Miten muut yksinelävät jaksatte aina tehdä kaiken yksin?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on taas näitä vastauksia ihmisiltä, että auton vien huoltoon ja taloyhtiö hoitaa muut asiat. Mutta mä tiedän tarkkaan mitä aloittaja tarkoittaa ja hakee aloituksellaan. Olen täsmälleen samassa tilanteessa ja tunnen samoin. Sen lisäksi, että olen yksinäinen, olen todella väsynyt siihen, että on yksin vastuussa kaikista asioista ja itse joutuu hoitamaan kaiken. Lisäksi tässä on se taloudellinen puoli, että vastaa tasan itse kaikista kuluista. Enkä todellakaan tarkoita, että haluaisin suhteen taloudellisen puolen vuoksi, mutta on tosi raskasta esim tällä hetkellä koko ajan pelätä ja sinnitellä, että pärjääkö kaikkien nousseiden kulujen kanssa. Mutta tosiaan suurin asia on se, että aina kaikki asiat joutuu tekemään yksin, leffaan, ulkoilemaan, keikoille jne jne. Kavereista saa joskus seuraa, mut jos olisi kumppani niin seuraa olisi niin sanotusti omasta takaa koko ajan. Eli täällä aloittajan kaltainen sinkkunainen, joka ymmärtää aloituksen täysin. 

Onhan se välillä raskasta. Varsinkin tuo taloudellinen puoli. Toisaalta raskaaksi kävi sen kumppaninkin kanssa. En voinut laittaa esim kalaruokia, kun häntä alkoi oksettaa pelkkä hajukin. Mihinkään lenkille tms en häntä saanut. Oli vaan mustasukkainen kun kävin vaikkapa salilla. Jouduin sietämään herran krapulapäiviä sekä sovinistisia kavereita. Ikinä en saanut henkistä tukea. Päinvastoin. Mies myös suuttui/ärsyyntyi, jos olin vaikkapa kuumeessa. Summa summarum: sinkkuna on sittenkin helpompaa!

Vierailija kirjoitti:

Se on vain pakko jaksaa, kun ei ole muitakaan vaihtoehtoja. Esimerkiksi mökillä käyn tosiaan yksin. Mielelläni ottaisin sinne silloin tällöin jotain kivoja vieraita, mutta on sen verran pitkässä matkassa, ettei sellaisia sinne saa tulemaan. Ei ole myöskään mikään houkutteleva järvenrantakohde tai merenranta, niin ei niitä kiinnosta. 

Kavereilla niitä kivoja järvenrantamökkejä on ihan näillä lähiseuduilla ja joskus olen miettinyt, että jos minulla olisi joku yksinäinen kaveri, niin tottakai kutsuisin  joskus häntäkin. Ei ole kukaan ikinä kutsunut, vaan kaikki haluavat vain viettää perheinä aikaa tai korkeintaan kutsua kaveriperheen, jolla on samanikäisiä lapsia.

Minun ongelmani ei ole yksin asuminen vaan se, että naiivina ihmisenä luulin kolmikymppiseksi, että voisin kuitenkin kaverisuhteita pitää yllä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat parisuhteissa tai jopa lapsiperheellisiä. Ei onnistunut.

Mutta minkäs teet: En ole niin sosiaalinen ihminen, että haluaisin koko ajan kiehnätä kotona jonkun toisen kanssa. Mitään välimuotoa ei vain nähtävästi tämän ikäisillä ole. 

Jep, itsekin huomasin tuon kolmekymppisenä. Nyt 10vuotta tilanteeseen totutelleena alan olla asian kanssa sujut. Vaatii kyllä paljon sitkeyttä ja omaa aktiivisuutta. En ole alkanut parisuhteeseen ja hankkinut lapsia vain täyttääkseni normit. Suomessa on edelleen hyvin vahva heteronormatiivinen muotti. Tietyt asiat pitää tehdä tietyssä iässä ja tietyllä tavalla. Muuten olet outo ja sosiaalinen hylkiö.

