Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitääkö nuo IS luvut lasten harrastusmaksuista paikkansa?
09.03.2023 |
Jääkiekko 8000e/v, taitoluistelu 12000e/v ja kilparatsastus 30000e/v. Jutun mukaan harrastusmaksut ovat nousseet rajusti ja että moni laji alkaa olla rikkaiden etuoikeus.
Ihmettelen, kun esim 10k nettorahan eteen on joutunut maksamaan aika paljon veroja, ja varmasti perheellä, jolla on varaa laittaa kymppitonni vuodessa lapsen harrastukseen, on muitakin kalliita menoja, iso talo, autot, ehkä toinenkin harrastava lapsi jne. Eli pitää varmaan olla miljonääri, että on tuollaiseen varaa? Joku on aina toista rikkaampi, mutta tuntuu olevan aika yleinen laji tuo jääkiekko, joten vaikea uskoa, että 8000e/v olisi mitenkään yleinen hinta. Vai maksavatko rikkaat vanhemmat veronsa muualle kuin Suomeen, kun tuolla tavalla raha riittää elämiseen? :)
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.
Lapsen tai ihan kenen tahansa muun on huomattavasti mukavampi harrastaa ihan mitä tahansa liikuntalajia jos hän osaa sitä paremmin. Ja voittaminenkin on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.
Eihän tässä kukaan ole kieltämässä kilpaurheilua, vaan tässä toivottiin ammattiurheiluun tähtäävän tavoitteellisen 5 kertaa viimkossa harjoittelun LISÄKSI myös mahdollisuutta harrastaa useampia lajeja myös kevyemmin. Kaikki eivät edes kaipaa kilpailua, ja kaikki eivät halua tai jaksa käydä joka päivä treeneissä. Ihmisillä voi olla muitakin harrastuksia, tai sitten haluavat välillä vain olla kotona lukemassa kirjaa tai katsomassa leffaa. On sellaisia lapsia ja nuoriakin, jotka eivät halua olla koko ajan menossa jonnekin.
Tuota ehdotustani myös harvempien harrastuskertojen mahdollistamisesta ei kannata ottaa niin, että se olisi jotenkin kaikilta pois - nimenomaanhan se lisäisi mahdollisuuksia. Edelleen voisi valita myös sen, että treenaa päivittäin ja kulkee turnausmatkoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on kallista, mutta 900e eväisiin?Eikö ne lapset syö muutenkin?Varusteet on toki kalliita,mutta 600e luistimet?
Luistimet maksaa helposti tonnin. Jalka kun kasvaa sopivasti niin voi joutua ostamaan kolmet talven aikana. Hyvät luistimet saa kyllä myytyä eteenpäin helposti.
Luistimista ei todellakaan kannata maksaa tonnia. Aivan satavarmasi löytyy halvempikin vaihtoehto. Jos välttämättä haluaa sen parhaan mallin niin käy syksyllä ostamassa edellisen vuoden mallin -50% alennuksella.
Luistimista ei kannata maksaa tonnia, jos käy silloin tällöin luistelemassa koulun kentällä. Siihen markettiluistimet riittävät oikein hyvin. Taas sekoitetaan iloisesti harrastelu ja tavoitteellinen kilpaurheilu kärkitasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.
Lapsen tai ihan kenen tahansa muun on huomattavasti mukavampi harrastaa ihan mitä tahansa liikuntalajia jos hän osaa sitä paremmin. Ja voittaminenkin on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.
Ja siltikin lapset ja nuoret keskimäärin lopettavat siinä iässä, kun harjoitusmäärät kasvavat. Omituista.
Harjoitusmäärät kasvavat yleensä siinä iässä, kun poikia alkaa kiinnostamaan bisse ja pimppi. Ne ovat aika kovia kilpailijoita hormonihöyryissä pyörivän nuorukaisen mielenkiinnolle. Lisäksi samaan aikaan alkaa usein kapinointi kaikkia auktoriteettejä kohtaan ja harrastuksen lopettaminen on hyvä väline siihen.
Tytöillä on varmaan vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.
Lapsen tai ihan kenen tahansa muun on huomattavasti mukavampi harrastaa ihan mitä tahansa liikuntalajia jos hän osaa sitä paremmin. Ja voittaminenkin on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.
