Monet ovat kestäneet vanhemmaltaan kamalaa kohtelua

Vierailija kirjoitti:

”Osin kyse onkin ylisukupolvisista traumoista. Suomessa on kauan ollut vallalla kulttuuri, jossa ihannoidaan vaikeuksien sietämistä. Siksi on helppo alistua huonolle kohtelulle. Moni sietämättömästi käyttäytyvä vanhempi onkin aikoinaan itse joutunut sopeutumaan oman vanhempansa kaltoinkohtelulle, traumatisoitunut siitä, ja siirtää nyt samaa käytösmallia seuraavalle sukupolvelle”, Järvinen sanoo. ”Näyttää siltä, että nykyisen nuoren sukupolven tehtäväksi on jäänyt katkaista kierre.”

Katkaisin kierteen jo 90-luvulla. Myös yhteiskunta kehittyi aidosti ystävällisempään suuntaan. Ihmisten ja järjestelmien julmuus ja kostavauus on vähentynyt.

Vierailija kirjoitti:

Täällä 1964 syntynyt. Meitä lapsia ei koskaan kuritettu. Tämä asia ei liity lainkaan lakiin eikä mihinkään aikakauteen erityisesti. Se, että joku on saanut remmistä kotona, luunappeja tai tukkapöllyä ei tee siitä yleistä tai hyväksyttyä vuosikymmenestä riippumatta. Perheellä on vaan ollut sairas suhtautuminen väkivaltaan, tai vanhempien valtaan yleensä.

Kyllä se on ollut yleistä ja hyväksyttyä ihan sen perusteella, miten valtavan suuri prosenttiosuus on joutunut sitä kokemaan. Vielä tämänhetkisistä viisikymppisistä kaksi kolmasosaa on, oman kertomansa mukaan, saanut vanhemmiltaan fyysistä kuritusta.

Minusta kannattaa erottaa kaksi asiaa: se, olisiko ollut parempi jos niin ei olisi tapahtunut (olisi, tästä ei ole mitään keskusteltavaa) ja se, olivatko kaikki, jotka tekivät lapsilleen niin, jotenkin poikkeuksellisen pahoja tai sairaita ihmisiä. Jos yli puolet jostain ihmisryhmästä on tehnyt asiaa X, niin silloin on jo määritelmän mukaan ollut poikkeuksellisempaa jättää se tekemättä kuin tehdä se. Sitä voidaan nimittää sairaudeksi, mutta silloin se on ollut sairaus, joka ikään kuin läpäisee koko kulttuurin, eikä kyse ole keidenkään yksittäisten yksilöiden mielenterveysongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä 1964 syntynyt. Meitä lapsia ei koskaan kuritettu. Tämä asia ei liity lainkaan lakiin eikä mihinkään aikakauteen erityisesti. Se, että joku on saanut remmistä kotona, luunappeja tai tukkapöllyä ei tee siitä yleistä tai hyväksyttyä vuosikymmenestä riippumatta. Perheellä on vaan ollut sairas suhtautuminen väkivaltaan, tai vanhempien valtaan yleensä.

Kyllä se on ollut yleistä ja hyväksyttyä ihan sen perusteella, miten valtavan suuri prosenttiosuus on joutunut sitä kokemaan. Vielä tämänhetkisistä viisikymppisistä kaksi kolmasosaa on, oman kertomansa mukaan, saanut vanhemmiltaan fyysistä kuritusta.

Minusta kannattaa erottaa kaksi asiaa: se, olisiko ollut parempi jos niin ei olisi tapahtunut (olisi, tästä ei ole mitään keskusteltavaa) ja se, olivatko kaikki, jotka tekivät lapsilleen niin, jotenkin poikkeuksellisen pahoja tai sairaita ihmisiä. Jos yli puolet jostain ihmisryhmästä on tehnyt asiaa X, niin silloin on jo määritelmän mukaan ollut poikkeuksellisempaa jättää se tekemättä kuin tehdä se. Sitä voidaan nimittää sairaudeksi, mutta silloin se on ollut sairaus, joka ikään kuin läpäisee koko kulttuurin, eikä kyse ole keidenkään yksittäisten yksilöiden mielenterveysongelmista.

