Antaisitko pettämisen anteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Ei. Itse inhoan niitä kulissiliittoja ja muutenkin kulississa elämisen ihannointia.

Rakkaus syntyy rehellisyydestä ja luottamuksesta. Pettäjät eivät perustavaa laatua olevasta rikkinäisyydestään johtuen pysty siihen ketään kohtaan. Eivät edes lapsiaan kohtaan.

En, ja tiedän monia liittoja, joissa vaimo ei ikinä anna anteeksi pettämistä, ja näyttävät sen avoimesti. Eivät ole mitään kulissiliittoja.

Ei sivusuhteilusta mitään tarvitse sopia tai puhua suhteen alussa eikä sen kestäessä. Sehän on joillekin itsestäänselvyys koska toistahan ei voi omistaa. 😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Itse inhoan niitä kulissiliittoja ja muutenkin kulississa elämisen ihannointia.

Rakkaus syntyy rehellisyydestä ja luottamuksesta. Pettäjät eivät perustavaa laatua olevasta rikkinäisyydestään johtuen pysty siihen ketään kohtaan. Eivät edes lapsiaan kohtaan.

En, ja tiedän monia liittoja, joissa vaimo ei ikinä anna anteeksi pettämistä, ja näyttävät sen avoimesti. Eivät ole mitään kulissiliittoja.

Juuri näin. Eli aivan normaali suomalainen avioliitto tuolta osin. Valtavirtaa. Vakaata ja rehellistä sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.

Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.

Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".

Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?

Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.

Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.

En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.

En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.

Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.

Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.

Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.

Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.

Ketju käsittelee pettämistä, mutta nyt kun kysyit, en myöskään anna anteeksi sitä että äiti tuli tarkoituksella loukkaamaan meitä lapsia kertomalla että meillä on muuten pikkuveli. Mutta hei, tästä päästäänkin sujuvasti siihen äidinrakkauteen joka on niin epäitsekästä ja lapsen etu edellä. Mitä nyt vähän tekopyhyyttä, kun todellisuus on se että ollaan valmiita haavoittamaan syyttömiä lapsia jotta itellä olisi parempi meininki. Ei, en anna anteeksi senkoommin pettämistä kuin sen naamaan hieromistakaan, mutta mitäpä se "vanhempien seksielämä" minulle kuuluu, ei se ollut kuin ainoa perheeni joka minulla oli.

Tapasitteko koskaan sitä pikkuveljeänne? Jos tapasitte, miten suhtauduitte häneen, hänen äitiinsä tai isäänne? En väitä etteikö voi olla niin että äitinne oli vihainen syrjähypystä ja siksi kertoi, jos ei ollut aikomustakaan että tutustuisitte. Olisiko ollut parempi, että asia tulee julki vasta kun olitte aikuisia? Semmoistakin tapahtuu ja tuo pikkuveli on kuitenkin sukua ja yhtä syytön vanhempien sekoiluun kuin tekin olette.

En ole koskaan tavannut, enkä haluakaan. Enkä usko että daami on elareitakaan saanut huomioiden lapsen isän (itselleni hän ei ansaitse ks titteliä) luonteen, ei ole tarvinnut kuin paljastaa herttainen luonteensa ja uhkailla jollain niin ei ole lähtenyt edes tappelemaan aiheesta. Eli omilleen jäivät, en tiedä näkyykö aikanaan perinnönjaossa, eli onko mahtanut tunnustaa sitä. Ei siitä koskaan puhuttu sen jälkeen, kunhan haluttiin loukata meitä lapsia että itselle tulisi parempi olo. Toivottavasti oli sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Omituisen kireäotsaista porukkaa täällä. Hämmästelen oikeasti. 

