Lue keskustelun säännöt.
Miten katkaista HUUTAMISEN kierre? Auttakaa epätoivoista äitiä =ó((
23.11.2006 |
Miksi ja miten minusta tuli tällainen karjuva, huutava, kamala äiti? Kun esikoinen oli pieni, en huutanut koskaan.
Nyt lapsia kaksi, 4v ja 1v. Päivät on yhtä huutamista. Olen muutenkin äkkipikainen luonne, mutta enää en pysty hillitsemään itseäni juuri ollenkaan. Kun lapset temppuilevat, marisevat ym ym (mitä tapahtuu meillä tosi usein), saan raivarin. Huudan, kiristelen hampaitani, joskus sorrun jopa ilveilemään (kuulostaa huvittavalle mitä se ei tosiaankaan ole), matkimaan esikoisen naaman vääntelyjä (näin kävi eilen, pari kertaa aiemmin käynyt samoin). Käyttäydyn siis täysin vastoin periaatteitani ja kadun sitä todella paljon. Mutta kun kuohahtaa niin en mahda mitään, en osaa käsitellä sitä kiukkua pois muuten. Sydän hakkaa kun raivostun. Pelkään itsekin itseäni. Mutta koskaan en lyö enkä nipistele tmv, kovakouraisesti saatan kyllä esim kuopuksen nostaa kun hän ns sadannen kerran menee purkamaan kaappeja. Kuopus on todella vilkas ja kyselee hermoja todellakin.
Nykyään huutaminen on todellinen ongelma. Päivittäin, monta kertaa päivässä huudan ja morkkikset alkavat olla sitä luokkaa että en tiedä mitä teen. Voiko liian vähäinen uni vaikuttaa asiaan? Entä netissä surffailu yleensäkin? Haluan tästä eroon!! En jaksa tällaista elämää. Haluan olla rauhallinen äiti joka osaa suhtautua lasten kiukutteluun rakentavasti. AUTTAKAA, pyydän tätä ihan oikeasti!!
Omaa aikaa ei juuri ole, se stressaa aika lailla että ehdin päivässä tehdä vain pakolliset kotityöt ja kaikki ns ylimääräinen (kuten vaikka kaappien siivous) on melko mahdottomuus tehdä =o/
Tuli sekava kirjoitus mutta toivottavasti saan asiallisia vastauksia.
Kiitos jo etukäteen!
Kommentit (23)
ja kärsin suunnattomasti - ja lapset kärsivät yhtä paljon. Sain kamalia raivareita ja meinasi mennä fyysiseksi, ehdin rettuuttaa ja tukistaa jonkun kerran kunnes meinasin seota omaan itseeni. Hankin äkkiä mielialalääkkeitä ja ongelmia ratkesi siihen. Enää en huuda mutta en ole ihan vihanneskaan. Sanoisin että olen suht koht keskivertoäiti joka ei lässytä turhaan mutta ei myöskään huuda likaa.
Pääsin myös terveysasemalle lyhytterapiaan mutta se lehmä arveli noin seitsemän kerran jälkeen että en ole terapian tarpeessa; noh, se on toinen tarina sitten.
Ennen lääkkeita harrastin liikuntaa ulkona, söin terveellisesti, nukuin tarpeeksi, omaa aikaa oli tarpeeksi jne jne mutta se ei riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- hidasta
Luin tämän jostain kiirettä käsittelevästä kirjasta, jossa ihmeteltiin, mihin ihmisillä on niin kiire. Kirjassa neuvottiin keskittymään aina käsillä olevaan asiaan sataprosenttisesti, ja tekemään asiat keskittyneesti rauhassa, levollisesti. Samaan aikaan ei saa ajatella, mitä muuta pitää sinä päivänä ehtiä tehdä, vaan tehdään rauhassa sitä, mitä ollaan tekemässä.
Tämä rauhoitti meillä päivää ja paransi mun ja lasten suhdetta huomattavasti, koska ilmeisesti olin koko ajan ollut niin stressaantunut koti- ym. hommista, että stressi tarttui lapsiin ja kaikki meni huonosti, sitten hermostuin ja tiuskin ja oltiin kierteessä. Samat kotihommat tulee nykyäänkin tehtyä, mutta tämä rauhallisesti ottaminen mahdollistaa sen, että lapset tosiaan ovat kaikessa mukana ihan kunnolla osallistumassa. Aikaisemmin yritin jotenkin tosi kiireesti saada hommat pois alta ja lapset kitisivät koko ajan vieressä, että tuu leikkimään. Nyt kun saavat osallistua hommiin, saan tehdä niitä rauhassa, kun ei tarvitse kiirehtiä leikkimään tai tappelupukareita erottamaan.
- riittävästi kivaa tekemistä lapsille.
