Antaisitko pettämisen anteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Itseäni suorastaan kuvottaa ajatus että pitäisi harrastaa seksiä miehen kanssa joka on pettänyt, siis eihän siinä pysty kuin ajattelemaan että mies oli toisen naisen sisällä.

Tämä. Mä voin ymmärtää että voi haluta toista ihmistä ja voin ymmärtää että tilanne voi johtaa pettämiseen. Järjellä ajattelen että sen ei tarvitse kaataa maata.

Mutta sitten käytännössä en vaan pysty enää harrastamaan pettäneen miehen kanssa seksiä tai vastaanottamaan mitään kosketusta. Kroppani tekee täydellisen stopin, menee ihan lukkoon ja haluaa vain tilanteesta kauas pois. Ei sitä ole enää jäljellä, sitä mikä oli intiimiä meidän välillä. Siinä on nyt jonkun muun energia meidän välissä, parempaa sanaa kuvaamaan sitä tunnetta en nyt keksi.

Täysin normaali reaktio. Kehon reaktioita ei pidä aliarvioida.

Äläkä yhtään välitä jos joku syyttää sinua tuosta reaktiosta.

Mun kaveri on pettänyt kaikkia exiään. Pettämisen jälkeen jättänyt. Yhden kanssa oli lapsikin, mutta omaatuntoa ei soimannut, kun kyseessä oli kuitenkin taas sellainen mies, joka ei ollut hänelle tarpeeksi hyvä. Kuitenkin tämä sarjapettäjä vaatii, että hänen mainettaan varjellaan. Hänen nyxä tietää, että yksi ex pettänyt häntä, muttei sitä, että hän itse on pettänyt kaikkia exiään. En oikein enää viihdy kaverini seurassa, hänestä on tullut niin tekopyhä.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri on pettänyt kaikkia exiään. Pettämisen jälkeen jättänyt. Yhden kanssa oli lapsikin, mutta omaatuntoa ei soimannut, kun kyseessä oli kuitenkin taas sellainen mies, joka ei ollut hänelle tarpeeksi hyvä. Kuitenkin tämä sarjapettäjä vaatii, että hänen mainettaan varjellaan. Hänen nyxä tietää, että yksi ex pettänyt häntä, muttei sitä, että hän itse on pettänyt kaikkia exiään. En oikein enää viihdy kaverini seurassa, hänestä on tullut niin tekopyhä.

On se varmasti vaikea tilanne katsoa tuollaista. Ehkä on parempi olla vähemmän tuon seurassa jos koet ettet viihdy siinä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

Avoin suhde ei ratkaise noita ongelmia. Ongelmat ovat syvemmällä pettäjän psyykessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

Avoin suhde ei ratkaise noita ongelmia. Ongelmat ovat syvemmällä pettäjän psyykessä.

Tämä. Monella on taustalla jännityksen hakeminen kiinnijäämisen pelossa, alitajuinen nautinto toisen (puolison) alistamisesta ja loukkaamisesta, seksuaaliset perversiot sadistisine sivukuvioineen (nautintoa tuottaa juurikin pettäminen). Harvoin se on pelkästään se vieras elin joka vetää. Ihminen on kuvottava ja monisyinen demoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

Avoin suhde ei ratkaise noita ongelmia. Ongelmat ovat syvemmällä pettäjän psyykessä.

Tämä. Monella on taustalla jännityksen hakeminen kiinnijäämisen pelossa, alitajuinen nautinto toisen (puolison) alistamisesta ja loukkaamisesta, seksuaaliset perversiot sadistisine sivukuvioineen (nautintoa tuottaa juurikin pettäminen). Harvoin se on pelkästään se vieras elin joka vetää. Ihminen on kuvottava ja monisyinen demoni.

Juuri näin. Kuvasit sarjapettäjän mielenmaiseman.

En. Jotain standardeja ja periaatteita pitää ihmisellä olla ja jos ei noin perustason asiassa kykene pysymään kaistalla, niin saa mennä menojaan.

En. Yhdenillan juttuun sortuminen suhteessa ollessa kertoisi, ettei puoliso arvosta siinä määrin, että pystyisi kieltäytymään niin mitättömästä asiasta, kuin yhden illan sähläys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

En oikein ymmärrä tätä. Olit jo ennen miehesi pettämistä ajatellut ehdottaa avointa suhdetta = halusit olla muidenkin kanssa. Mutta miehesi pettäessä sinulta tippui laput silmiltä, koska et olisi uskonut miehesi tekevän niin?

