Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Ikää ihan kohta 40v.

Isoin ongelma itsensä ja tarpeidensa maton alle systemaattisesti lakaiseminen lapsesta lähtien; Muiden miellyttäminen ja aina apuna oleminen, korostettu reippaus, pärjääjän roolin ottaminen ja samaan aikaan totaalinen turvattomuus. Siinä sivussa bulimiaa, järkyttävää päivittäistä ahdistusta ja herääminen siihen, että elämänsä on elänyt täysin varmistellen, muiden mukaan venyen ja ”niin vain kuuluu tehdä”-laput silmillä. Elämäntehtäväni on ollut olla olematta vaivaksi ja pitää huoli, ettei vain kenellekään tule paha mieli.

Olen tajunnut, että lapsuuteni oli traumaattinen. Minun ei olisi pitänyt olla äidin pikku paskasanko, johon hän sai tukeutua ja oksentaa pahan olonsa. Lääkkeeni tähän kaikkeen oli olla oikein erityisen reipas. Koulussa en osannut lainkaan pitää puoliani (ei oltu opetettu) ja minua kiusattiin, joka jätti pysyvät jäljet itsetuntooni. Parisuhteeni (yli 20v liitto) on pelkkää tyytymistä ja tiedän, että tulen eroamaan lähivuosina. Lapsia on kaksi (onneksi ei enää pieniä), jotka tein koska ”niin vain kuuluu tehdä”. Koitan niistä kasvattaa tasapainoisia ihmisiä. Mies on aina ollut perässä vedettävä, tukiverkostoja ei ole. Burnoutinkin olen onnistunut kokemaan. Peilistä katsoo monen ulkopuolisen silmään hoikka aikuinen tyylikäs nainen, jolla on arvotetussa asemassa oleva työpaikka, pakka kunnossa ja kaunis koti – Itse näen naisen joka turhan usein löytää itsensä kontrollinhimoissaan ja ahdistuneena vessanpöntöltä oksentamassa.

Isoin ongelma on minä itse. Kiittämätön, tyytymätön, loppuun asti venynyt ja totaalisesti hukassa. Elämä elettynä niin, ettei vain kenellekään muulle tulisi paha mieli.

Sen verran sentään olen saanut tilannetta viimein eteenpäin, että olen hakeutunut viimein psykiatrisen puolen hoidon piiriin. Josko ennen kuin täytän 50v olisin tasapainoisempi tai ylipäätään tuntisin, kuka minä olen ja mitä minä oikeasti haluan. Uskaltaisin ja osaisin vaatia asioita. Kykenisin vetämään rajat ja pitämään puoleni. 

32. Koko aikuisiän olen kärsinyt seuraavista: arjenhallinta vaikeudet, "alisuoriutuminen", heikko itsetunto ja sosiaalinen kömpelyys, joista olen syyttänyt itseäni laiskaksi jne. paljastui juuri adhd:ksi. Henkinen helpotus siitä, että kaikelle löytyy selitys. Koen että diagnoosi oli järkytys kun olen vuosien ajan pyrkinyt muuttumaan ja uskonut että jokupäivä vielä opin toimimaan suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti jne. Identiteettikriisi, itsensä on pakko alkaa hyväksymään tällaisena. Tästä voi kuitenkin alkaa itsensä ymmärtämisen ja myötätunnon aika. Nyt tuntuu että itsensä rankaisu ja syyllisyys kaikesta keskeneräisyydestä sais jo jäädä taakse. En tule voimaan hyvin niin pitkään kun en seiso itseni puolella ja tukena.

61, menohaluja riittäisi mutta kroppa ei anna periksi. Kun ei jaksa niin ei jaksa

Vajaa 40v. Vaikeita kipuja aiheuttava sairaus, johon en saa asianmukaista hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

M35 v, krooninen kipu => unettomuus, työkyvyttömyys, väsymys, yksinäisyys

Samaistun. T. N35

Vierailija kirjoitti:

61, menohaluja riittäisi mutta kroppa ei anna periksi. Kun ei jaksa niin ei jaksa

Ilmeisesti juuri toisinpäin. Eli kroppa antaa periksi, vaikka menohaluja olisi.

