Olen alkanut välittämään terveydestäni ja parantanut elintapoja. Miten pystyn tupakoinnin vielä stumppaamaan?
Yritän ihan todella muuttaa asioitani.
Terveellistä ruokaa, ei alkoholia, liikuntaa asteittain lisäämällä. Tämä kaikki on tullut itsestään, omasta tahdosta, ilman mitään pakonomaisia päätöksiä.
Minä vain haluan pitää itsestäni huolta ja olla terve, voida hyvin.
Se mikä tässä vielä on todella iso rasite, on tupakointi. Verenpaineet on korkealla, yskittää, väsyttää, kallista ja haisee, ientulehdusta.
Halusin lopettaa mutta minulle se on vaikeaa. Siinä on jotain todella koukuttavaa ja tuntuisi oudolta jos tupakkaa ei olisi. En silti haluaisi tietenkään polttaa ja ymmärrän mitä tuhoa se saa aikaan.
Tuon kun vielä osaisin heittää pois. En vain tiedä, että miten. Tuleeko sekin itsestään ajallaan se päätös, ettei enempää?
Kommentit (66)
Nikotinistit ovat alinta pohjasakkaa. Ensin saastuttavat itsensä, sitten ympäristönsä, antavat huonoja vaikutteita lapsille, tuhlaavat verovaroja jos sattuvat jäämään henkiin sairauksilla jotka on ITSE AIHEUTETTUJA. Moni kuolee pois niin tuo lasti pienenee.
Tupakassa on 20 myrkkyä jotka on laitettu sinne jotta Sinä jäisit oikein koukkuun. Siinä on metanolia (ei etanolia vaan metanolia joka on myrkky) syanidia, DDT hyönteismyrkkyä, ammoniakkia, asetonia, kuivattua lehmän pissaa, kadmiumia, elohopeaa. Itse tupakkaa sen 15%
Vain 7% onnistuu tupakoinnin lopettamisesta.
Toivottavasti sinä lopettavaa haluava onnistut. Teet parhaan palkinnon itsellesi ja omaisellesi kun ei tarvitse järkätä hautajaisia etukäteen. Elinikä pidentyy 10 vuodella
Tupakoiva myös vanhenee vuodessa 2 vuoden verran
Vierailija kirjoitti:
Mieti kuinka jokainen tupakka vie lähemmäs hautaa ja turmelee elimistöäsi sekä kerää keuhkoihin mustaa tervaa. Haluatko vanhuudessa elää happipullon kanssa ja olla jo 40-vuotiaana ryppyinen kuin 90-vuotias mummo?
Nope! Pelko ei paranna. Mieti kuinka ihanaa, halpaa, terveellistä yms elämä tupakoinnin lopettamisen jälkeen on. Ei kannata taistella vastaan vaan olla hyvien seuraamusten puolella.
Vierailija kirjoitti:
Jos poltat askin päivässä +30 vuotta, niin yli 50% todennäköisyydellä et tule näkemään tervettä 60-vuotis päivää.
Joko olet jo kuollut sydänkohtaukseen tai siten sairastat keuhkoahtaumaa / keuhkosyöpää.
Näin se valitettavasti on. Appivanhempani vetivät Mallun punaista ihan sieltä teiniajoista lähtien ja about askin päivässä. Appiukko kuoli sydänkohtaukseen 40-vuotiaana (mieheni oli tuolloin 3-vuotias) ja anoppi kuoli keuhkosyöpään 58-vuotiaana. Anopin kuolema oli varsin tuskaisa, kun syöpä rikkoi jopa kylkiluita kasvaessaan.
Tupakoitsija maksaa myös veroa paljon! Alkoholi aiheuttaa hirveää tuhoa ihmisille, myös sivullisia kuolee tai saa turpaan.
Vähennä tupakkia aamu, päivä, ilta savut siitä se lähtee. Määrää päivä koska lopetat ja pidä kiinni siitä. Lue aiheesta ja motivoi kumpi on vahvempi rööki vai sinun tahto.
Hommaa varalta nikopurkkaa tai vastavaa Vähennä niiden käyttöä myös.
Onnistut kun tahdot, aikaa jää muuhun ja rahaa säästyy. Iho kiittää ja jaksat paremmin. Puoli vuotta menny, hyvin menee ei masenna, vaan voittaja fiilis
Näin helppoa ollut. Kyllä kannattaa tumpata. Onnea matkaan !
https://www.veriheal.com/conditions/alcoholism/
Alkoholismin hoidossa lääkekannabis toimii hyvin.