Vierailija kirjoitti:

Näen koko ajan paljon vaivaa erilaisten harrastuskavereiden etsimiseen. Ihmiset ovat Helsingissä niin kiireisiä että haastavaa on. Jos löydän vaikka kivan lenkkikaverin, hänellä on aikaa ehkä muutaman kerran vuodessa lähteä sinne lenkille. Pitää sitten olla todella aktiivinen niin että niitä kavereita on todella paljon. Kannattaa etsiä luonteeltaan aktiivisia ja ulospäinsuuntautuvia, jottei joudu kaiken lisäksi olla se joka järjestää kaikki tapaamiset.

Mä olen opetellut käymään lenkillä yksin. Eipä mun miehetkään ole oikein seuraksi lähteneet silloin kun olen seurustellut. Paljon puhetta vähän tekoja.

Nykyään käyn yksin lenkillä ja ryhmäliikuntatunneilla. Jos saan jonkun kaverin joskus mukaan, niin kiva. Mutta lähtökohtaisesti en odota yhtään mitään. En kyllä enää myöskään deittaile miehiä, joiden harrastuksiin kuuluu lähinnä sohva ja tv. Vastakohdat ei täydennä toisiaan.

Itse asun teinin kanssa. Oman huoneensa siivoaa, eipä juuri muuta. Ruuasta motkottaa, pitäisi olla kasvista, energiajuomaa jääkaapissa koko ajan. Rahasta taistellaan jatkuvasti. Loikkii roskapussin yli kun laitan sen ovensuuhun kun tiedän nuoren olevan lähdössä ulos. Wessasta ei saa vietyä roskiin siteiden papereita tai tyhjiä weskipaperihylsyjä. Jogurteista syö tuoreimmat vaikka sanon että vanhat ensin. Kylpyhuoneeseen ei saa laitettua puhdasta pyyhettä kun laitan käsipyyhkeet pesuun. Pikkujuttuja, mutta näistä kertyy päivittäin monta raivostuttavas hetkeä. En enää jaksa urputtaa, haaveilen ajasta kun korjaan vain omat jälkeni.

Olen kypsä vaikka nuorella on paljon harrastus- ja kaverimenoja niin odotan jo aikaa kun muuttaa omilleen. Rakastan olla itsekseni ja pienessä asunnossa omissa oloissa oleminen välillä vaikeaa.

Eli yksin pärjäisin paremmin kuin teinin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Itse asun teinin kanssa. Oman huoneensa siivoaa, eipä juuri muuta. Ruuasta motkottaa, pitäisi olla kasvista, energiajuomaa jääkaapissa koko ajan. Rahasta taistellaan jatkuvasti. Loikkii roskapussin yli kun laitan sen ovensuuhun kun tiedän nuoren olevan lähdössä ulos. Wessasta ei saa vietyä roskiin siteiden papereita tai tyhjiä weskipaperihylsyjä. Jogurteista syö tuoreimmat vaikka sanon että vanhat ensin. Kylpyhuoneeseen ei saa laitettua puhdasta pyyhettä kun laitan käsipyyhkeet pesuun. Pikkujuttuja, mutta näistä kertyy päivittäin monta raivostuttavas hetkeä. En enää jaksa urputtaa, haaveilen ajasta kun korjaan vain omat jälkeni.

Olen kypsä vaikka nuorella on paljon harrastus- ja kaverimenoja niin odotan jo aikaa kun muuttaa omilleen. Rakastan olla itsekseni ja pienessä asunnossa omissa oloissa oleminen välillä vaikeaa.

Eli yksin pärjäisin paremmin kuin teinin kanssa.

Teinihän ei nyt varsinaisesti ole kumppani - ei puoliso eikä ystävä vaan lapsesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vain pakko jaksaa, kun ei ole muitakaan vaihtoehtoja. Esimerkiksi mökillä käyn tosiaan yksin. Mielelläni ottaisin sinne silloin tällöin jotain kivoja vieraita, mutta on sen verran pitkässä matkassa, ettei sellaisia sinne saa tulemaan. Ei ole myöskään mikään houkutteleva järvenrantakohde tai merenranta, niin ei niitä kiinnosta. 

