Naiivi suhtautuminen työttömiin
On hämmentävää huomata että vaaliehdokkailla ja oikeilla aikuisilla on niin lapsellisia ajatuksia kuten "työttömät patistettava töihin", "tuet pois" ja niin edespäin. Aivan kuin työttömyys olisi kenenkään valinta, tai edes hauskaa. Voin sanoa että siinä tunteessa ei ole mitään hauskaa kun ei tiedä saako vuokran maksettua ensi kuussa ja kun parikymppinen virkailija käskyttää sinua kuin koiraansa. Itsemääräämisoikeuden menetys vain siksi että menetti työpaikkansa on pahimpia kokemiani tunteita.
Minä katsoin tilastoista avointen työpaikkojen määrän ja työnhakijoiden määrän. Hakijoita oli lähes kolme kertaa enemmän kuin työpaikkoja. Olenko jotenkin huippuälykäs vai mistä johtuu ettei kukaan muu ole tajunnut ettei töitä ole edes olemassa kaikille? Miten työttömät vaan maagisesti "pakotetaan" töihin jos mitään töitä ei heille ei ole? Osan kansasta on ilmeisesti aivan kuin pakko olla työttömänä että systeemi toimii. Mielestäni on kafkamaista että te-toimisto pyörittää työttömiä ihmeellisten temppuratojen läpi eikä kukaan suostu tiedostamaan huoneessa istuvaa elefanttia: töitä ei ole kaikille.
Kommentit (959)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen puolimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 258 000
Tilaistoista voi siis poimia itselleen mieluisia lukuja, tai jopa keksiä omasta päästään.
Kukapa työtön jaksaa raflaavaa otsikkoa pitemmälle.
Tuota noin. Mikä otsikko on raflaava? Ja miksi vain työttömälle? TEM kertoo tuossa etusivulla, että työnhakijoita on kaikkiaan noin 480 000, tämäkö on ärsyttävä tieto vai mikä?
Mutta työttömiä työnhakijoita 258 000
työtähän saavat hakea myös työssä olevat
Työttömiä on kylläkin se puoli miljoonaa. Erilaisilla tempuilla tilastoja saadaan "kaunisteltua".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei työttömiä päästettäisi työpaja tyyppisesti vaikuttamaan työllisyyden ongelmiin ja pullonkauloihin? Parhaita asiantuntijoita asiassa.
Täytyyhän tämä satoja tuhansia suomalaisia koskeva osattomuus jotenkin ratkoa.
Kaikkeen muuhun maailmanparantamiseen löytyy rahaa älyttömästi ja intoa.
Työttömiin suhtaudutaan alentuvasti ja halveksivasti - heitä pidetään epäonnistuneina ja huonoina ihmisinä. Sen takia heitä ei voi päästää päättämään omista asioistaan eikä kehittämään omia olojaan, vaan kaikkien aloitteiden ja toimenpiteiden pitää tulla parempien ja ymmärtäväisten ihmisten taholta. Jos jotain toista vähemmistöä kohdeltaisiin samalla tavalla ja siitä ryhmästä puhuttaisiin samaan tyyliin kuin työttömistä, asiasta olisi jo nostettu iso haloo, mutta työttömien kohdalla kaikki epänormaali ja epäasiallinen onkin normaalia.
Työttömiä on palkkatuella virastoissa, mutta nolointa on olla siivooja.
Itse olin palkkatuella kaupungin yksikön päällikön sihteerinä. Olin esim. kokouksissa kirjoittamassa muistioita.
Osa on Oikeustaloilla kirjoittamassa muistioita oikeudenkäynnissä palkkatuella.
Pakko osata 10 sormijärjestelmä. Se opetettiin kyllä koulussa.
Ei opeteta
Opetetaan, kun on tradenomi.
Ei opeteta
Kyllä opetetaan. Silloin ei tarvitse katsoa näppäimistöä ollenkaan ja kirjoittaa nopeasti. Kokouksissa pitää olla nopea kirjoittamaan.
Siis pitikö sinun oikeasti käydä koulussa asti opettelemassa kymmensormijärjestelmä? Itse en ole koskaan sitä missään opiskellut vaan olen opetellut sen aivan itse.
