Lue keskustelun säännöt.
Antaisitko pettämisen anteeksi?
Kommentit (756)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ja lapselle on hyväksi lukea netistä tai lehdistä vanhempansa pettämisistä? Se olisi kauheaa lapselle.
Riippuu niin monesta asiasta. Voisi myös kysyä pettäjältä että jos saisit anteeksi, mihin kaikkeen olisit valmis? Olisitko valmis elämään loppuelämäsi selibaatissa, jos se pettämäsi puolisosi ei enää voisi sinuun koskea?
Itse en antaisi itselleni pettämistä anteeksi, enkä haluaisi jatkaa, koska pettämiseen olisi jokin syy, ja se syy olisi niin vakava, että sen syyn takia tekisin rakkaalleni noin rumasti. '
Jos taas ei olisi mitään syytä pettämiselle, niin en olisi sitoutunut kumppaniini riittävästi, joten en varmaankaan rakastaisi häntä kuten kuuluisi, eikä hän olisi minulle riittävän tärkeä, joten ei olisi syytä silloinkaan jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Petitkö itse ja puoliso kertoi lapsille, kun noin haluat lapset pitää pimennossa? Pettäjä pettää myös lapsensa, koska rikkoo koko perheen. Täytyy lapsen saada tietää mikä ja kuka hänen perheensä hajotti. Jos lapsi inhoaa pettäjävanhempaansa, se on sen pettäjän ihan oma syy, olisi ajatellut muulla kuin alapäällään.
No en ole pettänyt, mutta tiedän tarpeeksi lasten psykologisesta kehityksestä, että tiedän että tuollainen asenne on todella sairas ja lapsia vahingoittava. Lapsille ei kuulu mustamaalata toista vanhempaa. Ikinä. Purkakaa jollekin muulle niitä traumojanne, mutta älkää please siirtäkö niitä lapsille eteenpäin. Minun lapseni joutuu ehkä isona seurustelemaan sen sinun lapsesi kanssa, jonka kiintymyssuhdetaidot sinä olet rajattomuudellasi tuhonnut.
Ihan hyvä on pienestä pitäen tietää ja oppia, että pahoja ihmisiä on olemassa ja ne voivat sattua omalle kohdalle, joten kannattaa olla varuillaan eikä sinisilmäinen. Faktan kertominen toisen teoista ei ole mustamaalaamista, siinä ei valehdella.
Kuule, kysypä vaikka joltain ammattiterapeutilta mitä se tekee lapselle, että toinen vanhempi kokee tarvetta julistaa lapselle toisen vanhemman pahuutta. Tämä ei ole mikään mielipidekysymys.
Kysypä joltain ammattiterapeutilta mitä pettäminen ja petetyn julkinen tahallinen häpäiseminen pettäjä/salasauhteilijan toimesta tekee lapselle.
Petetty kun potkii pettäjän pellolle, niin pettäjä alkaa haukkumaan tätä uhriaan kun ei olisi halunnut erota ja harmittaa kun jäi kiinni. Syyttää toista julmaksi perheenrikkojaksi, koska teki pettämisen takia eropäätöksen. Koittaa syyllistää antamaan anteeksi lasten kautta: äiti/isä on paha ja ilkeä, kun ei pysty antamaan anteeksi äidin/ isän pikkumokaa ja sen takia asutaan nyt eri osoitteissa ja nähdään harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Vain huono vanhempi levittelee lapsille mitään pettämisjuttuja toisesta vanhemmasta. Se että on menevinään totuuden taakse piiloon omassa katkeruudessaan ainoastaan korostaa vanhemman huonommuutta. Tietää loukkaavansa lapsiaan, mutta tekee sen silti koska on niin katkera pettäjälle, ettei tunnu missään käyttää lapsiaan pelinappuloina. Tuollaiselta lapset pitäisi ottaa kokonaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totuus on pettäjälle muovailtava käsite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Ei ole kauhean hyvä malli parisuhteesta, jos hyssytellään, painetaan villaisella, pidetään kulissia yllä. Totuus pöytään. Sen totuuden voi kertoa neutraalisti, ei tarvitse haukkua toista nilviäiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettäjä elää itsensä kanssa kulississa jos kieltäytyy kertomasta itse lapsille teoistaan jonka seurauksena lapsi tai lapset elävät matkalaukkuelämää selkäreppuineen.
Rehellisesti, en tiedä. Kun ei siinä ole pelkästään kyse siitä haluaako antaa anteeksi, vaan siitä pystyykö antamaan. Tuleeko se asia konkreettisesti jatkuvasti mieleen, kuinka paljon se ahdistaa, millaisia mielikuvia pettäminen herättää yms.
