Naiivi suhtautuminen työttömiin
On hämmentävää huomata että vaaliehdokkailla ja oikeilla aikuisilla on niin lapsellisia ajatuksia kuten "työttömät patistettava töihin", "tuet pois" ja niin edespäin. Aivan kuin työttömyys olisi kenenkään valinta, tai edes hauskaa. Voin sanoa että siinä tunteessa ei ole mitään hauskaa kun ei tiedä saako vuokran maksettua ensi kuussa ja kun parikymppinen virkailija käskyttää sinua kuin koiraansa. Itsemääräämisoikeuden menetys vain siksi että menetti työpaikkansa on pahimpia kokemiani tunteita.
Minä katsoin tilastoista avointen työpaikkojen määrän ja työnhakijoiden määrän. Hakijoita oli lähes kolme kertaa enemmän kuin työpaikkoja. Olenko jotenkin huippuälykäs vai mistä johtuu ettei kukaan muu ole tajunnut ettei töitä ole edes olemassa kaikille? Miten työttömät vaan maagisesti "pakotetaan" töihin jos mitään töitä ei heille ei ole? Osan kansasta on ilmeisesti aivan kuin pakko olla työttömänä että systeemi toimii. Mielestäni on kafkamaista että te-toimisto pyörittää työttömiä ihmeellisten temppuratojen läpi eikä kukaan suostu tiedostamaan huoneessa istuvaa elefanttia: töitä ei ole kaikille.
Kommentit (959)
Vierailija kirjoitti:
Olin joitakin kuukausia työttömänä ja työllistyin, kun työllistin itse itseni itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Osa työttömistä voisi työllistyä itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi tai yrittäjiksi. Kyllä töitä tekevä keksii. Miksi pitäisi olla se joku muu ihminen, joka tarjoaa työt? Keksipä itse, tee itse. Ryhdy omaksi pomoksesi ja kanna työllistymisen kulut ja taloudelliset riskit ihan itse, äläkä odota, että tulee joku muu ihminen tarjoamaan kaiken valmiiksi. Ei ole kaikilla aloilla mahdollista työllistää itse itseänsä, mutta monilla aloilla on mahdollista. Kyllä joutuu ihmiset olemaan jouten, jos eivät itse keksi itselleen mitään tekemistä.
Älä lässytä, työkkärin tantta.
raataja kirjoitti:
Tunnen monia pitkäaikaistyöttömiä, joille ei kelpaa muut, kuin pimeät työt. Raskasta elättää näitä työnvieroksujia ja väkisin tulee mieleen onko tuet liian suuria, kun asunto, lääkkeet, sähkö ym ym ovat näille ilmaisia.
Kannattaisikohan sinun etsiä sitten muita kavereita jos kerta työttömyys aiheuttaa sinussa noin suurta kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Mä jouduin nostamaan ne viimeiset pari sataa tililtä käteisellä, koska muuten tulis karenssi. Ei saa edes sitä 20e/kk laittaa köyhä työtön l uuseri laittaa kato sivuun. Joka tililtä tiliote ettei oo euroakaan ylimääräistä.
Käteen jää n.200e/kk vuokran jälkeen, elämä on leveetä. T. Vaikka tiskarin lomittajaksi, ilmaista työvoimaa mutta kun ei sekään kelpaa 🙃