Ja siltikin lapset ja nuoret keskimäärin lopettavat siinä iässä, kun harjoitusmäärät kasvavat. Omituista.
Ei se ole omituista, se on teini-ikää. Hyvin moni harrastustaan rakastava lopettaa lajin parissa, kun alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostamaan ja ylipäätään kaikki teinimeininki kuten kauppakeskuksissa porukalla hengailut, halutaan kokeilla rajoja ja tehdä sillä hetkellä ihan muuta kuin treenata - vaikka itse laji olisi mieluinen ja treeneistä tykkäisikin. Moni palaa lajin pariin sitten aikuisena taas.
Lopettamisen syy on yleensä se, että teini-iässä lajista käytännössä potkitaan pois ne, jotka ei pärjää kilpatasolla. Seurat ei halua harrastelijoita vaan huippuja. Se on karhunpalvelus enemmistölle nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta.
Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.
No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.
Lapsen tai ihan kenen tahansa muun on huomattavasti mukavampi harrastaa ihan mitä tahansa liikuntalajia jos hän osaa sitä paremmin. Ja voittaminenkin on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.
Ja siltikin lapset ja nuoret keskimäärin lopettavat siinä iässä, kun harjoitusmäärät kasvavat. Omituista.
Harjoitusmäärät kasvavat yleensä siinä iässä, kun poikia alkaa kiinnostamaan bisse ja pimppi. Ne ovat aika kovia kilpailijoita hormonihöyryissä pyörivän nuorukaisen mielenkiinnolle. Lisäksi samaan aikaan alkaa usein kapinointi kaikkia auktoriteettejä kohtaan ja harrastuksen lopettaminen on hyvä väline siihen.
Tytöillä on varmaan vastaavaa.
Harjoitusmäärät kasvaa, koska siinä iässä pitää kilpailla jatkosta. Jos ei ole hyvä, nuoren on oikeasti melkein pakko lopettaa. Ne, jotka on tarpeeksi lahjakkaita, saavat jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta.
Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.
No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi.
Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta.
Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.
No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi.
Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.
Meillä näitä höntsäilijöitä ohjataan sitten sellaiseen seuraan, mikä olisi heille hyvä. Se ei vaan monille kelpaa ja sitten lopettavat harrastuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kerta viikossa ei vaan riitä, jos haluaa oppia lajista jotain. Esim. luistelussa kerta viikossa ei todellakaan riitä siihen, että oppisi piruetteja tai hyppyjä.
Taidot eivät siis pääse lainkaan kehittymään, jos lajia harrastaa vain 1-2 kertaa viikossa? Jos tavoitteena ei olekaan kilpaurheilu, vaan esimerkiksi vain se harrastaminen. Tätä juuri ajan takaa. Aikuisena voi harrastaa eri lajeja juuri tuolla lailla, mutta lasten kohdalla pitäisi heti sitoutua koko perheen voimin suunnilleen päivittäisiin treeneihin.
Lapsen tai ihan kenen tahansa muun on huomattavasti mukavampi harrastaa ihan mitä tahansa liikuntalajia jos hän osaa sitä paremmin. Ja voittaminenkin on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.
Ja siltikin lapset ja nuoret keskimäärin lopettavat siinä iässä, kun harjoitusmäärät kasvavat. Omituista.
Ei se ole omituista, se on teini-ikää. Hyvin moni harrastustaan rakastava lopettaa lajin parissa, kun alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostamaan ja ylipäätään kaikki teinimeininki kuten kauppakeskuksissa porukalla hengailut, halutaan kokeilla rajoja ja tehdä sillä hetkellä ihan muuta kuin treenata - vaikka itse laji olisi mieluinen ja treeneistä tykkäisikin. Moni palaa lajin pariin sitten aikuisena taas.
Lopettamisen syy on yleensä se, että teini-iässä lajista käytännössä potkitaan pois ne, jotka ei pärjää kilpatasolla. Seurat ei halua harrastelijoita vaan huippuja. Se on karhunpalvelus enemmistölle nuoria.