Vierailija kirjoitti:

56. Yritän saada riittävää kilpirauhaslääkitystä nyt jo kolmatta vuotta. Ei ole saatavilla oikein lääkäreitä, jotka olisi perehtyneet asiaan. Ei muuten, mutta ei töiden jälkeen jaksa tehdä mitään, ja paino nousee hallisemattomasti

Muuten elämässä kaikki oikein hyvin. Mutta jos tätä ei saa korjattua, työssä jaksaminen menee ensimmäisenä, sitten parisuhde ja ystävyydet, kun en jaksa mitään

Mikä s aatana näitä Suomen lääkäreitä vaivaa, kun kukaan ei saa (kunnon) hoitoa paitsi ehkä jotkut syöpäpotilaat?? Kas kun eivät niiltäkin kipulääkkeet, antibiootit ja muut turhakkeet. Mikä on taho, johon voisi tehdä kantelun Suomen hoitokäytännöistä? Joku kansainvälinen taho ilmeisesti?

48-v.

Isoin ongelmani saada rakastajani takaisin.

36. Terveys pettää. Tinnitus. Masentaa.

Vasta 63 vuotta. Mieli tekisi käydä yhä baareissa, mutta ruumis ei jaksa. Kello 22 alkaa jo väsyttämään työviikon jälkeen perjantaina.

Ja jos lauantaina menee ulos muutamalle kaljalle, niin koko suunnuntai menee palautuessa ja torkkuessa. Su-ma välinen yö menee katkounilla. Maanantaina on sitten töissä veto poissa.

23-vuotias ja opinnot tuntuvat hyvin kuormittavilta enkä osaa päättää pitäisikö minun erota parisuhteestani

Vierailija kirjoitti:

39v, ja suurin ongelma on 21 vuotta sairastettu krooninen väsymysoireyhtymä ja se, etten jaksaisi tämän voimattomuuden ja yksin kotona istumisen takia enää elää kun toivoa paremmasta ei kertakaikkiaan ole.

Kroonisen väsymysoireyhtymän aiheuttaja on kroonistunut borrelioosi, joka piileskelee immuunisysteemiltä sitoutumalla tiettyihin kehon omiin proteiineihin. Lisäksi bakteeri luo muiden patogeenien kanssa biofilmiä, josta on lähes mahdotonta päästä kokonaan eroon, mitä kauemmin tauti saa tehdä hitaasti tuhoaan elimistössä. Ja sanon hitaasti, koska kroonistunut tauti ei toimi samalla tavalla kuin uusi tartunta, jossa immuunisysteemi herää sotimaan aktiivisessa muodossa olevia spirokeettoja vastaan täydellä voimalla. Kroonisessa taudissa round body-olomuodot, biofilmiä rakentavat pöpöt sekä immuunisysteemin avulla salamatkustavat pöpöt hyödyntävät erityisesti kehon kollageenirikkaita alueita. Ajan kuluessa sinulla tulee menemään romuksi kaularanka, mahdollisesti välilevyt muutenkin, ja nivelrikkoa sekä jännetuhoa alkaa esiintymään siellä täällä. Jos väsymyksesi on kovaa, on tauti todennäköisesti mennyt kilpirauhaseen, mikä on erittäin yleistä pitkässä juoksussa. Sekä aivoihin ja sydämeen iskeminen. Niveliin ja jänteisiin tauti menee yleensä heti uuden tartunnan myötä ja viipyilee siellä, mutta pitkällä aikavälillä se iskee tosiaan muihinkin systeemeihin. Et tosin tee mitään borrelioosidiagnoosilla, koska sitäKÄÄN tautia ei hoideta Suomessa..