Jos tapahtuneeseen jää tuolla tavalla kiinni, vaikka periaatteessa olisikin antanut anteeksi niin eihän se nyt vain toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Ei ole kauhean hyvä malli parisuhteesta, jos hyssytellään, painetaan villaisella, pidetään kulissia yllä. Totuus pöytään. Sen totuuden voi kertoa neutraalisti, ei tarvitse haukkua toista nilviäiseksi.
Lapselle ei saa opettaa mallia kulissiperheestä jossa vaikeat asiat laitetaan maton alle. Eli kyllä totuus asiasta jonka seuraus on lapsen selkäreppuelämä on sen aiheuttajan eli pettäjän pystyttävä lapselle rehellisesti ja kiertelemättä sanomaan ilman mitään petetyn syyllistämistä mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
Ketju käsittelee pettämistä, mutta nyt kun kysyit, en myöskään anna anteeksi sitä että äiti tuli tarkoituksella loukkaamaan meitä lapsia kertomalla että meillä on muuten pikkuveli. Mutta hei, tästä päästäänkin sujuvasti siihen äidinrakkauteen joka on niin epäitsekästä ja lapsen etu edellä. Mitä nyt vähän tekopyhyyttä, kun todellisuus on se että ollaan valmiita haavoittamaan syyttömiä lapsia jotta itellä olisi parempi meininki. Ei, en anna anteeksi senkoommin pettämistä kuin sen naamaan hieromistakaan, mutta mitäpä se "vanhempien seksielämä" minulle kuuluu, ei se ollut kuin ainoa perheeni joka minulla oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Totuus voi tulla ja usein tuleekin esille myöhemmin. Lapsi voi kuulla vanhempiensa riitelyn tai joku tuttava tai sukulainen asian kertoo. Se onkin sitten aika kurjaa, että omat vanhemmat ovat valehdelleet tai jättäneet kertomatta ja asian kuulee muualta, ei herätä luottamusta vanhempiaan kohtaan. Yleensä moni asia jonka kuulee mutkan kautta saa isommat mittasuhteet, kuin jos asianosainen sen kertoisi. Ja onko muka niin, että kukaan ei tiedä vanhempiensa eron syytä, ei ole vaikka kysynyt asiaa kasvaessaan, vaikka teininä tai aikuisena?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Kyllä se nyt vaan kuuluu lapselle miten hänen perhettään kohdellaan. Päätöksiä lapsi ei tietenkään voi tehdä, mutta se kuuluu lapselle yhtälailla kuin esimerkiksi tieto tulipalossa tuhoutuneesta kotitalosta. Mutta ymmärrän että on vaikea selittää sille lapselle omaa vastuuttomuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Ei ole kauhean hyvä malli parisuhteesta, jos hyssytellään, painetaan villaisella, pidetään kulissia yllä. Totuus pöytään. Sen totuuden voi kertoa neutraalisti, ei tarvitse haukkua toista nilviäiseksi.
Lapselle ei saa opettaa mallia kulissiperheestä jossa vaikeat asiat laitetaan maton alle. Eli kyllä totuus asiasta jonka seuraus on lapsen selkäreppuelämä on sen aiheuttajan eli pettäjän pystyttävä lapselle rehellisesti ja kiertelemättä sanomaan ilman mitään petetyn syyllistämistä mistään.
Kyllä, pettäjän pitäisi kantaa vastuunsa teoistaan ja selittää lapselle, miksi lapsi ravaa kahden asunnon väliä. Pettäjät harvoin siihen pystyvät, kun eihän heillä ole selkärankaa eivätkä lapsesta välittäneet silloinkaan kun kiimoissaan huitelivat. Vaatisi suoraselkäisyyttä sanoa, että nyt mä mokasin, siihen harvoin pystyvät ja haluavat vain päästä helpolla.
Eihän lapset ole kuuroja, sokeita tai tyhmiä. Miten he voisivat olla tietämättä mistään mitään eivätkä yhtään muka kärryillä siitä mitä tapahtuu? Lapset asuvat samassa huushollissa eivätkä ole missään erillisessätyhjiössä. Ei tarvitse käyttää lapsia likasankona tai mustamaalata toista vanhempaa, mutta on minusta epärealistista kuvitella ettei asia mitenkään heille kuulu eikä näy.
Vierailija kirjoitti:
Pettäjä elää itsensä kanssa kulississa jos kieltäytyy kertomasta itse lapsille teoistaan jonka seurauksena lapsi tai lapset elävät matkalaukkuelämää selkäreppuineen.
