Olenko hullu, jos jonkun eläimen kuoleminen saa mussa aikaan enemmän tunteita kuin ihmisen kuolema?

Mulla on ihan sama. Itkin kissani kuolemaa monta kuukautta, edelleenkin tulee itku herkästi kun muistelen kissaani. Ihmisen kuolema ei kosketa mua millään tavalla, jollei ole joku tosi läheinen.  

Et. Ihmiset vain ovat satuttaneet sinua liikaa, luonnollinen reaktio.

Minä itkin huomattavasti kauemmin koirani kuolemaa kuin äitini kuolemaa..

Ei vieraan ihmisen kuolema aina kosketa. Mutta juttu jonkun eläimen kärsimyksestä ja kuolemasta saa kyllä itselläni vedet silmiin. Ei tuossa tarvi niin kauheaa filosofiaa olla taustalla. Viaton luontokappale herättää tunteita. Oma lemmikkieläin tietysti paljon enemmän.

Kyllä olet, ensin ihmiset sitten eläimet ei mitään epäselvää asiassa...

Ehkä koet eläimet viattomiksi, kuin lapset

Luultavasti suuttuisit myös jos lapset tilalla?

Tai ehkä jopa koet, että eläimet ovat lapsia!

Olen surrut kaikkien koirieni kuolemaa enemmän kuin omien vanhempieni. Koirat eivät koskaan tehneet minulle mitään pahaa, toisin kuin vanhempani.

Eläin on viaton ja ihmisten julmuus satuttaa.... itse suren eläinten kohtaloita ihan hirveästi. Ja annan luvan tuolle surulle. Se kertoo siitä että välitän. Suren toki ihmisiäkin jotka olen menettänyt....

Jaa. On kusipäisiä ihmisiä ja sitten on kusipäisiä eläimiä, ei voi liikaa yleistää.

Syötkö eläimiä, Ap?

Vierailija kirjoitti:

Jaa. On kusipäisiä ihmisiä ja sitten on kusipäisiä eläimiä, ei voi liikaa yleistää.

Eläin ei voi olla kusipää, siihen tarvitaan tietoinen mieli.

Olet ehkä vähän lapsellinen mutta et kovin outo. Ja kyllä minä myös raivostuisin jos lukisin että joku on noin vain myrkyttänyt ihmisiä hauskassa tapahtumassa. Joku ikäihmisen kuolema nyt on sinänsä paljon luonnollisempi juttu. Ja kyllä oma tuttu lemmikki jättää kuollessaan ison aukon perheeseen, enemmän se hetkauttaa kuin tuntemattoman ihmisen menehtyminen.

Olet ilmeisesti hyvin tunteellinen nainen. Hoivaviettisi kohdistuu eläimiin koska sinulla ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. On kusipäisiä ihmisiä ja sitten on kusipäisiä eläimiä, ei voi liikaa yleistää.

Eläin ei voi olla kusipää, siihen tarvitaan tietoinen mieli.

Ei tarvita, riittää että on agressiivinen arvaamaton vaarallinen paska. Kusipäisyyttä kun on montaa sorttia.

Sama. Suren tai harmittelen aina eläimen kuolemaa, (myös lihansyöntiäni), mutta en ihmisten ja ihmislapsien. Paljon enemmän surin kissani kuolemaa kuin oman ukkini...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. On kusipäisiä ihmisiä ja sitten on kusipäisiä eläimiä, ei voi liikaa yleistää.

Eläin ei voi olla kusipää, siihen tarvitaan tietoinen mieli.

Ei tarvita, riittää että on agressiivinen arvaamaton vaarallinen paska. Kusipäisyyttä kun on montaa sorttia.

Et vain ymmärrä, jonakin päivänä sekin tapahtuu.

Olenko sairas kun minua ei liikuta mitenkään?

Vierailija kirjoitti:

Eläin on viaton ja ihmisten julmuus satuttaa.... itse suren eläinten kohtaloita ihan hirveästi. Ja annan luvan tuolle surulle. Se kertoo siitä että välitän. Suren toki ihmisiäkin jotka olen menettänyt....

Juu, lutuisia vaikkapa nuo villikoirat metsästäessään ja repiessään saaliseläimiä kappaleiksi. Samoin kissat, jotka jättävät ruumiskasoja jälkeensä vain omaksi huviksensa.

Et sinä hullu ole, hiukan pers.häiriöinen ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. On kusipäisiä ihmisiä ja sitten on kusipäisiä eläimiä, ei voi liikaa yleistää.

Eläin ei voi olla kusipää, siihen tarvitaan tietoinen mieli.

Ei tarvita, riittää että on agressiivinen arvaamaton vaarallinen paska. Kusipäisyyttä kun on montaa sorttia.

Et vain ymmärrä, jonakin päivänä sekin tapahtuu.

Kuten sanottua kusipäisyyttä on montaa sorttia.