Meillä usein iltapäivällä, jos ei jaksettu mennä mihinkään, olisin halunnut vaan hetken istua ja lukea, antaa lasten leikkiä omiaan. Ei se koskaan oikein onnistunut. Nyt keksin joka päivälle kaikenlaista kivaa tekemistä, jätän aika vähän aikaa lasten omalle, vapaalle leikille. En saa tietty lukea rauhassa, mutta lapset ei myöskään kiukuttele/tappele, joten en hermostu heille.
olet kotiäiti, ajattele, että on TYÖTÄSI olla lasten saatavilla. Ja että ENSISIJAISTA lasten hoito. Mieti, että jos tekisi samaa vieraiden lasten kanssa päiväkodissa, saisitko huutaa/raivota heille.
Koita jättää kotityöt vähemmälle, pistä miestä osallistumaan niihin enemmän, ellei jo osallistu. Laske kodin siisteyden yms. vaatimuksia.
Lopuksi, koita ajatella, että tämä on kuitenkin lyhyt vaihe elämässä, kun lapset todella koettelevat hermoja (pikkulapsivaihe, murkkuikä erilailla rasittavaa).
Nuo auttaneet mua, tsemppiä!
Vierailija:
luin tuota " raivopää-äiti" -ketjua, jota joku mainosti. Siinä kuitenkin selkeesti ero omaan tilanteeseeni ja ilmeisesti myös ap:n tilanteeseen, että mukana EI OLE fyysistä kurittamista.
Itsekin meinasi mennä vain huutamiseksi meiän arki. SIvut auttoivat ainakin minua konkretisoimaan ja tärkeistämään asioita, toimimaan eri tavalla!
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laske kymmeneen. Mielellään takaperin. Aina, kun alkaa keittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti etukäteen mitä teet seuraavalla kerralla (esim. laske sataa, kymmenen ei mulle ainaskaan riitä!, lähde itse jäähylle, jos voit tms.)
Oma aika on mulle kanssa tosi tärkeetä! Mieti miten saisit sitä tarpeeksi. Ja nuku riittävästi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta huutamiseen on tultava loppu jotenkin. Eri asia, miten..
ap
onko sulla ketään kuka vois auttaa? osallistuuko mies lasten hoitoon?
voisitko viedä isompaa johonkin kerhoon? vaikka edes kerran viikossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kaikki nyt kunnossa.
Minä olen myös äkkipikainen, kotona, lapset 4 ja 2, mutta tuo mitä kuvaat, on jo ihan yli kaiken. Hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pohtimaan asiaa. Mieti ensiksi, miltä sinusta itsestä tuntuisi, jos joku tekisi sinulle niinkuin itse teet lapsille ja pohdi tätä asiaa oikein kunnolla.. Sitten mietit, mitkä ovat niitä tilanteita, joissa hermostut ja sen jälkeen mieti uusia toimintatapoja näihin tilanteisiin.
Homma lähtee sinusta itsestäsi ja vain sinä voit muuttaa toimintaasi. Mieti siis suunnitelmat valmiiksi näihin tilanteisiin, miten toimisit ja vieläpä varasuunnitelman varasuunnitelmatkin, jolloin sinulla on selvä kuvio, mitä noudatat tilanteen tullessa.
Toinen homma, mitä kannattaa miettiä, on se, että miten näitä tilanteita voisi ennaltaehkäistä. Voisiko asioille tehdä jotain jo ennen kuin lapset ja sinä alatte huutaa?
Yksi hyvä konsti kans on se, että teet oikein listat siitä, mitä ihania puolia ja piirteitä lapsissasi on ja miten näitä piirteitä voisi tuoda vielä enemmän esille. Eli löytyisi niistä lapsista jotain hyvääkin ;)
Ja vielä lopuksi, hommaa itsellesi vapaata lapsista, jolloin saisit vähän rentoutua. Ja lue erilaisia kasvatusoppaita, joissa on keinoja hallita arkea ja olla johdonmukainen lapsen temppuillessa...
Järkytyin miten lyhyt pinna on nyt kahden lapsen kanssa kun esikoisen kanssa meni niin mielettömän hyvin.
Itse olen huomannut, että olen kammottavan lyhytpinnainen erityisesti silloin kun olen väsynyt (lapset valvottaneet yöllä), nälkäinen (syöminen on jäänyt vähälle mitä useasti sattuu ja alhainen verensokeri tekee temppuja) tai lapset ovat kärttyisiä iltapäivällä kun nukuttaa, ei olla oltu aamupäivällä ulkona tai on nälkä. Nämä ovat meillä ne kriisitilanteet, joihin olen kiinnittänyt huomiota.
