Täytin 40 ja olen alkanut tekemään nyt pesäeroa eläkeikäisiin vanhempiini, jotta he osaisivat itsenäistyä

Hassu aloitus, mutta tuohan on totta. Itse olen kanssa joutunut etäännyttämään, koska alkoivat tulla riippuvaisiksi. 

Mä olen 44, ja meillä ollaan astumassa vaiheeseen, jossa alan tosissani hoitamaan vanhempieni asioita. Ennakkoperintäasiat hoidetaan syksystä, isä ei pärjää enää kauaa kotona, eikä omaishoitajaäiti hänen kanssaan.

Onneksi ehdin saada lapsen maailmalle ja töitä vähennettyä, kiireet eivät taida vähetä.

Omat lapsesi ajattelevat aikanaan sinusta ihan samalla tavalla.

Kuukauden välein ei kuulosta kovin tiheältä kyläilyltä. Ellei asu satojen kilometrien päässä.

Sen takia niitä lapsia tehdään, että ei jää vanhana yksin. Ai se ei ollutkaan hyvä juttu? Yllätys....

Olen 44 ja tein lapset nelikymppisenä siksi että näin vältyn hoitamasta omia vanhempiani.

Vierailija kirjoitti:

Hassu aloitus, mutta tuohan on totta. Itse olen kanssa joutunut etäännyttämään, koska alkoivat tulla riippuvaisiksi. 

Miten vanhempasi pystyivät elämään, kun sinua ei edes ollut tai olit pieni lapsi?

Ja miten ne vanhemmat pystyvät elämään, kun lapset ovat tuhansien kilometrien päässä ja tapaavat muutaman vuoden välein?

Oman havaintoni mukaan, tilanne on juuri päinvastoin, aikuiset lapset riippuvat vanhemmissaan, hoidattavat lapsiaan, haluavat taloudellista tukea ja mikä pahinta, puuttuvat vanhempiensa elämään ja yrittävät vanhempia muuttaa itsensä kaltaiseksi ja miten juuri heidän pitäisi elää ja tehdä. Jopa vanhempien syömisiä vahditaan.

Mun tytär on 35v ja mä olen 61v. Jo vuosia ollaan asuttu satojen kilonetrien päässä toisistamme ja näemme muutaman kerran vuodessa. Ei mulla ole pienintäkään ajatusta siitä, että tytär hoitaisi mun asioita nyt tai tulevaisuudessa. Itse minä olen itsestäni vastuussa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 44, ja meillä ollaan astumassa vaiheeseen, jossa alan tosissani hoitamaan vanhempieni asioita. Ennakkoperintäasiat hoidetaan syksystä, isä ei pärjää enää kauaa kotona, eikä omaishoitajaäiti hänen kanssaan.

Onneksi ehdin saada lapsen maailmalle ja töitä vähennettyä, kiireet eivät taida vähetä.

Ihana lapsi varmaan olet kun ensiksi huolehdit ennakkoperimysasiat kuntoon.

Onko muita perijöitä joten hoida laillisesti ettet joudu käräjille

Kuukauden välein???? Eli olet käynyt täyttämässä taskusi  ja kukkarosi ja nyt vanhempasi ovat sitä mieltä, että olet aikuinen ja sinun pitäisi pärjätä omillasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 44, ja meillä ollaan astumassa vaiheeseen, jossa alan tosissani hoitamaan vanhempieni asioita. Ennakkoperintäasiat hoidetaan syksystä, isä ei pärjää enää kauaa kotona, eikä omaishoitajaäiti hänen kanssaan.

Onneksi ehdin saada lapsen maailmalle ja töitä vähennettyä, kiireet eivät taida vähetä.

Ihana lapsi varmaan olet kun ensiksi huolehdit ennakkoperimysasiat kuntoon.

Onko muita perijöitä joten hoida laillisesti ettet joudu käräjille

Yritän parhaani olla, meillä kaikki ovat aina saaneet apua ja saavat jatkossakin. Tämä on äitini toive, hän ei jaksa olla enää vastuussa omaisuutensa hoidosta, ja olisi siirtänyt sen minun ja veljeni harteille jo pari vuotta sitten, jos tilanne olisi ollut otollinen. Ei se vieläkään ole, osa menee myyntiin. Ilman muuta kaikki tehdään lakimiehen kanssa, älä huoli. Ihmeellinen maailmankuva sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 44, ja meillä ollaan astumassa vaiheeseen, jossa alan tosissani hoitamaan vanhempieni asioita. Ennakkoperintäasiat hoidetaan syksystä, isä ei pärjää enää kauaa kotona, eikä omaishoitajaäiti hänen kanssaan.