Tuohan on hyvä malli. Joskus joku toimii väärin työpaikallakin. Hiuksiin vain kiinni kaksin käsin ja repimään! Oppiipahan olemaan.

Lapsi ei voi kuin uskoa kaiken, mitä vanhemmat sanovat. Sitten kun ikää on tarpeeksi voi lähteä.

Kun olin teini-ikäinen, menin aina samaan äidin ovelaan ansaan. Hän jankkasi ja jankkasi jostain asiasta, kunnes kyllästyin kuuntelemaan. Sen jälkeen hän uhkasi milloin koulukodilla, milloin kasvatuslaitoksella. Näin 1960-luvulla. Lapsen ja nuoren kiusaaminen tuotti hänelle suurta huvia.

Vierailija kirjoitti:

”Persoonallisuushäiriöstä voi kieliä esimerkiksi se, että vanhempi puuttuu törkeällä tavalla lapsensa elämänvalintoihin arvostellen ja mitätöiden niitä toistuvasti. Tai sitten vanhempi saattaa pommittaa aikuista lastaan viesteillä ja soitoilla jatkuvasti sekä tulla kylään kutsumatta. Vanhempi voi myös syyllistää lastaan milloin mistäkin absurdistakin asiasta, raivostua yllättäen tai kä”Persoonallisuushäiriöstä voi kieliä esimerkiksi se, että vanhempi puuttuu törkeällä tavalla lapsensa elämänvalintoihin arvostellen ja mitätöiden niitä toistuvasti. Tai sitten vanhempi saattaa pommittaa aikuista lastaan viesteillä ja soitoilla jatkuvasti sekä tulla kylään kutsumatta. Vanhempi voi myös syyllistää lastaan milloin mistäkin absurdistakin asiasta, raivostua yllättäen tai käyttäytyä riidanhaluisesti ja marttyyrimaisesti."yttäytyä riidanhaluisesti ja marttyyrimaisesti."

Tuo ylläoleva oli kyllä täydellinen kuvaus narsistisista vanhemmistani.

Kyllähän puolisot repivät toisiaankin hiuksista niin miksei sitten lapsia? Lapsethan ovat pienempiä ja helpompia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän puolisot repivät toisiaankin hiuksista niin miksei sitten lapsia? Lapsethan ovat pienempiä ja helpompia.

Puoliso on siinä seurassa vapaaehtoisesti mutta lapsi pakotettuna.

Harvalla on omaa elämää, vaan yrittävät saada sellaisen emättimestään. Sitten häiriökäyttäydytään kun elämä yrittää aloittaa oman elämänsä.

Jännä muuten tuo miten sanotaan että lapsen elämä alkaa kun hän pääsee omaan kotiin ja naisen elämä alkaa kun saa sen lapsen asumaan samaan asuntoon. Sitten syntyy konflikti että kumman etu on tärkein.

Ihminen pitää normaalina sitä, mihin on tottunut, kun ei tiedä muusta.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen pitää normaalina sitä, mihin on tottunut, kun ei tiedä muusta.

Tuota olen itsekin ihmetellyt, että mikä saa miehen pysymään suhteessa, jossa hän pelkää ja itkee usein että mitä muija nyt tekee hänelle, jos kaikki ei mene tämän mielen mukaisesti. Ja kun naisensa häiriökäyttäytyy miestä kohtaan, riehuu ja raivoaa, niin mies pyytelee sitä anteeksi (?) tai jopa yrittää saada lapset pyytämään sitä anteeksi. Nainen haukkuu miestä, että olisi saanut paremmankin kuin jonkun duunarin. On itsekin duunari, tyhmempi ja tienaa vähemmän. Nälvii ja puhuu pahaa muista. Mies menee mukaan kun nainen keksii diagnooseja muille, koska muiden viat selittävät naisen jälleen virheettömäksi. “Juu juu, lapsemme/naapurimme/sukulaiseni/työkaverisi on sairas”.