Se kuului pakolliseen peruskurssiin. Pitää kirjoitaa A 4 alle minuutissa.
Mutta koulussa piti sen takia käydä. Jokainen tervejräkinen pystyy opettelemaan sen aivan itsenäisesti. Tai ei sitä tarvitse edes opetella - sen oppii kuin itsestään.
vuonna kivi ja kirves, mut tuo akka nyt onkin hiukka yksinkertainen muutenki
Osa menee yhdistelmänajo kurssille vaikka helposti ajaa B-kortilla, tyhmiä riittää.
Niin ja Suomessa on kuulemma aikuisia, joilla ei ole ajokorttia, hiukka yksinkertaisia tyhmiä ihmisiä. Noloja.
Ja on niitä vielä nolompia, jotka ovat joskus nuoruudessaan ajokortin saaneet. MUTTA siihen se sitten on jäänytkin. Pelko perseessä istuvat apukuskin paikalla, mutta nolot hyypiöt eivät uskalla ajaa kuin korkeintaan pihatiellä tai parkkipaikalla. Tuollaiset hönöt ovat niitä, jotka sillä mitääntekemättömällä "ajokortillaan" brassailevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
raataja kirjoitti:
Tunnen monia pitkäaikaistyöttömiä, joille ei kelpaa muut, kuin pimeät työt. Raskasta elättää näitä työnvieroksujia ja väkisin tulee mieleen onko tuet liian suuria, kun asunto, lääkkeet, sähkö ym ym ovat näille ilmaisia.
Mä olen pitkäaikaistyötön ja kela maksaa vain työmarkkinatuen.
Ihan omasta pussista pitää kaikki maksaa, nytkin sähkö ja siirto oli 450e.Tämä ei voi pitää paikkaansa, ellet ole naimisissa hyvin tienaavan ihmisen kanssa. Yksikään työmarkkinatuella oleva työtön ei maksa itse kokonaisuudessa mm. vuokriaan,sähköjään,vesimaksujaan,lääkkeitään. Tämä on ihan perusasioita-kuka sinut siis oikeasti elättää?
No minä olen toinen samanlainen. Asun omistamassani talossa, en saa mitään muuta kuin peruspäivärahan ja about satasen asumistukea. Toimeentulotukea en ole edes hakenut, koska tiedän sen olevan ihan turhaa - maksan esimerkiksi lainan lyhennyksiä, ja tiedän ettei toimeentulotukea sellainen kiinnosta.
Omat kuluni olen painanut minimiin. Vielä olen onnistunut maksamaan laskut irtisanomisen yhteydessä saaduilla lomarahoilla, myymällä Torissa tavaroita joita en tarvitse, ja lainaamalla sukulaisilta rahaa. Tämä ei tietysti kauan voi jatkua näin.
Niin että jos joku keksisi taikakeinon saada työpaikka HETI, kertokaa pliis.
Olishan siinäki säväyksensä, jos kaikki työttömät tosiaan vain menisivät töihin- ilman sen työnantajan suostumusta, kuten jotkut kuvittelevat sen tapahtuvan. Sitten hirveät tappelut päälle kun polliisi yrittää poistaa luvattomat työpaikoilta. Ja heti kun putkasta pääsee niin tas väkisin töihin! Olis vipinää!
Vierailija kirjoitti:
Et ole koskaan kuullut elämäntapatyöttömistä?
Prosentuaalisesti niitä on todella vähän. Rahamäärä liian pieni. Eristäydyt, syrjäydyt, ei varaa (ellet mene pummilla ja menetä luottotietojakin) kun ei varaa 3,10senttiä/suunta HSL-lippuun. Et pääse kahville, et ulos syömäänkään. Yhteisö puuttuu, tarkoitus puuttuu. En minä tiedä kuka noista olisi onnellinen jolla ei työtä. Harhautunut ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei työttömiä päästettäisi työpaja tyyppisesti vaikuttamaan työllisyyden ongelmiin ja pullonkauloihin? Parhaita asiantuntijoita asiassa.
Täytyyhän tämä satoja tuhansia suomalaisia koskeva osattomuus jotenkin ratkoa.
