Pitääkö nuo IS luvut lasten harrastusmaksuista paikkansa?

Kyllä pitää paikkansa. Itse olen kilparatsastaja. Itse olen kouluttanut hevoseni. Koulutettu kilpahevonen maksaa vähintään 20 000e.

Valmennus, tallipaikka, kengitys, lihashuolto, eläinlääkäri, varusteet, kisamatkat, vitamiinit ja muut extra rehut.

Lajiin saa palamaan niin paljon rahaa kuin sitä vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, sama. Mietin vain, että mikä on se hyöty, jota haetaan, kun maksetaan tuollaisia summia? Onko vain tarkoituksena verkostoitua muiden rikkaiden kanssa? 

Ap

Ei kai jääkiekkoa mitkään älyköt pelaa, en tiedä mitä hyötyä skodakuskin kanssa verkostoituminen toisi. 

Riippuu ihan minkälaisissa piireissä liikkuu. Itse tiedän, että oma teekkari ja ainakin kymmenkunta opiskelukaveriaan pelaa jääkiekkoa

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää paikkansa. Itse olen kilparatsastaja. Itse olen kouluttanut hevoseni. Koulutettu kilpahevonen maksaa vähintään 20 000e.

Valmennus, tallipaikka, kengitys, lihashuolto, eläinlääkäri, varusteet, kisamatkat, vitamiinit ja muut extra rehut.

Lajiin saa palamaan niin paljon rahaa kuin sitä vaan on.

Onko siinä lajissa mahdollista ansaita isoja summia, jos menestyy? En tiedä mitään kilpratsastuksesta, mutta kiinnostaa, voiko menestynyt ratsastaja tienata hyvin?

Lapseni on harrastanut tennistä 5-vuotiaasta asti. Tietysti ekat vuodet menivät lähinnä välineillä, mutta kun alkoivat kilpailut, niin sittenhän ne kustannukset nousivat. Kyllä tuo vielä liki kolmikymppisenä pelaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, sama. Mietin vain, että mikä on se hyöty, jota haetaan, kun maksetaan tuollaisia summia? Onko vain tarkoituksena verkostoitua muiden rikkaiden kanssa? 

Ap

Ei kai jääkiekkoa mitkään älyköt pelaa, en tiedä mitä hyötyä skodakuskin kanssa verkostoituminen toisi. 

Riippuu ihan minkälaisissa piireissä liikkuu. Itse tiedän, että oma teekkari ja ainakin kymmenkunta opiskelukaveriaan pelaa jääkiekkoa

Sama täällä. Mutta tuo onkin se kirjottaja, joka haukkuu aina jääkiekonpelaajia. Sitä harmittaa, kun koripallo ei ole se suosituin laji. Jotenkin vissiin kuvittelee, että saa tuolla haukkumisellaan jotain aikaan. Ei tietenkään saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, sama. Mietin vain, että mikä on se hyöty, jota haetaan, kun maksetaan tuollaisia summia? Onko vain tarkoituksena verkostoitua muiden rikkaiden kanssa? 

Ap

Ei kai jääkiekkoa mitkään älyköt pelaa, en tiedä mitä hyötyä skodakuskin kanssa verkostoituminen toisi. 

XD Harrastuksen hinnasta johtuen, kyllä siellä jäähallin pihassa tuppaa enemmän Mersun ja Bemarin katumaastureita olemaan kuin skodia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.

Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.

Lapsen tai ihan kenen tahansa muun on huomattavasti mukavampi harrastaa ihan mitä tahansa liikuntalajia jos hän osaa sitä paremmin. Ja voittaminenkin on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.

Eihän tässä kukaan ole kieltämässä kilpaurheilua, vaan tässä toivottiin ammattiurheiluun tähtäävän tavoitteellisen 5 kertaa viimkossa harjoittelun LISÄKSI myös mahdollisuutta harrastaa useampia lajeja myös kevyemmin. Kaikki eivät edes kaipaa kilpailua, ja kaikki eivät halua tai jaksa käydä joka päivä treeneissä. Ihmisillä voi olla muitakin harrastuksia, tai sitten haluavat välillä vain olla kotona lukemassa kirjaa tai katsomassa leffaa. On sellaisia lapsia ja nuoriakin, jotka eivät halua olla koko ajan menossa jonnekin. 

Tuota ehdotustani myös harvempien harrastuskertojen mahdollistamisesta ei kannata ottaa niin, että se olisi jotenkin kaikilta pois - nimenomaanhan se lisäisi mahdollisuuksia. Edelleen voisi valita myös sen, että treenaa päivittäin ja kulkee turnausmatkoilla.

