Lue keskustelun säännöt.
Minä en enää jaksa tätä "elämää"
13.03.2023 |
Pelkkää tuskaa ja unet pelkkiä painajaisia. Nytkin useampi eri fyysinen ja psyykkinen oire, kipu tai mikä onkaan päällä ja tätä jatkunut vuosiakausia. Lääkärissä ravaa, mitään ei löydetä tai sitten löydetään jotka vaivaa milloin sattuu tai kokoajan, mieli ollut rikki 20 vuotta, pääkoppa ihan lopussa. Olen työkyvytön ja eläkkeellä enkä ole vielä edes 40v.
Nytkin kaikenlaista kipua ja ahdistusta päällä ja haluaisi vain luovuttaa tyyliin hakemalla köyttä ja loput voitte arvata. Ei tästä elämästä enää tule mitään.
Kommentit (40)
Tsemppiä. 🙏 toivo ja usko parantumisesta kannattaa pitää ja mennä soturin lailla eteenpäin. Jälkeenpäin tulet vielä kiittämään kuinka paljon se kokemus kasvatti sua ja toi kokemusta. Rauhassa vaan eteenpäin ja tekee asioita oman voinnin mukaan ja hakee apua ympärillä olevilta ihmisiltä myös. Me ihmiset ollaan täällä auttamassa monet. 💞
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni täysin työkykyinenkin elää niin, että koko ajan puuhaa jotain, koska muuten ei pysy pää kasassa. Etsi toimivat tavat omalle päällesi. Ja kun kerran olet eläkkeellä, niin etkös sinä voi lähteä kokeilemaan jotain vapaaehtoistyötä, jossa saisit oikeasti uutta mietittävää ja tuntea tekeväsi jotain merkityksellistä? Tai kysy jos joku toisi koiransa päivähoitoon sinulle tms.
Kuulostaa surulliselta mutta tsemppaan vielä.
Sinulla on kuitenkin mahdollista muuttaa joitain asioita.
Mene ensin ulos. Pue paksusti ja ulkoile. Happi auttaa ajattelemaan.
Ota yhteyttä srk tai joku vapaaehtoisjärjestö. Tarjoudu puuhaan jossa saat liikettä kroppaan ja aikoihin.
Olet vielä nuori. Voisitko ajatella etäopintoja ja perustaa kevyt yrityksen?
Rakenna vaikka pihakoristeita, valokuvaa, tee taidetta.
Sinulla on vielä voimavaroja.
Vierailija kirjoitti:
Kova fyysinen työ auttaa,,paikat vetreytyy ja mieli virkistyy. Unikin varmaan paranee.
Kauhea kommentti ja sadistit komppaa vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti edellistenkin neuvot hankkia muuta ajateltavaa, tekemistä auttavat sinua eniten. Lisäisin vielä, että sen on hyvä olla jotain sinusta mielekästä tekemistä. Keksi mitä vain, joka pitää ajatuksesi poissa ongelmistasi, kivustasi. Niiden ajatteleminen lisää vain tuskaa ja ahdistusta. Mitä ajattelet, sitä vedät puoleesi. Käy vähän kävelemässä, mieluiten luonnossa, pari kertaa päivässä, katso hauskoja ohjelmia, kuuntele hauskoja podcasteja,piirtele,väritä aikuisille tarkoitettua värityskirjaa. Huom! Ongelmiesi ajatteleminen ei poista niitä, vaan lisää. Unohda ne kokonaan ja keskity etsimään positiivisia, iloisia asioita joita ajatella ja tehdä. Tämä on totuus. Olen sen myöskin itse kokenut.[/quote]
Et ole kokenut, tai et ainakaan mitään kovia kipuja, jos väität, että kivojen asioiden tekeminen poistaa kivun.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin niin helpottaa. Ei ole ihmistä tarkoitettu lepäämään laakereillaan koko elämää. Ei ihme jos ahdistaa, kun ei ole mitään sisältöä elämässä.
En ole ap, mutta mulla on kaksi työtä. Kivut vain pahenevat päivä päivältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syötkö mielialalääkkeitä tai oletko ottanut koronarokotteita? Selvästi sulla varmaan keho epätasapainossa ja tarvii parannusta kunnon oikeasti parantavilla keinoilla.
Ap on epäilemättä ottanut koronarokotteen 20 vuotta sitten, kun hänen mielensä meni rikki.
Oliko muita tosi tyhmiä kysymyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kova fyysinen työ auttaa,,paikat vetreytyy ja mieli virkistyy. Unikin varmaan paranee.
Kauhea kommentti ja sadistit komppaa vieressä.
