Jannella, 35, on miljonäärien luottokortti kertoo nyt, miten absurdeja asioita sillä saa
Olisinpa yhtä rikas
Kommentit (945)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitsisi olla rikas. Riittäisi, että pystyisi ostamaan lapsille monipuolista ruokaa ja maksamaan heidän vaatimattomat harrastuksensa. Sekin riittäisi, että kahden korkeakoulutetun ja töissä käyvän ei tarvitsisi lähteä kerjuulle, koska asunnosta on lainaa 100ke ja korkojen yms. kustannusten nousu näyttää nyt vievän luottotiedot. Luottotiedot, jotka kestivät vuosikymmenen yrittäjyyden ja vaikka mitkä Jenkkien rahoituskriisit.
Kuusitoistavuotiaasta asti painettu töitä tänne nelikymppiseksi ja käteen jääkin sitten mustapekka. No, Suomessa saa vielä toistaiseksi tuilla elämän perusasiat, niitä ei työssäkäymällä näytä enää saavankaan.
Äänestäkää vaan SDP:tä, siellä ne valehtelevat taas pitkin mediaa aivan surutta ja päin näköä. Näin he toimivat myös neljä vuotta sitten. Ja sitä ennen.
Mutta Janne nyt vaan sattuu olemaan rikas ja minusta on ihan hyvä, että käyttää rahoja ja ostaa palveluja varsinkin kotimaassa.
Mutta minkälaisia todisteita on siitä, että on ihan oikeasti rikas? Meillä on ainoastaan hänen sanansa, ei muuta. Oman ja vaimonsa firmojen liikevoitto viimeisimmässä tilinpäätöksessä yhteensä 17 300 euroa ja liikevaihtokin yhteensä alle satatuhatta, joten kovin paljoa ei ole voinut edes itsellensä palkkaa maksaa, joten niillä tuloilla ei kyllä tuollaista elämää kustanneta, eli omaisuutta on ollut pakko laittaa lihoiksi, jos siis ihan oikeesti noista juttuista on puoletkaan totta.
Kyllähän aina puhetta maailmaan mahtuu.
Luin jutun. Koko ajan oli mielessäni osien vaihto tyyliin "rikkaat ja rahattomat". Ei voisi kauempana elämäntavat olla. Mä veikkaan että hän pöyristyisi enemmän. Mä kuitenkin pystyn haaveilemaan paremmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jätetään tuo henkseleiden paukuttelu sikseen niin en ymmärrä sitä täällä esiintyvää "rikas ei voi olla onnellinen"-ajatusta. Ihmiselämä on valitettavasti heti syntymästä alkaen eriarvoista. Täällä oli joskus listaus epäonnistuneista suomalaisista sananlaskuista, kärkipäässä "jokainen on oman onnensa seppä": jollekin ei vaan anneta edes pientäkään vasaraa alasimesta puhumattakaan, joku ei osaa takoa hyvilläkään välineillä, joku taitavakin seppä voi vain tunaroida hyvätkin välineensä pilalle...
Minulla on tuttavapiirissä sekä erittäin varakkaita että köyhiä ihmisiä ja myöskin sekoitus onnellisia ja onnettomia ihmisiä, ihan riippumatta varallisuudesta.
Yksi teki erittäin hyvän bisneksen harrastuksestaan ja on liekeissä joka päivä kun "hei jlauta, tästä vielä maksetaankin mulle". Yhtä ei saa onnelliseksi yhtään mikään. Yksi ulosotossa (tai ainakin rajoilla oleva) saa työstään niin paljon, että talous on toissijainen.
Hassua olettaa että onneen tarvis jotain materiaa, jolla sitä taotaan. Se on sisäinen olotila, tunne, johon toki ulkoinen maailma vaikuttaa, mutta se ei ole riippuvainen siitä. Tätä tunnetta voi tuntea millaisissa olosuhteissa vain, jos päättää niin. Ajatuksensa voi valita tietoisesti ja näin voi muuttaa tunteensa haluamansa mukaiseksi.
Nyt sinä ymmärsit tuon hiukan väärin. Kärjistetään: vähänkään pahemmin cp-vammaisesta lapsesta ei voi tulla lääkäriä vaikka hän kuinka haluaisi auttaa muita tai reilusti eripituiset jalat syntymässä saaneesta ei voi tulla MM-tason kolmiloikkaajaa vaikka hoitoja onkin.