Yrittää saada vielä poismuuttanutta jälkeläistä väkisin mukaan selittelemään emälle ettei oikeasti ole katkaissut välejä häneen väkivallasta huolimatta vaan syy käytökseen on siinä että jälkeläinen itse on sairas. Tämä haittaa hänen elämäänsä, mutta miehelle tärkeintä on ettei muija suutu. Käytöksellään hän uppoaa syvemmälle suohon vahvistaessaan toisen illuusiota täydellisyydestään.

Asiaanhan on ihan yksinkertainen ratkaisu: ero.

Se ei tule kuuloonkaan jostain syytä, vaan ennemmin häiriköidään lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi nälvii ja piikittelee lasta, raivoaa hänelle samoista asioista mitä itse tekee ja käy jokaisen kimppuun joka puolustaa lasta. Huutaa toiselle vanhemmalle "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!" kun vanhempi huomauttaa riehumisen epäloogisuudesta.

Narsismi. Siinä näkee itsensä virheettömänä, syytellään muita omista vioistaan ja hankitaan ns. "syntipukki". Syntipukkia ei saa narsistin hoviin kuuluvat puolustaa, koska hovin tarkoitus on myötäillä narsistia ja kertoa tälle kaikissa tilanteissa että hän on oikeassa, vika syntipukissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä aivopestiin uskomaan että lastenSUOJELU on paha asia, ettei kerrottaisi muille mitä kotona tapahtuu.

Onneksi lapsuus ei kestä koko elämää. Pääsee kokonaan eroon niistä mt-potilaista.

Yllätyin omasta luonteestani aikuisena kuinka rauhallinen olenkaan, nyt kun minua ei kukaan enää hakkaa.

Mulle mun ns. äiti karjui kun olin teini, että minua ei tule kukaan koskaan kestämään.

Mieheni on jostain syystä kestänyt minua jo yli 20 vuotta kun taas tämä ns. äiti on ollut ainakin 5 kertaa naimisissa.

Viime vuodet onkin ollut yksin kun ei enää vanhana ja harmaana saa nuoria miehiä houkuteltua.

Vierailija kirjoitti:

Aloin itse voimaan todella hyvin sen jälkeen kun olin ottanut etäisyyttä lapsuudenperheeseeni.

Mulla sama: enää ei tarvitse kuunnella jatkuvaa syyllistämistä ja pelottelua, ei tarvitse sumplia työvuoroja toisen mielen mukaan ei tarvinnut käyttää siis vapaa aikoja toisen miellyttämiseen ja auttamiseen eli mennä kotipaikkakunnalle kuuntelemaan karjumista ja huutoa sekä tekemään kotitöitä. Irtaantuminen oli alussa tosi hankalaa ja koin jatkuvaa syyllistä oloa enää ei tarvitse huomasin nyt että 2 vuoden jälkeen henkinen hyvinvointi parantunut huomattavasti ja töissäkin miellyttävämpää käydä,siihen tosin vaikutti kun muutin paikkakunnalta pois, 500 kilsaa väliä, ihanaa! Eikä pelkoa että törmäisi niihin.

Itse olen syntynyt-81 perheen ensimmäiseksi lapseksi ja ainoaksi tytöksi. Vanhemmissani tyttömäiset jutut ja kaikki naiseksi kasvaminen ja seksuaalisuus herättivät hirveää inhoa ja halveksuntaa ja sellaisen kontrollin tarpeen että muutin kotoa pois heti yläasteen jälkeen. Siltikin minua yritettiin kontrolloida vielä täysi-ikäisenäkin, huoriteltiin ja tultiin puoliväkisin hakemaan viikonlopuksi lapsuudenkotiin. Yritin lukuisia kertoja katkaista välejä. Kun sain lapsia, minua alettiin kontrolloida niitten kautta hyvin monenlaisilla tavoilla. Nyt nelikymppisenä olen viimein saanut riuhtaista itseni irti.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen syntynyt-81 perheen ensimmäiseksi lapseksi ja ainoaksi tytöksi. Vanhemmissani tyttömäiset jutut ja kaikki naiseksi kasvaminen ja seksuaalisuus herättivät hirveää inhoa ja halveksuntaa ja sellaisen kontrollin tarpeen että muutin kotoa pois heti yläasteen jälkeen. Siltikin minua yritettiin kontrolloida vielä täysi-ikäisenäkin, huoriteltiin ja tultiin puoliväkisin hakemaan viikonlopuksi lapsuudenkotiin. Yritin lukuisia kertoja katkaista välejä. Kun sain lapsia, minua alettiin kontrolloida niitten kautta hyvin monenlaisilla tavoilla. Nyt nelikymppisenä olen viimein saanut riuhtaista itseni irti.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta olisi pitänyt tehdä jo ennen sikiämistä, etteivät lapset joudu pelinappuloiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistilla on kultalapsi ja syntipukkilapsi. Heidän kokemuksensa narsistisesta vanhemmasta ja lapsuudesta eroavat. Kultalapsesta tulee uusi narsisti ja syntipukki katkaisee välit.