En antaisi. Kerran aiemmassa suhteessa nuorena, naiivina ja rakastuneena annoin anteeksi humalassa pussailun, kun toinen vakuutteli että se oli vain hassuttelua eikä merkinnyt mitään ja että pystyy kyllä tämmöiset hassuttelut lopettamaan jos ne minua loukkaavat. Eipä tästä sitten mennyt alle vuottakaan kun päätyi humalassa ihan seksiin asti jonkun naikkosen kanssa. Kyllä jatkossa peli menee poikki jo ensimmäisestä "pikku hassuttelusta", jos sellaiseen on yhtään taipuvainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

En oikein ymmärrä tätä. Olit jo ennen miehesi pettämistä ajatellut ehdottaa avointa suhdetta = halusit olla muidenkin kanssa. Mutta miehesi pettäessä sinulta tippui laput silmiltä, koska et olisi uskonut miehesi tekevän niin?

Koko kommentti johon vastasit on jonkun tähän asiaan fiksoituneen täysin häiriintyneen trollin suoltamaa tarinointia. Ei pysty lopettamaan tarinointiaan pettämisistä ja avoimista suhteista. Säälittävä tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

En oikein ymmärrä tätä. Olit jo ennen miehesi pettämistä ajatellut ehdottaa avointa suhdetta = halusit olla muidenkin kanssa. Mutta miehesi pettäessä sinulta tippui laput silmiltä, koska et olisi uskonut miehesi tekevän niin?

Koko kommentti johon vastasit on jonkun tähän asiaan fiksoituneen täysin häiriintyneen trollin suoltamaa tarinointia. Ei pysty lopettamaan tarinointiaan pettämisistä ja avoimista suhteista. Säälittävä tapaus.

Eli kun yhden kerran tänne palstalle jaksaa jotain vastata, on trolli. Kyllä tämä on ihan oikea tapaus ja täyttä elämää. Mutta selvennyksenä tekstiini: mielestäni yhdessä sovittu avoin suhde on hieman eri asia kuin ilman lupaa seksin harrastaminen jonkun muun kanssa. Ja mies on ihan yhtä seksuaalinen ihminen  kuin itsekin, joten totta kai olen ajatellut, että hän voisi haluta olla muidenkin kanssa. Tässä ollaan eletty yhdessä teineistä asti, joten itse olin ainakin miettinyt, miltä muiden kanssa oleminen voisi tuntua. Olisin siis vaan toivonut, että mies olisi ihan suoraan kertonut ajatuksiaan, eikä mennyt pettämään. Eli laput tippui tuon luottamuksen rikkomisen suhteen ei itse seksin harrastamisen suhteen. Minulle ei tuo fyysinen pettäminen tehnyt siis niin pahaa, mutta en olisi uskonut, että hän valehtelee noin raa´asti.

En todellakaan antaisi anteeksi, en myöskään ole antanut.

Ei sellaista voi antaa anteeksi.

Olit ajatellut ehdottaa ennen tapahtumia eli miehen pettämistä. Jepjep Maatilan eläimetkin lentelee joo

Tottakai. Miksen antaisi? Harrastanhan pettämistä itsekin aina kun vaan vähänkin tulee tilaisuutta. Näin taitavat tehdä useimmat meistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa puolisoni kanssa 23 vuotta. Lähes aikuisia lapsia, talo, mökki, vene, kaikenlaista yhteistä, mitä ihmisillä tässä vaiheessa yleensäkin. Tulemme erittäin hyvin toimeen toistemme sukujen ja ystävien kanssa. Monia yhteisiäkin ystäviä on. Meillä on sekä samoja harrastuksia että kummallakin ihan omia. Meitä yhdistää erityisesti rakkaus liikuntaan, ja urheilemme paljon sekä kaksin että lastemme kanssa. Meillä on mielestäni mukava perhe ja kommunikoimme toistemme kanssa kunnioittavasti, riitelemme hyvin harvoin.

Jos nyt kuitenkin jostakin syystä puolisoni pettäisi minua kertaalleen, eikä asiaan hänen puoleltaan oikeasti liittyisi sen kummempia tunteita eikä hän haluaisi luopua liitostamme, minun on hyvin vaikea kuvitella että yksittäisen tapauksen vuoksi haluaisin erota. Ei joku satunnainen hairahdus olisi niin merkittävä juttu, että luopuisin kaikesta hyvästä, mitä meillä on.