Itse en koskaan voisi pettää puolisoani, enkä ole pettänyt. Pettäminen tarkoittaa minulle melkeinpä mitä tahansa toimintaa, mikä olisi puolisoltani pois. En voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, mikäli siihen käytetty aika olisi pois yhteisestä tai perheen ajasta. Pettäminen on myös melkeinpä mitä tahansa itsekästä toimintaa, josta aiheutuisi ennemmän kustannuksia kuin hyötyä perhekokonaisuudelle, haluan käyttää ylimääräiset varat perheen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Seksin pitäisi olla turvallista eikä siitä tulisi aiheutua mielipahaa muille.  Jos nämä asiat toteutuvat, miksi ihmeessä piristävä seksi muualla pitäisi ajatella pettämisenä ja siitä pitäisi loukkaantua. Ihmiskokemukset avartavat, myös tuollainen seksitarina tuo omien kokemusteni lähinnä iloa, elämää ja pientä maustetta arkeen. Yli 20 avioliittovuoteen itselläni on mahtunut muutamia intiimejä suhteita näillä periaatteilla, ne ovat olleet liiton ja yhteisen elämän kannalta vain positiivisia. 

Jos puolisoni vähän sekstailisi kodin ulkopuolella, toivoisin että hän kertoisi asiasta. Ennen kaikkea siksi, että haluaisin iloita hänen kanssaan kokemuksesta ja pienistä iloista, joita elämä tarjoaa. 

Minusta on vain niin käsittämätöntä, että jonkun pitäisi omistaa toinen ihminen kokonaan, kieltää asiat, jotka eivät ole itseltä pois. Sori, en ymmärrä.

Miten niin jos puolisosi sekstailisi? Kai nyt olet hänelle ihan rehdisti suoraan selostanut tuon saman, jotta hän tietää voivansa hakea iloa suhteenne ulkopuolelta kuten sinäkin?

En

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisen kireäotsaista porukkaa täällä. Hämmästelen oikeasti. 

Itse en koskaan voisi pettää puolisoani, enkä ole pettänyt. Pettäminen tarkoittaa minulle melkeinpä mitä tahansa toimintaa, mikä olisi puolisoltani pois. En voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, mikäli siihen käytetty aika olisi pois yhteisestä tai perheen ajasta. Pettäminen on myös melkeinpä mitä tahansa itsekästä toimintaa, josta aiheutuisi ennemmän kustannuksia kuin hyötyä perhekokonaisuudelle, haluan käyttää ylimääräiset varat perheen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Seksin pitäisi olla turvallista eikä siitä tulisi aiheutua mielipahaa muille.  Jos nämä asiat toteutuvat, miksi ihmeessä piristävä seksi muualla pitäisi ajatella pettämisenä ja siitä pitäisi loukkaantua. Ihmiskokemukset avartavat, myös tuollainen seksitarina tuo omien kokemusteni lähinnä iloa, elämää ja pientä maustetta arkeen. Yli 20 avioliittovuoteen itselläni on mahtunut muutamia intiimejä suhteita näillä periaatteilla, ne ovat olleet liiton ja yhteisen elämän kannalta vain positiivisia. 

Jos puolisoni vähän sekstailisi kodin ulkopuolella, toivoisin että hän kertoisi asiasta. Ennen kaikkea siksi, että haluaisin iloita hänen kanssaan kokemuksesta ja pienistä iloista, joita elämä tarjoaa. 

Minusta on vain niin käsittämätöntä, että jonkun pitäisi omistaa toinen ihminen kokonaan, kieltää asiat, jotka eivät ole itseltä pois. Sori, en ymmärrä.

 

Onko teillä avoin suhde? Ellei ole, olet siis pettänyt kumppanisi useamman kerran 20 vuoden aikana. Mitkään kiertoilmaisut ja sanamuodot eivät sitä muuta.

Todistit myös taas kerran oikeaksi sen, että ainoat ketkä hokevat tuota omistamista, ovat pettäjiä tai näitä avoimessa suhteessa olevia.

Tottakai pelisäännöt on sovittu, jokaisessa suhteessa pitäisi puhua mikä on sallittua ja mikä ei. Varsin onnellisessa suhteessamme on vain niin paljon tärkeämpiä yhteisiä asioita kuin seksi, joka toki on myös yhteinen asia. Miten ihmeessä tällä palstalla olijat sallivat suhteissaan asioita, jotka ovat paljon pahempia kuin pieni iloinen syrjähyppy - vaikkapa valkoiset valheet, toisen henkinen tai fyysinen satuttaminen, jne. Ja ollaan näin vähäpätöisestä omasta käsityksestä (joka perustuu mihin?) valmiita tuomitsemaan sekä läheiset rakkaat ihmiset ja vieraatkin. Kunnioita toki ajatuksianne, vaikken niitä kykenekään ymmärtämään.

