Puolisolla 30-kriisi ?!?
Näin sitä on vaan vuodet vierineet ja miehellä tulee ensi kesänä 30 rajapyykki mittariin. Viime kuukaudet onkin elämä ollu yhtä paskaa.
Ensimmäinen lapsemme on pian 3v, toinen pian 6kk.
Miehellä on ihan käsittämätön tyytymättömyys tähän elämään. Työ on ihan paskaa. Perhe-elämä on ihan paskaa. Parisuhde (tai ne rauniot) on ihan paskaa.
Kun tulee töistä niin on vaan pahalla tuulella. Sanon minä ihan mitä tahansa, olen noteeraamatta tai noteeraan koko asiaa, niin aina meni väärinpäin ja miehellä palaa ihan hermot ja alkaa vaan huutamaan etttä minä aina naputan. Siis käytännössä en osaa sanoa mitään missä miehellä ei menisi käämit.
Koti-elämähän on tietenkin miehen mielestä ihan paskaa. Hän ei koskaan pääse mihinkään (huom! minä olen ollut vauvassa kiinni raskausajan+ imetysajan(ei huoli pulloa), on hällä kuitenkin säännölliset harrastukset ja mm. viime lauantaina oli kaverinsa kanssa kaljottelemassa(tämähän ei ollut mikään meno koska oli VAIN 5 tuntia), ja sitä edellisenä viikonloppunakin oli joku saunailta jossa meni pari tuntia (mutta sitäkään ei luonnollisesti " lasketa" miksikään, koska oli vain pari tuntia!) nytkin olisi sitten viikonloppuna taas jotain menoa, johon kommentoin NÄTILLÄ ÄÄNENSÄVYLLÄ että onko pakko joka viikonloppu mennä, koska on aika työlästä tämä allergisten lasten hoito minullekin, jos on 24h 7päivää viikossa kiinni lapsissa. No, tuloksena tietenkin se että miehellä meni hermot!
Siis en jaksa, ja tätä paskaa on kestäny jo varmaan pari kuukautta. Mies illat huutaa joka asiasta ja on kiukkunen kun ampiainen. Miten tollaseen kriisissä olevaan mieheen oikein pitäisi suhtautua? Antaa sitä tilaa vai yrittää pitää jostain parisuhteen rippeistä kiinni??
Muutenkin tämmönen 30-kriisi on aika pelottavaa, varsinkin jos ihminen on noin tympiintyny koko elämäänsä. Ei ole pian lapsillä samankaton alla asuvaa isää eikä minulla miestä, jos oikein kriisihormoonit menee reissuillaan sotkuun (tarkoitan että jos hakee lohtua vieraista...) Ja neuvokaa mulle miten tommosta miestä pitäisi käsitellä? Mitä sanoa ylipäänsä että tuo huuto loppuisi???
Kommentit (12)
En tiedä onko miehesi masentunut, mutta monesti masentuneet ihmiset käyttäytyvät noin. Ovat " kireitä" , syyttävät toisia huonosta olosta ja tyytymättömiä elämäänsä.
tämä on vain minun mielipide tai tuli vain mieleen tämmöstä. Muuta en osaa sanoa. Inhhottava tilanne, erittäin kuluttavaa ja raskasta sinulle. Voisitteko/pystyttekö olemaan muualla pari päivää, annat miehelle tilaa olla yksin kotona.
esim. seurakunnassa tai neuvolassa jos mainitsisi asiasta, että rankkaa on ja apua tarvittais. Parisuhde on hirmuisen tärkeä.
Meillä on ihan sama tilanne! Erotuksena on että vasta yksi lapsi 10 kk ja mies 32. Se on kumma kun minulla ei saa olla elämää mutta hänellä saa...
Mun avopuoliso täytti kesällä kolmekymmentä ja on kyllä normaalistikin ollut varsinainen tulisielu, mutta nyt meinaa iteltä jo mennä sietokyky ainaiseen tappeluun. Meillä menee aina muutama päivä hyvin, sen ajan kun ite myötäilen kaikessa, kunnes miehellä alkaa taas keittää iiiihan kaikki mitä tee tai sanon. Kaikki on häntä vastaan ja naputam kaikesta ynm.. Joudun kyllä muistuttelemaan miestä joskus kotihommista, kun ei tee muuten itse yhtään mitään kotona, mutta itsekin voisi tähän jollain tapaa muuttaa käyttäytymistään.
Olen itse aloittanut opiskelut vuosi sitten syksyllä kolmen kotiäitivuoden jälkeen (2- ja 4-vuotiaat lapset) ja mieheni on käynyt kokoajan töissä. Hänen mielestä kaikki kotihommat kuuluvat minulle, koska hän tuo rahan taloon:/ Imurinpaikasta ei hänellä ole siis tietoakaan, ei ole siihen koskenut moniin vuosiin ja rahaa lainataan toisilta jo omat loppuvat (mulla opintotuki). Jos olisin jatkanut koulua ilman lasten tekemistä välissä olisin melko varmasti itsekin jo työelämässä tienaamassa. Lasten hankkiminen oli kuitenkin hänenkin mielestä hyvä ajatus siinä vaiheessa.