Ei niitä mihinkään potkita pois vaan siirretään harrastusjoukkueisiin, jos vain riittää riittävästi lapsia muodostamaan harrastusjoukkueen. Jos ei riitä, niin sitten on ongelma. Joukkueen pitää kuitenkin toimia joukkueena ja pystyä sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin. Ei ole reilua, että muutamat romuttavat koko muuten motivoituneen joukkueen menestyksen mahdollisuudet. Kannattaa muistaa, että joukkuepelit ovat aina luonteeltaan kilpailullisia. Niissä kamppaillaan aina siitä pallosta ihan jo treeneissäkin ja jos ei tykkää siitä, niin laji ei välttämättä ole oikea. Pelkkä pallon itsenäinen pompottelu vuodesta toiseen ei motivoi.
Itse kiipeilijänä lobbaan toki omaa lajiani, mutta siinä keskitytään nimenomaan henkilökohtaiseen kehitykseen yksilöinä. Toki kilpailemaankin pystyy, mutta heittäisin hihasta, että alle 5 % kiipeilevistä lapsista kilpailee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta.
Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.
No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi.
Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.
No itse asun pk-seudulla ja omat lapset ovat suosituissa lajeissa, joissa riittää osallistujia kaikkiin tasoryhmiin, eli en tiedä. Jossain muualla tilanne voi toki olla erilainen. Tietenkin nuorelle voi olla kova paikka pudota kilparyhmästä haasteeseen ja motivaatio voi loppua, mutta sellaista se on. Ei ole myöskään reilua nuoria kohtaan, jos haasteessa on parempia pelaajia kuin kilparyhmässä, mutta heitä ei voi nostaa sinne, koska ryhmä on täynnä nuoria, jotka olivat pikkujunnuina parempia, mutta ovat sitten pudonneet kehityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on kallista, mutta 900e eväisiin?Eikö ne lapset syö muutenkin?Varusteet on toki kalliita,mutta 600e luistimet?
Varmasti pärjää halvemmallakin luistimilla, mutta rahalla saa paremmat terät ja pehmustetummat kenkäosat ja jopa oman jalan mukaan muotoutuvat luistimet. Kun niiden luistinten päällä ollaan paljon niin aika helposti tulee kaikenlaisia patteja ja hankaumia jalkoihin mikäli ne eivät ole hyvin istuvat. Kun jalat kipeytyy, ei pysty luistelemaan.
Itsekin olen pistänyt 800 e tyttären luistimiin kun ei halvemmasta löytynyt sopivia
Sinänsähän kaikkia varusteita ei tarvitse joka vuosi ostaa ja paljon seuroissa käytettyjä varusteita kiertää niin ettei aina tarvitse uusia ostaa. Mailat ja luistinterät on oikeastaan ainoita kuluvia osia. Mailoissakin kun mennään tarpeeksi hinnakkaaseen vaihtoehtoon saa setin mailoja ja rikkoutuneiden tilalle uudet. Paljon auttaa myös se, että kasvattaa nuoren hillitsemään tunteitaan edes sen verran ettei pettymyksen hetkellä hakkaa mailaansa päreiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän aiheen vierestä, mutta teillä kaikilla vanhemmilla, joiden lapset harrastavat jotain lajia vaikka 4-5 kertaa viikossa, riittää aika kaikkeen tuohon kuskaamiseen ja turnausmatkoihin? Varmaan jos on kaksi vanhempaa, voi toki vuorotella, mutta mitä jos on kaksi lastakin, joita pitää koko ajan kuskata eri paikkoihin?
Itselläni on kaksi lasta, ja heillä on harrastuksia pari kertaa viikossa - nämä kuskaamiset menevät kivuttomasti ja mukavasti, kun toisen vanhemman kanssa vuorotellaan, ja samalla jää aikaa omiinkin menoihin, tai vaikka siiten, että jos lasten harrastukset ovat eri päivinä, voi sitten tehdä välillä kummankin lapsen kanssa kahdestaan jotain. Mutta itselläni on siis omiakin harrastuksia, on ystäviä ja muuta, ja toisaalta on ihanaa, että on sellaisiakin päiviä ja iltoja, kun ei tarvitse mennä minnekään. Tai ehkä olen vain sellainen ihminen, joka ei soveltuisi joksikin kiekkomutsiksi.