Ahaa, tulkitsit siis sepän kirjaimellisesti ammattina ja aloit soveltamaan sanontaa ammattimaailmaan. Vähän eri näkökulma kuin itselläni siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Janne, 35, näyttää Janne, 45. Sen lääkärivaimo vaikutti siinä ohjelmassa ameebalta. Kun katsoo noita kuvia, sillä on päivälaukkukin kimalleiltapuvun kanssa joka vanhojen tansseista 90-luvulta lainattu. Ei, raha ei tyyliä tuo. Ei vaikka kuinka krääsää ostelisi ja alkoholismiaan kalliimmalla viinalla peittelisi. Asi on aasi vaikka tylliin pukee.
Samaa mieltä olen. En kyllä ole sitä jaksoa katsonut, en katsoa tositv:tä. En ole kateellinen (kuitenkin saan tämän argumentin kuulla) vaan ärsyyntymiskynnys on ylittynyt, miten joku/jotkut voi olla päästään noin vajaita. Toi on just arvomaailmaa, että rahalla saa, ei sillä ainakaan saa järkeä eikä hyvää makua. Ei kyllä monikaan varakas ole tuollainen imbesilli.
Jos ärsyynnyt siitä, että ihmiset ovat yksinkertaisia, et ehdi muuta tekemäänkään. Tuohon makuun liittyen on sellainen jännä harvinainen taso, jossa yleisestä hyvästä mausta ei tarvitse enää välittää kuuluakseen joukkoon. Sehän on vain yksi muoto hankkia asemaa ja arvostusta sosiaalisessa hierarkiassa, "hyvä maku" jonka joku muu on aikanaan määrittänyt. Sitä toteutetaan, jotta muut näkisivät sinut hyvässä valossa. Tällaiseen vakuutteluun ei tarvitse osallistua, jos on muita vastaavia hierarkiaa nostavia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitsisi olla rikas. Riittäisi, että pystyisi ostamaan lapsille monipuolista ruokaa ja maksamaan heidän vaatimattomat harrastuksensa. Sekin riittäisi, että kahden korkeakoulutetun ja töissä käyvän ei tarvitsisi lähteä kerjuulle, koska asunnosta on lainaa 100ke ja korkojen yms. kustannusten nousu näyttää nyt vievän luottotiedot. Luottotiedot, jotka kestivät vuosikymmenen yrittäjyyden ja vaikka mitkä Jenkkien rahoituskriisit.
Kuusitoistavuotiaasta asti painettu töitä tänne nelikymppiseksi ja käteen jääkin sitten mustapekka. No, Suomessa saa vielä toistaiseksi tuilla elämän perusasiat, niitä ei työssäkäymällä näytä enää saavankaan.
Äänestäkää vaan SDP:tä, siellä ne valehtelevat taas pitkin mediaa aivan surutta ja päin näköä. Näin he toimivat myös neljä vuotta sitten. Ja sitä ennen.
Mutta Janne nyt vaan sattuu olemaan rikas ja minusta on ihan hyvä, että käyttää rahoja ja ostaa palveluja varsinkin kotimaassa.
Mutta minkälaisia todisteita on siitä, että on ihan oikeasti rikas? Meillä on ainoastaan hänen sanansa, ei muuta. Oman ja vaimonsa firmojen liikevoitto viimeisimmässä tilinpäätöksessä yhteensä 17 300 euroa ja liikevaihtokin yhteensä alle satatuhatta, joten kovin paljoa ei ole voinut edes itsellensä palkkaa maksaa, joten niillä tuloilla ei kyllä tuollaista elämää kustanneta, eli omaisuutta on ollut pakko laittaa lihoiksi, jos siis ihan oikeesti noista juttuista on puoletkaan totta.
Kyllähän aina puhetta maailmaan mahtuu.
Vaan kun iltapäivälehtien verokalentereissa ei tuon miehen nimeä löydy vaikka selaa kuinkataaksepäin, niin ei ole voinut edes lihoiksi laittaa, koska silloin näkyisi tulot edes kerran kun siirtyy rahat pankkitilille ja verokarhu vie osansa, kun on tuollainen persoona niin voisi myös sen ravintolakuitin lisäksi esitellä sen pankkitilin saldon ja kertoa perintöveronsa suuruuden.
Fuulaa koko mies ja tarina, veikkaan minä.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu omituiselta tuollainen "pakko" kylvää rahaa yltympäriinsä. Tottakai omaisuudestaan saa nauttia ja tehdä asioita jotka kiinnostavat ja tuottavat mielihyvää, mutta 1000 e viikoittain vaimon kukkakimppuihin ja lahjoihin, ja parin tonnin pukuja jatkuvasti...? Ja nuo oli vielä ihan pieniä kuluja. Ilmeisesti kiire saada hukattua kaikki peritty omaisuus, jotta kerkiää kuluttaa kaiken omana elinaikanaan. Samalla rahalla voisi tehdä maailmassa myös niin paljon hyvää, mutta kaikki hukkaantuu hedonismiin.
