosisarukseni, ja hänen lapsensa jonka kanssa he ovat symbioosissa, viettävät juhlapyhät yhdessä, pitävät perhepäivällisiä (joihin meitä ei siis koskaan kutsuta) ja antavat sisarukselleni rahaa elämiseen. Yhteensä jos sanon että satatonnia on kulunut aikuisen sisarukseni elämään heiltä, tuskin olen pahasti väärässä.
En ole koskaan tehnyt kenellekään heistä mitään, joten siitä ei voi olla kyse. Mistä ihmeestä siis?
Kommentit (45)
Tutustu narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Se pahenee ihmisen vanhentuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutustu narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Se pahenee ihmisen vanhentuessa.
Olen tutustunut tuohon aikaa sitten. Jotenkin vaikea kuvitella että kaikki 3 vain ovat narsisteja, case closed, eikä ikinä enää missään tekemisissä heidän kanssaan.
ap
Kuulostaa perinteiseltä vääristyneeltä perhedynamiikalta ja siltä, että on oikein hyvä päätös katkaista välit.
Siinä sisaruksessasi on jotain, minkä johdosta hänen tukemisensa nostaa heitä. Oliko lapsena hyvä koulussa, onko nyt ihan virka jossakin? Samaan viittaa sinun ja lapsesi lyttääminen. Vanhempien oman egon pönkitykseen. Tuo harmittaa, mutta voi olla, että et voi muuttaa asiaa. Pidä itsestäsi huoli.
Kuulostat nuorelta aikuiselta, vaikka ilmeisesti olet lähempänä 5-kymppiä? Etkö ole aiemmin huomannut vanhempiesi erikoista dynamiikkaa ja henkistä väkivaltaa? Siskosi pitää tätä normaalina ja sietää ukon vittuiluja, siksi ovat tekemisissä. Joskus vanhemmilla on myös suosikkilapsia aivan ihmeellisistä syistä ja siskosi voi olla tällainen. Ehkä siskosi saa normaalia kohtelua? Keskity vain omaan perheeseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen tuottaa elämääsi enemmän ikävää mieltä, surua, stressiä ja harmia, niin kannattaa keskittyä viettämään aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka tuovat elämään iloa.
Ymmärrän tuskaasi jotenkin, ap. Omalla äidilläni on erittäin vahvoja marttyyritaipumuksia ja saa jotenkin käännettyä kaiken itseensä/omaksi syykseen. Vielä 10 v sitten unohdin tällaisissa tilanteissa omat jutut kun lohdutin sitten äitiä. Nyt sanon takaisin, mutta en jää riitelemään ja toivotan hyvää päivänjatkoa
Esim.
- kerroin vuosien jälkeen koulukiusaamisesta -> "siis munhan syytä tuo sitten on, kun olen periyttänyt taipumuksen tulla kiusatuksi yhyy yhyy"
- sanoin laihduttavani, koska oloni ei ole hyvä -> "miltä sä ajattelet, että MUSTA tuntuu, kun sä et ole itseesi tyytyväinen. Varmaan mielestäni minäkin olen kuvottava". Ei, en sanonut sinun ylipainostasi mitään, vaan sen, että en itse tunne oloani hyväksi.
Bonuksena ei itsensä syyttäminen, mutta jotain, joka loukkasi mua syvästi. Ymmärrän, että olen vastuussa vain omista reaktioistani - en muiden.
- kerroin joutuneeni väkivallan kohteeksi, tulleeni raskaaksi ja tehneeni abortin -> "mitä mieltä se mies oli siitä abortista?".
Sanoin, että tuo tuntui todella pahalta niin hän aloitti "yritän vaan aina löytää eri näkökulman ja ajatella positiivisesti". Tuollaisia esimerkkejä on ihan hirveästi ja siksi olenkin ottanut etäisyyttä äitiini.
Ero on tehnyt oikein hyvää ja pystyn elämään normaalia elämää. Alkuun jopa äidin ystävät ottivat yhteyttä, että voisinko sopia äitini kanssa, miten hajalla hän on. Sanon vaan, ettei minulla ole hänelle mitään sanottavaa.
Voimia, ap! Tilanne on vaikea, koska kyseessä on kuitenkin omat vanhemmat, mutta liika on liikaa jossain kohtaa. Lopulta vanhempiaan ei voi valita, mutta sen, ketä haluat omaan elämääsi voit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun perheessä on ongelmia ja vääristynyt dynamiikka, niin herkin yleensä kärsii ensimmäisenä ja sinä mahdollisesti olet ajautunut siihen rooliin. Nyt kaikki ongelmat on helppo laittaa sinun syyksi.