Kaikkeen muuhun maailmanparantamiseen löytyy rahaa älyttömästi ja intoa.
Työttömiin suhtaudutaan alentuvasti ja halveksivasti - heitä pidetään epäonnistuneina ja huonoina ihmisinä. Sen takia heitä ei voi päästää päättämään omista asioistaan eikä kehittämään omia olojaan, vaan kaikkien aloitteiden ja toimenpiteiden pitää tulla parempien ja ymmärtäväisten ihmisten taholta. Jos jotain toista vähemmistöä kohdeltaisiin samalla tavalla ja siitä ryhmästä puhuttaisiin samaan tyyliin kuin työttömistä, asiasta olisi jo nostettu iso haloo, mutta työttömien kohdalla kaikki epänormaali ja epäasiallinen onkin normaalia.
Työttömiä on palkkatuella virastoissa, mutta nolointa on olla siivooja.
Itse olin palkkatuella kaupungin yksikön päällikön sihteerinä. Olin esim. kokouksissa kirjoittamassa muistioita.
Osa on Oikeustaloilla kirjoittamassa muistioita oikeudenkäynnissä palkkatuella.
Pakko osata 10 sormijärjestelmä. Se opetettiin kyllä koulussa.
Ei opeteta
Opetetaan, kun on tradenomi.
Ei opeteta
Kyllä opetetaan. Silloin ei tarvitse katsoa näppäimistöä ollenkaan ja kirjoittaa nopeasti. Kokouksissa pitää olla nopea kirjoittamaan.
Siis pitikö sinun oikeasti käydä koulussa asti opettelemassa kymmensormijärjestelmä? Itse en ole koskaan sitä missään opiskellut vaan olen opetellut sen aivan itse.
Se kuului pakolliseen peruskurssiin. Pitää kirjoitaa A 4 alle minuutissa.
Mutta koulussa piti sen takia käydä. Jokainen tervejräkinen pystyy opettelemaan sen aivan itsenäisesti. Tai ei sitä tarvitse edes opetella - sen oppii kuin itsestään.
vuonna kivi ja kirves, mut tuo akka nyt onkin hiukka yksinkertainen muutenki
Osa menee yhdistelmänajo kurssille vaikka helposti ajaa B-kortilla, tyhmiä riittää.
Niin ja Suomessa on kuulemma aikuisia, joilla ei ole ajokorttia, hiukka yksinkertaisia tyhmiä ihmisiä. Noloja.
Ja on niitä vielä nolompia, jotka ovat joskus nuoruudessaan ajokortin saaneet. MUTTA siihen se sitten on jäänytkin. Pelko perseessä istuvat apukuskin paikalla, mutta nolot hyypiöt eivät uskalla ajaa kuin korkeintaan pihatiellä tai parkkipaikalla. Tuollaiset hönöt ovat niitä, jotka sillä mitääntekemättömällä "ajokortillaan" brassailevat.
Jos on jotenkin jälkeenjäänyt, niin varmasti ajokortti on saavutus. Muuten outoa.
Vierailija kirjoitti:
Aamen. Laitoin eilen just yhden työhakemuksen ja vielä pitäisi laittaa toinen, koska työnhakivelvoite on 2 hakemusta, mutta kun ei ole sitä toista paikkaa mitä pitäisi hakea. Joo ravintola-alalta olisi kyllä, mutta ei vastaa koulutustani. Muuten kyllä hakisin sinne, mutta edelleenkään en omaa ravintola-alan koulutusta
Ravintola-alalle ei kannata hakeutua töihin. Siellä tehdään koeaikapurkuja ihan jatkuvasti. Sairas ala kaikin puolin kun ei ammattitaitoinen työntekijä enää kelpaa. Ei siellä oikeasti ole työvoimapula. Riistäjiä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Töitä on kyllä, mutta ne eivät vain kelpaa työttömille koska tuet ovat liian suuret.
Muista, että jos hukut, vesi on sinulle liian syvää.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun oon työtön, mulle jää se 200e/kk vuokran jälkeen. Jos on vähänkin säästössä kaikki pitää maksaa itse. Ei sossu myönnä edes ruokalappua. Veikkaan että toi 200e säästöistä palaa hyvin nopeasti.
