Mikä oli mielestäsi pahin kasvatusvirhe jonka vanhempasi mielestäsi teki?

Omien vakavien traumojen kertominen lapsille. En olisi halunnut edes tietää mitä insesti tarkoittaa siinä iässä kun sain tietää vanhempani sellaista kokeneen.

Sisarusten erilainen kohtelu, syntipukki.

Omaan huonon itsetunnon.

- Isäni sai koko lapsuuden ja teini-iän silmittömiä raivokohtauksia turhasta. Purki vihansa aina minuun vaikka mulla on useampi sisarus. Huusi kuinka minusta ei ole mihinkään, välillä saatiin remmistä. ( Saatoin paeta häntä naapuriin, yritti heittää jollain tai oli muuten todella uhkaava.) Elin jatkuvassa stressissä ja pelossa. Välillä uhkasi tappaa äidin.

- Äiti kaatoi reilu 10 vuotta oman paskan olonsa avioliitostaan minun niskaani. Jouduin kuuntelemaan tätä jatkuvalla syötöllä, kun itse aloitin opiskelut. Olisi voinut käydä itse terapiassa ja keskustella ystäviensä kanssa. Sairastuin tai uuvuin lopulta itsekin.

- Aina vaadittiin liiallista kiltteyttä. Äiti ei ole koskaan uskonut tai kannustanut. Vähätellyt aina, vaikka saavutan mitä. Jossain vaiheessa tajusin alkaa itse uskomaan itseeni.

- Äitini kateus siitä, että olen saavuttanut haluamani asiat. Kateus siitä, että uskon nykyään itseeni. En myöskään ole enää tekemisissä ihmisiin, jotka tuovat enemmän negatiivista.

Pahin kasvatusvirhe on huonon itsetunnon rakentaminen lapselle. Siitä saa kärsiä helposti koko ikänsä ja sellainen henkilö ei pärjää helpolla tämän päivän työelämässä.

Puuttuivat asioihin kun piti opetella itsenäisyyttä. Eivät tukeneet kun en vielä ollut itsenäinen.

Vierailija kirjoitti:

Paljon tässä mainittuja toimintatapoja oli meilläkin.

Oman lapsen saatuani tajusin, miten etenkin äiti syyllisti meitä lapsia jatkuvasti kaikenlaisesta ilman mitään järkeenkäyvää syytä. Olen huomannut näitä tilanteita nyt aikuisen silmin, kun äitini on vuorovaikuttanut lapseni kanssa.

Jos lattialla on kaksi pehmolelua ja lapsi poimii toisen mukaan leikkiinsä, äitini saattaa tokaista: nyt nallea itkettää kun ei se Sofialle kelpaakaan, Sofialle kelpaa vain pupu. Lapseni meni heti itkun partaalla ottamaan nallenkin syliin.

Joskus lapseni piirteli itsekseen värityskirjaa ja kävin kysymässä, haluaako tulla kanssani käymään postilaatikolla, eikä hän halunnut. Tähän äitini: nyt tulee Sofian äiti surulliseksi kun ei Sofia hänestä tykkää! Äitiä alkaa itkettää! Lapsi meni tuosta lähes hysteeriseksi ja roikkui pitkään sylissäni lohtua saamassa.

Minun on ollut vielä aikuisenakin hyvin vaikea tuottaa toisille pettymyksiä ja sanoa edes ei. Olen aina valmiina reagoimaan muiden tunteisiin, riippuivat minusta tai ei, ja olen joutunut työstämään sitä paljon. Taisin löytää sille syitä. Hyvä kai, että tästä asiasta on saatu äidinkin kanssa puhuttua. Lapselle olen suoraan sanonut, että mummo puhuu ihan höpöjä.

Vaikuttaisi passiivis-aggressiiviselta manipuloinnilta/syyllistämiseltä, hyi että. Omakin äiti osasi tuon taitavasti. Teininä aloin tajuta ettei se käytös ole normaalia.