Yksilölajeissa tämä on tietysti helpompaa, mutta joukkuepeleissä kerran viikossa treenaavat eivät käytännössä voi olla samoissa treeneissä 4 kertaa viikossa treenaavien kanssa. Tasoerot ovat niin suuria sekä yksilötaidoissa että erilaisten kuvioiden ja joukkuepelaamisen kuvioiden osalta. 

Joka ikinen seura on varmasti kymmeniä tai satoja kertoja yrittänyt perustaa erilaisia höntsäporukoita, mutta käytännössä niiden kasassa pitäminen osoittautuu kerrasta toiseen vaikeaksi.

Jostain pitäisi saada kaivettua se vähintään kymmenkunta (ja joissain lajeissa enemmän, että kulut pysyisivät yhtään järkevinä) lasta/nuorta, jotka ovat suurinpiirtein samanikäisiä ja saman tasoisia, että homma pysyy mielekkäänä. Sitten kun mukana on kilparyhmästä lopettaneita ja lisäksi vanhemmalla iällä lajin aloittaneita, tasoerot ovat niin valtavia, että kenelläkään ei ole kivaa. Nuoria putoilee vähän kerrassaan pois ja yht'äkkiä pelejä ei saadakaan enää kasaan. Lisäksi porukalta loppuu rahat, koska nämä harrastukset maksetaan yleensä kuukausimaksuilla ja kenttävuokra ja valmentajan palkka eivät jousta vaikka pelaajia olisi vähemmän.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää paikkansa. Itse olen kilparatsastaja. Itse olen kouluttanut hevoseni. Koulutettu kilpahevonen maksaa vähintään 20 000e.

Valmennus, tallipaikka, kengitys, lihashuolto, eläinlääkäri, varusteet, kisamatkat, vitamiinit ja muut extra rehut.

Lajiin saa palamaan niin paljon rahaa kuin sitä vaan on.

Onko siinä lajissa mahdollista ansaita isoja summia, jos menestyy? En tiedä mitään kilpratsastuksesta, mutta kiinnostaa, voiko menestynyt ratsastaja tienata hyvin?

No eräs kilparatsastaja kertoi miten lämmittää kun voittaa ensiapulaukun...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää paikkansa. Itse olen kilparatsastaja. Itse olen kouluttanut hevoseni. Koulutettu kilpahevonen maksaa vähintään 20 000e.

Valmennus, tallipaikka, kengitys, lihashuolto, eläinlääkäri, varusteet, kisamatkat, vitamiinit ja muut extra rehut.

Lajiin saa palamaan niin paljon rahaa kuin sitä vaan on.

Onko siinä lajissa mahdollista ansaita isoja summia, jos menestyy? En tiedä mitään kilpratsastuksesta, mutta kiinnostaa, voiko menestynyt ratsastaja tienata hyvin?

Ei, kilparatsastajat on usein rikkaista suvuista. Toki voi saada sponsori sopimuksen. Ravipuolella on enemmän näitä ketkä ovat rikastuneet myös Suomessa.

Yleensä lahjakkaat ratsastajat lähtevät ulkomaille koska Suomessa ei ihan puitteet riitä kaikkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, sama. Mietin vain, että mikä on se hyöty, jota haetaan, kun maksetaan tuollaisia summia? Onko vain tarkoituksena verkostoitua muiden rikkaiden kanssa? 

Ap

Ei kai jääkiekkoa mitkään älyköt pelaa, en tiedä mitä hyötyä skodakuskin kanssa verkostoituminen toisi. 

Riippuu ihan minkälaisissa piireissä liikkuu. Itse tiedän, että oma teekkari ja ainakin kymmenkunta opiskelukaveriaan pelaa jääkiekkoa

Sama täällä. Mutta tuo onkin se kirjottaja, joka haukkuu aina jääkiekonpelaajia. Sitä harmittaa, kun koripallo ei ole se suosituin laji. Jotenkin vissiin kuvittelee, että saa tuolla haukkumisellaan jotain aikaan. Ei tietenkään saa.

Ahaa. Aika lapsellista touhua ja ei kyllä anna kovinkaan fiksua kuvaa itsestään, vaikka innokkaasti toisia täällä on tyhmäksi haukkumassa. Selkeästi ei kyllä ole mikään penaalin terävin kynä tuo tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää paikkansa. Itse olen kilparatsastaja. Itse olen kouluttanut hevoseni. Koulutettu kilpahevonen maksaa vähintään 20 000e.

Valmennus, tallipaikka, kengitys, lihashuolto, eläinlääkäri, varusteet, kisamatkat, vitamiinit ja muut extra rehut.