Kyllähän se vaatii aika paljon organisoimista. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että itse en voi harrastaa sellaisia lajeja, jotka vaatisivat sitoutumista tiettyihin treeniaikoihin vaan minun treenini liikkuvat lasten treenien mukaan. Kun pudotan lapsen treeneihin, en mene istuksimaan katsomoon juoruilemaan muiden vanhempien kanssa, vaan lähden itse treenaamaan ja palaan sitten autolle, kun lapsen treenit loppuvat.
Pakko myöntää, että sosiaalinen elämä kärsii kyllä ja tapaan lähinnä treenikavereita, mutta sellaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Juu, sama. Mietin vain, että mikä on se hyöty, jota haetaan, kun maksetaan tuollaisia summia? Onko vain tarkoituksena verkostoitua muiden rikkaiden kanssa?
Ap
Ei kai jääkiekkoa mitkään älyköt pelaa, en tiedä mitä hyötyä skodakuskin kanssa verkostoituminen toisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on pärjätty, kallista ja mukavaa. Jis motivaatio nuorelta löytyy, tuen vaikka kuukävelyä. Mihin muuhun sitä rahaa laittaisi, jos ei lapsiin.
Itse sijoitan lapsille rahastoihin ja odottaa sitten toivottavasti ~200 000 € potti, kun täyttävät 18. Mielestäni näin järkevämpi. Muuten ei mitään kalliita harrastuksia, mutta käyttörahaa vaatteisiin ja tekemiseen. Ja matkoilla ollaan käyty kanssa, että en aivan ummikoita kasvata
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieleinen harrastus lapselle on tärkeä asia. Omia lapsia tukisin sen verran mihin vain suinkin pystyisi valitsemassaan lajissa, mutta meillä on ainakin tällä hetkellä onneksi melko edullisia harrastuksia.
Kouluikäisen lapsen yleisurheilun kulut, seuran vuosimaksu n. 220 e, lisenssi ja vakuutus 25 e, seuran kisapaita ja shortsit 55 e, piikkarit (kirpparilta) 10 e. Kisamaksuja/kuluja ehkä joitakin kymppejä, treeneissä kuljetaan pyörällä. Lenkkarit tarvitaan vielä uudet tälle kaudelle. Varmaan jää alle 400 e/vuosi.
Päiväkoti-ikäinen käy tanssi-/liikuntaleikkitunnilla, 100 e/vuosi.
Koen tärkeäksi opettaa lapsille liikunnallisen elämäntavan, kuten itselleni on aikanaan opetettu.
Liikunnallinen elämä on tärkeää, mutta on aika valitettavaa, että se nykyisin tarkoitaa kaikkea muutakin, kuten mainitsemiasi kisapaitoja. Olisi hyvä, että lapsetkin voisivat harrastaa liikuntaa samoin kuin aikuisen, eli vaikka tanssitunti kerran viikossa, telinevoimistelu kerran viikossa, ja sitten saa vielä paljon aikaa lukemiseen, piirtämiseen, uimahallissa käymiseen ja vaikka kuvataidekerhoonkin. Ainakin itseäni ärsyttää, että koko elämä ja jopa koko perheen elämä pitäisi valjastaa yhden tietyn lajin ympärille, vaikka monelle riittäisi ihan vaan se liikunallinen elämä ilman, että harrastuksesta tulee kokonaan elämäntapa.
Mistä olet keksinyt, että niin ei voisi tehdä? Kaikenlaisia kerhoja sun muita on kyllä ja jos teidän kylällä ei ole vapaaehtoistoimintaa tällaisten ympärillä, niin sinä voit alkaa vetämään sellaista.
Asun Helsingissä. Todella moni urheilulaji, ainakin melkein kaikki joukkuelajit, ovat sellaisia, että niitä on jotain 3 kertaa viikossa. Kyllä täällä enemmän tarjontaa on kuin pikkukylillä, mutta ongelmahan nimenomaan on se, jos kerta viikossa -harrastukset pyörivät vapaaehtoisvoimin ja pahimmillaan lajia osaamattomien voimin, kuten sinäkin ehdotit. Täällä Helsingissä löytyy kyllä harrastuksia, mutta jos ei halua tehdä harrastuksesta elämäntapaa, saattaa joutua tinkimään lajista.