Ero olisi varmasti edessä jos puolisoni muuttuisi arjessa minua kohtaan julmaksi tai ilkeäksi tai jos hänestä tulisi jostain syystä väkivaltainen. Jopa välinpitämätön tyly kohtelu olisi minulle vaikeaa sietää. Mutta jokin yksi yksittäinen uskottomuus ei mitenkään ylitä niin törkeän kohtelun merkkiä minulle, että muuten hyvästä elämästä luopuisin. En tiedä miksi näin, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, en näköjään laita kovin suurta painoarvoa seksuaaliselle uskollisuudelle. Vaikka koen että siinäkin suhteessa parisuhteemme voi hyvin.

Toki jos kumppani haluaisi jatkaa pettämistä eli käytännössä löytäisi itselleen uuden, minkäs minä sille mahtaisin. Itse tuskin löytäisin mistään yhtä täydellisesti minulle sopivaa puolisoa.

Teksti voisi olla minun näppäimistöltäni, sillä erotuksella, että mies tosiaan kävi kokeilemassa yli 20 vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Minulle oli heti selvää, että en tuon takia päätä avioliittoamme. Kyse oli ollut seksistä, eikä rakastumisesta.

Tapahtuneeseen asti olin ollut se vaimo, jonka mielestä "minun mieheni ei ikinä tekisi tuollaista". Laput tippuivat kyllä silmiltä.  Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja riittää, että toiselle tulee henkilökohtainen kriisi. Oli hyvä, että asia selvisi. Sen jälkeen terapiassa mieskin tokeni ja on nykyään oma itsensä. 

Meillä menee tällä hetkellä paremmin kuin varmaan ikinä aikaisemmin. Luotan mieheeni, että ei petä enää seksin merkeissä, koska meillä on tätä nykyä avoin suhde. Sitä olin ajatellut ehdottaa jo ennen tapahtumia. Muuten luottamukseni ihmisiin koki vahvan kolauksen ja en ole enää sinisilmäinen; mielestäni kukaan ihminen ei voi olla 100%:sti luotettava.

En oikein ymmärrä tätä. Olit jo ennen miehesi pettämistä ajatellut ehdottaa avointa suhdetta = halusit olla muidenkin kanssa. Mutta miehesi pettäessä sinulta tippui laput silmiltä, koska et olisi uskonut miehesi tekevän niin?

Koko kommentti johon vastasit on jonkun tähän asiaan fiksoituneen täysin häiriintyneen trollin suoltamaa tarinointia. Ei pysty lopettamaan tarinointiaan pettämisistä ja avoimista suhteista. Säälittävä tapaus.

Eli kun yhden kerran tänne palstalle jaksaa jotain vastata, on trolli. Kyllä tämä on ihan oikea tapaus ja täyttä elämää. Mutta selvennyksenä tekstiini: mielestäni yhdessä sovittu avoin suhde on hieman eri asia kuin ilman lupaa seksin harrastaminen jonkun muun kanssa. Ja mies on ihan yhtä seksuaalinen ihminen  kuin itsekin, joten totta kai olen ajatellut, että hän voisi haluta olla muidenkin kanssa. Tässä ollaan eletty yhdessä teineistä asti, joten itse olin ainakin miettinyt, miltä muiden kanssa oleminen voisi tuntua. Olisin siis vaan toivonut, että mies olisi ihan suoraan kertonut ajatuksiaan, eikä mennyt pettämään. Eli laput tippui tuon luottamuksen rikkomisen suhteen ei itse seksin harrastamisen suhteen. Minulle ei tuo fyysinen pettäminen tehnyt siis niin pahaa, mutta en olisi uskonut, että hän valehtelee noin raa´asti.

Eli kuulut noin 1 prosentin reunavähemmistöön suomalaisista jotka elävät avoimessa suhteessa. Eipä siinä.

Tällä sivustolla on toinen keskustelu, jossa petoksen uhrina on eräs Risto, jota vaimonsa pettänyt ja huijannut pahimman kerran maksattamalla toisen miehen lapsen elatusmaksut Ristolla.

Mitäs jos osuisi omaan nilkkaan niin antaisitteko anteeksi pettämisen?

Onneksi ei ole tarvinnut käytännössä kokeilla, miltä petetyksi joutuminen tuntuu, mutta arvelen että voisin antaa anteeksi.

Tunnen monia, jotka elävät aika ankeissa liitoissa, mutta pettämistä niissä ei tietääkseni ole. Puolisot kohtelevat toisiaan välinpitämättömästi ja töykeästi eikä esim. taloudellinen puoli mene reilusti tai toisella ei ole tilaa millekään omille menoille. Minusta sellainen elämä vuosi vuoden jälkeen olisi paljon ikävämpää kuin jokin satunnainen pettäminen.