Lajiin saa palamaan niin paljon rahaa kuin sitä vaan on.

Onko siinä lajissa mahdollista ansaita isoja summia, jos menestyy? En tiedä mitään kilpratsastuksesta, mutta kiinnostaa, voiko menestynyt ratsastaja tienata hyvin?

Ei missään tapauksessa samalla tavalla kuin koriksessa tai jalkapallossa, mutta kyllä kansainvälisesti  menestyvä ratsastaja voi saada rahakkaita sponssidiilejä. Veikkaisin, että kansallisella tasolla ja ainakin Suomessa, kaikilla menee enemmän rahaa kuin tulee. 

Toki sitten monet kilparatsastajat tienaavat rahansa jollain tavalla hevosiin liittyen, kuten opettavat, valmentavat, pyörittävät talleja, kasvattavat ja kouluttavat hevosia jne. ja menestys kilpailuissa toimii markkinointina tälle yritystoiminnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400

e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta. 

Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.

No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi. 

Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.

No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä. 

Miksi tuo ei mene niin päin että kilparyhmäläiset eriytettäisiin teineinä sinne minne menevätkään, ja muut jatkaisivat harrastamista kuten ennenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400

e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta. 

Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.

No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi. 

Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.

No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä. 

Miksi tuo ei mene niin päin että kilparyhmäläiset eriytettäisiin teineinä sinne minne menevätkään, ja muut jatkaisivat harrastamista kuten ennenkin?

Sulla ei ilmeisesti ole omia lapsia missään joukkueurheilussa?

Ne tasoryhmät tehdään jo paljon aikaisemmin kuin teini-iässä, koska lasten tasoerot ovat niin valtavia, että he eivät käytännössä voi treenata samoissa treeneissä ja tehdä samoja harjoituksia. Käytännössä yksi kilparyhmäläinen pystyy pyörittämään ihan haluamallaan tavalla viittä harrastepelaajaa ja heillä ei ole mitään saumaa saada palloa pois. Tällaisten pelaajien pitäminen samoissa treeneissä ei palvele ketään. Paremmat eivät kehity, koska eivät saa riittävästi haasteita ja huonommat turhautuvat, koska eivät saa koska palloon. Lapset sitten liikkuvat joukkueesta toiseen kehityksensä mukaan, koska lapset kasvavat fyysisesti eri tahtiin ja heidän motivaationsa vaihtelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400

e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta. 

Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.

No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi. 

Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.

No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä. 

Miksi tuo ei mene niin päin että kilparyhmäläiset eriytettäisiin teineinä sinne minne menevätkään, ja muut jatkaisivat harrastamista kuten ennenkin?

Koska raha. Tarvitaan riittävän iso porukka maksamaan kuluja, jotta ne pysyvät edes jossainkohtuudessa per nenä.

Mutta tiedätkö mitä? Jokainen saa perustaa lapsilleen ja muillekin ihan millaisen höntsäryhmän tahansa ja hankkia toiminnalle tilavuorot, tarvikkeet ja valmennuksen. Itseasiassa yksi tuttava ei halunnut poikansa pelaavan lätkää kulujen takia ja hän varasi vakiosalivuoron ja ohjasi itse lapsille salibandyharkkoja ja pelejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400

e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta. 

Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.

No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi. 

Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.

No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä. 

Miksi tuo ei mene niin päin että kilparyhmäläiset eriytettäisiin teineinä sinne minne menevätkään, ja muut jatkaisivat harrastamista kuten ennenkin?

Sulla ei ilmeisesti ole omia lapsia missään joukkueurheilussa?

Ne tasoryhmät tehdään jo paljon aikaisemmin kuin teini-iässä, koska lasten tasoerot ovat niin valtavia, että he eivät käytännössä voi treenata samoissa treeneissä ja tehdä samoja harjoituksia. Käytännössä yksi kilparyhmäläinen pystyy pyörittämään ihan haluamallaan tavalla viittä harrastepelaajaa ja heillä ei ole mitään saumaa saada palloa pois. Tällaisten pelaajien pitäminen samoissa treeneissä ei palvele ketään. Paremmat eivät kehity, koska eivät saa riittävästi haasteita ja huonommat turhautuvat, koska eivät saa koska palloon. Lapset sitten liikkuvat joukkueesta toiseen kehityksensä mukaan, koska lapset kasvavat fyysisesti eri tahtiin ja heidän motivaationsa vaihtelee. 