Kenen mielestäsi pitäisi maksaa se höntsäharrastus? Tässäkin keskustelussa on moneen kertaan käyty läpi sitoutumista vaatimattomien höntsävuorojen rahoituksen vaikeutta.
Mitä tarkalleen höntsäharrastuksella tarkoitetaan? Omat lapseni harrastavat liikuntaa (ja kyseessä on ihan yhden liikuntaseuran järjestämät harrastukset, ei mitkään vanhempien talkoovoimin vetämät), ja kyllä niistä ihan maksetaan puolen vuoden välein. En muista tarkkoja summia, mutta yli 200 euroa maksaa. Harrastusta on kerran viikossa, mutta jos osallistuu kahteen eri ryhmään, saa toisesta alennusta. Tässä tapauksessa kävi tuuri, kun löytyi tällaiset harrastukset, mitä ei tarvitse tehdä 5 kertaa viikossa (koska lapsilla on myös muita intressejä ja välillä muitakin harrastuksia), ja jotain tämän tapaista siis kaipailisin yhä useampaan lajiin: että voisi harrastaa liikunnan/urheilun vuoksi, oikeasti oppisikin jotain, mutta että harrastuksen pointti olisi sentuoma ilo ja liikunta, eikä siitä tarvitsisi tehdä elämäntapaa.
No höntsäharrastuksesta puhutaan yleensä, kun kyseessä on tavoitteeton / ei-kilpailullinen harrastus vain hauskanpidon tai liikunnan saamisen vuoksi.
Tiedät hyvin, että urheiluseurat karsii ankaralla kädellä teinejä. Harrastus loppuu, kun paikkaa joukkueessa ei irtoa.
Yleensä aina löytyy lähistöltä tasoltaan sopiva joukkue, jossa voi harrastusta jatkaa. Ainakin täällä junnuissa on liikettä molempiin suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on kallista, mutta 900e eväisiin?Eikö ne lapset syö muutenkin?Varusteet on toki kalliita,mutta 600e luistimet?
600EUR ei edes saa vielä kovin kummoisia luikkareita. Sitäpaitsi niitä on oltava kahdet = noin 2000EUR menee niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on pärjätty, kallista ja mukavaa. Jis motivaatio nuorelta löytyy, tuen vaikka kuukävelyä. Mihin muuhun sitä rahaa laittaisi, jos ei lapsiin.
Itse sijoitan lapsille rahastoihin ja odottaa sitten toivottavasti ~200 000 € potti, kun täyttävät 18. Mielestäni näin järkevämpi. Muuten ei mitään kalliita harrastuksia, mutta käyttörahaa vaatteisiin ja tekemiseen. Ja matkoilla ollaan käyty kanssa, että en aivan ummikoita kasvata
Joukkue- ja kilpaurheilu kyllä antaa lapsille ja nuorille monenlaisia muitakin valmiuksia elämään kuin hyvän kunnon.
Meillä harrastetaan sellaisia juttuja jotka on halpoja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti on kallista, mutta 900e eväisiin?Eikö ne lapset syö muutenkin?Varusteet on toki kalliita,mutta 600e luistimet?
600EUR ei edes saa vielä kovin kummoisia luikkareita. Sitäpaitsi niitä on oltava kahdet = noin 2000EUR menee niihin.
Junnuilla kyllä riittää ihan yhdet hyvät luistimet ja toiset edullisemmat höntsäilyyn luonnonjäällä.
Alue: Aihe vapaa
Ei se ole omituista, se on teini-ikää. Hyvin moni harrastustaan rakastava lopettaa lajin parissa, kun alkaa vastakkainen sukupuoli kiinnostamaan ja ylipäätään kaikki teinimeininki kuten kauppakeskuksissa porukalla hengailut, halutaan kokeilla rajoja ja tehdä sillä hetkellä ihan muuta kuin treenata - vaikka itse laji olisi mieluinen ja treeneistä tykkäisikin. Moni palaa lajin pariin sitten aikuisena taas.