Tässä on meidän perus riidanaihe eli raha ja ja kotityöt. Näihin kun lisätään vielä kolmenkympin kriisi niin huh huh...
Meillä kiukkukohtaukset miehellä ovat mielestäni aika rajuja yleensä. Ei käytä ikinä fyysistä väkivaltaa, mutta sanallinen on sitäkin pahempaa. Minua on muun muassa nimitelty lehmäksi, huoraksi, lutkaksi, idiootiksi, tyhmäksi ynm... vielä erilaisilla etuliitteillä:(
Pahinta on, että on nimitellyt myös lasten edessä.
suutuessa käyttäytyy uhkkavasti kuitenkaan ottamatta fyysistä kontaktia ja huutaa kovasti. Vanhempi poika sanoo häntä komennettaessa, että " minun isi huutaa sinulle" pelotteluksi. Ei kiva!
Joskus kun olen sanonut, että erotaan jos ei osaa muuttaa käytöstään, hän suuttuu siitä edelleen ja uhkaa etten näkisi lapsia enää sen jälkee. Siihenpä se riita yleensä loppuu sitten. Itse en uskalla intää vastaa tietyn pistee jälkeen, koska kertakeikkiaan pelkään sitä kauheaa uhmaa. Hän sattuu olemaan vielä niin pirun ovela, että osaa kaikki riidan aiheet aina kääntää jotenkin minusta johtuviksi. Varmasti jotkin aiheet ihan oikeasti ovatkin minusta johtuvia.
Muutimme kaksi viikkoa sitten uutee kaupunkiin lähemmäs kouluani ja muutto oli yhtä helvettiä. Tällähetkellä meillä on sovintokausi menossa tarkoittaen sitä, ettei pariin päivään olla tapeltu yhtään, mutta sekään ei ole onnellista aikaa kun kokoajan pelottaa milloin alkaa taas se uhma-aika.
...että tällaista meillä.
Meillä siis kaikki nuo muutkin jutut kuin muut kuvailitte esim. minulla ei saa olla menoja ja hänellä harrastuksia monta ketaa viikossa töitten päälle kuudesta eteenpäin plus vielä muut menot.
Teksti lähti vähän rönsyilemän alkuperäisestä aiheesta, mutta ihana oli saada purkaa ainakin osa lastista.
Tällaiseen elämään on kai alkanut aikojen kuluessa vaan tottua enkä enää hätkähdä ihan pienistä haukuista.
Niisku-80
En ainakaan muuta selitystä keksi.. Mies on nyt vajaan vuoden jo ollut niiiiiin negatiivinen. Mikään ei ole hyvin, politiikot on per***stä, lapset ei ole tarpeeksi hyviä, työ on alipalkattua, vaimo (=minä) laiska nipottaja (vaikka kaikki teen kotona yksin) jne..
Nytkin mies lähti (lapsuuden)kotiinsa autotalliin tekemään jtn hommia, oli ilkeä, loukkasi ja lähti. Jep kuin kivaa.
Mun mies täytti 30v noin kaks vuotta sitten ja juuri synttäreitä ennen muuttui itsensä täydelliseksi vastakohdaksi! Meni omia menojaan (meidän vauva sillon 6 kk) minun hoitaessa lasta. (Nyt olen tappelemalla saanut itsellenikin omaa aikaa) Minulle jäi myös kotihommat, laskut, kaikki asioiden miettimiset ja selvittämiset ja mies oli ku kakara. Mies muutttui hymyttömäksi ja negatiiviseksi ja puhetta tuli 1/10 entisestä, loppujen lopuksi mies ei edes vastannut vaikka kysyin jotain. Minua hän ei yleensä hauku, mutta tiuskii inhottavasti ja haastaa riitaa (viimeksi tänään). Todella tuntuu etten tunne miestäni enää ollenkaan. Tätä siis kestänyt jo 2 v ja loppua ei näy. Olen kysellyt onko syynä 30 kriisi vai joku isäksitulemisen kriisi, mut eihän miestä mikään vaivaa.
Sinun täytyy pikimmiten tehdä asialle jotain. Oli kamala lukea kertomustasi perhe-elämästänne. Se, miten miehesi sinua kohtelee ja miten sinulle puhuu ei ole inhimillistä ja nakertaa omaa minäkuvaasi ja itseluottamustasi, kunnes jäljelle jää vain rauniot siitä mitä voisit olla. Ja sitäkin pahempaa on se, että lapsesi kuulevat tämän ja imevät sen itseensä ja aikuisina pitävät sitä normaalina käyttäytymisenä, kun ovat siihen niin tottuneet.. Älä suostu siihen! Älä anna lastesi kasvaa miehesi kaltaisiksi...
Mutta yhtälailla myös ap:lle. Ap:n tilanne vain on vasta alkanut, eikä siksi kuulosta niin vakavalta...