Melkein tippa linssiin tulee kun näitä lukee. Tsemppiä ja voimia kaikille jotka kamppailee lapsuuden jättämien haavojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Pakotettiin harrastamaan kaikkea mistä vanhemmat piti, mutta ei tuettu harrastuksissa jotka koin itse mielekkäiksi. Esim mitään kulttuuriin liittyvää ei löytynyt kotoa, lukeminen koettiin jotenkin haitallisena.

Kun arvosanat tippui lukiossa niin kukaan ei huomioinut millään tavalla tai ihmetellyt mistä on kyse.

Tästä teki mieli ilmaista erilliset pahoittelut. :\

Meillä oli monenlaista muuta epätäydellisyyttä kasvatuksessa, mutta koti oli täynnä kirjoja, ja lukea sai aina. Muistan lapsuudesta, että aina jos vanhempien tuttavien luona kyläillessä kyseessä oli kirjaton koti, niin se tuntui heti aivan kauhealta, ikään kuin kuolemaakin pahemmalta kohtalolta. Miten sellaisessa voi ollenkaan elää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oliko tämä yleinenkin sanonta 70-80-luvulla: "jos et ole kunnolla, sut laitetaan kasvatuslaitokseen"

Moni suomalainen sanoo tulleensa uhatuksi tällä. Missäköhän maissa tämä uhkaus on ollut suhteellisen yleinen?

Suomessa, koska niin moni suomalainen sanoo tulleensa uhatuksi.

Minuakin äiti uhkaili, vaikka olin 8½-tason keskiarvon lapsi, jolla ei ollut koskaan mitään hankaluuksia kodin ulkopuolisten auktoriteettien kanssa. Sattui vain olemaan välillä vaikea kestää että minulla oli oma tahto.

Vanhemmat painottivat että miehillä ja naisilla on selkeät roolit, ja että heterous on ainoa oikea tie. Että kaikki muu on perverssiä ja iljettävää ja tuomittavaa. No, olin 9v kun jouduin todistamaan isäni rai skaavan äitini. Uskon sen ja kyseisen kasvatuksen vaikuttaneen minuun vahvasti. Alitajuisesti koen että se on minun roolini naisena, en ansaitse kunnioitusta, minulla ei ole rajoja mitä muut eivät saisi rikkoa. Olen aikuisena itsekin päätynyt tilanteisiin joissa olen joutunut rai skatuksi, enkä ole edes tajunnut että minulle on tehty pahaa, tai ennemminkin etten ansaitse sellaista. Seksuaalisuudeltani olen ns. perverssi, sillä pystyn nauttimaan ainoastaan sellaisesta missä minua häpäistään ja satutetaan. Että juu. Mitä väliä että lapsi kasvaa ihan kieroon ja voi tosi huonosti, onpahan ainakin tosinainen ja hetero! 👍

henkinen ja fyysinen väkivalta, vähättely, alistaminen, täydellinen ymmärtämisen puute, pilkkaaminen, esineellistäminen, loputon raahaaminen lääkäreillä ja traumatisoivissa tutkimuksissa ilman kummempaa syytä, vihan osoittaminen, OLE HILJAA ÄLÄ PUHU, niin ja sanoihan äiti minua huoraksikin kun olin teini 

toinen kuoli yksin yksiössään, löytyi mädäntyneenä myöhemmin

toinen kärsi syöpäkivuista ja siitä kun piti käydä lääkäreissä ja alentavissa tutkimuksissa, kuoli tautiin

niin no, karma on

Samat kuin niin monilla 70-luvulla syntyneillä ja 80-luvulla kasvaneilla. Olemattomat tunnetaidot. Puhumattomuus asioista, joissa nykymittapuulla ei ole mitään mikä estäisi puhumasta niistä lasten kanssa. Yliampuvan pessimistiset ennusteet koskien sitä, mitä lapsesta voi tulla, ja kieltäytyminen korjaamasta näitä ennusteita vaikka ne ovat toistuvasti menneet pieleen. Arvomaailma jossa se miltä asiat näyttävät ulospäin on tärkeämpää kuin se miten ne oikeasti ovat. Kieltäytyminen perustelemasta (edes sinänsä jälkikäteen järkeviltä tuntuvia) sääntöjä ja rajoja, ja niiden rikkomisesta seurauksina häpeänurkka, tukkapölly tai koivunoksa paljailla pakaroilla.