Joten, onneksi on taas viikolla haastattelu tiskarin apulaiseksi
Haloo, nyt valot päälle! Juuri näin sen kuuluukin mennä! Jos sulla on säästöjä tai varallisuutta, niin et ole oikeutettu toimeentulotukeen. Toimeentulotuki on se viimeinen tukimuoto, joka annetaan siinä kohtaa kun elätti ei itse eikä muiden tukien varassa pärjää.
Et sä tarvitse toimeentulotukea, jos sulla on säästöjä! Tai sitten vaihtoehtoisesti samankokoinen toimeentulotuki kaikille, tulitasoon katsomatta...
Vierailija kirjoitti:
Minä menen töihin anytime. Tarvitsen jonkun palkkaamaan viisikymppisen osaajanaisen kovapalkkaiseen hommaan.
No niitähän pitäisikin sinne palkata mutta kun eivät perkules ota. Naimattomat nuoret naiset menee ohi. Ei tarvitse olla Einstein tämän ymmärtäkseen. Tsemppiä naiselle parhaass iäs
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei työttömiä päästettäisi työpaja tyyppisesti vaikuttamaan työllisyyden ongelmiin ja pullonkauloihin? Parhaita asiantuntijoita asiassa.
Täytyyhän tämä satoja tuhansia suomalaisia koskeva osattomuus jotenkin ratkoa.
Kaikkeen muuhun maailmanparantamiseen löytyy rahaa älyttömästi ja intoa.
Työttömiin suhtaudutaan alentuvasti ja halveksivasti - heitä pidetään epäonnistuneina ja huonoina ihmisinä. Sen takia heitä ei voi päästää päättämään omista asioistaan eikä kehittämään omia olojaan, vaan kaikkien aloitteiden ja toimenpiteiden pitää tulla parempien ja ymmärtäväisten ihmisten taholta. Jos jotain toista vähemmistöä kohdeltaisiin samalla tavalla ja siitä ryhmästä puhuttaisiin samaan tyyliin kuin työttömistä, asiasta olisi jo nostettu iso haloo, mutta työttömien kohdalla kaikki epänormaali ja epäasiallinen onkin normaalia.
Työttömiä on palkkatuella virastoissa, mutta nolointa on olla siivooja.
Itse olin palkkatuella kaupungin yksikön päällikön sihteerinä. Olin esim. kokouksissa kirjoittamassa muistioita.
Osa on Oikeustaloilla kirjoittamassa muistioita oikeudenkäynnissä palkkatuella.
Pakko osata 10 sormijärjestelmä. Se opetettiin kyllä koulussa.
Ei opeteta
Opetetaan, kun on tradenomi.
Ei opeteta
Kyllä opetetaan. Silloin ei tarvitse katsoa näppäimistöä ollenkaan ja kirjoittaa nopeasti. Kokouksissa pitää olla nopea kirjoittamaan.
Siis pitikö sinun oikeasti käydä koulussa asti opettelemassa kymmensormijärjestelmä? Itse en ole koskaan sitä missään opiskellut vaan olen opetellut sen aivan itse.
Se kuului pakolliseen peruskurssiin. Pitää kirjoitaa A 4 alle minuutissa.
Mutta koulussa piti sen takia käydä. Jokainen tervejräkinen pystyy opettelemaan sen aivan itsenäisesti. Tai ei sitä tarvitse edes opetella - sen oppii kuin itsestään.
vuonna kivi ja kirves, mut tuo akka nyt onkin hiukka yksinkertainen muutenki
Osa menee yhdistelmänajo kurssille vaikka helposti ajaa B-kortilla, tyhmiä riittää.
Niin ja Suomessa on kuulemma aikuisia, joilla ei ole ajokorttia, hiukka yksinkertaisia tyhmiä ihmisiä. Noloja.
Ja on niitä vielä nolompia, jotka ovat joskus nuoruudessaan ajokortin saaneet. MUTTA siihen se sitten on jäänytkin. Pelko perseessä istuvat apukuskin paikalla, mutta nolot hyypiöt eivät uskalla ajaa kuin korkeintaan pihatiellä tai parkkipaikalla. Tuollaiset hönöt ovat niitä, jotka sillä mitääntekemättömällä "ajokortillaan" brassailevat.
