Leikkasin itse hiukseni
Leikkasin itse tukkani kun teki mieli. Suoristin polkkamittaisen tukan ensin ja sen jälkeen leikkasin hiustenleikkuu- ja muotoilusaksilla siistimmäksi. Tuli ihan kiva. Tuntuu latva taas taipuvankin paremmin laivalle kiharalle.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn kerran vuodessa kampaamossa leikkauttamassa hiukset ja maksan ihan mielelläni siitä ilosta 30 euroa. Voishan sitä opetella tekemään vaikka mitä itse, mutta en ole kiinnostunut käyttämään tällaiseen aikaa ja vaivaa. Lisäksi tuen kansantaloutta enkä hilloa rahojani tilillä.
Mua ahdistaa noissa muuten sekin, että aina pitäisi puhua ummet ja lammet kaikkea sontaa sen kampaajan kanssa. Haluaisin itse vain sen leikkauksen, mutta tuntuu että kysellään koko ajan jotain ja lopuksi pitää väkisin tehdä joku tietty kampaus kun haluaisin vain vähän vahaa tukkaan ja pitää niin. Kun itse leikkaa niin ei tarvitse selittää kenellekään mitään. AP
Näköjään on vaikeaa, jos ei osaa kommunikoida.
"Anteeksi, nyt en jaksaisi puhua."
" Ei tarvitse laittaa mitenkään erikoisesti, pieni määrä vahaa riittää."
Itsestäni tuntuu todella kiusalliselta ja tylyltä sanoa noin. Kun en tarvitse kampaajan palveluita niin ei edes tarvitse selittää tällaisia. Ei tarvitse miettiä koko asiaa. AP
Vierailija kirjoitti:
Kuka idiootti leikkelee tukkaansa kotona? Eikö sulla ole edes kampaajaan varaa?
Kampaajiin saa usein pettyä. Minulla on ollut yksi ainoa hyvä kampaaja. Kun hän siirtyi muihin hommiin, niin kyllästyin siihen, että en koskaan saanut mielestäni leikkausta.
Leikkaan itse ja olen tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn kerran vuodessa kampaamossa leikkauttamassa hiukset ja maksan ihan mielelläni siitä ilosta 30 euroa. Voishan sitä opetella tekemään vaikka mitä itse, mutta en ole kiinnostunut käyttämään tällaiseen aikaa ja vaivaa. Lisäksi tuen kansantaloutta enkä hilloa rahojani tilillä.
Missä muka on hiustenleikkuu 30 euroa???
Täällä on pelkkä parturikäyntikin 60 euroa.
Kampaajakäynti, kun leikattiin vaan sama malli lyhyemmåksi, oli 80 euroa.
Värjäys olisi ehkä 200 euroa.
Teen kaikki itse nykyään.
T. Hki
Vaikka Riihimäellä.
Ei se kotona potalla leikattukaan teitä itseenne haittoo, ettehän työ ite nää kui kauheelta ne näyttävät, sitten kun tuutte jottai tillaisuutta varten hampputukoonne hakemaan kampausta, ei se onnistu kun ootte sen pilaneet viärällä hoijolla.
no elekee tulko valitaa kui hiukset lähtöö ja on ohuet hiukset jotka sojottaa mihin sattuu.just ykskin morsian lähti vollotain kun sanoin suoraan ettei näihin hivuuksiin tehä mittää, hanki perrukki.
Olen leikannut oman tukan jo kohta 20 vuotta. Rahaa säästynyt pari tonnia ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kotona potalla leikattukaan teitä itseenne haittoo, ettehän työ ite nää kui kauheelta ne näyttävät, sitten kun tuutte jottai tillaisuutta varten hampputukoonne hakemaan kampausta, ei se onnistu kun ootte sen pilaneet viärällä hoijolla.
no elekee tulko valitaa kui hiukset lähtöö ja on ohuet hiukset jotka sojottaa mihin sattuu.just ykskin morsian lähti vollotain kun sanoin suoraan ettei näihin hivuuksiin tehä mittää, hanki perrukki.
Niin kun sä luulet, että työsi on jotain aivokirurgiaan verrattavaa niin eihän sitä voi kukaan osata. Mä olen monta kertaa leikannut itse tukkaani, välillä mokannut ja käynyt kampaajalla korjauttamassa lopputuloksen ja siellä ihan pokkana kertonutkin, että itse leikattu. Niin sitä katsos itsekin oppii!
Toisin kuin hampaiden kanssa niin hiusten kanssa sillä ei ole väliä mitä tekee kun uutta koemateriaalia puskee koko ajan päänahasta lisää. Toisaalta en menisi myöskään kampaajalle joka puhuu vahvaa murretta kun en saisi siitä mitään selvää ja se on aika olennaista, että ymmärretään toisiamme puolin ja toisin. AP
Vierailija kirjoitti:
Ei se kotona potalla leikattukaan teitä itseenne haittoo, ettehän työ ite nää kui kauheelta ne näyttävät, sitten kun tuutte jottai tillaisuutta varten hampputukoonne hakemaan kampausta, ei se onnistu kun ootte sen pilaneet viärällä hoijolla.
no elekee tulko valitaa kui hiukset lähtöö ja on ohuet hiukset jotka sojottaa mihin sattuu.just ykskin morsian lähti vollotain kun sanoin suoraan ettei näihin hivuuksiin tehä mittää, hanki perrukki.
Miten se muka haittaa kampausta, jos pätkäisen pitkän poninhännän päästä pätkän pois aika ajoin? On varaa vaikka lyhentää sitä nykyisestään. Värini on luonnollinen ja sitä on kampaajatkin ihastelleet, silloin kun siellä vielä viitsin käydä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kotona potalla leikattukaan teitä itseenne haittoo, ettehän työ ite nää kui kauheelta ne näyttävät, sitten kun tuutte jottai tillaisuutta varten hampputukoonne hakemaan kampausta, ei se onnistu kun ootte sen pilaneet viärällä hoijolla.
no elekee tulko valitaa kui hiukset lähtöö ja on ohuet hiukset jotka sojottaa mihin sattuu.just ykskin morsian lähti vollotain kun sanoin suoraan ettei näihin hivuuksiin tehä mittää, hanki perrukki.
En ihmettele, että sinulla on kesken päivää aikaa kirjoitella täällä.
Minäkin leikkaan itse. Pitkät hiukset on helppo leikata ja kerrostaa itsekin. Ihan ryöstöä nykyään noi kampaajan hinnat. Aiemmin, kun mulla oli polkka, olisi pitänyt parin kuukuden välein maksaa yli 50 euroa puolen tunnin työstä, jota usein joutui kotona kuitenkin korjailemaan. Kyllästyin ja annoin tukan kasvaa puoleen selkään. Tätä on helppo huoltaa itse. Youtube on pullollaan leikkausohjeita, jos haluaa alkaa opettelemaan.
Kannattaa opetella leikkaamaan itse. Ei se vaikeaa ole kun sen oppii ja saa sellaiset hiukset kuin itse haluaa.