Ero sen takia, että saisi joskus levätä ilman lapsia?

Silloin kun oma elämä tuntuu päätyneen umpikujaan on hyvä ottaa eri näkökulmia tilanteeseen. Kannattaa miettiä, mitä vaikutuksia erolla olisi elämääsi ja voisiko auttaa jaksamiseesi. Nykyinen tilanne voi viedä niin paljon energiaasi, etteivät voimasi riitä enää hoitamaan pientäkään asiaa kunnolla. Nyt tarvitset paljon huomiota, kuuntelevaa ihmistä ja välittämistä eli onko sulla mitään paikkaa, minne voisit mennä olemaan oloissasi hetken aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä minä hoidan lapset ja kodin asioita, mies käy töissä

Varmaan kiittelet työnjakoa siinä vaihessa kun tulee ero ja sun on aika miettiä eläkekertymääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pidät itsestäänselvyytenä sitä, että saisit ns. lapsivapaata? Luultavasti kuitenkin haluat lähivanhemmuuden ja näin ollen etäisällä on ainoastaan elatusvelvollisuus, ei siis ole mikään pakko nähdä ollenkaan lapsia.

Viikko-viikko -systeemillähän nuo käytännössä nykyään menee. Ellei sitten toinen (l.isä) ole joku alkoholiongelmainen tms.

Ei tuollaiseen voi mitenkään tuudittautua. Eikä tuo pidä edes paikkaansa. Monet käyvät etävanhemmalla myös esim. joka toinen vklp. Tai vielä harvemmin.

Niin, työläistaustaisilla voi mennä miten sattuu. Tiedän vain meidän akateemisten tilanteen ja se on poikkeuksetta viikko-viikko.

Eroaminen on aika epäakateemista. Miten töissä pystyy ratkomaan vaativia ongelmia, jos edes oman parisuhteen ongelmien ratkaisu ei onnistunut?

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pidät itsestäänselvyytenä sitä, että saisit ns. lapsivapaata? Luultavasti kuitenkin haluat lähivanhemmuuden ja näin ollen etäisällä on ainoastaan elatusvelvollisuus, ei siis ole mikään pakko nähdä ollenkaan lapsia.

Viikko-viikko -systeemillähän nuo käytännössä nykyään menee. Ellei sitten toinen (l.isä) ole joku alkoholiongelmainen tms.

Ei tuollaiseen voi mitenkään tuudittautua. Eikä tuo pidä edes paikkaansa. Monet käyvät etävanhemmalla myös esim. joka toinen vklp. Tai vielä harvemmin.

Niin, työläistaustaisilla voi mennä miten sattuu. Tiedän vain meidän akateemisten tilanteen ja se on poikkeuksetta viikko-viikko.

Olen akateeminen äiti ja mies otti eron ja muutti toiselle puolelle Suomea. On tavannut lapsia koulujen loma-aikoina päivän pari, joskus ollut puoli vuottakin väliä että ei ole nähnyt heitä. Itse olen ollut tyytyväinen tilanteeseen, mutta moni ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistuuko miehesi lastenhoitoon? Onko sinulla mahdollisuus osa-aikatöihin tai hoitovapaaseen? Onko ero ainoa oikea ratkaisu, vai pystyisitkö välillä pitämään hengähdysviikonloppuja itseksesi, tai vuokraamaan pienen yksiön jossa saisit tarvittaessa levätä?

Mulla on pidempi työmatka kuin miehellä, joten mies hoitaa lapset aamut ja iltapäivät. Tästä syystä mies on sitä mieltä, että näiden aikojen ulkopuolella lapset ovat pääasiassa mun vastuulla. Töistä sanottiin, että voin tehdä osa-aikaa, mutta työtehtävät säilyy samana. Samat työt pienemmällä palkalla siis. Hoitovapaa ei onnistu lasten iän takia.

Haluaisin joskus puuhata omia harrastuksia kotona, nyt se ei onnistu. Kai voisin lähteä jonnekin joskus yksin, mutta se ei ole oikeastaan se, mitä kaipaan.

