Millaista on sairastaa bulimiaa

Elämä menee ohi ja mikään ei tunnu todelliselta. Jokainen päivä on huomisen odottamista, huomisen joka ei koskaan saavu.

Huomenna en ahmi enää, huomenna laihdutan, huomenna alan syömään terveellisesti, huomenna alam tutustumaan ihmisiin, huomenna opiskelen, huomenna siivoan, huomenna menen käymään ulkona, huomenna saan levätä, huomenna muistan elää..

Ahminen sattuu sieluun. Se mikä alkoi helpotuksena on muuttunut addiktioksi josta ei pääse vaikka miten rimpuilee. Rahat on aina loppu, koti siivoton, energiaa ei ole ihmissuhteisiin, opiskeluun, töihin, mihinkään. Silti jaksaa liikkua ettei lihoisi, koska millään muullahan ei ole väliä.

Aina välillä sitä havahtuu että mitä on tekemässä itselleen. Sitten huomaa että jatkaa sitä silti.

Ahmimista, ähkyä. Kurkkuun sattuu ja väsyttää. Käsi on mustelmilla. Kuolenko jos nielaisen hammasharjan vahingossa. Nielu on tunnoton, ei okseta, ahdistaa, pakko ottaa laksatiiveja. Muut nukkuvat, minä oksennan. Pakko tehdä se ulkona, ämpäriin, johonkin. Oksennan juna-asemalla, hotellihuoneessa, mökillä. Olen yksin vaikka minulla olisi seuraa. En saa pidettyä kiinni ihmisistä. Häpeän. En voi nähdä ketään, mitä jos pitää syödä?

Minä sairastin bulimiaa noin 17-vuotiaasta noin 30-vuotiaaksi asti. Ensin laihdutin 13-vuotiaana 20 kg. Siitä sitten jatkoin jatkuvaan painontarkkailuun. Oksensin korkeintaan kerran päivässä. Yleensä iltapäivällä/illalla, kun tulin kotiin. Minua oli kiusattu koulussa juuri ylipainon takia. Pelkäsin siis lihoamista yli kaiken.  Työelämässä jouduin töihin paikkaan, jossa esiintyi työpaikkakiusaamista. Tämä pahensi bulimiaani. Lopetin työt siellä ja menin lääkäriin noin 30-vuotiaana. Sain lääkityksen ja pikkuhiljaa aloin toipumaan.  Kärsin jatkuvista vatsakivuista ja myös hampaissa oli kiillevaurioita, joista hammaslääkäri ripitti. 

Pääsin lopulta eroon taudista niin, etten ole oksentanut vuosikausiin kuin muutaman kerran. Nykyään oksentaminen tuntuu niin vastenmieliseltä, etten enää mielelläni sitä tee. Yritän vain olla syömättä liikaa, sillä jos syön liikaa, olen pitkän aika hyvin masentunut. Olen pysynyt suhteellisen normaalipainoisena bulimian jälkeen,vaikka joitakin kiloja on tullut lisää. Painan nyt suunnilleen saman, mitä painoin noin 13-vuotiaana ylipainoisena.  Nyt kun olen melkein 60-vuotias voin painaakin tuon verran. Minun ei tarvitse enää olla laiha.  

Oli todella uuvuttava ja raskas sairaus. 

Yksinäisen uuvùttavaa.

Ei kai sitä sairautena kukaan itse koe mutta josko se luokitellaan pakkoneuroottiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Sinä 18 vuotta hoidossa ollut, mitkä lääkkeet auttoivat?

Uni- ja ahdistuslääkkeestä sekä kodeiinista.

Jälkimmäinen siis tuurilla myös siksi, kun menkat ovat inhottavat. Ei mitään hajua miksi ne suostuttiin tutkimaan.

Ensietappi oli vain se, että söin unilääkettä joka päivä. Olin ahmimatta kuukauden lomalla. Samana vuonna eräs aktiivinen kandi antoi vahvemman ahdistuslääkkeen, kun kk sitten annetulla ei ollut mitään tehoa (eri lääkäri siis myös kuin hän, jolta en päässyt pois järjestelmän rajoitteiden takia, ei ollut valinnanvapautta vielä silloin). Lomalla ilman ahmintaa myös, mutta toki se oli vain viikon pätkä.

Tuosta meni lähes vuosi, kun olin taas vapaalla kuukauden ja siitä riemu repesi pahemmin kuin edellisenä vuonna. Onnistuin sen jälkeen myös kotona ja vähensin pikku hiljaa. Koska miksikäs ei, kun historia oli niin pitkä ja olen ihminen, jolla ei toimi kerrasta poikki vaan pidempi, hallitusti irrottautuminen. Toiminta oli aivojen automaatioreaktio, joka ei muutu siedettäväksi heti vaan siihen menee aikaa.