Kavereilla niitä kivoja järvenrantamökkejä on ihan näillä lähiseuduilla ja joskus olen miettinyt, että jos minulla olisi joku yksinäinen kaveri, niin tottakai kutsuisin  joskus häntäkin. Ei ole kukaan ikinä kutsunut, vaan kaikki haluavat vain viettää perheinä aikaa tai korkeintaan kutsua kaveriperheen, jolla on samanikäisiä lapsia.

Minun ongelmani ei ole yksin asuminen vaan se, että naiivina ihmisenä luulin kolmikymppiseksi, että voisin kuitenkin kaverisuhteita pitää yllä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat parisuhteissa tai jopa lapsiperheellisiä. Ei onnistunut.

Mutta minkäs teet: En ole niin sosiaalinen ihminen, että haluaisin koko ajan kiehnätä kotona jonkun toisen kanssa. Mitään välimuotoa ei vain nähtävästi tämän ikäisillä ole. 

Jep, itsekin huomasin tuon kolmekymppisenä. Nyt 10vuotta tilanteeseen totutelleena alan olla asian kanssa sujut. Vaatii kyllä paljon sitkeyttä ja omaa aktiivisuutta. En ole alkanut parisuhteeseen ja hankkinut lapsia vain täyttääkseni normit. Suomessa on edelleen hyvin vahva heteronormatiivinen muotti. Tietyt asiat pitää tehdä tietyssä iässä ja tietyllä tavalla. Muuten olet outo ja sosiaalinen hylkiö.

Näinhän se on. Itsekin olen jo yli kymmenen vuotta nyt sitten totutellut tähän. Petyin alussa tosi raskaasti ihmisiin ja lopetin omalta puoleltani yhteydenpitoja, kun tajusin, että kaveriporukasta valikoitiin vain parisuhteelliset ja lapsiperheelliset kylään vakiona ja minut siirrettiin kutsutaan joskus säälistä -osioon. Itkinkin aika paljon yksinäisiä juhlapyhiä ja lomia.

Mutta joo. Nyt olen sitten tottunut, vaikka välissä ottaa vieläkin tosi kipeää. Sen verran olen kuitenkin itselleni luvannut, että en todellakaan ole mitenkään vastaanottavainen näille ihmisille enää sitten, jos jonain päivänä heidän elämäntilanteensa muuttuu ja kaipaisivatkin muuta kuin lapsiperheseuraa. Se juna meni jo.

Täällä nyt takerrutaan liikaa noihin arjen askareisiin.

Ap kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen, hän haluaa jakaa elämänsä.

Se on ymmärrettävää ja inhimillistä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitat asumiseen ja autoon liittyvää? Auton vien huoltoon ja jos asunnossa on ongelmia, niin huoltomies paikalle. Tykkään syödä yksin omia pöperöitä. Telkkaria on mukavampi katsoa yksin, kun toinen ei siinä vieressä hölötä ja häiritse. Olen ollut parisuhteessa ja ihan mukavaa on nyt asua yksin. Kavereita on kyllä. 

Esimerkiksi sähkösopimukset, nettiliittymät, korjaustarpeiden kartoitus ja siihen liittyvät asiat. Autoissa huollon tarpeet, pienet itse tehtävät huollot ja katsastukset. Ainakin tällaisia asioita olen havainnut monien miesten hoitavan. Ap

En omista autoa, mutta jos omistaisin niin aivan varmasti opettelisin seuraamaan autossa huollon tarvetta ja käyttämään auton katsastuksessa. Nuo on asioita, jotka pitää jokaisen aikuisen osata jos meinaa ajaa autolla, käyttää nettiä ja saada sähköt asuntoon. Ei ole väliä asuuko yksin tai vaikka kommuunissa, nuo on tavallisia elämiseen kuuluvia juttuja.