Isäsi kuulostaa itsekkäältä kiusaajalta. Äitisi taas on luultavasti ollut onneton ja kärsinyt isäsi tempauksista, mutta vanhanajan kasvatuksen vuoksi päättänyt kärsiä, sietää mieheltään kaiken ja valita marttyyrin roolin. Hän on mahdolisesti kateellinen sinulle siitä, että olet päässyt elämään enemmän omilla ehdoillasi ja sinulla on aidosti läheiset välit oman lapsesi kanssa. Isosiskosi taas on esikoinen, joka on vielä enemmän kasvatettu tuohon vääristyneeseen dynamiikkaan sisälle ja luultavasti pidetään siinä rahan avulla vankina.
Vääristynyt dunamiikka ei vaadi kolmea narsistia, yksikin hieman siihen suuntaan kallellaan oleva riittää ja toiset sitten mukautuu pärjätäkseen. Olet nyt rikkonut tuota dynamiikkaa ottamalla asioita puheeksi, eivätkä muut selkeästi ole valmiita pohtimaan tai muuttamaan käytöstään. Turha siis odottaa laveita anteeksipyytelyitä tai asioiden kirkastumista, vaan parempi vain pitää oma pää kasassa ja pysytellä etäällä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä sisaruksessasi on jotain, minkä johdosta hänen tukemisensa nostaa heitä. Oliko lapsena hyvä koulussa, onko nyt ihan virka jossakin? Samaan viittaa sinun ja lapsesi lyttääminen. Vanhempien oman egon pönkitykseen. Tuo harmittaa, mutta voi olla, että et voi muuttaa asiaa. Pidä itsestäsi huoli.
On varmaan jotain hänessä, mutta miten se voisi olla syynä sille että minä saan tällaista kohtelua.
Ja tuohon toiseen, että enkö ole aiemmin huomannut, niin tottakai, ihan lapsesta asti, mutta minulla on kuitenkin ollut elämässäni paljon muutakin kuin vanhempani, joten en ole keskittynyt heidän olemiseensa, ja ei, en todellakaan ole saanut osakseni tällaista kuin vasta ihan pari viimeisintä vuotta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempiaan tai sitä millaisia he ovat ja miten käyttäytyvät ei valitettavasti voi valita. Vähimmällä pääsee kun hyväksyy tämän faktan ja pitää sitten yhteyttä vain sen mukaan ja niillä tavoilla kuin itse haluaa ja jaksaa. Tiivis yhteydenpito ei muuta vanhempia paremmiksi mutta se voi kyllä tehdä omasta elämästä huonompaa. Itselläni parin tuhannen kilometrin välimatka on ollut toimiva.
Ei kaikkien ihmisten kanssa vain tule toimeen. Sukulaisten kanssa yleensä kaikkein vähiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuskaasi jotenkin, ap. Omalla äidilläni on erittäin vahvoja marttyyritaipumuksia ja saa jotenkin käännettyä kaiken itseensä/omaksi syykseen. Vielä 10 v sitten unohdin tällaisissa tilanteissa omat jutut kun lohdutin sitten äitiä. Nyt sanon takaisin, mutta en jää riitelemään ja toivotan hyvää päivänjatkoa
Esim.
- kerroin vuosien jälkeen koulukiusaamisesta -> "siis munhan syytä tuo sitten on, kun olen periyttänyt taipumuksen tulla kiusatuksi yhyy yhyy"
- sanoin laihduttavani, koska oloni ei ole hyvä -> "miltä sä ajattelet, että MUSTA tuntuu, kun sä et ole itseesi tyytyväinen. Varmaan mielestäni minäkin olen kuvottava". Ei, en sanonut sinun ylipainostasi mitään, vaan sen, että en itse tunne oloani hyväksi.Bonuksena ei itsensä syyttäminen, mutta jotain, joka loukkasi mua syvästi. Ymmärrän, että olen vastuussa vain omista reaktioistani - en muiden.
- kerroin joutuneeni väkivallan kohteeksi, tulleeni raskaaksi ja tehneeni abortin -> "mitä mieltä se mies oli siitä abortista?".Sanoin, että tuo tuntui todella pahalta niin hän aloitti "yritän vaan aina löytää eri näkökulman ja ajatella positiivisesti". Tuollaisia esimerkkejä on ihan hirveästi ja siksi olenkin ottanut etäisyyttä äitiini.