Alkoholia ei käytetty, uskontoa ei tuputettu, ja sain mennä peruskoulun jälkeen opiskelemaan juuri sitä alaa jota itse eniten halusin. Siinä muutama iso plussa toisaalta, eli asiat olisivat voineet olla vielä paljon pahemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistään ei koskaan puhuttu. Jos oli paha mieli tai mitä vain, annettiin ruokaa. Kaikki tunteet hoidettiin ruualla. Joten 40 vuotta syömishäiriö-helvettiä jo takana..

Minä ymmärrän, miten tähän joudutaan. Kaikista tehokkain tapa saada lapsi hyvälle tuulelle, on antaa ruokaa, josta tämä tykkää. Helpoo ongelmanratkaisu.

Musta tuntuu aika usein tähän aihepiiriin törmätessä, että perheessä on ollut niin paljon kaikenlaista häiriintynyttä touhua, että tuo lapsen tehosyöttäminen on lopulta pikkujuttu kokonaisuudessa. Kun on vaikea nähdä, miksi lapsi olisi hukkunut tuohon toimintamalliin niin tehokkaasti, ellei olisi ollut paljon vaikeuksia paettavaksi. 

Veikkaan nimittäin, että paljon useammin tuota ruualla tyynnyttelyä harrastetaan kuin mitä on ihmisiä, joille siitä on tullut todellinen ongelma. Ei tuo itsessään selitä kovin paljon. Ehkä sen, miksi aikuinen hakee lohtua syömisestä, mutta ei sitä, jos tunnetaitoja ei ole juuri lainkaan. 

Varmaan se ainainen vertailu,miten joku muu oli parempi siinä ja siinä, ja siinäki oli sitte se joku tutun lapsi vähän parempi. 

Todistukset kävi numero numerolta aina läpi ja sitte kerto yksitellen kuinka jollaki muulla oli parempia .

Siis soitteli monta tuntia ympäriinsä ja kyseli numerot kaikilta tutuiltaan joilla lapsia.

Ja tuo oli aina jouluna ja kesällä, ja muisti huomautella numeroista vuosienkin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitelivät paljon ja isä teki aika tyrannimaisia päätöksiä äitini yli. Muuten olimme hyväosainen perhe, meihin lapsiin, meidän koulunkäyntiin ja urheiluun ja perheen yhteisiin lomareissuihin ym. panostettiin kyllä, kannustettiin, tuettiin jne. Tämän seurauksena olen kyllä menestynyt työelämässä, mutta parisuhteissa on ollut vaikeaa. Olen hyvin tarkkana siitä, että minua ei jyrätä kuten äitiäni (olen siis nainen), ja pidän hyvin vahvasti puoleni, enkä koskaan voisi saattaa itseäni riippuvaiseksi jostain toisesta. Kun pikkulapsiaikaan oli miehen kanssa riitoja, erosin, koska ajattelin, että lasteni ei tarvitse kestää aikuisten riitelyä kotonaan.

Näen selvän yhteyden vanhempieni (ketkä ovat siis edelleen yhdessä) parisuhdemallilla ja minun epäonnistuneilla parisuhteilla.

Korostin kirjoituksestasi kohdan, jota kommentoin. Ymmärsinkö oikein, uhkaavissa tilanteissa haluat olla yhtä vahva, kuin isäsi: sinä jyräät toisen, kuten isäsi jyräsi. Muuten olet "heikko äiti," ja sitä kammoksut. Jyrääminen on pakon edessä ok, kunhan sinä et ole kohde.

Jatkan vielä, että ajattelet ehkä puolustautuvasi, mutta todellisuudessa saatatkin olla hyökkääjä. Se, joka koki olonsa uhatuksi, ja ns. lähti sotaan "ennakoiden." (heh heh...)