Voihan sitä käyttää rajoitetusti henkilöllisyystodistuksena, kun ei passia matkusteluun tarvitse ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
raataja kirjoitti:
Tunnen monia pitkäaikaistyöttömiä, joille ei kelpaa muut, kuin pimeät työt. Raskasta elättää näitä työnvieroksujia ja väkisin tulee mieleen onko tuet liian suuria, kun asunto, lääkkeet, sähkö ym ym ovat näille ilmaisia.
Mä olen pitkäaikaistyötön ja kela maksaa vain työmarkkinatuen.
Ihan omasta pussista pitää kaikki maksaa, nytkin sähkö ja siirto oli 450e.Tämä ei voi pitää paikkaansa, ellet ole naimisissa hyvin tienaavan ihmisen kanssa. Yksikään työmarkkinatuella oleva työtön ei maksa itse kokonaisuudessa mm. vuokriaan,sähköjään,vesimaksujaan,lääkkeitään. Tämä on ihan perusasioita-kuka sinut siis oikeasti elättää?
No minä olen toinen samanlainen. Asun omistamassani talossa, en saa mitään muuta kuin peruspäivärahan ja about satasen asumistukea. Toimeentulotukea en ole edes hakenut, koska tiedän sen olevan ihan turhaa - maksan esimerkiksi lainan lyhennyksiä, ja tiedän ettei toimeentulotukea sellainen kiinnosta.
Omat kuluni olen painanut minimiin. Vielä olen onnistunut maksamaan laskut irtisanomisen yhteydessä saaduilla lomarahoilla, myymällä Torissa tavaroita joita en tarvitse, ja lainaamalla sukulaisilta rahaa. Tämä ei tietysti kauan voi jatkua näin.
Niin että jos joku keksisi taikakeinon saada työpaikka HETI, kertokaa pliis.
Omistuasunnossa (osakehuoneisto) asumismenoina voidaan huomioida:
- hoitovastike, ylimääräinen vastike ja tontinvuokravastike
- se osuus pääoma- tai rahoitusvastikkeesta, jolla katetaan yhtiölainan korkomenoja
- erilliset lämmityskulut
- henkilökohtaisen asuntolainan korot, jos laina otettu asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi
Työtön saa töitä, jos osaa jonkun taidon, jolle on kysyntää järkevällä hinnalla. Valitettavasti suurin osa työttömistä ei osaa mitään sellaista. Silloin ratkaisu on opetella jokin sellainen taito.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka on tyhmä? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei työttömiä päästettäisi työpaja tyyppisesti vaikuttamaan työllisyyden ongelmiin ja pullonkauloihin? Parhaita asiantuntijoita asiassa.
Täytyyhän tämä satoja tuhansia suomalaisia koskeva osattomuus jotenkin ratkoa.
Työttömiä on palkkatuella virastoissa, mutta nolointa on olla siivooja.
Itse olin palkkatuella kaupungin yksikön päällikön sihteerinä. Olin esim. kokouksissa kirjoittamassa muistioita.
Osa on Oikeustaloilla kirjoittamassa muistioita oikeudenkäynnissä palkkatuella.
Pakko osata 10 sormijärjestelmä. Se opetettiin kyllä koulussa.
Ei opeteta
Opetetaan, kun on tradenomi.
Ei opeteta
Kyllä opetetaan. Silloin ei tarvitse katsoa näppäimistöä ollenkaan ja kirjoittaa nopeasti. Kokouksissa pitää olla nopea kirjoittamaan.
Siis pitikö sinun oikeasti käydä koulussa asti opettelemassa kymmensormijärjestelmä? Itse en ole koskaan sitä missään opiskellut vaan olen opetellut sen aivan itse.
Se kuului pakolliseen peruskurssiin. Pitää kirjoitaa A 4 alle minuutissa.
Mutta koulussa piti sen takia käydä. Jokainen tervejräkinen pystyy opettelemaan sen aivan itsenäisesti. Tai ei sitä tarvitse edes opetella - sen oppii kuin itsestään.
vuonna kivi ja kirves, mut tuo akka nyt onkin hiukka yksinkertainen muutenki
Osa menee yhdistelmänajo kurssille vaikka helposti ajaa B-kortilla, tyhmiä riittää.