 

Eli et siis puhu pettämisestä. Aiheesi ei siis kuulu edes tähän ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.

Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.

Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".

Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?

Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.

Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.

En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.

En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.

Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.

Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.

Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.

Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.

Ketju käsittelee pettämistä, mutta nyt kun kysyit, en myöskään anna anteeksi sitä että äiti tuli tarkoituksella loukkaamaan meitä lapsia kertomalla että meillä on muuten pikkuveli. Mutta hei, tästä päästäänkin sujuvasti siihen äidinrakkauteen joka on niin epäitsekästä ja lapsen etu edellä. Mitä nyt vähän tekopyhyyttä, kun todellisuus on se että ollaan valmiita haavoittamaan syyttömiä lapsia jotta itellä olisi parempi meininki. Ei, en anna anteeksi senkoommin pettämistä kuin sen naamaan hieromistakaan, mutta mitäpä se "vanhempien seksielämä" minulle kuuluu, ei se ollut kuin ainoa perheeni joka minulla oli.

Tapasitteko koskaan sitä pikkuveljeänne? Jos tapasitte, miten suhtauduitte häneen, hänen äitiinsä tai isäänne? En väitä etteikö voi olla niin että äitinne oli vihainen syrjähypystä ja siksi kertoi, jos ei ollut aikomustakaan että tutustuisitte. Olisiko ollut parempi, että asia tulee julki vasta kun olitte aikuisia? Semmoistakin tapahtuu ja tuo pikkuveli on kuitenkin sukua ja yhtä syytön vanhempien sekoiluun kuin tekin olette.

En ole koskaan tavannut, enkä haluakaan. Enkä usko että daami on elareitakaan saanut huomioiden lapsen isän (itselleni hän ei ansaitse ks titteliä) luonteen, ei ole tarvinnut kuin paljastaa herttainen luonteensa ja uhkailla jollain niin ei ole lähtenyt edes tappelemaan aiheesta. Eli omilleen jäivät, en tiedä näkyykö aikanaan perinnönjaossa, eli onko mahtanut tunnustaa sitä. Ei siitä koskaan puhuttu sen jälkeen, kunhan haluttiin loukata meitä lapsia että itselle tulisi parempi olo. Toivottavasti oli sen arvoista.

Minusta teillä oli joka tapauksessa oikeus tietää, tuntui tuo kuinka pahalta tahansa.

EN MISSÄÄN NIMESSÄ!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisen kireäotsaista porukkaa täällä. Hämmästelen oikeasti. 

Itse en koskaan voisi pettää puolisoani, enkä ole pettänyt. Pettäminen tarkoittaa minulle melkeinpä mitä tahansa toimintaa, mikä olisi puolisoltani pois. En voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, mikäli siihen käytetty aika olisi pois yhteisestä tai perheen ajasta. Pettäminen on myös melkeinpä mitä tahansa itsekästä toimintaa, josta aiheutuisi ennemmän kustannuksia kuin hyötyä perhekokonaisuudelle, haluan käyttää ylimääräiset varat perheen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Seksin pitäisi olla turvallista eikä siitä tulisi aiheutua mielipahaa muille.  Jos nämä asiat toteutuvat, miksi ihmeessä piristävä seksi muualla pitäisi ajatella pettämisenä ja siitä pitäisi loukkaantua. Ihmiskokemukset avartavat, myös tuollainen seksitarina tuo omien kokemusteni lähinnä iloa, elämää ja pientä maustetta arkeen. Yli 20 avioliittovuoteen itselläni on mahtunut muutamia intiimejä suhteita näillä periaatteilla, ne ovat olleet liiton ja yhteisen elämän kannalta vain positiivisia. 

Jos puolisoni vähän sekstailisi kodin ulkopuolella, toivoisin että hän kertoisi asiasta. Ennen kaikkea siksi, että haluaisin iloita hänen kanssaan kokemuksesta ja pienistä iloista, joita elämä tarjoaa. 

Minusta on vain niin käsittämätöntä, että jonkun pitäisi omistaa toinen ihminen kokonaan, kieltää asiat, jotka eivät ole itseltä pois. Sori, en ymmärrä.

