Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

30v. Kaikki on tavallaan hyvin, mutta silti tuntuu etten oikein saa kunnollista otetta arjesta. Kaikki on vähän retuperällä: syöminen, nukkuminen, liikkuminen, työmotivaatio.. Tietynlainen draivi puuttuu että jaksaisi elää sellaista arkea kun haluaisi ja nykyinen työ ei motivoi enää lainkaan, lähinnä väsyttää. Maanantaita odotellessa.

Just tällä hetkellä taistelen HS-taudin kanssa. Kainalot täynnä kipeitä patteja. Jonkun ohjeistuksen mukaan pitäisi vaihtaa ruokavaliota. Nopeita hiilihydraatteja max 50g päivä. Pitäisi syödä pelkästään lihaa. Kaikki ruoka, josta tykkään siis pannaan. Muitakin ongelmia on mutta kaikki kanavoituu nyt tähän. ikää on liikaa.

36 ja yksinäisyys. Työ ok jne mutta olisihan se kiva elämää rakentaa toisen kanssa :) Aikuinen ihminen kuitenkin.

43. Terveys ja jaksaminen suurimmat vaivat. Muuten aika ongelmatonta elämää. Toki hauskanpitoa voisi aina olla enemmän.

30v. Ihan puskista tullut ero.

50v .. 2 asunnon loukussa.. ostanut uuden ja vanha myymättä

Mies 45. Sinkkuus....

Nainen 51 v. Tyytymättömyys omaan työhön, sairaat vanhemmat, masennusoireilu.

52v ja seksin vähyys on ollut suurin ongelma 30 vuotta

Minun pitäisi viedä kerrostaloasunnostani kierrätykseen tai johonkin suurin osa tavaroista tulevan täysremontin vuoksi. Lisäksi koko 17 vuoden aikana rakennettu piha rakennelmineen ja köynnösruusuineen ja muine kasveineen pitäisi purkaa kokonaan maan tasalle ulkoseinäremontin vuoksi. Olen onneton, kun tuntuu, että en jaksa tehdä tätä muutosta elämässäni. 

49- v ja avioero. Vaimolla oli salasuhde. Elämä meni täysin uusiksi, kaikki omat ajatukset perhe-elämästä ja lasten yhdessä kasvattamisesta meni uusiksi. Tuntuu, että elämä meni pieleen. Talo meni myyntiin, yhteishuoltajuus ei ole sitä, mitä itse olin ajatellut perheestä.

Olen surullinen ja ihmeissäni. Ex vaimo tuntuu vaan liitelevän pilvissä onnesta uuden miehensä kanssa ja ihmettelen sitä kylmyyttä ja itsekkyyttä, mikä hänellä on minun suuntaani. Lasten kanssa yritetään sopeutua tilanteeseen, mutta vaikeaa on yrittää peittää omaa surullisuutta tilanteesta.

Itsellä on tunne, että minut vaan heitettiin ulos entisestä elämästä ja korvattiin uudella miehellä. Ex:n lähisukukin tuntui ottavan uuden miehen heti osaksi perhettään. Juuri vähän aiemmin olin itse ollut osa sitä ja välit anoppiin jne oli ok. En voi kuin ihmetellä tätä kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Kohta 73. Ajoittain liian kova panetus ja helvetinmoiset nivustyrät, varsinkin iltaisin tuppaavat suurenemaan, ilmeisesti lähinnä miltei kroonisen turvotuksen vuoksi. Joogalennon ajoittainenkin harrastaminen pahentaa molempia, ensin mainittua siksi että sen conditio sine qua non on parasympaattinen tonus(?), vai mikä hän lienee, eli Rest and Digest. Joogalento lisää tuota maksimaalisesti?

Tarkennus: conditio sine qua non erectionis status parasympaticus est?

 - sama-purusha

Sopivan ikäinen. Ainut ongelmani on se, että tuhlaan elämääni roskapalstalla

44 v. Puoliso on osoittautunut luonteestaan sellaisia piirteitä, että ero taitaa olla ainut vaihtoehto.

42 nainen, käsien ihottuma ja ravintola ala

On kamala yhdistelmä. Mutta mitä vaihtoehtoja on. Aika vähän työkkärillä on tarjota. Olen mieluiten työtön jos pitäisi alkaa postia yöllä jakamaan tai henk.koht. avustajaksi jollekin halvaantuneelle juopolle

27 ja minulla diagnosoitiin 1. tyypin diabetes muutama päivä sitten. Verensokeritasojen tarkkailu ja kontrolloinnin opetteleminen on stressaavaa ja hiilihydraattien laskeminen tympeää, etenkin kun tietää että se tulee jatkumaan koko loppuelämän.

66v Eläkkeellä, rauhallista menoa.

33v, haluaisin lapsen, mutta mies vitkuttelee.

Olen noin 30 v ja en enää oikeastaan tahtoisi elää. Tämä ajatus ollut taustalla jo pitkään. Samalla yritän aina etsiä jotain hyvää jokaiseen päivään. Se ajatus ei vaan oikein auta enää. Mikä on sitten johtanut tähän kaikkeen, sitä moni varmaan miettii. Olin kiusattu pitkään. Sen jälkeen minusta on puhuttu pahaa todella paljon. Moni "tuntee" minut sellaisena mitä muut ovat kertoneet. Koko ihmisarvoni on poljettu. Tuntuu kuin olisin arvoton. Olen myös hyvin yksinäinen. Ei tällä taustalla enää tutustuta kunnolla ihmisiin. Jännitän myös kaikkea paljon. Tullut myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. En toisaalta ole koskaan ollut se rohkein. Nyt vaan on mennyt loppukin.

Sitten jos katsoo elämääni niin en meinaa saada enää opiskeltua tai pärjää työelämässä. Tuntuu, ettei minusta ole enää elämään täällä. En kestä enää tavallista elämää. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. En haaveile enää oikeastaan mistään. Koen olevani epäonnistunut ja vääränlainen. En koe, että minusta olisi kenenkään ystäväksi tai puhumattakaan parisuhteeseen. Samalla koen surua, että ihmiset ovat onnistuneet vaikuttamaan minuun niin paljon ja että vähitellen elämänhaluni on mennyt. Toki koko tilanteeni vaikuttaa.

32v ja "ikisinkkuus" masentaa tällä hetkellä todella kovasti. Myös rahatilanne aina stressaa, olen koko elämäni ollut köyhä ja pätkätöissä ja se kyllä näkyy elämästäni. Kaikki huonekalut ihan kaatopaikkakuormaa, samoin vaatteet, astiat, patjat, pyyhkeet.. Kaikki pitäisi uusia mutta millä rahalla?