Onneksi ehdin saada lapsen maailmalle ja töitä vähennettyä, kiireet eivät taida vähetä.

Tsemppiä! Olen saman ikäinen mutta meillä lapset on vielä alaikäisiä, nuorin täyttää 6v keväällä. Luojan kiitos vanhemmat pärjäävät vielä itsenäisesti vaikka fyysinen kunto on huonontunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu aloitus, mutta tuohan on totta. Itse olen kanssa joutunut etäännyttämään, koska alkoivat tulla riippuvaisiksi. 

Miten vanhempasi pystyivät elämään, kun sinua ei edes ollut tai olit pieni lapsi?

Ja miten ne vanhemmat pystyvät elämään, kun lapset ovat tuhansien kilometrien päässä ja tapaavat muutaman vuoden välein?

Oman havaintoni mukaan, tilanne on juuri päinvastoin, aikuiset lapset riippuvat vanhemmissaan, hoidattavat lapsiaan, haluavat taloudellista tukea ja mikä pahinta, puuttuvat vanhempiensa elämään ja yrittävät vanhempia muuttaa itsensä kaltaiseksi ja miten juuri heidän pitäisi elää ja tehdä. Jopa vanhempien syömisiä vahditaan.

Maailma oli erilainen tuolloin. Äitini mm heittäytyi tekniikan kanssa täysin kädettömäksi, ei suostunut opettelemaan minkäänlaista tietokoneen tai älylaitteen käyttöä. Tämä johti siihen että ei kykene hoitamaan itse pankkiasioitaan lainkaan. Haluaa asua omakotitalossa mutta mitään talonhoitoon liittyviä asioita ei osaa eikä enää pystykään tekemään itse, leskeydyttyä ne jäivät kaikki myös lapsien hoidettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Omat lapsesi ajattelevat aikanaan sinusta ihan samalla tavalla.

Mutta sehän on vain hyvä.

Joillakin suvuilla on tuollaiset vääristyneet suhteet.

Kaverin vanhat vanhemmat jakavat jatkuvasti neuvoja ja utelevat. Ja arvostelevat ja vertailevat muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 44, ja meillä ollaan astumassa vaiheeseen, jossa alan tosissani hoitamaan vanhempieni asioita. Ennakkoperintäasiat hoidetaan syksystä, isä ei pärjää enää kauaa kotona, eikä omaishoitajaäiti hänen kanssaan.

Onneksi ehdin saada lapsen maailmalle ja töitä vähennettyä, kiireet eivät taida vähetä.

Tsemppiä! Olen saman ikäinen mutta meillä lapset on vielä alaikäisiä, nuorin täyttää 6v keväällä. Luojan kiitos vanhemmat pärjäävät vielä itsenäisesti vaikka fyysinen kunto on huonontunut.

Kiitos. Ei tämä uutena tilanteena tule, kaikenlaista käytännön apua on onnettu jo vuosia, mutta nyt siirrytään isommalle vaihteelle, jossa viranomaiset astuvat mukaan. Isän ei pitäisi olla enää edes elossa, on saanut kymmeniä vuosia yli vanhan ennusteen, mutta silti surettaa hänen hiipumisensa, se on rankkaa katsottavaa siinä missä äidin uupuminenkin. Paljon on jo aiemmin tehty (auto pois, kerrostalo, esteettömyysremontit), mutta eivät nekään vie tiettyä pistettä pidemmälle. Aikansa kutakin, kai.

Tuo on oikeasti fiksua, mä neuvoin miestäni, että hänen ei kannata nyt nelikymppisenä kuskata äitiään joka paikkaan (haudoille, kukkakauppaan jne.), koska jos hän tekee sen nyt kun anoppi on vähän päälle 60 vuotiaana vielä hyvissä voimissa, saa hän tehdä sitä lopun ikäänsä.

Anopilla asuu kotona kuitenkin avopuoliso ja aikuinen poika, joten ei hän yksin ole.

Silti vaan roikkuu tässä toisessa pojassa yhä.

