Tiedättekö tilanteita, joissa lapset toivovat vanhempien eroa, mutta vanhemmat väkisin pysyvät huonossa suhteessa?

Toivoin koko lapsuuteni vanhempieni eroa. Isä oli henkisesti väkivaltainen, uskonnolla ratsastava narsisti. Äidille ehdotin eroa monta kertaa, mutta uskonto kielsi ja äiti yritti selviytyä. Minä sain huolehtia perheen hyvinvoinnista, pikkusisaruksistani ja äitini jaksamisesta. Vanhemmat sisarukseni saivat vanhempieni tuen, minä vähättelyä, jota myös vanhemmat sisarukseni osoittavat. Ei ole ero vain vanhempien asia.

Nuorena lähdin kotoa, mutta äitini tukena olin loppuun asti. Jouduin siis koko ikäni katselemaan itsekkään ihmisen voimaa nujertaa toinen ihminen.

Ei se ero yleensä tilannetta paranna, koska nämä ihmiset löytävät kyllä rinnalleen uuden samanlaisen kumppanin. Oma äitinikin otti aina uuden väkivaltaisen alkoholistin ja kärsimme valtavasti kun näitä uusia miehiä tuli ja meni. Isä olisi edes välittänyt meistä jollain tasolla, mutta nämä miehet eivät välittäneet yhtään vaan olimme heille pelkkä taakka. Äiti oli täysin läheisriippuvainen ja aina piti löytää uusi mies johon ripustautua. Ero ei auta kun ei hoida itseään kuntoon.

Sitten nämä traumat kulkeutuvat lapsille, jotka tekevät samoja virheitä omissa parisuhteissaan jos hekään eivät hoida traumojansa. Tosin ei se helppoa ole, olen edelleen 40-vuotiaana vielä puolimatkassa Mutta ainakin yritän.

Aihe on raskas, mutta ihmiset osaavat hienosti analysoida sitä.

Omat vanhempani. Heidän mallin nähtyäni en ole koskaan ollut parisuhteessa ja en sellaista myöskään koskaan tahdo.