 

Onko teillä avoin suhde? Ellei ole, olet siis pettänyt kumppanisi useamman kerran 20 vuoden aikana. Mitkään kiertoilmaisut ja sanamuodot eivät sitä muuta.

Todistit myös taas kerran oikeaksi sen, että ainoat ketkä hokevat tuota omistamista, ovat pettäjiä tai näitä avoimessa suhteessa olevia.

Tottakai pelisäännöt on sovittu, jokaisessa suhteessa pitäisi puhua mikä on sallittua ja mikä ei. Varsin onnellisessa suhteessamme on vain niin paljon tärkeämpiä yhteisiä asioita kuin seksi, joka toki on myös yhteinen asia. Miten ihmeessä tällä palstalla olijat sallivat suhteissaan asioita, jotka ovat paljon pahempia kuin pieni iloinen syrjähyppy - vaikkapa valkoiset valheet, toisen henkinen tai fyysinen satuttaminen, jne. Ja ollaan näin vähäpätöisestä omasta käsityksestä (joka perustuu mihin?) valmiita tuomitsemaan sekä läheiset rakkaat ihmiset ja vieraatkin. Kunnioita toki ajatuksianne, vaikken niitä kykenekään ymmärtämään.

 

Valehtelu, henkinen ja fyysinen väkivalta eivät ole mitään yleisesti sallittuja ja hyväksyttyjä asioita parisuhteessa, kuten ei syrjähypytkään yksiavioisessa ja suljetussa suhteessa. Eli samaan syntikategoriaan menevät. Jos suhde on yhdessä sovittu avoimeksi, niin eihän silloin iloisissa syrjähypyissä ole mitään ongelmaa eikä tuomittavaa, se on sen pariskunnan tapa elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisen kireäotsaista porukkaa täällä. Hämmästelen oikeasti. 

Itse en koskaan voisi pettää puolisoani, enkä ole pettänyt. Pettäminen tarkoittaa minulle melkeinpä mitä tahansa toimintaa, mikä olisi puolisoltani pois. En voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, mikäli siihen käytetty aika olisi pois yhteisestä tai perheen ajasta. Pettäminen on myös melkeinpä mitä tahansa itsekästä toimintaa, josta aiheutuisi ennemmän kustannuksia kuin hyötyä perhekokonaisuudelle, haluan käyttää ylimääräiset varat perheen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Seksin pitäisi olla turvallista eikä siitä tulisi aiheutua mielipahaa muille.  Jos nämä asiat toteutuvat, miksi ihmeessä piristävä seksi muualla pitäisi ajatella pettämisenä ja siitä pitäisi loukkaantua. Ihmiskokemukset avartavat, myös tuollainen seksitarina tuo omien kokemusteni lähinnä iloa, elämää ja pientä maustetta arkeen. Yli 20 avioliittovuoteen itselläni on mahtunut muutamia intiimejä suhteita näillä periaatteilla, ne ovat olleet liiton ja yhteisen elämän kannalta vain positiivisia. 

Jos puolisoni vähän sekstailisi kodin ulkopuolella, toivoisin että hän kertoisi asiasta. Ennen kaikkea siksi, että haluaisin iloita hänen kanssaan kokemuksesta ja pienistä iloista, joita elämä tarjoaa. 

Minusta on vain niin käsittämätöntä, että jonkun pitäisi omistaa toinen ihminen kokonaan, kieltää asiat, jotka eivät ole itseltä pois. Sori, en ymmärrä.

Miten niin jos puolisosi sekstailisi? Kai nyt olet hänelle ihan rehdisti suoraan selostanut tuon saman, jotta hän tietää voivansa hakea iloa suhteenne ulkopuolelta kuten sinäkin?

Minäkin jäin miettimään, että onko puolison kanssa sovittu juuri kuvaillun kaltaisista raameista heidän liitossaan, onko puolisolle kerrottu kirjoittajan muutamasta intiimistä suhteesta vaikka kirjoittaja  "ei ole koskaan pettänyt", ja ennen kaikkea tietääkö puoliso että hänkin voi mennä etsimään avioliittonsa ulkopuolelta jotain, josta kirjoittaja voisi "iloita".