Ero on tehnyt oikein hyvää ja pystyn elämään normaalia elämää. Alkuun jopa äidin ystävät ottivat yhteyttä, että voisinko sopia äitini kanssa, miten hajalla hän on. Sanon vaan, ettei minulla ole hänelle mitään sanottavaa.
Voimia, ap! Tilanne on vaikea, koska kyseessä on kuitenkin omat vanhemmat, mutta liika on liikaa jossain kohtaa. Lopulta vanhempiaan ei voi valita, mutta sen, ketä haluat omaan elämääsi voit.
Samalla tavalla kaikissa minun ongelmissani on aina löydetty syy sylttytehtaalle, eli minuun itseeni, mitä minä olen tehnyt kun minua kohdellaan huonosti, tai olen sairastunut varmasti siksi että olen itse tehnyt jotain. Itseään äitinni ei syytä yhtään mistään, vaan hän on aina oikeassa.
Noin muuten tuo itseensä kääntäminen äitini kohdalla tapahtuu niin että hän on jotenkin riemuissaan kun isäni huutaa minulle ilman mitään syytä, tavallaan että " no niin, nytpä saat sinäkin kokea sen mitä minä koen täällä joka päivä!" Jotenkin luulisi että vanhempi olisi siitä pahoillaan eikä hyvillään. Jos lapseni isä huutaisi lapsellemme, niin minä sanoisin hänelle että nyt pidät pääsi kiinni, et puhu lapselleni noin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vanhempiaan tai sitä millaisia he ovat ja miten käyttäytyvät ei valitettavasti voi valita. Vähimmällä pääsee kun hyväksyy tämän faktan ja pitää sitten yhteyttä vain sen mukaan ja niillä tavoilla kuin itse haluaa ja jaksaa. Tiivis yhteydenpito ei muuta vanhempia paremmiksi mutta se voi kyllä tehdä omasta elämästä huonompaa. Itselläni parin tuhannen kilometrin välimatka on ollut toimiva.
Juuri näin ajattelen itsekin. En edes kuvittele että saisin kummankaan päätä kääntymään mihinkään suuntaan, he elävät omaa totuuttaan kuin raamattua ikään. Olen siis samaa mieltä että en aio olla enää tekemisissä kuin sen minkä on pakko.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ap ihan sama tilanne kuin sinulla. Erotuksena vain, että äitini sanoo minulle aina: kato ittees, sä oot iha ku isäs.
Näitä tilanteita ei voi tajuta ulkopuolinen. Ne on niin absurdeja. Turha koskaan edes yrittää kuvailla niitä sellaisille, joilla on normaalit vanhemmat. Esim. viimeksi isäni sai raivokohtauksen siitä, että oli jotain romukaappiaan siivotessaan löytänyt vanhoja sanomalehtiä, joissa oli viiden tähden ravintola-arvostelu thaimaalaisesta ravintolasta. Kysyin ihan small talkina, että mikäs rafla oli kyseessä. Isä lietsoi itsensä ihan tolkuttomaan huutokohtaukseen, että mitä tuollaisia tyhmiä kyselen, eihän sitä raflaa välttämättä edes ole enää olemassa. Äiti oikein nautiskellen sanoi minulle, että siinäs kuulit. Kun nousin ja tein lähtöä, äiti tuli sanomaan, että "sä oot iha ku isäs" ja "oliko taas pakko tulla suututtaan isäs, te ootte ihan samanlaisia" ja "yhtenä päivänä mä kuule lähden teidän elämästä".
Vanhempieni entinen alakerran naapuri (kiva ihminen) mainitsi kerran pihalla kohdatessamme, että aina kun käyn vanhempieni luona, sieltä kuuluu vielä pitkään isän ja äidin vihaista paasausta, ilmeisesti kun yhdessä pauhaavat minun vioistani.
Mainitse ap vielä, että minulla on lämpimät välit kaikkiin muihin ihmisiin paitsi vanhempiini. Minulla on myös oma perhe, jonka kanssa rakkautta riittää. Minusta itsestäni siis tuli lähtökohdistani huolimatta hyvä vanhempi, puoli, ystävä ja kollega.
Suosittelen, että elä enää mene sinne, ainakaan yksin.