Kodeiinia sain liikaa tarpeeseen nähden, joten käytin sitä osin väärin ja osin erilaisiin kiputiloihin. Kun ahminmattomuutta oli takana riittävästi, vähensin vain alkuperäiseen tarkoitukseen käytettäväksi.

Kaikki auttoivat siis nytkäyttämään tunteet eläviksi ja sain yllättäen kokea, että ahdistusta voi ihan aidosti lääkitä. Sinnittelyllä mulla menee yöunet ja olen psykoosissa viikossa eli ei ihan ollut vaihtoehto "vain purra hammasta yhteen ja muuttua".

Lisäksi hoitamaton uniongelma ylläpiti kuviota. Saman teki jo 20v sitten muodissa ollut ketiapiini. Sain sitä todella helposti, vaikka se ylläpiti ahmimista ja sillä sen saa vieläkin laukeamaan. Ei tarvita kuin kaksi päivää, niin revin jo paketteja auki ruokakaupan kassalta poistuessani, kuten bulimia-aikoina.

Yritin tietysti saada myös topiramaattia, mutta lääkäri kieltäytyi vedoten heikkoon tutkimusnäyttöön. Se siitä Käyvän hoidon ylistyksestä.

_____

En usko ihan heti, että esim. Pekka Hyysalo ei olisi hyötynyt omassa fight back-asenteessaan lääkkeistään. Ensimmäinen kirja ei kerro, mihin lääkkeisiin hän vetoaa kieltäessään niiden vaikutuksen, mutta eipä hän ilman kipulääkkeitä ole varmasti elänyt. Hänellä lisäksi oli yhteisö, joka tuki ja perhe, josta hän sai psyykkistä läheisyyttä.

Yksikin kolmiokipulääke voi auttaa ajatusten muuttamisessa, puhumattakaan säännöllisemmästä käytöstä esim. onnettomuuden jälkeen. Monessa lehdessä vedetään vain henkilön oma toimijuus keskiöön ja kerrotaan latteasti hänen laittaneen elämänarvojaan uusiksi, kun sairastui tai joutui onnettomuuteen.

25 lisää vielä, että olisin kyllä ollut valmis sopiviin mielialalääkkeisiin noiden ahdistuslääkkeiden jne. lisäksi, mutta eipä potilas voi vaikuttaa omiin lääkkeisiinsä. Toisaalta, sain kokea runnehuiput ja laskut tavalla, jota jokainen mielialalääke ei salli.

Oli minulla kokemusta sopivasta psykoosilääkkeestäkin, mutta tätäkin sain tosi myöhään.

Ketiapiinin tai olantsapiinin olisi pitänyt passata, mitä nyt lääkäreiden laittamia reseptejä katsoo. Monen monta kertaa ketiapiinia ja sille ei ollut vaihtoehtoja samasta lääkeryhmästä kuin aivan alussa. Ketiapiinia meinaan söin jonkin aikaa, joten ilmeisesti erikoislääkäreiden mielestä ei ollut järkeä tarjota mitään muuta kuin Seroquelia tai patentin rauettua halvempaa Ketpinoria.

Masennuslääkkeistä mirtatsapiini oli myös kuumaa tuputuskamaa. Ilmeisesti olisi "pitänyt" saada mielialaa paremmaksi ensin näillä kahdella lääkeryhmällä.

Toinen lisäys muotilääkkeestä (26:ilta)

Minun ei siis tarvitse kuin syödä lääkettä kaksi päivää. Ei tarvitse olla kuin omena ja jokin aivoissani naksahtaa ja ns. vain kävelen oksentamaan. En ajattele ruokaa mitenkään erityisesti normaalisti ja jos syön hetken mielijohteesta mitä tahansa ruoka-aikojen ulkopuolella, se menee luonnollisuuden piikkiin.

Tunne on kirjaimellisesti tuntemus aivoissa, aivan kuten ilmpulssi joskus nousta ylös sohvalta ja mennä tyhjentämään hetku sitten lopettanut pyykkikone.

Itsessään oksentaminen on vielä mahdollista ilman ponnisteluja, koska aika on kulunut vain joitakin vuosia aktiiviajoista.

Voisin kuvitella, että kymmenen vuoden päästä ei enää onnistuisi, mutta totta kai elimistön nopeampi toipuminen olisi mukavaa.

Voiko bulimia tarttua?