Joskus on parempi itse joutua kärsimään ettei lapset joutuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Petitkö itse ja puoliso kertoi lapsille, kun noin haluat lapset pitää pimennossa? Pettäjä pettää myös lapsensa, koska rikkoo koko perheen. Täytyy lapsen saada tietää mikä ja kuka hänen perheensä hajotti. Jos lapsi inhoaa pettäjävanhempaansa, se on sen pettäjän ihan oma syy, olisi ajatellut muulla kuin alapäällään.
No en ole pettänyt, mutta tiedän tarpeeksi lasten psykologisesta kehityksestä, että tiedän että tuollainen asenne on todella sairas ja lapsia vahingoittava. Lapsille ei kuulu mustamaalata toista vanhempaa. Ikinä. Purkakaa jollekin muulle niitä traumojanne, mutta älkää please siirtäkö niitä lapsille eteenpäin. Minun lapseni joutuu ehkä isona seurustelemaan sen sinun lapsesi kanssa, jonka kiintymyssuhdetaidot sinä olet rajattomuudellasi tuhonnut.
Ihan hyvä on pienestä pitäen tietää ja oppia, että pahoja ihmisiä on olemassa ja ne voivat sattua omalle kohdalle, joten kannattaa olla varuillaan eikä sinisilmäinen. Faktan kertominen toisen teoista ei ole mustamaalaamista, siinä ei valehdella.
Kuule, kysypä vaikka joltain ammattiterapeutilta mitä se tekee lapselle, että toinen vanhempi kokee tarvetta julistaa lapselle toisen vanhemman pahuutta. Tämä ei ole mikään mielipidekysymys.
Kysypä joltain ammattiterapeutilta mitä pettäminen ja petetyn julkinen tahallinen häpäiseminen pettäjä/salasauhteilijan toimesta tekee lapselle.
Ei se kysy kumminkaan niin minä voin kertoa. En ole koskaan pystynyt parisuhteisiin tai seksiin, enkä tule tässä elämässä pystymäänkään, loppuu elinvuodet kesken koska yhä vieläkin keski-ikäisenä olen niin lukossa että en halua kenenkään koskevan minuun intiimisti koska yksinkertaisesti lamaannun pelosta että minua satutetaan. Ja miksi en pelkäisi kun koko käsitys parisuhteista on juuri sitä, kaltoinkohtelua, väkivaltaa, uskottomuutta, hylkäämistä. Yksikään noista ei houkuttele laittamaan mielenterveyttäni peliin.
En antaisi anteeksi missään tapauksessa. Luottamus olisi mennyt täysin, joten mitä sitä enää jatkamaan rikottua suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppoa tietysti olisi nyt sanoa, että tietenkään en antaisi anteeksi ja että ero tulisi välittömästi, jos puoliso pettäisi.
Mutta jos oikeasti joutuisi sellaisen tilanteen eteen, että puoliso paljastuisi pettäjäksi? Koko yhteinen elämä pitäisi lopettaa, koko yhteinen omaisuus jakaa, yhteinen talo myydä, kun yksinkään sitä ei ole varaa pitää. No, kaikki tämä vielä menisi, voisin kyllä muuttaa omakotitalosta vuokrakaksioon ja luultavasti viihtyisin sielläkin ihan ok.
Mutta ehkä se kaikkein pahin: ruveta tekemään tiliä eron syistä vanhemmille, sisaruksille, ystäville... Kertoa yksityisasioitani kaikille: että nyt tuli ero, kun puoliso kävi vieraissa. Ja on naiivia väittää, että ei se kenellekään kuuluisi ja ettei kenellekään tarvitsisi mitään selityksiä antaa. Ei erosta voi selvitä selittämättä mitään läheisille, sanomalla vain, että ei se teille kuulu ja he olisivat vain, että "ahaa, okei".
Joten, saattaisin hyvinkin antaa pettämisen anteeksi vain ns. säilyttääkseni yksityisyyteni. Tiedän, se olisi täysin hullu syy, ehkä pahin mahdollinen syy jatkaa yhdessä, eikä sitä pitäisi missään nimessä tehdä. Ja kuten sanottu, helppohan se nyt on sanoa. Mutta, jos tulisi se tosipaikka eteen... Mitäs sitten?
Ei ole mitään naiivia siinä, että sanoo ettei asia kuulu muille. Jos olis jotain pakko sanoa, sanoisin että sovittamattomat erimielisyydet tai että se on meidän asia. En kyllä muutenkaan tilitä elämääni sukulaisille. Kaikki eivät ole niin läheisiä suvun kanssa.
Eivät tietenkään kaikki ole ja silloinhan se onkin helppoa, kun ei mitään tarvitse kenellekään selittää. Mutta silloin jos ollaan läheisiä ja tekemisissä ja puolisokin on läheinen sukulaisten kanssa, niin se onkin jo paljon vaikeampaa.
