Lue keskustelun säännöt.
Miten katkaista HUUTAMISEN kierre? Auttakaa epätoivoista äitiä =ó((
23.11.2006 |
Miksi ja miten minusta tuli tällainen karjuva, huutava, kamala äiti? Kun esikoinen oli pieni, en huutanut koskaan.
Nyt lapsia kaksi, 4v ja 1v. Päivät on yhtä huutamista. Olen muutenkin äkkipikainen luonne, mutta enää en pysty hillitsemään itseäni juuri ollenkaan. Kun lapset temppuilevat, marisevat ym ym (mitä tapahtuu meillä tosi usein), saan raivarin. Huudan, kiristelen hampaitani, joskus sorrun jopa ilveilemään (kuulostaa huvittavalle mitä se ei tosiaankaan ole), matkimaan esikoisen naaman vääntelyjä (näin kävi eilen, pari kertaa aiemmin käynyt samoin). Käyttäydyn siis täysin vastoin periaatteitani ja kadun sitä todella paljon. Mutta kun kuohahtaa niin en mahda mitään, en osaa käsitellä sitä kiukkua pois muuten. Sydän hakkaa kun raivostun. Pelkään itsekin itseäni. Mutta koskaan en lyö enkä nipistele tmv, kovakouraisesti saatan kyllä esim kuopuksen nostaa kun hän ns sadannen kerran menee purkamaan kaappeja. Kuopus on todella vilkas ja kyselee hermoja todellakin.
Nykyään huutaminen on todellinen ongelma. Päivittäin, monta kertaa päivässä huudan ja morkkikset alkavat olla sitä luokkaa että en tiedä mitä teen. Voiko liian vähäinen uni vaikuttaa asiaan? Entä netissä surffailu yleensäkin? Haluan tästä eroon!! En jaksa tällaista elämää. Haluan olla rauhallinen äiti joka osaa suhtautua lasten kiukutteluun rakentavasti. AUTTAKAA, pyydän tätä ihan oikeasti!!
Omaa aikaa ei juuri ole, se stressaa aika lailla että ehdin päivässä tehdä vain pakolliset kotityöt ja kaikki ns ylimääräinen (kuten vaikka kaappien siivous) on melko mahdottomuus tehdä =o/
Tuli sekava kirjoitus mutta toivottavasti saan asiallisia vastauksia.
Kiitos jo etukäteen!
Kommentit (23)
myös nielemään kiukkuni.
Mulla alkoi sama toisen raskauden aikana, kuten sinullakin. Oli silloin selkeästi yhteydessä omaan väsymykseen ja huonoon oloon. Nytkin pinna on lyhyt silloin, kun takana univelkaa tai lasten kränäisyyttä.
En osaa muuten auttaa, kuin kehottamalla ottamaan sitä omaa aikaa. Se on auttanut mulla ihan oikeasti. Käyn jumpassa pari kertaa viikossa ja kun tulen sieltä, olo on kuin uudestisyntyneellä. :) Vaikka monesti ei jaksaisi millään jumpalle lähteä.
Ja koita ajatella sitä, haluatko lastesi käyttäytyvän samoin kuin sinä nyt. Mulla auttaa sekin. Koitan ajatella pidemmällä tähtäimellä, eli millaisen mallin annan lapsille. Raivoaminen on aika kehittymätön tapa reagoida, vertaa uhmaikäisten reagointia vastoinkäymisiin. On aikuisellekin pelottavaa tavallaan taantua, löytää itsestään niin voimakkaita kiukun ja raivon tunteita. On hyvä, että huomaat tämän itse, siis haluat tehdä asialle jotain. Nyt pitäisi koittaa kehittää itsehillintää.
Mulla tää raivoaminen on selkeästi peruja omasta isästä, hänen tapansa hoitaa vaikeat tilanteet.
Tsemppiä! Muista, että varmaan kaikki joskus huutavat. Vai onko tätä ketjua lukeneissa sellaisia jotka eivät? Anna myös itsellesi anteeksi epäonnistuminen. Esim. jos illalla toteat, että tuli taas huudettua, anna anteeksi ja päätä yrittää enemmän huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin en ehkä huuda päivittäin, mutta useita päiviä viikossa kuitenkin:((. Asia vaivaa minuakin!
Meillä on kolme lasta, joista pienin on vielä vauva (10 kk). Toinen vanhemmista lapsistamme on ilmeisesti jonkinsortin erityislapsi, emme vielä tarkkaan tiedä, tutkimukset ovat kesken. Hän vaikuttaa ulkopuolisille normaalilta mutta meille hän on raskas hoidettava. Valitettavasti en tunnu kestävän sitä seikkaa, että hän on vähän " yksinkertainen" eikä aina tajua asioita kuten veljensä. Mua rassaa se, että räjähtelen hänelle kun hän ei tajua asioita. Vielä kun ei varmasti tiedä tekeekö hän sen uhmasta vai eikö vain ymmärrä asioita kuten pitäisi...(. Yleensä yritän skarpata ja olla hänelle kiltti ja ystävällinen.
Sitten pinna palaa usein just siitä että vanhemmat sisarukset nahistelevat ja riitelevät. Joskus mä en kestäisi sitä ollenkaan!
Mä olen paljon tutkiskellut itseäni ja tiedän kyllä syytkin tähän lyhytpinnaisuuuteen: niitä ovat ainakin oman ajan puute, huonosti nukutut yöt, epätietoisuus tulevaisuudesta (mm. työ ja asuminen), lievä ylipaino (johtuu just siitä ettei kolmen äiti ehdi harrastaa liikuntaa!!), riidat miehen kanssa.
Miehen kanssa ollaan onneksi sovittu, että hän nousee lasten kanssa ainakin joka toinen aamu. SE helpottaa jo arjessa jaksamista paljon. Ja se että se mies todellakin tekee tuon on paljon mulle! Sitten ajattelin että heti kun miehellä alkaa olla enempi vapaata niin mä lähden mahdollisimman paljon täältä kotoa pois. Ihan vaan siksi että saisin lepuuttaa hermojani.
Mä olen ainakin suunnattoman tylsistynyt tähän kotonaoloon!!! Kyllähän tekemistä on, mutta se on sitä samaa... Vielä kun en viihdy tällä paikkakunnalla missä asumme, niin johan kierre on valmis!
Tuu kertomaan ap mietteitäsi!
lasten mennessä nukkumaan lasi viiniä?- kerran viikossa ei tee susta huonoa äitiä tai saunakalja silloin tällöin.
isompi lapsi kerhoon
ja asenteen muutos, aamulla kun heräät, päätät että tänään on se päivä jolloin en huuda, ja sitten palkitset itsesi kun se onnistuu!!! esin vaatekaupassa käynti, kampaamo tai kasvohoito- olet sen ansainnut!