Lisäksi kaikki muut kotityöt lisäävät stressiä. Mieheni on nyt ottanut kotitöitä enemmän harteilleen, että saimme stressikasauman purettua. Olemme sitoneet kaikki keittiön laatikot tiukasti kiinni, että kuopus ei pääse tutkimusmatkoillaan tyhjentämään kaikkia tavaroita lattioille (tätä tapahtui noin 5 kertaa tunnissa :) Lisäksi olemme muutenkin järjestäneet kodin niin, että pieni ei pääse käsisksi (ja levittelemään) muita kuin omia tavaroitaan.
Esikoisen kanssa olen alkanut sopia, että ennen ruokailua ja nukkumaanmenoa kaikki lelut kerätään takaisin omaan leikkinurkkaukseen. Hän on ihanassa iässä siinä mielessä, että auttaa mielellään ja ottaakin asioita hoitaakseen kunhan itse jaksaa muistutella pariin otteeseen.
Viikonloppuna minä nukun aina pitkät aamu-unet ja nukun lisäksi vielä päiväunetkin, jos siltä tuntuu. Mies hoitaa kaikki ruoat viikonloppuisin. Ja tiedätkö: elämä alkaa tosiaan palata normaaliin uomiinsa. Olen takaisin oma virkeä itseni ja hoidan asioita normaaliin tahtiin eikä pinna pala. Mieskin on onnellinen kun hän näkee selkeästi eron vaimonsa hyvinvointiin oman apunsa ansiosta.
Kyllä se siitä, mutta kannattaa huolella miettiä mistä itsellä johtuu stressi ja reippaasti tehdä asioita parantaakseen tilanteen. Vaatii se sitten mitä tahansa. Se on lasten etu ja perheen etu.
On kausia, jolloin hermot on todella kireällä, tuntuu että sisällä kuohahtaa aivan pienistäkin asioista. Silloin korotan ääntä, tiuskin, puhun ' kyllästyneellä' äänellä jne. Ja totuus on, että lapsi tästä ahdistuu ja alkaa itsekin huutamaan ja temppuilemaan entistä enemmän, jolloin kierre on valmis. Onneksi se on aina jotenkin katkennut ja nämä on vain tällaisia kausia. Minä myös olen tällä hetkellä kotiäitinä, mistä periaatteessa nautin paljon, koska rakastan tietysti lasta valtavasti, tykkään pitää kotia kunnossa jne. Mutta kotiäitiys on vaativa laji, koska siinä uhkaa helposti turhautuminen ja tylsistyminen. En tiedä miten meillä tämä kierre aina katkeaa, mutta kai se liittyy siihen, että löydän taas enemmän sisältöä elämään jostain jutusta. Myös parisuhteen tilanne vaikuttaa, samoin väsymys, vuodenaika jne.
Yritä vaikka näin: tee aamulla päätös ettet tänään tulistu kertaakaan, siis et osoita sitä lapsille. Illalla otat vähän omaa aikaa ja nautit siitä kun tuntuu paremmalta. Seuraavana päivänä päätös on helpompi pitää ja vaikutus näkyy ehkä jo lasten käyttäytymisessäkin.
Kiitos vastauksistanne...
Miehelleni en ole kehdannut kertoa kuinka stressaantunut olen, hän ei tiedä, koko totuutta ainakaan... Ja iltaisin olenkin pirteämpi kun hän on kotona. En tiedä kuinka olenkin nykyään näin hermostunut jatkuvasti. Itse asiassa tämä hermostunut olo alkoi jo odottaessani kuopusta ja siitä lähtien olen tällainen ollut. Ensimmäisiä kertoja huusinkin silloin kun olin raskaana. Lapsiani rakastan toki yli kaiken mutta tuntuu että he aivan tahallaan temppuilevat ja tekevät pahojaan ja se vielä lisää suuttumustani!
Tänäänkin on sydän hakannut sen jälkeen jatkuvasti kun huusin lapsille aamupäivällä.. Voi hyvänen aika millainen minusta on tullutkaan...
ap
Ja kun ei pitäisi olla mitään syytä valittaa ja stressaantua (minun) kun kaikki puitteet on sinänsä hyvin. Ja siitä vielä syyllistän itseäni lisää kun stressaan vaikka mulla on elämässäni niin paljon hyvää ja terveet lapset ym.
Kamalaa.
ap
Mä huomaan väsymiseni siitä, että alan huutaa helposti lapsille. Silloin järjestän kodinhoitajan itselleni tai mies katsoo lapsia. Välillä jopa äiti-ihminenkin kaipaa itsekästä omaa aikaa ja omaan napaan tuijottamista, sitten taas jaksaa :)
luin tuota " raivopää-äiti" -ketjua, jota joku mainosti. Siinä kuitenkin selkeesti ero omaan tilanteeseeni ja ilmeisesti myös ap:n tilanteeseen, että mukana EI OLE fyysistä kurittamista.