Ei ole tietääkseni petetty, enkä itse ole pettänyt.

Olen aina sanonut, että se on kerrasta poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.

Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.

Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".

Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?

Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.

Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.

En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.

En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.

Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.

Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.

Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.

Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.

Ketju käsittelee pettämistä, mutta nyt kun kysyit, en myöskään anna anteeksi sitä että äiti tuli tarkoituksella loukkaamaan meitä lapsia kertomalla että meillä on muuten pikkuveli. Mutta hei, tästä päästäänkin sujuvasti siihen äidinrakkauteen joka on niin epäitsekästä ja lapsen etu edellä. Mitä nyt vähän tekopyhyyttä, kun todellisuus on se että ollaan valmiita haavoittamaan syyttömiä lapsia jotta itellä olisi parempi meininki. Ei, en anna anteeksi senkoommin pettämistä kuin sen naamaan hieromistakaan, mutta mitäpä se "vanhempien seksielämä" minulle kuuluu, ei se ollut kuin ainoa perheeni joka minulla oli.

Tapasitteko koskaan sitä pikkuveljeänne? Jos tapasitte, miten suhtauduitte häneen, hänen äitiinsä tai isäänne? En väitä etteikö voi olla niin että äitinne oli vihainen syrjähypystä ja siksi kertoi, jos ei ollut aikomustakaan että tutustuisitte. Olisiko ollut parempi, että asia tulee julki vasta kun olitte aikuisia? Semmoistakin tapahtuu ja tuo pikkuveli on kuitenkin sukua ja yhtä syytön vanhempien sekoiluun kuin tekin olette.

En ole koskaan tavannut, enkä haluakaan. Enkä usko että daami on elareitakaan saanut huomioiden lapsen isän (itselleni hän ei ansaitse ks titteliä) luonteen, ei ole tarvinnut kuin paljastaa herttainen luonteensa ja uhkailla jollain niin ei ole lähtenyt edes tappelemaan aiheesta. Eli omilleen jäivät, en tiedä näkyykö aikanaan perinnönjaossa, eli onko mahtanut tunnustaa sitä. Ei siitä koskaan puhuttu sen jälkeen, kunhan haluttiin loukata meitä lapsia että itselle tulisi parempi olo. Toivottavasti oli sen arvoista.

Lapsuutesi kuulostaa aika surulliselta :( Jos on tunnustanut, niin olisihan se aika shokki että perinnönjakoon ilmestyy salassa pidetty puolisisarus, vaikka kyllä se tilanne varmaan nytkin pännisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omituisen kireäotsaista porukkaa täällä. Hämmästelen oikeasti. 

Itse en koskaan voisi pettää puolisoani, enkä ole pettänyt. Pettäminen tarkoittaa minulle melkeinpä mitä tahansa toimintaa, mikä olisi puolisoltani pois. En voisi harrastaa seksiä toisen kanssa, mikäli siihen käytetty aika olisi pois yhteisestä tai perheen ajasta. Pettäminen on myös melkeinpä mitä tahansa itsekästä toimintaa, josta aiheutuisi ennemmän kustannuksia kuin hyötyä perhekokonaisuudelle, haluan käyttää ylimääräiset varat perheen hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Seksin pitäisi olla turvallista eikä siitä tulisi aiheutua mielipahaa muille.  Jos nämä asiat toteutuvat, miksi ihmeessä piristävä seksi muualla pitäisi ajatella pettämisenä ja siitä pitäisi loukkaantua. Ihmiskokemukset avartavat, myös tuollainen seksitarina tuo omien kokemusteni lähinnä iloa, elämää ja pientä maustetta arkeen. Yli 20 avioliittovuoteen itselläni on mahtunut muutamia intiimejä suhteita näillä periaatteilla, ne ovat olleet liiton ja yhteisen elämän kannalta vain positiivisia. 

Jos puolisoni vähän sekstailisi kodin ulkopuolella, toivoisin että hän kertoisi asiasta. Ennen kaikkea siksi, että haluaisin iloita hänen kanssaan kokemuksesta ja pienistä iloista, joita elämä tarjoaa. 

Minusta on vain niin käsittämätöntä, että jonkun pitäisi omistaa toinen ihminen kokonaan, kieltää asiat, jotka eivät ole itseltä pois. Sori, en ymmärrä.