Tästä tulee mieleen tällä foorumilla 8.12.2022 ollut kommentti aloitukseen: "Mikä se sääntö, miksi matikassa miinus muuttuu tietyissä tilanteissa plussaksi" ja joku vastasi:

"yleensä vaaditaan kevyttä tömäkämpi humalatila, jolloin velatkin muuttuu saataviksi.”  (vrt. puolustuksen ja hyökkäyksen rajan hämärtyminen).

En ymmärrä yhtään, nyt on tainnut hämärtyä koko puolustuksen ja hyökkäyksen pelikenttä sisältämään koko maailman. Minusta tuo kursivoitu vitsi on hauska, eikä ketään vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Omaan huonon itsetunnon.

- Isäni sai koko lapsuuden ja teini-iän silmittömiä raivokohtauksia turhasta. Purki vihansa aina minuun vaikka mulla on useampi sisarus. Huusi kuinka minusta ei ole mihinkään, välillä saatiin remmistä. ( Saatoin paeta häntä naapuriin, yritti heittää jollain tai oli muuten todella uhkaava.) Elin jatkuvassa stressissä ja pelossa. Välillä uhkasi tappaa äidin.

- Äiti kaatoi reilu 10 vuotta oman paskan olonsa avioliitostaan minun niskaani. Jouduin kuuntelemaan tätä jatkuvalla syötöllä, kun itse aloitin opiskelut. Olisi voinut käydä itse terapiassa ja keskustella ystäviensä kanssa. Sairastuin tai uuvuin lopulta itsekin.

- Aina vaadittiin liiallista kiltteyttä. Äiti ei ole koskaan uskonut tai kannustanut. Vähätellyt aina, vaikka saavutan mitä. Jossain vaiheessa tajusin alkaa itse uskomaan itseeni.

- Äitini kateus siitä, että olen saavuttanut haluamani asiat. Kateus siitä, että uskon nykyään itseeni. En myöskään ole enää tekemisissä ihmisiin, jotka tuovat enemmän negatiivista.

Pahin kasvatusvirhe on huonon itsetunnon rakentaminen lapselle. Siitä saa kärsiä helposti koko ikänsä ja sellainen henkilö ei pärjää helpolla tämän päivän työelämässä.

Lisään vielä tähän, että muistakaa kannustaa ja kehua lapsia/nuorianne. Sillä on oikeasti tosi suuri merkitys.

Mulla ei ole vielä omia lapsia, mutta joka kerta, kun olen lasten kanssa tekemisissä niin kehun ja kannustan. Aina sanon jotain positiivista ääneen muiden kuullen. Vaikka itsellä sitä ei koskaan tapahtunut niin pidän huolen, että en jatka samaa toimintatapaa.

Eivät puuttuneet pikkuveljen väkivaltaiseen käytökseen. Eivätkä edes tunnusta sellaista olleen. 

Lasten ruumiillinen kurittaminen ja muut julmat rangaistukset, kuten lemmikkieläimen ottaminen pois. Kasvatti vain vihaa vanhempiamme kohtaan.

Vali vali.

Muistakaa: Omien vanhempiensa virheitä välttäessään kasvattajat toistavat isovanhempiensa virheet.

En tiedä, että onko tämä pahin mutta ensimmäisenä tulee mieleen kun vanhemmat puhuivat seksuaalisuudesta melko avoimesti muiden aikuisten kanssa kun me lapset olimme kuulemassa ja jos joku kysyi, että mitä aikuiset tarkoittavat, niin aikuiset saattoivat nauraa kun lapsi ei tiennyt jotain aikuiselle itsestään selvää asiaa tai sitten suututtiin ja rangaistiin sopimattomien puhumisesta ja puuttumisesta aikuisten asioihin. Niistä asioista siis puhuttiin melko vapaasti lasten kuullen, mutta silti lasten olisi pitänyt olla tietämättä siitä ja kysymättä siitä. Ainakin minä sain seksistä todella vääristyneen ja likaisen kuvan, että se on jotain kamalaa mitä miehet koko ajan hinkuvat yrittäen pakottaa naiset siihen välittämättä lainkaan naisten tarpeista ja siitä että nainen kieltäytyy kun taas naiset vihaavat ja inhoavat sitä yli kaiken, mutta pakko on antaa kun kerran on vaimoksi ruvennut. Sain myös sen kuvan, että miehellä on suunnilleen oikeus pakottaa vaimo seksiin koska miehellä nyt vain nyt sattuu tekemään niin kovasti mieli eikä miehen tarvitse ollenkaan välittää mitä nainen sanoo tai haluaa. Eli vaikka nainen yrittäisi estää ja kieltäytyä, niin se ei merkitse mitään.