Sehän on hyvä että tuhlaa ja laittaa rahaa kiertämään, työllistää näin yrittäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri vaimo kerää merkkilaukkuja sijoitustarkoituksella😅 molemmat siis taliaivoja
Pitää olla vakava alemmuuskompleksi kun menee reality ohjelmaan ja iltapäivälehtiin esittelemään glamour elämäänsä. Juntteja.Onhan se aika tuottoisa sijoitus jos ei maksa itselle muuta kuin ajan tuhlurin siivellä elämisestä. Vaimo lähtee kun Janne rupsahtaa vielä lisää.
Ei kai miehen fyysinen rupsahtaminen ole ongelma. Sen sijaan se voi olla, jos miehen varallisuus rupsahtaa.

Nykypäivänä molemmat on. Sitä ei setämiesikäpolvi ymmärrä, ja siksi meillä on koomisia mikalintilöitä yhä, mutta nuoret tietävät.
Hyvä muistutus, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla edes yksi hyvä kaveri. Jos häneltä sellainen olisi löytynyt, niin se olisi sanonut, että Älä nyt, hyvä mies, mene tuollaiseen lehtijuttuun mukaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noloa. Ihminen, joka ei ole edes rikastunut omilla ansioillaan, leuhkii miten rahaa tuhlataan ja miten ei osata edes itse varata lentokenttäkuljetuksia. Voi apua.
Tuota minäkin ihmettelin, on aika koulutettu sotilaana, kai siinä nyt matkalipun oppii tilaamaan:) (Jos haluaa). Tai hankkii sihteeripalvelun vain lomien järjestämistä varten, sittenkin mielekkäämpää kuin nykykäytäntönsä. Jos vaikka hemmottelu rahastaan antaisivat puolet kk afrikkaan kaivoja varten, tai katstelujärjestelmien rakentamista varten tms, olisi ollut jotain mitä kehua.
Sinne Afrikkaan ei kyllä kannata antaa rahaa mihinkään tarkoitukseen. Menevät korruptioon ja kaikki "laitokset" epäkunnossa heti, kun lahjoittajat poistuvat paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos jätetään tuo henkseleiden paukuttelu sikseen niin en ymmärrä sitä täällä esiintyvää "rikas ei voi olla onnellinen"-ajatusta. Ihmiselämä on valitettavasti heti syntymästä alkaen eriarvoista. Täällä oli joskus listaus epäonnistuneista suomalaisista sananlaskuista, kärkipäässä "jokainen on oman onnensa seppä": jollekin ei vaan anneta edes pientäkään vasaraa alasimesta puhumattakaan, joku ei osaa takoa hyvilläkään välineillä, joku taitavakin seppä voi vain tunaroida hyvätkin välineensä pilalle...
Minulla on tuttavapiirissä sekä erittäin varakkaita että köyhiä ihmisiä ja myöskin sekoitus onnellisia ja onnettomia ihmisiä, ihan riippumatta varallisuudesta.
Yksi teki erittäin hyvän bisneksen harrastuksestaan ja on liekeissä joka päivä kun "hei jlauta, tästä vielä maksetaankin mulle". Yhtä ei saa onnelliseksi yhtään mikään. Yksi ulosotossa (tai ainakin rajoilla oleva) saa työstään niin paljon, että talous on toissijainen.
Hassua olettaa että onneen tarvis jotain materiaa, jolla sitä taotaan. Se on sisäinen olotila, tunne, johon toki ulkoinen maailma vaikuttaa, mutta se ei ole riippuvainen siitä. Tätä tunnetta voi tuntea millaisissa olosuhteissa vain, jos päättää niin. Ajatuksensa voi valita tietoisesti ja näin voi muuttaa tunteensa haluamansa mukaiseksi.
Nyt sinä ymmärsit tuon hiukan väärin. Kärjistetään: vähänkään pahemmin cp-vammaisesta lapsesta ei voi tulla lääkäriä vaikka hän kuinka haluaisi auttaa muita tai reilusti eripituiset jalat syntymässä saaneesta ei voi tulla MM-tason kolmiloikkaajaa vaikka hoitoja onkin.
Ahaa, tulkitsit siis sepän kirjaimellisesti ammattina ja aloit soveltamaan sanontaa ammattimaailmaan. Vähän eri näkökulma kuin itselläni siis.