- N30

nykyään autot ilmoittaa aika hyvin huollon tarpeestaan itse eli silloin ei tarvitse tehdä muuta kuin varata netistä aika huoltoon ja ajaa se auto sinne. Nykyautoissa ei itse juurikaan mitään huoltoja tehdä ellei pesulaan ajoa sellaiseksi lasketa tai lasinpesunesteen lisäämistä. Normiautoille riittää perushuolto n. kerran vuodessa. Renkaiden vaihto 2x vuodessa hoituu rengashotellipalvelun kautta. Kaikenmaailman sopimusten jatkuva kilpailuttaminen ei välttämättä tuo kovin suurta säästöä versus sen säädön määrä, kun etsii jatkuvasti euron halvempaa. Elämästä saa tehty hemmetinmoisen säätöhärvelin tai sitten voi ottaa rehelliseen tarkasteluun, mitä on pakko tehdä ja mitä vain luulee, että on pakollista, koska kaikki muutkin :). Kuten jo aiemmissa viesteissä mainittu, huonosta/laiskasta puolisosta on enemmän haittaa kun iloa. Eli esim. joudut patistamaan miestä varaamaan sen huollon/rengasvaihdon/katsastuksen. Vähemmällä energialla olisit hoitanut ne jo itse. Juu kunnollisiakin miehiä löytyy, mut paljonko näitä vapaana pyörii on eri asia.

Mihin ihmeeseen tarvitsisin apua. Asun yksin omakotitalossa ja kaikki hommat hoituu itse.

Autoni ja kaikki kodin hommat osaan tehdä.

Haluaisinko tänne jonkun tekemään lisää tekemistä?

2 ihmistä tuottaa tuplamäärän tiskiä, pyykkiä ja ruoanlaittoa.

Ihmisen ikävä... kirjoitti:

Täällä nyt takerrutaan liikaa noihin arjen askareisiin.

Ap kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen, hän haluaa jakaa elämänsä.

Se on ymmärrettävää ja inhimillistä.

Tämä

Vaikka ei yksin asukaan, voi olla niin, että toinen tekee valtaosan yhteiseloon jotenkin liittyvistä töistä. Pesee auton, imuroi sen, imuroi asunnonkin, pesee pyykit, hiekottaa pihan, tekee lumitöitä, tekee omat ruokansa, puoliso tekee omansa, Ainoa oikeastaan, että ei aja autoa, koska ei uskalla, kun pumpussa vikaa. On kuitenkin lähes aina mukana kauppareissuilla. Toinen sitten pitää huolen viihdekijallisuuden lukemisesta ja youtuben sarjojen katsomisesta.

Enpä arvannut, että tämä näin menee parinkymmenen aviovuoden jälkeen. Ei tässä iässä kannata enää erotakaan, kun ei edes terve ole. no, loppuu se tämäkin aikanaan, itse kullakin, sitten onkin kaikki ohi. Mikään kiire ei siihen kuitenkaan ole, vaikka tämä nykyinenkään ei mitään nautinnollista ole. Ihminen on kumma otus.

kaksin, silti yksin kirjoitti:

Vaikka ei yksin asukaan, voi olla niin, että toinen tekee valtaosan yhteiseloon jotenkin liittyvistä töistä. Pesee auton, imuroi sen, imuroi asunnonkin, pesee pyykit, hiekottaa pihan, tekee lumitöitä, tekee omat ruokansa, puoliso tekee omansa, Ainoa oikeastaan, että ei aja autoa, koska ei uskalla, kun pumpussa vikaa. On kuitenkin lähes aina mukana kauppareissuilla. Toinen sitten pitää huolen viihdekijallisuuden lukemisesta ja youtuben sarjojen katsomisesta.

Enpä arvannut, että tämä näin menee parinkymmenen aviovuoden jälkeen. Ei tässä iässä kannata enää erotakaan, kun ei edes terve ole. no, loppuu se tämäkin aikanaan, itse kullakin, sitten onkin kaikki ohi. Mikään kiire ei siihen kuitenkaan ole, vaikka tämä nykyinenkään ei mitään nautinnollista ole. Ihminen on kumma otus.