Niin ja Suomessa on kuulemma aikuisia, joilla ei ole ajokorttia, hiukka yksinkertaisia tyhmiä ihmisiä. Noloja.
Eihän auto ole mikään muu kuin taloudellinen rasite
Taloudellinen rasite kyllä, mutta tuo paljon vapautta haltijalleen. Autoilija ei ole julkisen liikenteen aikataulujen orja ja hän voi lähteä paikkaan X tuosta vain. Julkisilla se ei ole niin helppoa.
Näillä bensan hinnoilla työnteko ei välttämättä kannata autolliselle.
Ei kukaan työnantaja halua palkata sellaista, joka on tukityöllistetty vuodesta toiseen. Riski on liian suuri. Miksi palkata, kun kukaan mukaan ei palkkaa.
Ja kyllä ne pätkät julkisilla hälyttävät punaista, varsinkin jos mitään muuta ei vuosiin näy cv:ssä.
VierasteIija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kun oon työtön, mulle jää se 200e/kk vuokran jälkeen. Jos on vähänkin säästössä kaikki pitää maksaa itse. Ei sossu myönnä edes ruokalappua. Veikkaan että toi 200e säästöistä palaa hyvin nopeasti.
Joten, onneksi on taas viikolla haastattelu tiskarin apulaiseksiHaloo, nyt valot päälle! Juuri näin sen kuuluukin mennä! Jos sulla on säästöjä tai varallisuutta, niin et ole oikeutettu toimeentulotukeen. Toimeentulotuki on se viimeinen tukimuoto, joka annetaan siinä kohtaa kun elätti ei itse eikä muiden tukien varassa pärjää.
Et sä tarvitse toimeentulotukea, jos sulla on säästöjä! Tai sitten vaihtoehtoisesti samankokoinen toimeentulotuki kaikille, tulitasoon katsomatta...
Kaikilla pitää olla mahdollisuus pitää säästössä kohtuullinen summa ilman, että joku alkaa siitä heti kitisemään. Toimeentulotukiasiakkaiden "säästämiskielto" onkin aiheuttanut sen, että kaikki ylimääräiset tulot pimitetään Kelalta, ja se on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Työtön saa töitä, jos osaa jonkun taidon, jolle on kysyntää järkevällä hinnalla. Valitettavasti suurin osa työttömistä ei osaa mitään sellaista. Silloin ratkaisu on opetella jokin sellainen taito.
10-sormijärjestelmä?

🦍🦧🐒 Ugh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen puolimiljoonaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli miljoonaa kirjoitti:
Luvut ovat valitettavasti paljon pahemmat. Suomessa on työministeriön tilaston mukaan lähes puoli miljoonaa te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Lisäksi piilotyöttömät. 370 000 on kokonaan ilman työtä, loput ovat lisätöitä haluavia vajaatyöllistettyjä.
Avoimia työpaikkoja on tarjolla heille noin 50 000. Niin te-toimistossa kuin muilla alustoilla (tilastokeskus tutkii). Näistä 30 % määräaikaisia. Ja monet ei elätä, on nollasopimusta, vähäistä tuntityötä jne. Ja avoimiin ei palkata työtöntä vaan työpaikan vaihtaja pääsääntöisesti, mikä ilmenee myös työllisyyskatsauksesta.
Eli 500 000 hakijaa ja 50 000 työpaikkaa. Vaikka työllisyysaste on ollut ennakoitua parempi ja ennätyksellisen hyvä viime vuonna, ei tilanne ole työttömän kannalta edelleenkään hyvä. Hyvät luvut selittyvät osa-aikatyön kasvusta.
Kenen etu tämä puolen miljoonaan työvoimareservi on? Ja vaalien alla työvoimapolitiikasta toimittajiakin kiinnostaa vai ulkomailta saatava halpatyövoima.
Mitä puolueet aikovat tehdä sen eteen, että koulutetut, osaavat kantasuomalaisetkin saavat töitä? Eikö korkeakoulutettu työtön ole oikea työtön millekään puolueelle?