Itse sain bulimian kaveriltani. Olen etsinyt kiivaasti hoitoa, mutta mikään hoitokonsti ei ole tepsinyt. Olen jopa käynyt Intiassa rituaalileirille etsimässä mielenrauhaa.

Up

Te jotka olette parantuneet, palautuivatko kasvot normaaliksi?

Vierailija kirjoitti:

Jokapäiväkö oksennetaan?

Oksennetaanko vain mättöruuat?

Kaikki oksennetaan kun saman tulee paniikki jos on jotain syönyt. Bulimia on aivan yhtä helvettiä kirjaimellisesti josta itse sairastuin ja pahasti. Lääkityksellä ja lääkärin avulla pääsin ruoan aiheuttamasta himosta ja oman kropan sairaalloista häpeästä eroon..yli 15 Tätä olikin.

Tsemppiä 🍀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokapäiväkö oksennetaan?

Oksennetaanko vain mättöruuat?

Kaikki oksennetaan kun saman tulee paniikki jos on jotain syönyt. Bulimia on aivan yhtä helvettiä kirjaimellisesti josta itse sairastuin ja pahasti. Lääkityksellä ja lääkärin avulla pääsin ruoan aiheuttamasta himosta ja oman kropan sairaalloista häpeästä eroon..yli 15 Tätä olikin.

Tsemppiä 🍀

 

Millainen lääkitys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokapäiväkö oksennetaan?

Oksennetaanko vain mättöruuat?

Kaikki oksennetaan kun saman tulee paniikki jos on jotain syönyt. Bulimia on aivan yhtä helvettiä kirjaimellisesti josta itse sairastuin ja pahasti. Lääkityksellä ja lääkärin avulla pääsin ruoan aiheuttamasta himosta ja oman kropan sairaalloista häpeästä eroon..yli 15 Tätä olikin.

Tsemppiä 🍀

 

Millainen lääkitys?

Itsellläni paha masennus joten mielialalääkitys paransi oloa ja elämään tuli muutakin kuin vain syömisen himo,

Mulla on ollut kaikki syömishäiriöt. Sanoisin, että bulimia on henkisesti pahempi kuin jopa anoreksi. Itseinho ja häpeä on valtava. Pahempi kuin anoreksiassa. Bulimia on täyttä helvettiä. Onneksi olen parantunut syömishäiriöistäni lähestulkoon täysin. Välillä ahmin, mutta en kuitenkaan enää oksenna. Paastoan sitten seuraavan päivän. Tällaisia hetkiä on onneksi enää harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette parantuneet, palautuivatko kasvot normaaliksi?

Palautui. Joillakin palautuu tosi nopeasti ja joillakin voi kestää vuosikin pöhön laskemisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette parantuneet, palautuivatko kasvot normaaliksi?

Palautui. Joillakin palautuu tosi nopeasti ja joillakin voi kestää vuosikin pöhön laskemisessa.

 

Vaikka olisi sairastanut 10 vuotta?

up

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laihduttaako se

Lihottaa, hampaat murtuu ja tulee sydämen rytmihäiriö. Muistuttaa addiktiota esim huumeongelma tai alkoholismi. Puhdasta helvettiä.

 

Kunhan opit oksentamaan/liikkumaan tarpeeksi niin ei lihota yhtään enempää kuin sopiva syöminenkään. Homman juju on siinä, että kaloreista hankkiudutaan _eroon_.

Ihan kokemuksesta, ei siinä nälkä ihan heti tule, koska osa imeytyy jo suussa. Ja riippuen miten paljon ruokaa tulee ja menee minnekin suuntaan.

Kun tunnistaa nälän ja kylläisyyden ja menee niiden mukaan, niin ei liho. Itseään on kuunneltava ekäi uskottava, mitä joku opas sanoo että lihot tai laihdut.

Mä muistan jo nuorena tajunneeni miten typerää hoitohenkilökunta oli. Heidän totuus oli heidän totuus ja tämä oli kestoaihe vertaistuessa. Ei niitä moni uskonut että buli

Bulimia on ihan tutkitusti kehno laihdutustapa, kalorit imeytyvät tosiaan hyvin nopeasti. Lisäksi tuhoat terveytesi. Vain harva bulimikko on laiha. Voin myös nyt kertoa, että neuvosi siitä, että tunnistaa nälän ja kylläisyyden ja menee niiden mukaan, toimii painonhallintakeinona ilman oksentamistakin. Silloin voi myös oikeasti elää täyttä ja hyvää elämää, mitä syömishäiriöinen ei voi tehdä. Todella epäeettistä tulla jakelemaan tuollaisia neuvoja tänne.