 

Onko teillä avoin suhde? Ellei ole, olet siis pettänyt kumppanisi useamman kerran 20 vuoden aikana. Mitkään kiertoilmaisut ja sanamuodot eivät sitä muuta.

Todistit myös taas kerran oikeaksi sen, että ainoat ketkä hokevat tuota omistamista, ovat pettäjiä tai näitä avoimessa suhteessa olevia.

Tottakai pelisäännöt on sovittu, jokaisessa suhteessa pitäisi puhua mikä on sallittua ja mikä ei. Varsin onnellisessa suhteessamme on vain niin paljon tärkeämpiä yhteisiä asioita kuin seksi, joka toki on myös yhteinen asia. Miten ihmeessä tällä palstalla olijat sallivat suhteissaan asioita, jotka ovat paljon pahempia kuin pieni iloinen syrjähyppy - vaikkapa valkoiset valheet, toisen henkinen tai fyysinen satuttaminen, jne. Ja ollaan näin vähäpätöisestä omasta käsityksestä (joka perustuu mihin?) valmiita tuomitsemaan sekä läheiset rakkaat ihmiset ja vieraatkin. Kunnioita toki ajatuksianne, vaikken niitä kykenekään ymmärtämään.

 

Ensinnäkin, nyt sinä teet ihan perusteettomia oletuksia muista kirjoittajista. Et sinä tiedä onko kirjoittajat antaneet anteeksi noita muitakaan mainitsemiasi asioita. En minä esimerkiksi abtanut väkivaltaakaan anteeksi.

Ja juuri tuo käsityksesi pienestä iloisesta syrjähypystä tulee siitä, että sinä itse olet avoimen suhteen mentaliteetilla liikkeellä, sinua ei haittaa kenen kanssa kumppani sekstaa. Yritä nyt asettua sellaisen ihmisen saappaisiin, jolle on tärkeä arvo että seksiä harrastetaan vain oman kumppanin kanssa. Tällaisen ihmisen pettäminen ei ole mikään pieni harmiton iloinen seikkailu joka ei satuta ketään, vaan se on tietoinen teko jolla syvästi satutetaan kumppania.

En ymmärrä, miksei tuolla tavalla ajattelevat ihmiset voisi vaan suoraan olla avoimessa suhteessa. Miksi pitää huijata ja esittää yksiavioista? Minusta elämä on ihan liian lyhyt mihinkään noin feikkiin.

En selostanut vaan olemme keskustelleet, tämä meidän molempien näkemys.

Toivottavasti sinäkin olet keskustellut kumppanisi kanssa tämän tyyppiset perusasiat, ettei teistä toinen oleta jotain, mikä ei sitten pitäisi paikkaansa. Olen nähnyt monia suhteita, joissa tehdään toisen selän takana "erinäisiä arvelluttavia asioita", mikä ei tietenkään ole kestävällä pohjalla.     

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.

Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.

Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".

Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?

Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.

Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.

En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.

En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.

Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.

Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.

Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.

Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.

Ketju käsittelee pettämistä, mutta nyt kun kysyit, en myöskään anna anteeksi sitä että äiti tuli tarkoituksella loukkaamaan meitä lapsia kertomalla että meillä on muuten pikkuveli. Mutta hei, tästä päästäänkin sujuvasti siihen äidinrakkauteen joka on niin epäitsekästä ja lapsen etu edellä. Mitä nyt vähän tekopyhyyttä, kun todellisuus on se että ollaan valmiita haavoittamaan syyttömiä lapsia jotta itellä olisi parempi meininki. Ei, en anna anteeksi senkoommin pettämistä kuin sen naamaan hieromistakaan, mutta mitäpä se "vanhempien seksielämä" minulle kuuluu, ei se ollut kuin ainoa perheeni joka minulla oli.

Tapasitteko koskaan sitä pikkuveljeänne? Jos tapasitte, miten suhtauduitte häneen, hänen äitiinsä tai isäänne? En väitä etteikö voi olla niin että äitinne oli vihainen syrjähypystä ja siksi kertoi, jos ei ollut aikomustakaan että tutustuisitte. Olisiko ollut parempi, että asia tulee julki vasta kun olitte aikuisia? Semmoistakin tapahtuu ja tuo pikkuveli on kuitenkin sukua ja yhtä syytön vanhempien sekoiluun kuin tekin olette.