Ei sitä tarvitse painostuksena ottaa, mutta sitäkin voi kokeilla, kunhan varovainen on. Oma huono selkänikin tykkäsi lapiohommista, vaikka en ikinä olisi uskonut. Mutta teinkin sitä omin päin, työnä olisi varmasti ollut haitaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin pahoin kun luin näitä vastauksia. Ihminen, joka kysyy neuvoa ja puhuu itsemurhasta, saa ivailevia, haukkuvia ja syyllistäviä kommentteja. "Ei ihme jos ahdistaa ku et oo töissä, mee töihin!", "Luuletko ettei meillä muille ole kipuja?", "Syötkö mielialalääkkeitä tai otit koronarokotteen, tarvitset OIKEAT parannuskeinot". Mitä. Ihmettä. On siis ok purkaa se oma paha olo muihin trollaamalla tai olemalla aidosti ilkeä? Missä on empatiakyky ja taju siitä, ettei työkyvyttömyyseläkkeelle edes päästä kevyin perustein? Ap, olet tärkeä ja älä tee itsellesi sitä, mitä harkitset. Apua ja tukea voi saada, vaikka tämä surkeasti jää usein omalle vastuulle, eli pitäisi itse olla aktiivinen, vaikka voimat ovat loppu.
Joissakin kommenteissa on toki jotain perääkin. Pienet asiat voivat antaa voimavaroja jaksaa ja tehdä hyvää keholle ja mielelle. Silti sosiaalisen verkoston puute tms. ei ratkea lenkille lähtemisellä tai värityskirjan värittämisellä. Väittäisin, että yksi parhaista asioista mielenterveydelle on muiden seura, vertaistuki ja se olo, että kuuluu johonkin yhteisöön tms. Työelämä ei ole ainoa tällainen asia. Joku mainitsi vapaaehtoistyön, se on ihan kelpo ajatus. Itse taas ehdottaisin vaihtoehtona myös sosiaalista kuntoutusta järjestöjen tms. puolella. Toki se riippuu paikkakunnasta, mutta monissa kaupungeissa on paikkoja, jonne voi mennä puuhastelemaan ja tapaamaan muita. Monet paikat eivät velvoita siihen, että siellä sitten on pakko käydä aivan koko ajan. Tämä on hyvä, jos esim. kipusi ovat välillä rajuja tai on huonompi vaihe, kuten kroonisesti kipujen kanssa elävillä usein on. Aktivoituminen auttaa usein saamaan lisää kykyä aktivoitua jälleen muutenkin oman arjen suhteen. Mutta omien voimavarojen mukaan, askel kerrallaan.
31/31 jatkan, koska kirjoitan ylipitkiä vastauksia tiedetään:
Itselläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka diagnosoitiin vuosi sitten. Palstan tyypit saa haukkua hulluksi, jos siltä tuntuu ja se teidän oloa keventää. Hullussa maailmassa voi tulla hulluksi, varsinkin kun on geneettinen pohja tällaiselle outoudelle eli aivoni eivät toimi kuten kuuluu. Se on asia, jota en valitettavasti oo itse voinut valita.
Minua on hoidettu nuoresta asti masennuspotilaana, mm. syöttäen lääkettä joka ei auttanut minua ollenkaan. Mietin vuosi sitten itseni tappamista usein kymmenenkin kertaa päivässä. Teki mieli luovuttaa. Taustalla myös traumaattisia kokemuksia, vuosien masennusjaksoja. Kouluttauduin korkeakoulussa, mutta mielenterveys romahti useita kertoja. Työelämässä olen tehnyt pätkiä, mutta kukahan palkkaa mut nyt, kun olen ollut taas pitkään pois työelämästä? Jo puolen vuoden työttömyys on työnantajalle kauhu. Korona-aikana oli tosi helppo myös saada töitä juu, juuri kun valmistuin alalle, jonka aloituspaikkoihin voi hakea 200 innokasta hakijaa. Mutta kun en ole töissä, makaan ilmeisesti sohvalla kaikkien mielestä. Jos joku haluaa purkaa pahan olonsa minuun, antakaa mennä, olen tottunut siihen. Mutta tällainen haukkuminen ja mollaaminen jota ap saa kuulla, en siedä sitä ja on sairasta. Kun toinen vihjailee ettei jaksa enää, nämä haukkuvat viestit eivät auta häntä yhtään.
