Miten äkkipikaisuuden kanssa pärjää?

Vierailija kirjoitti:

Johan on kumma, jos aikuinen ihminen ei pärjää itselleen.

Nämä on niin näitä, että aivan erilainen ihminen joka ei yhtään ymmärrä mitä siellä äkkipikaisen päässä ja kehossa tapahtuu, tulee ihmettelemään että miten joku ei nyt tuota osaa, kun minäkin niin vaan hallitsen itseni. Se on ihan oikeasti toisille todella paljon vaikeampaa kuin toisille. Riippuu sekä synnynnäisestä ja pysyvästä temperamentista että elämänkokemuksista jotka voi joko hillitä tai vahvistaa näitä taipumuksia. 

Ap tuossa alussa kirjoitti että on tietoisen kontrollin ulkopuolella. Ei sen ole pakko olla. On totta, että tietynlaisilla ihmisillä on taipumus siihen, että vanhemmat vähemmän kehittyneet aivojen osat reagoi ärsykkeisiin niin nopeasti että aivokuoren korkeampi äly ei tahdo ehtiä väliin sanomaan stop. Mutta mahdotonta sitä ei ole oppia. Täälläkin on mainittu mm. meditaatio, terapia, mindfulness, joista on apua. Jos ap kirja kiinnostaa, niin suomalaisten psykiatrien kirjoittama "Viisas mieli" voisi olla sinulle hyvä. Siinä puhutaan juuri aiemmin mainitusta tunnesäätelystä ja sen opettelemisesta. Paljon muutakin hyvää asiaa impulsiivisille ja äkkipikaisille persoonille. 

Itsellä sellainen kokemus, että diilasin oman äkkipikaisuuden kanssa tietoisella läsnäololla.

Eli siis, kun huomasin käyttäytyväni tuolleen ja tilanne oli päällä, niin ikään kuin seurasin itseäni sisältäpäin, sitä miten toimin ja puhun yms. Eli ulkoisesti se ei näkynyt, mutta sisäisesti havainnoin toimintaani. Tuon

ja ajan avulla opin sitten olemaan ns ihmisiksi, pystyn olemaan reagoimatta vaikka äkkinäinen tunnetila tuleekin ja haluaisi viedä mukanaan.

Eli se auttoi, kun oppi erottamaan ulkoisen ärsykkeihin reagoivan minän ja sisäisen minän, joka on koko ajan paikalla mm. "kuulemassa" ajatukset. Mutta aluksi vain katsoin. Olin ikäänkuin pelkääjän paikalla havainnoimassa

Vierailija kirjoitti:

Se kymmeneen laskeminen?

Tämä voisi toimia, jos ärsykkeen ja reaktion välissä tämän muistaisi. Se on sitten toinen asia, että pystyykö tätä saamaan päähänsä siinä pienenpienessä hetkessä noiden välissä.

Voi johtua verensokerin heilahtelusta. Viljat ja sokerit pois! Hyvinvointiin voi ja kannattaa panostaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa reagoida asioihin heti, kun alkaa ärsyttää. Jos yrittää tukahduttaa ärtymystään, se vain kasvaa ja seurauksena voi olla hallitsematon räjähdys.

Ei se reaktio ole aina hyvä vaihtoehto. Mutta onneksi tukahduttaminen ei ole ainut toinen vaihtoehto. Tunteen voi hyväksyä ja tuntea, jolloin se ei tule tukahdetuksi, mutta sen mukaisesti ei tällöin tarvitse reagoida sen suuremmin

Minulla oli äkkipikaisuutta lähimmissä ihmissuhteissa, eli parisuhteessa ja vanhempieni kanssa. Terapiassa tätä ruodittiin kauan, ja opeteltiin tunnistamaan tunteita, joista tämä hallitsematon äkkipikainen reaktio lähtee käyntiin. Eli listattiin aina viimeisimpiä tilanteita, joissa äkkipikaisuus oli ottanut vallan.

Mitä tapahtui, mitä toinen sanoi ja teki, mitä itse sanoin ja tein. Missä vaiheessa alkoi tuntua, että nyt en enää ole hallinnassa itsestäni. Ja oliko ollut tilanteita, missä tilanne oli meinannut lähteä hallinnasta, mutta jostakin syystä olinkin rauhoittunut enkä menettänyt malttiani. Mikä oli tämä syy, mitä tapahtui, mikä rauhoitti reaktion?

Omalla kohdallani lopulta tultiin päätelmään, että peitin maltin menetyksellä pahaa mieltäni. Lapsena opin, että itkemisestä seuraa vain naljailua ja pilkkaa, joten lopetin itkemisen harmitustilanteissa ja korvasin sen aggressiolla, kovettamalla itseni.

Äkkipikaisuuteni helpotti sillä, että annoin itselleni luvan itkeä ja lopetin häpeämästä sitä, että vastapuoli näkee minun pahoittaneen mieleni. Aloin sanoa ääneen, jos minusta tuntui pahalta, ja jos itketti, niin itkin, häpeämättä.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voisi olla äkkipikainen. Jos et tee mitään, mikä vaarantaisi jonkun turvallisuuden, niin anna olla. Kuuluukin osata tiuskaista tai ärähtää, jos muut hyppivät nenille.

Siinä kirjassakin kyllä sanottiin, että äkkipikaisuus voi olla hyvä asia joissain tilanteissa, koska evoluutio on kehittänyt sen hyvästä syystä. Vaaratilanteessa tietoinen ajattelu voi olla liian hidasta. Siinä vain on se ongelma, että aina ne asiat, joita ihminen pikaistuksissaan tekee, eivät ole kovin järkeviä. Nykyihminen kun elää toisenlaisissa oloissa kuin muinaiset esi-isänsä, jotka eivät esim. ajaneet autolla.

Ap