En ole koskaan tavannut, enkä haluakaan. Enkä usko että daami on elareitakaan saanut huomioiden lapsen isän (itselleni hän ei ansaitse ks titteliä) luonteen, ei ole tarvinnut kuin paljastaa herttainen luonteensa ja uhkailla jollain niin ei ole lähtenyt edes tappelemaan aiheesta. Eli omilleen jäivät, en tiedä näkyykö aikanaan perinnönjaossa, eli onko mahtanut tunnustaa sitä. Ei siitä koskaan puhuttu sen jälkeen, kunhan haluttiin loukata meitä lapsia että itselle tulisi parempi olo. Toivottavasti oli sen arvoista.

Minusta teillä oli joka tapauksessa oikeus tietää, tuntui tuo kuinka pahalta tahansa.

Äiti teki sen puhtaasti tarkoituksenaan (ja tavalla jolla) loukata, mutta sehän riittää että sinä katsot sen oikeutetuksi. Eipä näissä asioissa kysellä lapselta, kun mennään sen mukaan miten ITSESTÄ parhaalta tuntuu ja hän halusi satuttaa meitä ja sen teki. Mutta sehän on ihan jees, ylipäätään sen lisäksi että kumpikin on roikkunut tuossa sairaassa suhteessa traumatisoimassa jälkikasvuaan. 🙄

Siksi koska kakku pitää pitää ja samalla syödä sitä vieraissa vuoteissa. Pelko jäämisestä yksin. Vajaaksi jäänyt itsenäistyminen teini-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.

Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.

Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".

Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?

Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.

Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.

En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.

En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.

Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.

Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.

Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.

Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.

No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.

Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.

Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.

Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.

Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.

Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.

Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.

Totuus voi tulla ja usein tuleekin esille myöhemmin. Lapsi voi kuulla vanhempiensa riitelyn tai joku tuttava tai sukulainen asian kertoo. Se onkin sitten aika kurjaa, että omat vanhemmat ovat valehdelleet tai jättäneet kertomatta ja asian kuulee muualta, ei herätä luottamusta vanhempiaan kohtaan. Yleensä moni asia jonka kuulee mutkan kautta saa isommat mittasuhteet, kuin jos asianosainen sen kertoisi. Ja onko muka niin, että kukaan ei tiedä vanhempiensa eron syytä, ei ole vaikka kysynyt asiaa kasvaessaan, vaikka teininä tai aikuisena?

Mitä ihmeen elämää sinä elät että naapurit huutelevat lapsillesi sinun yksityisasioitasi joita et ole kertonut kenellekään?  Miksi ihmeessä sukulaiset kertoisivat 6v lapselle että voivoi, äitisi nyt petti isääsi, ja ennen kaikkea MISTÄ he sen tietävät? 

Tietetnkään kukaan hyvä ihminen, aikuinen tai vanhempi  ei sotke lapsia tällaisiin asioihin. Lapsille voidaan kertoa sitten kun he ovat isoja, jos kokee vielä silloin että pitää päästä lokaamaan se toinen vanhempi. Sitten myös pitää ottaa riski siitä että lapsipa ymmärtääkin sitä pettäjää, kun hän selittää oman näkökulmansa asioihin. 

Kyllä meillä suvussa ja ystäväpiirissä tiedetään toistemme suhdehistoria ja eron syyt, myös pettäminen. Ihmiset puhuvat keskenään ja kertovat asioitaan. Se on eri juttu, onko korrektia kertoa toisen lapsille vanhemman pettäneen, mutta joku hömelö sen voi möläyttää, jos ei tiedä että lapset eivät tiedä.

Mitä ihmeen lokaamista se on kertoa totuus? Ihme pettäjien päänsilittelyä täällä. Miten sitä pettäjää voisi ymmärtää, mikä syy muka on hyväksyttävä pettämiseen?

Kannattaisi pitää oma perhe erossa tuollaisista keskusteluista joissa levitellään ympräiinsä suhteen sisäiset asiat. Hyi. LApsiaan suojelee sillä ettei kerro jokiselle vastaantulijalle perheen sisäisistä asioista.