27. Epävarmuus sen suhteen, mitä haluaisin tehdä työkseni ja mihin täten käyttää suurimman osan arjestani. Yritän vaihtaa alaa, vaikka valmistuin oman alani maisteriksi ja sain oman alani töitä vasta muutama vuosi sitten. Ala on vain täysin erilainen, kuin opiskelemaan hakeissa tai opiskellessa kuvittelin. Alanvaihtoasiaa vaikeuttaa se epäilys, että entä jos jokin muukin ala on ihan yhtä väärä kauniista korupuheisista kuvauksista huolimatta. Tiedän, että mikään työ ei voi olla aina mieluisaa tai mielenkiintoista, mutta toivon, että voisi olla edes jotain hieman parempaa.

57v - pylly vähän kipee.

58v. Etsin uutta asuntoa kaupungista. Ei varaa pitää autoa mitä maalla tarvitsen. Vaikea löytää kivaa ja halpaa uutta kotia. Varsinkin kun lemmikkejä. Ja muuttaminen on kallista.

Pfyllytäti kirjoitti:

57v - pylly vähän kipee.

Kyllä se siitä sottaantuu. (Pylly, mienaan)

Vierailija kirjoitti:

47. Suurin murhe tällä hetkellä on mt- ja nepsyongelmista kärsivä tytär, jota joudun kannattelemaan oman mielenterveyteni kustannuksella. Perheterapia ehkä pelastaa, mutta ekan kerran jälkeen koen, että sieltä nakitetaan mulle vain lisää vastuita: " Oletko ollut yhteydessä kouluun, siitä, tästä ja tuosta... Noihin pitäisi järjestää apua, soita sinne ja soita tänne...". Kuvaavaa oli, että terapeutti sanoi lopuksi:" Toivottavasti saatte pian Kelan päätöksen, en soisi, että Kaisa joutuu odottamaan pitkään." Entäs minä sitten? Eikö mulla ole taaskaan mitään väliä? Tämä on toistuva kuvio kaikissa instansseissa. Mulla ei ole väliä, vaikka uuvun jo nyt taakkani alle.

Paljon voimia sinulle, toivottavasti tilanne helpottaa pian! Oma äitini ei uuden miehen kanssa seurustellessaan ehtinyt aikoinaan hakea minun mt-ongelmiini apua, nyt lähes nelikymppisenä korjaan haavojani terapiassa.  

Vierailija kirjoitti:

Vasta 63 vuotta. Mieli tekisi käydä yhä baareissa, mutta ruumis ei jaksa. Kello 22 alkaa jo väsyttämään työviikon jälkeen perjantaina.

Ja jos lauantaina menee ulos muutamalle kaljalle, niin koko suunnuntai menee palautuessa ja torkkuessa. Su-ma välinen yö menee katkounilla. Maanantaina on sitten töissä veto poissa.

Nykyään menoa on vain 20-40 vuotiaiden baareissa.  Eikä muunlaiia baareja ole enää olemasskaan.

31v ja isoin ongelma on se ettei palkka riittä elämiseen ja ruokaan. Harkitsen auton alle jäämistä niin ei ainakaan tarttisi mennä töihin ja voisi sitten elää vähemmällä ruualla.

Pieniä on meidän ongelmat. Tässä lainaus toisesta keskustelusta, niin saadaan homma oikeaan mittakaavaan:

Vierailija kirjoitti:

Riidan jälkeen mies harrasti seksiä käp,ykakun kanssa..

Lyhyestä virsi kausi. Meillä oli juhlat ja vieraita ja tuli ehkä nosteltua maljoja tavallista enemmän. Vieraiden lähdetyä mies oli jotenkin erityisen halukas, kulki perässä puristelemassa ja työnsi erek.tiotaan py.llyäni vasten kun siivosin pöytää. Tätä jatkui niin ärähdin että että tänäänhän en enää tosiaankaan jaksa, ja niin mies pudotti housunsa ja alkoi P .A N. N A pöydällä ollutta käp.y.kakkua. Kysyin että onko mies seonnut mutta tämä vain jatkoi panemista sanomatta mitään, ähisi ja silitti toisella kädellä kakun pintaa. Siinä vaiheessa riitti ja menin kylpyhuoneeseen itkemään. Nyt mies nukkuu humalaansa pois. Siis voi itku, voiko ihminen seota ilman mitään ennusmerkkejä?