Tää on aina tätä samaa, kun ihmiset, joilla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta tai ymmärrystä asiasta tulevat mutuilemaan jotain satunnaista ja kuvittelevat, että ovat keksineet jotain sellaista, mikä ei ole tullut kenellekään sadoista urheiluseuroista tai sadoista tuhansista vanhemmista tai vapaaehtoisista mieleen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.

Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.

Lainkaan on tietysti liiottelua. Kyllä ne taidot kehittyvät kerrankin viikossa harjoittelemalla, mutta eivät samaan tahtiin kuin useammin treenaavilla. Yksilölajeissa tämä ei niinkään haittaa, mutta joukkuelajeissa on ongelma, jos jää jälkeen muun joukkueen kehityksestä. Ei se ole lapsellekaan kivaa olla aina pihalla kuvioista tai että pallo napataan pois aina samantien, jos sen sattuu saamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400

e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta. 

Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.

No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi. 

Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.

No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä. 

Miksi tuo ei mene niin päin että kilparyhmäläiset eriytettäisiin teineinä sinne minne menevätkään, ja muut jatkaisivat harrastamista kuten ennenkin?

Sulla ei ilmeisesti ole omia lapsia missään joukkueurheilussa?

Ne tasoryhmät tehdään jo paljon aikaisemmin kuin teini-iässä, koska lasten tasoerot ovat niin valtavia, että he eivät käytännössä voi treenata samoissa treeneissä ja tehdä samoja harjoituksia. Käytännössä yksi kilparyhmäläinen pystyy pyörittämään ihan haluamallaan tavalla viittä harrastepelaajaa ja heillä ei ole mitään saumaa saada palloa pois. Tällaisten pelaajien pitäminen samoissa treeneissä ei palvele ketään. Paremmat eivät kehity, koska eivät saa riittävästi haasteita ja huonommat turhautuvat, koska eivät saa koska palloon. Lapset sitten liikkuvat joukkueesta toiseen kehityksensä mukaan, koska lapset kasvavat fyysisesti eri tahtiin ja heidän motivaationsa vaihtelee. 

Tää on aina tätä samaa, kun ihmiset, joilla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta tai ymmärrystä asiasta tulevat mutuilemaan jotain satunnaista ja kuvittelevat, että ovat keksineet jotain sellaista, mikä ei ole tullut kenellekään sadoista urheiluseuroista tai sadoista tuhansista vanhemmista tai vapaaehtoisista mieleen...

Nuoruudessani jalkapallon kilpajoukkueeseen ohjattiin harrastusjoukkueista. Ratsastuksessa myös kilpailijat kulkivat pitkään samoilla tunneilla harrastajien kanssa, paitsi tietysti ne muutamat kultalusikkansa kanssa syntyneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten harrastuksiin kuluu 30 000 euroa vuodessa. Harrastuksia on joka päivälle. Melkein kaikilla on 2 harrastuskertaa joka päivä. Lapset nauttivat harrastuksistaan ja ovat kaikessa ikätasoaan parempia. Harrastuksissa on kavereita. Lapseni eivät tahdo keksiä mitään tekemistä naapurin lasten tai serkkujen kanssa. Harrastuksissa on ns. tasoistaan seuraa.

Ihmettelen vanhempia, jotka eivät viitsi panostaa lapsiinsa. Rehellisesti en edes pidä mitään lukemista, amatöörikerhoja tai pihalla touhuilua harrastuksina. Heistä tulee niitä ostarilla notkujia. Mun lapset tulevat hankkimaan ammatin yliopistosta.

Ja mitään muutahan ei tietenkään ole pihalla notkumisen ja päivittäisen ohjatun treenaamisen välillä?

Millä perusteella muuten lukeminen ei ole harrastus? Tunnen ihmisen, joka harrasti lapsena käytännössä vain lukemista, ja nyt hän on ammatiltaan kirjailija.

No tuntuu, että tänä päivänä ei oikein ole. Lapset, jotka eivät harrasta ohjattua liikuntaa ovat erittäin huonossa kunnossa, koska vapaaehtoista liikkumista ja hyötyliikuntaa on nykyään niin vähän. Eihän sen olisi pakko olla näin, mutta käytännössä se on totuus.

Lukeminen on harrastus ja jopa hyvä harrastus. Se ei kuitenkaan auta parantamaan fyysistä terveyttä ja pelkästään kirjoihin uppoutuvasta lapsesta tuskin kasvaa kovin tervettä aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.

Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400

e/vuosi.

Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.

Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.

Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja.  Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.

Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista. 

Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.

Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta. 

Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.

No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi. 

Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.

No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä. 

Miksi tuo ei mene niin päin että kilparyhmäläiset eriytettäisiin teineinä sinne minne menevätkään, ja muut jatkaisivat harrastamista kuten ennenkin?