Eikö niitä omia harrastuksia voi sitten tehdä missään kodin ulkopuolella? Kaiken maailman kokki- ja käsityökurssit on olemassa.

Mitkä ovat sinun elämäsi arvot? Mieti asioiden tärkeysjärjestystä.

Ehjä perhe / omaa aikaa

Lapsesi / raha=koko/osaaikatyö

Ym.

Minkälaisten päätösten kanssa voit elää onnellisesti puhtaalla omallatunnolla, jotka eivät ala kaduttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos mietin eronneita ystäviäni, he ovat onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin. Heillä on menevä elämä, uudet poikaystävät joita aina deittailevat lapsettomilla viikoilla ja he ovat levänneitä ja hyvinvoivia. Mutta ainut mitä he käsittelevät ovat lasten suru. Lapsille ero ja vuoroviikoin kodin vaihtaminen on ollut rankkaa ja monesti joku itkee sitä kun joutuu isälle tai ei saanut olla isällään.

Että kyllä joo toisinaan kadehdin tätä kaikkea vapautta. Mutta kun katson onnellisia lapsiani en heidän takiaan ihan heppoisesti eropäätöstä tekisi.

Mietin samaa. Avioliitto tai mikään liitto ei aina ole auvoa ja onnea, mutta minun lasteni ei tarvitse aina sunnuntaina vaihtaa kotia, huolehtia siitä, että kaikki tulee mukaan (vaikka äiti pakkaisi kaiken, on lapsilla usein ne omat tärkeät juttunsa) ja surra sitä, että ei pääse keskiviikkona naapurin  Lukan synttäreille, koska on isäviikko, isällä harratus samaan aikaan eikä isä kuljettele. 10 km matka on 7v ikäiselle liian pitkä yksin tehtäväksi.

Kuntosaleilla on lapsiparkkeja ja siinä saa mukavasti omaa aikaa.

Mun yksi kaveri pohti samaa ja päätyi eroon. En silloin uskaltanut sanoa mielipidettäni, mutta sanon sen sinulle nyt. Minusta vaikuttaa, että olet ennen kaikkea väsynyt. Väsymykseen on monta muuta nopeampaa, helpompaa ja halvempaa apukeinoa kuin ero. Vaikkapa lastenhoitaja, työpaikka lähempää, läheiset apuna, jopa neuvolan kotiapu tai mikä teillä vaan onkaan mahdollista. Myös lapset kasvavat. En yhtään vähättele väsymystäsi, kaikki tarvitsevat ja ansaitsevat lepoa, myös sinä.

Sillä kaverilla kävi niin, että lastenhoito ei mennyt vuoroviikkoperiaatteella. Ei auttanut ero siis väsymykseen.

Vierailija kirjoitti:

Minkä h*lvetin takia pitää tehdä lapsia jos ei jaksa niitten kanssa olla? Ja minkä h*lvetin takia nykyään on niin paljon yksinhuoltajia, kun parisuhde ei kestä enää yhtään mitään? Hoitakakaa sitä parisuhdetta, tehkää asioita yhdessä, ottakaa ne lapsetkin mukaan arkijuttuihin. Ei suorittamisella mitään saavuteta. Ja mitä ihmeen nössöjä tämän päivän äidit ja isät oikein ovat?? Mitään ei jakseta, mitään ei kestetä, miehet on sikoja jne jne.....mitä te äidit sitten olette?