Suhteemme alussa anoppi pyyteli mieheltä kaikkea älytöntä, voisit purkaa ton mun seinän ja rempata avotilaksi yms. ja mies mutisi vaan et katellaan.

Sanoin anopille, et meillä on kotona remontti alkanut just joten sun täytyy pyytää nyt toiselta pojalta.

Anoppi piti myös hakea autolla aina kaikkiin tilaisuuksiin ja joka kerta meni tunti kuskailuihin, avopuolisonsa ei viitsi kuulemma ajaa autolla.

Vedin linjan että meidän juhlista ei järjestäjät lähde kuskiksi ja anoppi saa tulla bussilla.

Jos ei itse ole viitsinyt ajaa ajokorttia eikä saa omaa miestään kuskiksi, ei lapsilla ole mitään velvoitetta kuskata.

Anoppiin olikin pakko ottaa etäisyyttä, kun alkoi käyttäytyä holhoavasti meitä kohtaan.

Halusi olla istuttamassa kukkia ja hänet olisi sitten pitänyt hakea kotoaan.

Mitä auttamista se on jos pitää hakea kotoaan..?

Alussa mies vähän vastusteli kun ei uskalla sanoa äidilleen ei, mutta terapiassa ymmärsi, että me ollaan nyt perhe hänen kanssaan ja äidin täytyy ymmärtää se.

Meillä mumma ja pappa asuvat parin kilometrin päässä ja lapsi oli heillä päivähoidossa kouluikäiseksi asti.

Jos asia pitää kylmästi numeroin ilmaista, säästettiin siis noin 400x12x7 elikkä kymmeniä tuhansia euroja joten erittäin mielellämme käydään nykyään auttamassa kerran viikossa, mm.leikataan nurmikot, haravointi, ja autetaan nettipankissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat lapsesi ajattelevat aikanaan sinusta ihan samalla tavalla.

Mutta sehän on vain hyvä.

Joillakin suvuilla on tuollaiset vääristyneet suhteet.

Kaverin vanhat vanhemmat jakavat jatkuvasti neuvoja ja utelevat. Ja arvostelevat ja vertailevat muuhun.

Mä sain esikoisen 20 vuotta sitten ja nyt toisen nelikymppisenä, molempien lasten kohdalla koen epäonnistuneeni, jos he alkaisivat elää minua varten. Lasten kuuluu itsenäistyä ja rakentaa oma elämä, ei palvella minua tai kuskailla.

Esikoista kannustan maailmalle ja en todellakaan halua hänen elävän elämäänsä napanuorassa.

Vanhuuden varoille olen sijoittanut ja aion myydä sitten osakkeen pärjätäkseni taloudellisesti.

Työelämässä pysyminen ja ystävät, matkustelu ja liikunta ovat eläikeikäni ilona.

Toki jos lapsenlapsia saan niin autan heidän kanssaan!

Mutta en jää mussuttamaan ja syyllistämään lapsiani vanhenemisestani.

Mä en tiedä mitä pitäisi tehdä. Käyn vanhempieni luona todella harvoin, pitäisi käydä useammin. He käyvät viikoittain täällä. Ovat 76 ja 75. Asutaan suht lähellä 30km. Ongelma auttamisessa on että sairastan masennusta ja omatkin kotihommat jääneet vähemmälle. Lisäksi uskon etteivät ottaisi tarjousta edes vastaan. Ovat auttaneet paljonkin minua elämäni aikana. Olen pysyvällä eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mitä pitäisi tehdä. Käyn vanhempieni luona todella harvoin, pitäisi käydä useammin. He käyvät viikoittain täällä. Ovat 76 ja 75. Asutaan suht lähellä 30km. Ongelma auttamisessa on että sairastan masennusta ja omatkin kotihommat jääneet vähemmälle. Lisäksi uskon etteivät ottaisi tarjousta edes vastaan. Ovat auttaneet paljonkin minua elämäni aikana. Olen pysyvällä eläkkeellä.

Tuossa iässä kun vanhuksilla on paljon aikaa, uskon että he haluavat käydä luonasi ihan sosiaalisen kontaktin vuoksi. Monelle ihan keskustelu ja kyläily on aivan yhtä tärkeää kuin mekaaninen auttaminen, joten sinä tavallasi autat myös heitä.