Miksi olisi muka tullut karenssi kahdensadan euron takia? Taisit keksiä aivan omiasi. TE-toimisto antaa karenssin mutta siellä ei kukaan tutki tilejä. Kela, joka toimeentulotuen maksaa, tutkii tiliotteet suurennuslasin avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä on kyllä, mutta ne eivät vain kelpaa työttömille koska tuet ovat liian suuret.
Ei tuet ole millään mittarilla suuret! Kapitalistisessa talousjärjestelmässä ei koskaan ole täystyöllisyyttä. Työttömyys loukkaa ihmisen perustuslaillista oikeutta toimeentuloon. Siksi työttömällä on oikeus saada sosiaaliturvaa. Mutta Suomessa tukien alhainen taso loukkaa oikeutta toimeentuloon.
Mikä sinusta olisi suuri tuki, sellainen, jolla saa ostettua ja maksettua kaiken haluamansa, kivan tilavan kodin keskustasta, autot, matkat, aina uudet vaatteet jne jne. Ymmärrätkö, että tuen ei tule olla suuri, vaan juuri ja juuri riittävä. On riittävää, että pystyy ostamaan vaatteita vaikkapa kirpparilta, kun edelliset hajoavat. Tukieläteillä on kadonnut suhteellisuudentaju.
Mikä sinut niin katkeraksi tekee? Oletko kenties matalapalkkaisessa työssä? Itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja maksan mielelläni veroja ja kyllä mielestäni työttömällä on oikeus tulla toimeen tuilla. Koen, että olen etuoikeutettu saadessani tehdä mielekästä työtä. Kaikilla ei ole käynyt niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Olin joitakin kuukausia työttömänä ja työllistyin, kun työllistin itse itseni itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. Osa työttömistä voisi työllistyä itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi tai yrittäjiksi. Kyllä töitä tekevä keksii. Miksi pitäisi olla se joku muu ihminen, joka tarjoaa työt? Keksipä itse, tee itse. Ryhdy omaksi pomoksesi ja kanna työllistymisen kulut ja taloudelliset riskit ihan itse, äläkä odota, että tulee joku muu ihminen tarjoamaan kaiken valmiiksi. Ei ole kaikilla aloilla mahdollista työllistää itse itseänsä, mutta monilla aloilla on mahdollista. Kyllä joutuu ihmiset olemaan jouten, jos eivät itse keksi itselleen mitään tekemistä.
Yrittäminen ei sovi kaikille. Ja meillekin, joille se sopii, se voi olla työttömänä riskialtista. Minulla on yritysidea, ja työkkärivirkailija otti sen innoissaan vastaan. Neuvoi aloittamaan vaikka heti ja lähetti starttirahaneuvontaan. Starttirahaneuvonnasta sitten taas toppuuteltiin, että hae mieluummin vaikka osa-aikaista työtä jotta voit turvallisesti aloitella yritystoimintaasi sivutoimisena.
Jos yrittämisen säännöt työttömänä olisivat selkeitä, sitä varmasti kokeilisikin useampi. Mutta se ei ole ollenkaan selkeää, monella ei ole varaa riskeerata että jää kokonaan tyhjän päälle. Ja kaikista ei joka tapauksessa ole yrittäjiksi. Ei sitä pitäisi jokaiselle tarjota ratkaisuksi.
Edelleen puilimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 258 000

Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli 92 600, joista 24 300 oli työllistymistä edistävässä palvelussa ja 54 000 koulutuksessa.

Työttömistä työnhakijoista oli tammikuussa kokoaikaisesti lomautettuja 22 400

Tilaistoista voi siis poimia itselleen mieluisia lukuja, tai jopa keksiä omasta päästään.
Kukapa työtön jaksaa raflaavaa otsikkoa pitemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä jouduin nostamaan ne viimeiset pari sataa tililtä käteisellä, koska muuten tulis karenssi. Ei saa edes sitä 20e/kk laittaa köyhä työtön l uuseri laittaa kato sivuun. Joka tililtä tiliote ettei oo euroakaan ylimääräistä.
Käteen jää n.200e/kk vuokran jälkeen, elämä on leveetä. T. Vaikka tiskarin lomittajaksi, ilmaista työvoimaa mutta kun ei sekään kelpaa 🙃Karenssi? Siis ei kai työkkäri mitään tiliotteita katso? Toimeentulotuki kyllä.
Ei työkkäri mutta sossu kyllä. Niin kauan kun oon työtön, mulle jää se 200e/kk vuokran jälkeen. Jos on vähänkin säästössä kaikki pitää maksaa itse. Ei sossu myönnä edes ruokalappua. Veikkaan että toi 200e säästöistä palaa hyvin nopeasti.
Joten, onneksi on taas viikolla haastattelu tiskarin apulaiseksi
Vierailija kirjoitti:
Edelleen puolimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 258 000
Ja kohdasta "Palvelut" löytyy vielä nk. laajan työttömyyden tiedot. Eli oikeamman kuvan kokonaan työttömistä saa siitä. Lisäksi työnhakijoiksi on ilmoittautunut mm. osa-aikaisia alityöllistettyjä, joita ei tuossa työttömyyden luvussa ole, mutta kertoo kuitenkin työn vähäisyydestä maassamme yleisemmin. Tuossa tilastossa kerrottu olevan melkein puoli miljoonaa työnhakijaa!
"Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli tammikuun lopussa 369 500."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen puolimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 258 000
Tilaistoista voi siis poimia itselleen mieluisia lukuja, tai jopa keksiä omasta päästään.
Kukapa työtön jaksaa raflaavaa otsikkoa pitemmälle.
Tuota noin. Mikä otsikko on raflaava? Ja miksi vain työttömälle? TEM kertoo tuossa etusivulla, että työnhakijoita on kaikkiaan noin 480 000, tämäkö on ärsyttävä tieto vai mikä?

Taitaa vain pieni osa niistä hakea töitä, enemmistöä ketuttaa, jos joutuu hakemaan töitä tai jos työkkäristä kehdataan soittaa.
Ei ole kauhean olennaista onko työpaikkoja tarjolla ihan jokaiselle. Niin kauan kuin avoimia työpaikkoja on kuitenkin tuhansia, siellä on mitä hakea ja täyttää. Täystyöllisyys tuskin on realismia koskaan, mutta työllisyysaste on vielä nostettavissa kyllä.

Juuri näin. Ei opiskelupaikkaakaan ole tarjota jokaiselle, mutta jokainen, joka opiskelupaikan tosissaan hakuaa, niin myös sen saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä on kyllä, mutta ne eivät vain kelpaa työttömille koska tuet ovat liian suuret.
Tiedätkö paljon työmarkkinatuki on?
" No niin mummi voi kertoa, että työmarkkinatuki on 37,20 euroa /päivä brutto."
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauhean olennaista onko työpaikkoja tarjolla ihan jokaiselle. Niin kauan kuin avoimia työpaikkoja on kuitenkin tuhansia, siellä on mitä hakea ja täyttää. Täystyöllisyys tuskin on realismia koskaan, mutta työllisyysaste on vielä nostettavissa kyllä.
Hakea tosiaan voi, moni hakeekin. Mutta täyttämiseen, etkö tajua sen vertaa että siihen tarvitaan sen työnantajan hyväksyntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen puolimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 258 000
Tilaistoista voi siis poimia itselleen mieluisia lukuja, tai jopa keksiä omasta päästään.
Kukapa työtön jaksaa raflaavaa otsikkoa pitemmälle.
Tuota noin. Mikä otsikko on raflaava? Ja miksi vain työttömälle? TEM kertoo tuossa etusivulla, että työnhakijoita on kaikkiaan noin 480 000, tämäkö on ärsyttävä tieto vai mikä?
Taitaa vain pieni osa niistä hakea töitä, enemmistöä ketuttaa, jos joutuu hakemaan töitä tai jos työkkäristä kehdataan soittaa.
Viime toukokuussa tuli uudistus, että pitää hakea vähintään 4 työpaikkaa kuukaudessa ja virkailijoita palkattiin lisää isot määrät, mutta kuten oli arvattavissa työttömyys ei vähentynyt mihinkään. Työnantaja palkkaa ammatinvaihtajan.
Edelleen puilimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Asiaa ei käsitellä vaalikeskusteluissa, koska se työttömyys on tarkoituksellista ja vaivalla aikaansaatu. Tarkoituksellista ja poliitikoille saavutus.
Karenssi? Siis ei kai työkkäri mitään tiliotteita katso? Toimeentulotuki kyllä.