Sulla ei ilmeisesti ole omia lapsia missään joukkueurheilussa?

Ne tasoryhmät tehdään jo paljon aikaisemmin kuin teini-iässä, koska lasten tasoerot ovat niin valtavia, että he eivät käytännössä voi treenata samoissa treeneissä ja tehdä samoja harjoituksia. Käytännössä yksi kilparyhmäläinen pystyy pyörittämään ihan haluamallaan tavalla viittä harrastepelaajaa ja heillä ei ole mitään saumaa saada palloa pois. Tällaisten pelaajien pitäminen samoissa treeneissä ei palvele ketään. Paremmat eivät kehity, koska eivät saa riittävästi haasteita ja huonommat turhautuvat, koska eivät saa koska palloon. Lapset sitten liikkuvat joukkueesta toiseen kehityksensä mukaan, koska lapset kasvavat fyysisesti eri tahtiin ja heidän motivaationsa vaihtelee. 

Tää on aina tätä samaa, kun ihmiset, joilla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta tai ymmärrystä asiasta tulevat mutuilemaan jotain satunnaista ja kuvittelevat, että ovat keksineet jotain sellaista, mikä ei ole tullut kenellekään sadoista urheiluseuroista tai sadoista tuhansista vanhemmista tai vapaaehtoisista mieleen...

Nuoruudessani jalkapallon kilpajoukkueeseen ohjattiin harrastusjoukkueista. Ratsastuksessa myös kilpailijat kulkivat pitkään samoilla tunneilla harrastajien kanssa, paitsi tietysti ne muutamat kultalusikkansa kanssa syntyneet.

Joo, mutta ei vasta teini-iässä. Lasten erot tulevat esiin jo huomattavasti aikaisemmin ja heitä on pakko jakaa tasoryhmiin, että harrastus säilyy mielekkäänä kaikille. Eivät ne vähemmän liikunnalliset lapset varmasti nauttisi pelaamisesta kilpapelaajien kanssa tai varsinkaan heitä vastaan.

Eihän tässä kukaan ole kieltämässä kilpaurheilua, vaan tässä toivottiin ammattiurheiluun tähtäävän tavoitteellisen 5 kertaa viimkossa harjoittelun LISÄKSI myös mahdollisuutta harrastaa useampia lajeja myös kevyemmin. Kaikki eivät edes kaipaa kilpailua, ja kaikki eivät halua tai jaksa käydä joka päivä treeneissä. Ihmisillä voi olla muitakin harrastuksia, tai sitten haluavat välillä vain olla kotona lukemassa kirjaa tai katsomassa leffaa. On sellaisia lapsia ja nuoriakin, jotka eivät halua olla koko ajan menossa jonnekin. 

Tuota ehdotustani myös harvempien harrastuskertojen mahdollistamisesta ei kannata ottaa niin, että se olisi jotenkin kaikilta pois - nimenomaanhan se lisäisi mahdollisuuksia. Edelleen voisi valita myös sen, että treenaa päivittäin ja kulkee turnausmatkoilla.

Olen itse vetänyt junnuja noin 30 vuotta eräässä mailapelissä. Meillä on ohjattuja treenejä kaksi kertaa viikossa, joissa tehdään peruskuviot - opetellaan tekniikkaa, pelataan, tehdään jotain fysiikkatreenejä. Vaikka treenejä on vain kaksi, niin siitä huolimatta monet vanhemmat tulevat juttelemaan, että eikö tämä voisi olla vain harrastus ja että eikö voisi vain pelata huvikseen. Siinä tapauksessa nykyisin vaan totean, että fine, tuolla on tilat, missä voi höntsätä ihan vapaasti, eli ei kun sinne vaan. Ja silloin tällöin lapsi tarttuukin tähän "mahdollisuuteen" eli alkaa höntsätä.

No mikä ongelma? No oikeastaan ei mikään muu kuin se, että en ole _koskaan_ nähnyt, että sitä turhanpäiväistä höntsäämistä jaksaisi kukaan kolmea viikkoa enempää. Se on se kolme viikkoa aivan max ja sitten ko. kaveria et näe enää ikinä.

Tämä johtuu siitä, että lapset itsekin tietävät, että he ovat luotuja oppimaan. Ei kukaan (en usko että edes aikuinen) nauttii sellaisesta toiminnasta, jossa ei ole mahdollisuus oppia edes vähän. Sen takia niillä normi harjoitusvuoroilla käydään ja toisaalta näitä höntsävuoroja lapsille ei ole. Se ei vaan toimi niin.