Olen käynyt itse n. puoli vuotta järjestön kuntoutuksessa ja nyt te-palveluiden kanssa suunniteltu kuntouttavaa työtoimintaa tai työkokeilua. Eli yritän kyllä parhaani. Ap, tilanteesi on sellainen, että vain sinä tiedät, mitä kaikkea arkesi sisältää, minkälainen on elämänpolkusi ja näin. On tietysti hyvä yrittää löytää niitä valoisia asioita ja juuri vaikka rakkaus johonkin tekemiseen, joka vie ajatuksesi pois omasta tilanteesta. Mutta tämä keskustelun sävy täällä? Jätä se omaan arvoonsa! Pienin askelein voi löytyä lisää hyvinvointia, mutta haasteesi ei ole kuviteltuja ja nämä "mee töihin" -tyypit eivät osaa asettua toisen asemaan. Toivon, että elämääsi löytyisi uusia juttuja, jotka auttavat sinua jaksamaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain ensiviikolle ajan lääkärille vatsaongelmiin mutta ahdistaa odottaa niin pitkä aika. Kävin myös päälle 7km kävelemässä josko se auttaisi mielialaan tai antaisi muuta ajateltavaa mutta koska niin pahasti nuo kaikki oireet ym. koko elämä ahdistaa niin ei sekään kävelyreissu hiljaisilla metsäisillä teillä auttanut.
Nytkin yrittää keksiä mitä tekisi että saisi ajatukset muualle, toinen paha ongelma on kun on nuo vatsaongelmat niin pelkää jo syömistä ja juomista eli ei uskalla kohta syödä tai juoda kun pelkää että vatsa ja ruokatorvi jne. on niin rikki että ne hajoaa ja oksentaa kohta jne.
Olo on ihan hirveä ja vaikka soittaisi kriisipuhelimeen ei se auttaisi kuin hetkeksi kun sinne todella usein soittaa eli puhuminen auttaa vain hetken ajan.
Tuntuu että ainoa mikä auttaisi on että lähtisi pois maailmasta, ei tarvitsisi kivuista enää kärsiä. ap
Vierailija kirjoitti:
Sain ensiviikolle ajan lääkärille vatsaongelmiin mutta ahdistaa odottaa niin pitkä aika. Kävin myös päälle 7km kävelemässä josko se auttaisi mielialaan tai antaisi muuta ajateltavaa mutta koska niin pahasti nuo kaikki oireet ym. koko elämä ahdistaa niin ei sekään kävelyreissu hiljaisilla metsäisillä teillä auttanut.
Nytkin yrittää keksiä mitä tekisi että saisi ajatukset muualle, toinen paha ongelma on kun on nuo vatsaongelmat niin pelkää jo syömistä ja juomista eli ei uskalla kohta syödä tai juoda kun pelkää että vatsa ja ruokatorvi jne. on niin rikki että ne hajoaa ja oksentaa kohta jne.
Olo on ihan hirveä ja vaikka soittaisi kriisipuhelimeen ei se auttaisi kuin hetkeksi kun sinne todella usein soittaa eli puhuminen auttaa vain hetken ajan.
Tuntuu että ainoa mikä auttaisi on että lähtisi pois maailmasta, ei tarvitsisi kivuista enää kärsiä. ap
Heihei, nyt nuo synkät ajatukset pois mielestä heti! Sinä selviät kyllä - sulla kuitenkin on selvästi sen verran energiaa ja toimintakykyä, että paljon on tehtävissä.
Pohtisitko ensin lähipiiriäsi, eli oisko siellä joku jonka kanssa voisit jutella? Mainitsit että kavereita, tms. ei ole, mutta mites sukulaiset?
Toisekseen ala tekemään kaikkea mikä voisi parantaa vointia. Sanoitkin jo käveleväsi, joka on hyvä. Kokeile venyttelyä, jalkapohjien hierontaa (golfpallo, tms. jalan alle), kuuntele youtubesta (yms.) motivoivia juttuja. Käy kirjastossa ja lainaa jotain. Käy kauppakeskuksissa, jotta näet ihmisiä. Selvitä olisko joku ulkokuntosali lähellä ja käy hieman nostelemassa.
Pystysitkö edistämään jotain noista?
Pyydän, että anna itsellesi hyvä mahdollisuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain ensiviikolle ajan lääkärille vatsaongelmiin mutta ahdistaa odottaa niin pitkä aika. Kävin myös päälle 7km kävelemässä josko se auttaisi mielialaan tai antaisi muuta ajateltavaa mutta koska niin pahasti nuo kaikki oireet ym. koko elämä ahdistaa niin ei sekään kävelyreissu hiljaisilla metsäisillä teillä auttanut.
Nytkin yrittää keksiä mitä tekisi että saisi ajatukset muualle, toinen paha ongelma on kun on nuo vatsaongelmat niin pelkää jo syömistä ja juomista eli ei uskalla kohta syödä tai juoda kun pelkää että vatsa ja ruokatorvi jne. on niin rikki että ne hajoaa ja oksentaa kohta jne.