Mitä teette työttömien hyväksi? Kokoomuksen ei tarvitse vastata, tarjolla on ollut vain pilkkaa ja huonovointisuutta.
Tammikuussa työllisyyskatsauksen mukaan työnhakijoita oli 480 000. Laaja työttömyys eli kokonaan työttömät ja tukitoimissa olevat oli yht. 370 000.
Lisää lukuja. Aktivointipalveluissa lähes 100 000 ja pitkäaikaistyöttömiä 85 000. Miten Uusimaa? Esimerkiksi Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli valtava määrä, 84 000 henkilöä, ja avoimia paikkoja oli alueella 28 000.
Ei luulisi toimittajien ohittavan näin suurta inhimillistä kärsimystä ja suurta ongelmaa, mutta niin vain tapahtuu. Vuodesta toiseen. Kärsimään joutuu työttömän lisäksi tietenkin myös lähipiiri eli kuinkakohan paljon? Vähän jos joutuu penkomaan asiaa, niin toimittajien osaaminen ja into loppuu. 🙁 Uutisointi ja vaaliväittelyt ovat pääsääntöisesti ihan hölynpölyä.
https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ssid=230318200…
Kas kas. Pyydettiin, että työvoimapulaa huutavat ja työttömyyttä vähättelevät kommentoisivat tässä ketjussa asiaa välillä jostain todennettavien tietojen avulla. Tilastot esimerkiksi kun kertovat ihan toista tarinaa. Miten kävi? Vain yksi näköjään yritti selittää mustaa valkoiseksi. Muut vaan jatkavat suu vaahdossa mutuilua ja takapenkiltä huutelua. Perustelutoivomus on siis edelleen voimassa.
Vaikka suurtakin parannusta on työllisyydessä tapahtunut, niin musertavat luvut ovat edelleen työttömyydessä. Ja sen seurauksena valtava inhimillinen hätä sadoissatuhansissa perheissä. Miten työvoimapolitiikka saa niin vähän palstatilaa mediassa ja vaalikeskusteluissa, se on yhä vaan niin kummallista. Tosiasioita ei kaivata eikä kaiveta, vaan uskotaan ihan kaikenlaista höttöä, yleensä vientiteollisuuden ja elinkeinoelämän tarkoin harkittua viestintää. Edes ay-liikettä ei kiinnosta työttömät (ainakaan korkeakoulutetut työttömät).
Ja jottei totuus unohtuisi. Toistetaan. Tällä hetkellä noin 500 tuhatta te-toimistoon ilmoittautunutta työnhakijaa. Kokonaan työttömiä 370 tuhatta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömiä lähes satatuhatta. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja haettavana on noin 50 tuhatta. Sisältäen kaiken mahdollisen, myös määräaikaiset ja tuntityöt. Sisältäen myös muille alustoille kuin te-toimistoon ilmoitetut työpaikat. Kamala tilanne työttömien kannalta 😥
(ks. viimeisin TEM työllisyyskatsaus ja viimeisin Tilastokeskuksen tutkimus).
Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 258 000
Tilaistoista voi siis poimia itselleen mieluisia lukuja, tai jopa keksiä omasta päästään.
Kukapa työtön jaksaa raflaavaa otsikkoa pitemmälle.
Tuota noin. Mikä otsikko on raflaava? Ja miksi vain työttömälle? TEM kertoo tuossa etusivulla, että työnhakijoita on kaikkiaan noin 480 000, tämäkö on ärsyttävä tieto vai mikä?
Mutta työttömiä työnhakijoita 258 000
työtähän saavat hakea myös työssä olevat
Totta kai. Mutta miksi työssäkäyvät ilmoittautuvat te-toimistoon? Lomautetut ilmoittautuvat, koska eivät ole töissä. Mutta en minä työssä oleva työpaikan vaihdosta haaveileva sinne rekisteröidy. 480 000 on kuitenkin te-toimistoon ilmoittautunut työnhakijaksi, kuten työministeriö kertoo.
Työministeriö voisi helpommin avata lukuja kuin tekevät. Mutta sen sanovat suoraan, että 370 000 hakijaa ovat kokonaan työttömiä. Näistä 258 000 ei ole missään toimissa mukana. Loput ovat kursseilla jne.