https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismi/narsisti…

Aina sisarukset eivät ole tietoisia millaisena oksennusämpärinä yhtä käytetään. Joskus taas voivat olla hyvinkin innokkaasti siinä itse mukana.

Meillä meni niin että yksi ei ollut tietoinen ja toinen oli mukana siinä.

Se mukana ollut on luonteeltaan kateellinen. Koko lapsuuden sai aina olla varpaillaan, ettei kateuskohtautta laukaise esim. hienot vaatteet tai kehuminen. Kävi päälle kuin yleinen syyttäjä ja alkoi puremaan, nälvimään ja viskelemään tavaroilla. Jälkeenpäin olen miettinyt että nuo saattavat olla autistisia piirteitä. Oli todella hyvillään syntipukin saamista toruista ja liittyi innokkaasti mukaan nälvimään. Väritteli tarinoita jos toruille ei muuten ollut aihetta.

Onnellisia te joilla vaino ei jatku läpi elämän ja värvätään mustamaalaamisen ja valheiden avulla "perheen"ulkouolisiakin pahoinpitelyyn ja vainoon mukaan! Lahko se o neikä mikään perhe, tuollainen väkivaltainen, väkivalloin aikusienakin vaientava sekopäiden kultti. Mukavaa, että oma elämä piti uhrata niille hirviöille ja enää seurata vain vierestä miten valuu yksin , sairaana ja rutiköyhänä hukkaan.

Yleistä tuo lasten kaltoinkohtelu tuntuu ainakin olleen Suomessa. Aikoinaan 60-70 -luvuilla en ainakaan tiennyt, että kavereiden vanhemmat olisivat yhtä tylyjä lapsilleen kuin omani. Isä varsinkin oli oikea teeskentelyn mestari ja omat pennut olivat aina huonoja, naapurin ei. Ei auttanut koulussa hyvin pärjääminenkään. Ehkä jos olisi laskennosta saanut aina kymppejä, olisi ilkimys saattanut arvostaakin. Näin isäni kuolleena ennen hautajaisia, jopa koskin käsivarteensa. Ei herättänyt mitään tunteita, näin hänen  ainainen raivoamisensa ja vähättelynsä vaikutti. Koulun lopetin kauppakouluun, vaikka olisin päässyt opistoon ja voinut käydä sen yhdessä vuodessa. Halusin pois kotoa,  töihin. Koko lapsuudenkodin riitaisi ilmapiiri teki minusta aran ja sulkeutuneen vuosikymmeniksi. Nyt vasta vanhana olen rohkea ja nyt se on ihan liian myöhäistä.

Joskus teininä kuuntelin tämän laulun sanoja:

"Joka tytöllä on siivet olkapäissä, joka tytöllä on siivet kantapäissä nuhruisten baarien sauhussa kaupungin liikenteen pauhussa siivet kasvaa mustasulkaiset, siivet kasvaa mustasulkaiset, siivet. Älä katko ihmisen siipiä, poika."

Täällä ei tietenkään ole kuin täydellisiä vanhempia 🤦

Ristiriitaista oli jos sisko teki jotain väärää ja menit kertomaan niin sanottiin "no mitäs v i tttua sä tulit siskoos vasikoimaan? " Kanteleminen oli ehtottomasti kielletty mutta myös siskoa rangaistiin niistä mitä teki.

12 vuotiiaks asti opin myös että poliiseja ei tarvitse kunnioittaa,niille ei puhuta mitään ja ne haluaa aina vain pahaa ihmisille.