Ap, et ole väärässä etkä hakoteillä. Vanhempasi ovat katkeria p a s koja, joiden ainoa tyydytys tulee siitä että hyökkäävät yhdessä sinua vastaan. Sulje heidät tunnetasolla kokonaan irti itsestäsi, etteivät he sairastuta sinuakin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ap ihan sama tilanne kuin sinulla. Erotuksena vain, että äitini sanoo minulle aina: kato ittees, sä oot iha ku isäs.
Näitä tilanteita ei voi tajuta ulkopuolinen. Ne on niin absurdeja. Turha koskaan edes yrittää kuvailla niitä sellaisille, joilla on normaalit vanhemmat. Esim. viimeksi isäni sai raivokohtauksen siitä, että oli jotain romukaappiaan siivotessaan löytänyt vanhoja sanomalehtiä, joissa oli viiden tähden ravintola-arvostelu thaimaalaisesta ravintolasta. Kysyin ihan small talkina, että mikäs rafla oli kyseessä. Isä lietsoi itsensä ihan tolkuttomaan huutokohtaukseen, että mitä tuollaisia tyhmiä kyselen, eihän sitä raflaa välttämättä edes ole enää olemassa. Äiti oikein nautiskellen sanoi minulle, että siinäs kuulit. Kun nousin ja tein lähtöä, äiti tuli sanomaan, että "sä oot iha ku isäs" ja "oliko taas pakko tulla suututtaan isäs, te ootte ihan samanlaisia" ja "yhtenä päivänä mä kuule lähden teidän elämästä".
Vanhempieni entinen alakerran naapuri (kiva ihminen) mainitsi kerran pihalla kohdatessamme, että aina kun käyn vanhempieni luona, sieltä kuuluu vielä pitkään isän ja äidin vihaista paasausta, ilmeisesti kun yhdessä pauhaavat minun vioistani.
Mainitse ap vielä, että minulla on lämpimät välit kaikkiin muihin ihmisiin paitsi vanhempiini. Minulla on myös oma perhe, jonka kanssa rakkautta riittää. Minusta itsestäni siis tuli lähtökohdistani huolimatta hyvä vanhempi, puoli, ystävä ja kollega.
Suosittelen, että elä enää mene sinne, ainakaan yksin.
Mullekaan ei kukaan muu puhu noin, eikä käyttäydy minua kohtaan noin, päinvastoin. Ikävää että sinäkin olet joutunut kohteeksi :(
Oman lapsenikin puolesta harmittaa tämä tilanne. Hylkiö jo toisessa polvessa, ja jää kakkoseksi nyt serkuilleen, kuten minä jäin sisarukselleni. Toisaalta onni että hän on jo aikuinen itsekin.
ap
Perusta oma perhe ja hanki lapsia, se on nopein reitti aikuisuuteen kasvamisessa, sitten ei enää rassaa.
Kyllä isovanhemmat voivat olla kateellisia, jos lapsenlapsia kohdellaan hyvin. Paljonkin. Yllättävän moni tuollainen isovanhempi on ihan valkoisen vihan vallassa, kun näkee, että jälkipolvet viihtyvät keskenään. Av:lla oli joskus pitkä, ihan helkutin hyvä ketju 70-luvulla syntyneiden vanhemmista, siis nykyään viiskymppisten vanhemmista. (Siihen kyllä kirjoitti paljon nuoremmatkin, ja vanhemmat. Samoja ikäviä kokemuksia on monen ikäisillä.) Ketjussa käsiteltiin muun muassa sitä, miten kylmät vanhemmat yrittävät saada kylmyyden jatkumaan ylisukupolvisesti. He eivät kestä sitä, jos heidän lapsistaan tulee aikuisiksi kasvettua hyviä vanhempia ja lapsenlapsilla on kaikki mukavasti. He ovat ihan suoranaisen kateellisia jos huomaavat, että heidän lapsellaan on omiin lapsiinsa lämpimät välit, rakkautta ja keskustelua! He toivovat onnetonta elämää muille, ja he suuttuvat, jos muilla on onnea.
Vierailija kirjoitti:
Perusta oma perhe ja hanki lapsia, se on nopein reitti aikuisuuteen kasvamisessa, sitten ei enää rassaa.
Mites sen lukemisen kanssa sujuu?
Alue: Aihe vapaa
Tulipa sittenkin pitkä viesti vaikka yritin tiivistää. Ehkä se on vaikeaa tiivistää yli 40 vuotta elämää :/
ap