Minä eroaisin. Koska on psyykeelle ihan eri kun ei tule nähdyksi siksi, että on yksin kuin että ei tule nähdyksi ja kohdatuksi seurassa.

Säätämällä ne tekemiset sellaisiksi että ne jaksaa tehdä. Ja ei yksinasuja=erakko. Mistä tällaisen luulon oot saanut?

Sekin jännää tätä sivuten, että kun mies ensin asustelee yksin täysin pärjäten vaikka 10 v. Ja sitten lyöttäytyy yksiin naisen kanssa- niin jos mies ei halua tehdä kaikkea naisen tavalla, niin on avuton aikuisvauva. Mihin se edeltävät 10v katosi?

Yksin on helppo hoitaa kaikki asiat, vaikka minulla on lapsia. Ei tule turhaa säätämistä tekemisestä ja maksamisesta sluibailevan puolison kanssa. Itselläni ei ole ikävä kyllä kokemusta parisuhteesta, joka olisi tukenut hyvinvointiani. Semmoinen on varmaan ihana ja tavoittelemisen arvoinen asia, mutta nyt keskityn lapsiini, joihin minulla on hyvä ja rakastava suhde.

Ei ole ketään ukko valittamassa, vaatimassa ja pahimmillaan vielä antamassa väkivaltaa. 

Ennemmin yksin kuin huonossa seurassa. Ei tarvitse tehdä kompromisseja ja voi lain puitteissa tehdä mitä tahtoo. 

kaksin, silti yksin kirjoitti:

Vaikka ei yksin asukaan, voi olla niin, että toinen tekee valtaosan yhteiseloon jotenkin liittyvistä töistä. Pesee auton, imuroi sen, imuroi asunnonkin, pesee pyykit, hiekottaa pihan, tekee lumitöitä, tekee omat ruokansa, puoliso tekee omansa, Ainoa oikeastaan, että ei aja autoa, koska ei uskalla, kun pumpussa vikaa. On kuitenkin lähes aina mukana kauppareissuilla. Toinen sitten pitää huolen viihdekijallisuuden lukemisesta ja youtuben sarjojen katsomisesta.

Enpä arvannut, että tämä näin menee parinkymmenen aviovuoden jälkeen. Ei tässä iässä kannata enää erotakaan, kun ei edes terve ole. no, loppuu se tämäkin aikanaan, itse kullakin, sitten onkin kaikki ohi. Mikään kiire ei siihen kuitenkaan ole, vaikka tämä nykyinenkään ei mitään nautinnollista ole. Ihminen on kumma otus.

Aina voi erota, ei siihen ole mitään ikä- tai terveysrajaa. 

Olen oppinut hoitamaan sähkösopimukset, vakuutusasiat ym. Autoa, eikä mökkiä ei ole, asun kerrostalossa. Minulla on kissa, josta saan seuraa ja jonka hoidan hyvin. Lisäksi on sukulaisia samassa kaupungissa, joista saan apua tarvittaessa. Ihan nämä arjen perusasiat, kuten ruuanlaitto ja muut kotityöt sujuu paremmin itsekseni.

Eron jälkeen tuntui itsestäni jopa helpottavalta, että kaikki asiat olivat nyt omia päätöksiäni ja vastasin esim. kaikista menoista ja tuloista itse. Vaati tietysti hiukan uusien asioiden, esim. työkalujen käytön, opettelua mutta Youtubessa on hyviä tutoriaaleja :-D Ja vaikka asuu yksin, niin olen kyllä ihan tietoisesti rakentanut laajaa tuttavaverkostoa, joten voin tiukan paikan tullen kysyä naapurin mieheltä, kaverin veljeltä jne apua. Pihatalkoita ollaan pidetty ihan naisporukalla ja hauskaa on ollut.