Olo on ihan hirveä ja vaikka soittaisi kriisipuhelimeen ei se auttaisi kuin hetkeksi kun sinne todella usein soittaa eli puhuminen auttaa vain hetken ajan.
Tuntuu että ainoa mikä auttaisi on että lähtisi pois maailmasta, ei tarvitsisi kivuista enää kärsiä. ap
Heihei, nyt nuo synkät ajatukset pois mielestä heti! Sinä selviät kyllä - sulla kuitenkin on selvästi sen verran energiaa ja toimintakykyä, että paljon on tehtävissä.
Pohtisitko ensin lähipiiriäsi, eli oisko siellä joku jonka kanssa voisit jutella? Mainitsit että kavereita, tms. ei ole, mutta mites sukulaiset?
Toisekseen ala tekemään kaikkea mikä voisi parantaa vointia. Sanoitkin jo käveleväsi, joka on hyvä. Kokeile venyttelyä, jalkapohjien hierontaa (golfpallo, tms. jalan alle), kuuntele youtubesta (yms.) motivoivia juttuja. Käy kirjastossa ja lainaa jotain. Käy kauppakeskuksissa, jotta näet ihmisiä. Selvitä olisko joku ulkokuntosali lähellä ja käy hieman nostelemassa.
Pystysitkö edistämään jotain noista?
Pyydän, että anna itsellesi hyvä mahdollisuus!
Ei oikein sukulaisten kanssa uskalla alkaa juttelemaan omista ongelmistaan ja yksikin totesi vaan "höh älä nyt" vähättelevään tyyliin kun erehdyin jotain kertomaan joten ei oikein innosta.
Venyttelyt joo mutta minulla toistui taas yksi vamma mikä estää venyttelyt joten nekin on poissa laskuista, kävellä pystyy sentään. Kirjastossa käyn kun kaupassa käyn mutta hieman matkaa niin ei tule usein käytyä kun ajelu kallista. Kuntosalia mietin ja oli suunnitelmissa aloittaa mutta kun tuo vamma taas esti sen eli vähän tuntuu siltä että kun jotain miettii tai olisi aloittamassa elämä toteaa "älä luulekaan" ja estää sen jotenkin, siltä se tuntuu kun jos oli aikeissa jotain tehdä niin yhtäkkiä tuleekin este tielle.
Vähän tuntuu että vaikka haluaisi jotain edistää kuten käy jossain ettei homehdu seinien sisälle seuraksena on jokin rangaistus. ap
Ei oikein sukulaisten kanssa uskalla alkaa juttelemaan omista ongelmistaan ja yksikin totesi vaan "höh älä nyt" vähättelevään tyyliin kun erehdyin jotain kertomaan joten ei oikein innosta.
Venyttelyt joo mutta minulla toistui taas yksi vamma mikä estää venyttelyt joten nekin on poissa laskuista, kävellä pystyy sentään. Kirjastossa käyn kun kaupassa käyn mutta hieman matkaa niin ei tule usein käytyä kun ajelu kallista. Kuntosalia mietin ja oli suunnitelmissa aloittaa mutta kun tuo vamma taas esti sen eli vähän tuntuu siltä että kun jotain miettii tai olisi aloittamassa elämä toteaa "älä luulekaan" ja estää sen jotenkin, siltä se tuntuu kun jos oli aikeissa jotain tehdä niin yhtäkkiä tuleekin este tielle.
Vähän tuntuu että vaikka haluaisi jotain edistää kuten käy jossain ettei homehdu seinien sisälle seuraksena on jokin rangaistus. ap
En tarkoittanutkaan, että sukulaiset pitäisi hukuttaa sun ongelmiin, koska kukaan ei jaksa sitä. Tarkoitin oikeastaan, että pystyisitkö ottamaan yhteyttä johonkin ja jutella ihan tavallisia ja vaikka vähän kiinnostua muiden elämästä ja kuulumisista.
Missä sulla se vamma on? Ei kai se estä liikkumista kokonaan? Jos vaikka saisit jalkoja ja keskivartaloa treenattua, niin sekin olisi jo tosi paljon.
Yritä vaan keksiä keinoja millä pääsisit noiden esteiden yli. Ehkä tuon vammankin saisi selätettyä jotenkin?
Vierailija kirjoitti:
Ei oikein sukulaisten kanssa uskalla alkaa juttelemaan omista ongelmistaan ja yksikin totesi vaan "höh älä nyt" vähättelevään tyyliin kun erehdyin jotain kertomaan joten ei oikein innosta.