Monelle tulee yllätyksenä tuo, kuinka sitovaa pikkulapsiarki on. Varsinkin jos toinen vanhemmista pitää kynsin hampain kiinni omista harrastuksistaan, eikä huomioi tarpeeksi puolisonsa tarvetta omaan elämään siellä kodin ulkopuolella. Itse muistan etukäteen pohtineeni jaksamistani, koska lasteni isällä on epäsäännöllinen työaika, joten tiesin perusarjen pyörittämisen jäävän pääasiallisesti minun vastuulleni. Olihan ne rankkoja vuosia, mutta nyt kun lapset ovat jo teini-ikäisiä, niitä aikoja miettii toisella tavalla. Olihan niiden lasten kanssa mukavaakin touhuta kaikenlaista. Omat harrastukset jäivät, mutta leikkipuistoissa ja lastenkerhoissa tutustui myös uusiin ihmisiin, joista osa on jäänyt elämääni. Näin jälkikäteen ajateltuna nuo vuodet menivät nopeasti ohi, ja joskus sitä aikaa tulee suorastaan nostalgisella tavalla ikävä, kun katsoo naapurin touhuilevan pihalla omien lastensa kanssa.

Aikuiset, olkaa aikuisia. Älkää itsekyytenne vuoksi aiheuttako lapsillenne tuskaa.

Jos toinen perheen aikuisista on väsynyt, asiasta täytyy jutella puolison kanssa. Tunti tai kaksi vapaata illassa piristää jo kummasti. Käy lenkillä, kirjastossa tai vaikka elokuvissa. Perheellisellä ei voi kuitenkaan jatkuvasti olla omia menoja.

Kun lapset ovat pieniä, omat vapaa-ajan haaveet täytyy haudata muutamiksi vuosiksi, jos ei sitten satu olemaan mummoloita tms lähettyvillä. Kun lapset kasvavat, oma aika lisääntyy taas. Lapset ovat pieniä vain hetken aikaa.

Samaa miettinyt, mutta koska tiedän, että isä ei olisi lasten kanssa edes sitä kahta viikoloppua kuukaudessa vaan veisi lapset mummolle niin en eroa.

Nyt ei lohduta mutta lapset kasvaa koko ajan.

Minäkin mietin aikanani eroa samasta syystä. Aika kuitenkin vain kului ja nyt on isot lapset ja aikaa on.

Teen myös osa-aikatyötä oman jaksamiseni takia.

Mikset ap vaihda työpaikkaa? Vai eikö alallasi työllisty helposti?

Entä pitkä sairasloma burn outin vuoksi?

Olen itse sen aikanani kokenut ja tajusin sen vasta kun jäin koti-äidiksi äitiysloman myötä. Kuopus syntyi melko isolla ikäerolla verrattuna muihin lapsiin niin sillä jaksoin.

Olin kotona yli kolme vuotta ja toivuin samalla loppuunpalamisesta. Siihen meni yli kolme vuotta eli ei se tapahdu helposti tai nooeaa. Toipuminen siis. Mikään viikon parin saikku ei auta mitään. Itse en ollut valmis palaanaan töihin kahden vuoden jälkeenkään vaan pelkkä ajatuskin ahdisti.

Nyt tosiaan teen osa-aikatyötä eli vajaita päiviä.

Teen nykyään myös sellaista työtä josta oikeasti pidän eikä työ kuormita.

Mutta ihan ensiksi mieti olisiko sairasloma nyt alkuun mitään?

Jos mies on ns. mieslapsi niin sitten ymmärrän, pääseehän siinä varmasti helpommalla pelkkien lasten kanssa. Muuten aika hullua. Keksisin jotain muuta. Se, että et ole keksinyt jotain muuta kyllä kuulostaa siltä, että haluat just tosta miehestä eroon.

Täällä joku puhui "mieslapsista". Jos puoliso on ns. aikuinen kakara, eikö sen huomaa jo ennen lasten tekemistä? Kai kakaramaisuus näkyy aika nopeasti ihmisestä läpi?

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku puhui "mieslapsista". Jos puoliso on ns. aikuinen kakara, eikö sen huomaa jo ennen lasten tekemistä? Kai kakaramaisuus näkyy aika nopeasti ihmisestä läpi?

Mutta jos on vauvakuumeinen kakara itse ja ylioptimistisesti uskoo kaiken menevän hyvin niin sitten käy näin.