Ei vaan nimenomaan kielikuvana. Jos olet tuon "Ajatuksensa voi valita tietoisesti ja näin voi muuttaa tunteensa haluamansa mukaiseksi"- moskan postaaja, mietipä voitko kääntää ajatuksesi "haluamasi mukaiseksi" jos vaikka elääksesi tongit jätteitä Smokey Mountainilla
Ompa kuvottavaa katsella täysin mauttoman ja uusavuttoman toopen leveilyä maassa missä melkein kaikki kärvistelee ja kukaan ei ole työllään rikastunu.
Noh, jos koskaan tulee pakkorako me tyllaan rottien kans uotin pöytään syömään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu omituiselta tuollainen "pakko" kylvää rahaa yltympäriinsä. Tottakai omaisuudestaan saa nauttia ja tehdä asioita jotka kiinnostavat ja tuottavat mielihyvää, mutta 1000 e viikoittain vaimon kukkakimppuihin ja lahjoihin, ja parin tonnin pukuja jatkuvasti...? Ja nuo oli vielä ihan pieniä kuluja. Ilmeisesti kiire saada hukattua kaikki peritty omaisuus, jotta kerkiää kuluttaa kaiken omana elinaikanaan. Samalla rahalla voisi tehdä maailmassa myös niin paljon hyvää, mutta kaikki hukkaantuu hedonismiin.
Sehän on hyvä että tuhlaa ja laittaa rahaa kiertämään, työllistää näin yrittäjiä.
Tuossa kyllä kiinnitti huomion, vaikka olisi varaa hankkia esim. kodin tarpeita kotimaisilta pienemmiltä toimijoilta vaikkapa räätälöitynä, oli hankinnat tehty ulkomaisista yritysjäteiltä, biltema, granit jne. Vuittonin sijaan voisi myös kannattaa kotimaisia asusteiden valmistajia. Että hieman meni ristiin puheet ja kulutuskäyttäytyminen. Eli vaikka olisi varaa tehdä kestäviä valintoja, tehdään kuten muut ylemmän keskiluokan kaverit, yhdessä K-Rautaan.
En tiedä, mikä mustan amexin kohderyhmä on, mutta tämä artikkeli ei ainakaan hyvää mainosta kortille ja sen asiakkaille ollut.
Vierailija kirjoitti:
En voi uskoa, että tuo mies on vasta 35-vuotias.
Näyttää joltain 55-vuotiaalta. Raha ei tuo onnea.
Vierailija kirjoitti:
Ompa kuvottavaa katsella täysin mauttoman ja uusavuttoman toopen leveilyä maassa missä melkein kaikki kärvistelee ja kukaan ei ole työllään rikastunu.
Noh, jos koskaan tulee pakkorako me tyllaan rottien kans uotin pöytään syömään!
Eikö tuo jo kerro, ettei rikastumisen ole tarpeen olla ykkösprioriteetti? Miksi työllä pitäisi rikastua? Tai muutenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Ompa kuvottavaa katsella täysin mauttoman ja uusavuttoman toopen leveilyä maassa missä melkein kaikki kärvistelee ja kukaan ei ole työllään rikastunu.
Noh, jos koskaan tulee pakkorako me tyllaan rottien kans uotin pöytään syömään!
Vähän mä aina kans mietin näitä pyrkyreitä et eikö oo itsesuojeluvaistoa yhtään?
Kyllä suurin osa suomalaisista taitaa nykyään jo ymmärtää et tässä maassa annetaan tai otetaan, pahimmat nilkit vaan valehtelee ansaitsemisesta ettei hävettäis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ompa kuvottavaa katsella täysin mauttoman ja uusavuttoman toopen leveilyä maassa missä melkein kaikki kärvistelee ja kukaan ei ole työllään rikastunu.
Noh, jos koskaan tulee pakkorako me tyllaan rottien kans uotin pöytään syömään!Eikö tuo jo kerro, ettei rikastumisen ole tarpeen olla ykkösprioriteetti? Miksi työllä pitäisi rikastua? Tai muutenkaan?
Hienoa, venkoile sanoilla, ei tarvi rikastua mut tiäks mä oon koulut käyny ihminen joka on aina töissä joka elää kädestä suuhun, ois kiva edes pärjätä mut ei voi kun tämmöset syöttöporsaat ansaitsee munkin osan.
Mut ei hätää, me ollaan yhteiskuntana askeleen päässä porsaan teurastuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme oli tämän jutun pointti? Miksi tää on pitänyt laittaa lehteen?
En usko, että näin lipevä ja rahanhimoinen kuva nuijasta jätkästä ainakaan edistää sen bisneksiä.
Nolo äijä.
Jos joutuisin olla noiden kanssa tekemisissä, varmaan hyppäisin parvekkeelta alas.