Ajatteli minusta aina pahinta.

Isäni kasvatti minut niin, ettei koskaan kehunut tai kannustanut. Ei suullisesti eikä rahallisesti. Materiaa riitti kyllä, mutta henkisesti ja fyysisesti hän oli poissaoleva. Ei ottanut mukaan askareisiinsa edes pyynnöstä, ei opettanut kotitöitä, hääti pois tieltä keittiöstä.

Olin kiltti, ja pienenä varsinkin isän tyttö, joten jaksoin yrittää saada rakennettua jonkinlaista yhteyttä häneen. Kestin kaiken mollaamisen, vähättelyn sekä jopa sen, etten saanut harrastaa edes kokeilutunnin verran kiinnostavaa lajia, koska "hän näkee jo päältäpäin" etten tulisi siinä lajissa pärjäämään. Kestin raivarit kaatuneista vesimukeista, siitä että tulin joskus kipeäksi ja yskin yöllä...mutta sitä en enää kestänyt, kun isäni epäili ääneen parasta ystävääni huumeidenkäyttäjäksi, ja yritti kieltää hänen kanssaan olemisen samalla syyllä. Me kaksi olimme viidennellä luokalla olevia keskiluokkaisia tyttöjä tavisperheistä, ja tajusin itsekin miten älytön väite isältäni pääsi suusta. Mutta tällä kertaa raivostuin, ja siitä ei sitten tullutkaan loppua ihan heti. Murrosikäni käynnistyi kokemuksen myötä, ja käänsin selkäni isälleni. 

Teinivuosina istuin kirjastossa lukemassa, kävin koulussa sekä harrastin jumppaa. En hengaillut känniporukoissa, en käynyt edes bileissä (enkä polttanut tupakkaa). Tulin kotiin säädylliseen aikaan jopa vielä lukiossa ollessani, vikalla bussilla joka lähti arki-iltaisin kirjaston läheltä. Ja mitä isäni, tämä vainoharhainen mies, oli luullut minun tekevän: tapasin kuulemma jotain aikuista miestä, joka sitten ajelutti minua autollaan ympäri kyliä. Jumppaan annetut rahat menivät kuulemma johonkin ihan muuhun, ja toin salaa kotiin kavereitani syömään ruokia jääkaapista (koska eihän aktiivisella teinitytöllä VOI olla suuri nälkä). Nämä jutut kuulin muuten osittain kyliltä, isä oli levitellyt uskomuksiaan kaikille kiskanpitäjästä lähtien. Kyllä oli mannaa se (eipä sillä että kukaan minua tuntenut aikuinen olisi uskonut; silloiset naapurit tulivat myöhemmin kertomaan että tiesivät jutut valheiksi). 

Peloteltiin kaikenlaisilla asioilla, mitkä eivät ole totta. Esimerkiksi metsään ei saa mennä, koska voin eksyä sinne 10 vuodeksi yksin harhailemaan ennen kuin minut löydetään, kaivon luo tai rantaan ei saa mennä koska Näkki tulee ja vie eikä saa kiroilla, koska Jumala heittää kuuman kiven päähän. Niin ja myös se, että jos olen tuhma, niin vanhemmat myyvät minut mustalaisille, jotka sullovat minut säkkiin ja vievät mukanaan.