Mun aviomies täytti 30 vuotta tänä vuonna. Tämä 2006 vuosi on ollut oikein myllärysten vuosi. Aviomiehini muuttui täysin. kotona ei tehnyt mitään, kaverit kyllä kiinosti ja työ. mut kotona ei siis yhtään mikään. Alkoi ravata kaljoilla joka viikonloppu. Tai sitten karkasi kotoa.
Viimeinen tikki oli elokuussa kun hän rapulas päissään ilmoitti että hän menee grillille syömään. ja minä ihmettelen 5 h kuluttua kun äijää ei näy missään. soitin sille niin se oli menossa tallinnaan.
Silloin kihahti päässä ja kovin. Pakkasin sen tavarat terassille ja laitoin viestin että kotio ei ole vähään aikaan tulemista. Ja että saa ottaa yhteyttä perheneuvolaan jos meinaa vielä olla mun kans namisissa. Hyvä isä hän on ollut aina. Mutta huono aviomies.
Perheneuvolaan kun sitten mentiin pari viikkoa hän oli poissa kotoa ja kun tuli takaisin nukkus sohvalla. Perheneuvolassa hän kertos että kuinka kamalaa oli elää ilman omia lapsia ja että mitä kaikkea hän on valittanut kun ei minunkaan elämä ole ollut helppoa, mutta hänen oli niin helppo unohtaa että mitä kaikkea tässä on tapahtunut.
Minun neuvo varaa aika perheneuvolasta. Siellä tapahtuu ihmeitä. Tai sielä on aivan pakko puhua kummankin. Raskasta se on. Mutta ei tarvitse yksinään murehtia asioita. Ja siltä saa neuvoja. Esim. Minun piti tehdä lista miehestäni mitä kaikkea minä vihaan hänessä tai mitä hän jättää tekemättä. Samaten hänkin teki. Ne asiat oli sillä sitten selvät. Kummatkin tiesi. Nykyäänkin teen listan kun oikein taas ottaa päähän. Välillä tulee riita, välillä ei. Mutta riitelyssäkin nykyään meillä puhdituu ilma. Ennen ei tapahtunut sellaista, vaan ne riidat paisuivat.
Niisku-80, ei tuo ole mitään kolmekympin kriisiä, vaan silkkaa törkeää sikamaista henkistä väkivaltaa!!! Aika lopettaa miehen puolustelu ja miettiä miten haluaisit itseäsi kohdeltavan, en usko että noin. Enkä usko että olisit kovinkaan iloinen jos lapsesi puoliso kohtelisi lastasi siten miten omasi kohtelee sinua. Aivan uskomatonta että siedät vastaansanomatta tuollaista, eihän nyt mies voisi sinulta lapsia viedä. Ota nyt itseksesi yhteyttä vaikka lakiapuun ja kysy heidän mielipidettään asiasta jos te eroatte, millaiset mahdollisuudet miehelläsi olisi lasten huoltajuuden suhteen. Tiedätpähän siitäkin sitten lisää, ja mieheltä poistuu se uhkailukeino. On muitakin opiskelevia yksinhuoltajia.
Jos tuollainen uhkailu jatkuu taikka pahene, suosittelisin lastenvalvojalle kertomista, miehen laukkujen pakkaamista ja lukkojen vaihtoa. Ihmiset on ihmisiä ja kynnysmatot kynnysmattoja, muista se ero.
Kohta saat samanlaista paskaa niskaan omilta lapsiltasi, jos he eivät näe ja opi mistään että sinua naisena ja äitinä tulee kunnoittaa ja kohdella hyvin.
Se voi olla ihan sama mitä minäkin nyt kirjotin tai muut sanovat, usein miehen käytökselle löytyy aina puolusteluja ja selityksiä, vuodesta toiseen, mutta koita edes itsellesi vastata rehellisesti tähän kysymykseen: Miksi sinun pitää sietää huutoa ja haukkuja ihmiseltä jonka pitäisi olla sinulle se rakkain ja suojelevin tässä maailmassa?
Ja AP:lle:
aika hommata omia harrastuksia ja menoja, tasapainottaa teidän parisuhdetta ja perhe-elämää. Voipi olla että itseasiassa nalkutat non-stop ja oma tyytymättömyytesi heijastuu voimakkaasti miehestä. Itselle kävi niin että purin omaa tyytymättömyyttäni mieheen, joka sitten rupesi tekemään samaa, eli sitten oltiin ihan jumissa suossa, molemmat nakuttivat ja olivat tyytymättömiä yhteiseen perhehelvettiin ja olemattomaan suhteeseen.
Ihan sama miten sanoo tai mitä sanoo, miehellä palaa pinna joka tapauksessa. Ei tää onneksi ihan päivittäistä oo, mutta ne harvatkin huonot päivät ovat liikaa. On se nyt p_le, kun pitää varoa sanomisiaan ja vielä hyssytellä lapsiakin, ettei isi vaan hermostu.
Olen huono tsemppaaja, kun olen samassa jamassa, mutta se on varmaa, ettei sun tarvi sietää. Ei kenenkään tarvi sietää toisen lapsellista kiukuttelua. Pitää avata suunsa ja pitää puolensa. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä sopii myös parisuhteeseen.
(groups. yahoo. com/ group/ kammari)