Siis ihmiset eivät koskaan ikinä kerro suhteistaan yhtään kenellekään läheiselle vaan vaikenevat täysin. Ei ihme että moni on huonossa suhteessa ja kärsii toisen henkisestä väkivallasta, jos ei ole ketään, joka sanoisi että hei, toi ei nyt ole normaalia, olen kokenut saman ja pahemmaksi menee. Fyysisesti pahoinpidellytkin ovat hiljaa ja mitä siitä seuraa.

Etkö oikeasti ymmärrä mitään välimuotoa tässä? Että se, ettei revittele kaikkia suhteen likaisimpia ongelmia yhteisille lapsille ei tarkoista sitä, ettei niistä saisi puhua yhtään kenellekään. Luottoystävät ja terapeutit on sitä varten.

Vierailija kirjoitti:

En selostanut vaan olemme keskustelleet, tämä meidän molempien näkemys.

Toivottavasti sinäkin olet keskustellut kumppanisi kanssa tämän tyyppiset perusasiat, ettei teistä toinen oleta jotain, mikä ei sitten pitäisi paikkaansa. Olen nähnyt monia suhteita, joissa tehdään toisen selän takana "erinäisiä arvelluttavia asioita", mikä ei tietenkään ole kestävällä pohjalla.     

Eli sovitte avoimesta suhteesta. Ei mitään tekemistä tämän ketjun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.

Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.

Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".

Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?

Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.

Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.

En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.

En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.

Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.

Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.

Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.

Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.

Ketju käsittelee pettämistä, mutta nyt kun kysyit, en myöskään anna anteeksi sitä että äiti tuli tarkoituksella loukkaamaan meitä lapsia kertomalla että meillä on muuten pikkuveli. Mutta hei, tästä päästäänkin sujuvasti siihen äidinrakkauteen joka on niin epäitsekästä ja lapsen etu edellä. Mitä nyt vähän tekopyhyyttä, kun todellisuus on se että ollaan valmiita haavoittamaan syyttömiä lapsia jotta itellä olisi parempi meininki. Ei, en anna anteeksi senkoommin pettämistä kuin sen naamaan hieromistakaan, mutta mitäpä se "vanhempien seksielämä" minulle kuuluu, ei se ollut kuin ainoa perheeni joka minulla oli.

Tapasitteko koskaan sitä pikkuveljeänne? Jos tapasitte, miten suhtauduitte häneen, hänen äitiinsä tai isäänne? En väitä etteikö voi olla niin että äitinne oli vihainen syrjähypystä ja siksi kertoi, jos ei ollut aikomustakaan että tutustuisitte. Olisiko ollut parempi, että asia tulee julki vasta kun olitte aikuisia? Semmoistakin tapahtuu ja tuo pikkuveli on kuitenkin sukua ja yhtä syytön vanhempien sekoiluun kuin tekin olette.

En ole koskaan tavannut, enkä haluakaan. Enkä usko että daami on elareitakaan saanut huomioiden lapsen isän (itselleni hän ei ansaitse ks titteliä) luonteen, ei ole tarvinnut kuin paljastaa herttainen luonteensa ja uhkailla jollain niin ei ole lähtenyt edes tappelemaan aiheesta. Eli omilleen jäivät, en tiedä näkyykö aikanaan perinnönjaossa, eli onko mahtanut tunnustaa sitä. Ei siitä koskaan puhuttu sen jälkeen, kunhan haluttiin loukata meitä lapsia että itselle tulisi parempi olo. Toivottavasti oli sen arvoista.

Lapsuutesi kuulostaa aika surulliselta :( Jos on tunnustanut, niin olisihan se aika shokki että perinnönjakoon ilmestyy salassa pidetty puolisisarus, vaikka kyllä se tilanne varmaan nytkin pännisi.

Kiitokset ymmärryksestä ja empatiasta, en oysty puhumaan näistä muualla kuin terapiassa ja nyt täällä mutta kyllä on paljastunut valtavasti ihan sairasta omasta perheestä vaikka aidosti luulin sen olevan "normaali". Täten minulla ei ole mitään halua itse alkaa koskaan parisuhteeseen, en näe siinä mitään hyvää. Päinvastoin, mielummin olen onneton yksinäisenä.