En kyllä ymmärrä ,miksi olisi vaikea sanoa sukulaisille ,että äijä perkkele petti ja heitin sen pellolle.
En minäkään, itse kerroin kaikille kummankin sukulaisille ja ystäville että äijä petti. Pettäjä ei ansaitse mitään yksityisyyttä ja on oikein, että lähipiiri tietää minkälainen niljake on kyseessä, itsepähän on tilanteensa aiheuttanut joten vastatkoon myös paskamyrskystä.
Omista teoistaan pitää pystyä kantamaan vastuu. Joskus jopa loppuelämänsä.
Kyllä, mutta se pettäjän vastuu on kumppanille, ei ulkopuolisille.
Ja lapsille myös jos niitä sattuu olemaan. Lapset eivät unohda koskaan vanhempiensa pahoja ja itsekkäitä tekoja.
Miten ne lapset kuulee pettämisestä? Ei vanhempien seksielämä kuulu lapsille millään tavalla. Kyllä vastuu on silloin sillä vanhemmalla, joka kaataa pahan olonsa lasten niskaan.
No kyllä mä vaan eskarilaisena tiesin, että isä reissumatkoillaan oli pettänyt ja tuonut meidän ollessa mökillä naisia kotiinkin, kun löytyi hiuksia ja esineitä. Äiti sai isän ulos asunnostaan vasta poliisin suorittamalla häädöllä, ei sekään jäänyt multa huomaamatta. Ja kyllä äiti ihan asiasta kertoi, että isä harrasti pettämistä, aikuisena isä on myöntänyt sen itsekin. Kyllä lapsen täytyy saada tietää mitä vanhempansa on tehnyt.
Miksi ihmeessä tarvitsisi? Ei se kuulu lapsille. Ja sellainen on rajaton vanhempi, joka kaataa näitä lasten niskaan.
Rajaton on se vanhempi joka salasuhteilee.
Eikä ole. Vanhempien seksielämä tai parisuhde ei kuulu lapsille. Piste. Te, jotka kaadatte oman katkeruutenne lasten harteille aiheutatte heille elinikäiset traumat. Menkää terapiaan itkemään sitä petetyksi tulemista, älkää herranisä lapsille sitä purkako.
Kyllä se nimenomaan kuuluu, kun riidellään sadan desibelin äänenvoimakkuudella pettämisistä.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.
Ei tietenkään. Mutta valheessa ei lasta saa pitää. Totuus ja rehellisyys alusta lähtien.
Ei ole kauhean hyvä malli parisuhteesta, jos hyssytellään, painetaan villaisella, pidetään kulissia yllä. Totuus pöytään. Sen totuuden voi kertoa neutraalisti, ei tarvitse haukkua toista nilviäiseksi.
Lapselle ei saa opettaa mallia kulissiperheestä jossa vaikeat asiat laitetaan maton alle. Eli kyllä totuus asiasta jonka seuraus on lapsen selkäreppuelämä on sen aiheuttajan eli pettäjän pystyttävä lapselle rehellisesti ja kiertelemättä sanomaan ilman mitään petetyn syyllistämistä mistään.
Ei. Älä kiusaa lapsiasi. Lapselle riittää tieto siitä ettei isä ja äiti enää halua olla yhdessä, ja että vika ei ole lapsessa. En ymmärrä millainen ihminen sisällyttää omaan kostofantaisaansa viattomat lapset.
Mitä ylipäätään lapsi tekee tiedolla että toinen vanhemmista on pettänyt toista? Mitä jos lapsi kysyy millä tavalla pettänyt? Sittenkö kerrotaan miten penis meni emättimeen? Vai siinäkö sitten aletaan kainostella eikä tarvikaan kertoa totuutta? Huomaa että aika harvalla on ymmärrystä psykologiasta, ja vielä harvemmalta puuttuu täysin oleellinen tieto lasten psykologiasta. Koskaan ei esim. perheterapeutti ohjaa asiakkaitaan kertomaan lapsille lasta vahingoittavaa tietoa "totuuden nimissä"', vaan terapeutti ohjaa vanhempia kertomaan että isä ja äiti eivät enää voi asua yhdessä, ja ettei syy ole lapsessa.
Se on tietysti eri asia. Samoin se, jos lapsi saa muuta kautta tietää. Mutta jotkut täällä ilmeisesti puolustelee viattoman lapsen käyttämistä terapeuttina ja jätesankona, kun onhan se oikein sille kamalalle pettäjälle että lapsi saa kuulla toisen vanhemman pahuudesta. Eli lapsi on pelkkä koston väline, lapsesta itsestään viis.