Olen eronnut 8 vuotta sitten ja meillä yhteishuoltajuus. Lapset ovat 50/50. Kyllä - lapsivapailla viikoilla voin tehdä mitä vain. Olen levännyt, stressi on kadonnut ja elämä vapaampaa. MUTTA en koe itseni kokonaiseksi äidiksi. En pääse osallistumaan kaikkiin heidän elämänvaiheisiin, jään ulkopuolelle synttäreistä (joka toinen vuosi toinen pitää toiselle), enkä saa esim kaikkia heidän muistojaan mitä tuovat koulusta tms. Lapsilla on täysin eri elämä isänsä luona, mitä en koskaan tule näkemään. En voi vaikuttaa heidän kasvatukseen siellä, sääntöihin, käytökseen etc. Itse ottaisin kyllä milloin tahansa ydinperheen elämän (jos suhde on vain onnellinen) kuin tälläisen puolikkaan lapsiperhe-elämän.

Ero on ratkaisu kaikkiin asioihin. Vain eroamalla saa onnen. Mitä enemmän elämässä on tunnetta, kihelmöivää jännitystä sekä draamaa niin sen parempi.

Muistaakaa ihmiset erota enemmän!!!

Kyllä lapset aina sopeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä muitakin keinoja lepäämiseen täytyy voida keksiä kuin ero. Erossa menee lasten koti, tulevien mahdollisten lastenlasten mummola jne. Voihan sitä vaikka ottaa asumuseron, jossa hankitaan vaikka toinen asunto lepäämistä varten, mutta ei pureta parisuhdetta kuitenkaan.

Voi herranjestas teidän juttuja! Järjetöntä miettiä jotain mummolaa, kun lapset ovat päiväkoti-iässä... Ja sitäpaitsi lastenlasten mummola on se, jossa mummo sattuu asumaan silloin, kun lapsenlapset ovat pieniä - eivät ne lapsenlapset koe, että "mummola meni", jos mummo ei enää asu samassa asunnossa kuin 30 vuotta aikaisemmin. Ja eikö mummola tuon sinun logiikkasi mukaan mene myös, jos lastenlasten isovanhemmat vaihtavat asuntoa vaikka omien lastensa muutettua pois kotoa? Lastenlasten syntymään voi silloin olla vielä yli 10 vuotta aikaa, mutta pitäisikö kaikkien sitten surra, että "tulevien lastenlasten mummola menee", jos iäkäs pariskunta haluaa vaikka muuttaa pienempään asuntoon omien lastens akasvettua aikuisiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistuuko miehesi lastenhoitoon? Onko sinulla mahdollisuus osa-aikatöihin tai hoitovapaaseen? Onko ero ainoa oikea ratkaisu, vai pystyisitkö välillä pitämään hengähdysviikonloppuja itseksesi, tai vuokraamaan pienen yksiön jossa saisit tarvittaessa levätä?

Mulla on pidempi työmatka kuin miehellä, joten mies hoitaa lapset aamut ja iltapäivät. Tästä syystä mies on sitä mieltä, että näiden aikojen ulkopuolella lapset ovat pääasiassa mun vastuulla. Töistä sanottiin, että voin tehdä osa-aikaa, mutta työtehtävät säilyy samana. Samat työt pienemmällä palkalla siis. Hoitovapaa ei onnistu lasten iän takia.

Haluaisin joskus puuhata omia harrastuksia kotona, nyt se ei onnistu. Kai voisin lähteä jonnekin joskus yksin, mutta se ei ole oikeastaan se, mitä kaipaan.

Eikö niitä omia harrastuksia voi sitten tehdä missään kodin ulkopuolella? Kaiken maailman kokki- ja käsityökurssit on olemassa.

Tuo kirjoittaja ei halunnut harrastaa kodin ulkopuolella, vaan hän kaipasi omaa aikaa kotona ja mahdollisuuden tehdä siellä itsekseen omia juttujaan. Ymmärrän häntä, sillä olen samanlainen. En halua mennä ryhmäharrastuksiin, vaan tykkään tehdä omia taidejuttuja kotona ilman, että joku koko ajan keskeyttää ja häiritsee.