Venyttelyt joo mutta minulla toistui taas yksi vamma mikä estää venyttelyt joten nekin on poissa laskuista, kävellä pystyy sentään. Kirjastossa käyn kun kaupassa käyn mutta hieman matkaa niin ei tule usein käytyä kun ajelu kallista. Kuntosalia mietin ja oli suunnitelmissa aloittaa mutta kun tuo vamma taas esti sen eli vähän tuntuu siltä että kun jotain miettii tai olisi aloittamassa elämä toteaa "älä luulekaan" ja estää sen jotenkin, siltä se tuntuu kun jos oli aikeissa jotain tehdä niin yhtäkkiä tuleekin este tielle.
Vähän tuntuu että vaikka haluaisi jotain edistää kuten käy jossain ettei homehdu seinien sisälle seuraksena on jokin rangaistus. ap
En tarkoittanutkaan, että sukulaiset pitäisi hukuttaa sun ongelmiin, koska kukaan ei jaksa sitä. Tarkoitin oikeastaan, että pystyisitkö ottamaan yhteyttä johonkin ja jutella ihan tavallisia ja vaikka vähän kiinnostua muiden elämästä ja kuulumisista.
Missä sulla se vamma on? Ei kai se estä liikkumista kokonaan? Jos vaikka saisit jalkoja ja keskivartaloa treenattua, niin sekin olisi jo tosi paljon.
Yritä vaan keksiä keinoja millä pääsisit noiden esteiden yli. Ehkä tuon vammankin saisi selätettyä jotenkin?
Joo taisin huonosti muotoilla tuon sukulaisten kanssa juttelun mutta joo tavallisista asioista juttelukin vähän huono kun itsellä on niin tapahtumaköyhä elämä ja ei oikein juuri mitään sisältöä ja muilla on sen verran tietää mitä sukuloinneilla kuuntelee muita että vähän ikävältä tuntuu kun muilla on sisältöä ja itsellä ei ja pitäisi jutella lähinnä yleismaailmallisista asioista mutta nekin vähän ahdistaa itseäni et ei voi liikaa uutisia lukea jne.
Olkapään kiertäjäkalvo ilmeisesti joka tuntuu fysion ohjeista ja harjoitteista huolimatta vaivaavan säännöllisen epäsäännöllisesti, joskus kaatunut ja siitä seuraus ja varmaan vaivaa koko loppuelämän. Jalat kyllä varmaan ok kunnossa kun jaksaa kävellä pitkiä matkoja mutta niissäkin vaivaa kun toisessa polvessa kysta joka sekin välillä yllättää ja alkaa vaivata ja sitten ei kävellä taas kunnes vaiva on ohi. Mutta joo keski ja ylävartaloa ei voi treenata ennenkuin tuo kiertäjäkalvo rauhoittuu kun jos siellä taas joku pieni repeämä vaikka sellainen siellä juuri oli minkä kuntoutin ja aloitin muun harjoittelun niin taas ilmeisesti repeämä että ei kiva. ap
Kokeile ayahuascaa. Sulla ei ole mitään menetettävää, moni on saanut tuosta apua sekä fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin.
Olen eri kuin tuo joka sua neuvo, mutta kiertäjäkalvon repeämä ei kyllä estä treenaamasta jalkoja ja corea. Ihan älytön selitys.
Muutenkin vaikuttaa että keksit selityksiä vähän joka asiaan, ettei tarviis tehdä mitään muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri kuin tuo joka sua neuvo, mutta kiertäjäkalvon repeämä ei kyllä estä treenaamasta jalkoja ja corea. Ihan älytön selitys.
Muutenkin vaikuttaa että keksit selityksiä vähän joka asiaan, ettei tarviis tehdä mitään muutoksia.
Samaa olisin kommentoinut. Ja lohduksi aloittajalle, mulla on ollut vasen olkapää romuna kahteen kertaan ja oikea kerran, ja nykyisin ei vaivaa kumpikaan enää. En olisi ikinä uskonut.
Aika paljon taitaisi olla apua siitä, kun opettelee käsittelemään tunteitaan ja miettisi, mikä on mitäkin. Ei kuulosta ihan tavanomaiselta, ettei kestä jutella muiden asioista, koska kateus estää. Saahan sitä omaa tilannettaan surra, mutta itsekeskeisyyttään voi myös taltuttaa.
Stressistäkin toki johtuu, mutta kyllä tuolla on jotain mitä pitäisi hoitaakkin ihan fyysiselläkin tasolla. Keho mieli kompleksi kuntoon, siitä se lähtee.